Saksalaisen Hecon rakenteeltaan monin tavoin poikkeuksellinen kaiutintoteutus tarjoaa ilahduttavan ekstroverttiä menoa.

Monien muiden tavoin ensikosketukseni Heco Direkt -kaiuttimeen tapahtui mainoskuvan kautta. Ilmoituksessa uunituoreet mattamustat kaiuttimet ovat leveällä stereokannalla kiviseinän edustalla. Kaiuttimien oikealla laidalla sähkökitara seisoo telineessään.
Ilmiömäisen huolella loppuun asti pohdittu mainos.
Kitara, enemmän kuin tuhat muuta sanaa, kertoo, minkälaisesta kaiuttimesta on kyse. Se kertoo myös, kenelle tai mille ryhmälle kaiutin on suunniteltu ja suunnattu. Vauhtiraidat ja teräsrenkaat elementtien ympärillä nuorentavat kaiutinta ja lisäävät ilmeeseen draivia. Voiko kukaan kuvitella osuvampaa kaiutinta aikuistuvan pojan omaan huoneeseen?
Kymppituumaisella (275-millimetrisellä) paperikartioisella bassoäänisellä varustettu kaiutin tuo etäisesti mieleen kitaravahvistimen. Hecon mukaan Direkt on visuaalisesti velkaa rock-historian ikonisille kitaroille: It gets "Direkt"-ly to the point!
Samaan mielikuvamaailmaan liittyy myös kaiuttimen mainostekstissä ylistetty voimakas dynamiikka, mutta siitä myöhemmin.
Kaiuttimen muoto viittaa irtiottoon kaiutinkotelosuunnittelun nykyihanteista. Leveässä ja litteässä kotelossa on sopiva annos kapinaa, epäsovinnaisuutta. Juuri kaiuttimen poikkeuksellinen muoto sai monen katsojan hieromaan silmiään mainoksen ensi kertaa nähdessään.
Kaiutinhistoriaa ja vintage-hifiä tuntevat eivät hätkähdä. Snellillä ja monella muulla varhaisemmalla valmistajalla on omat toteutukset samasta leveä-litteä-aiheesta. Mutta nykyään Heco Direktin muotoista kaiutinta ei juuri näe, ja siksi se – tarkoituksella uskon – ui vastavirtaan.
Kaiuttimen retroluonteeseen viittaavat myös pitkät, viistoon sojottavat jalat kotelon etuosassa. Esimerkiksi 1950-luvulla tuskin muita olikaan. Tosin silloin ne olivat puuta, Direktissä terästä. Jalkateline jakaa kaiuttimen massan optimaalisesti kolmen pisteen varaan. Jalat myös saavat kaiuttimen näyttämään kitaralta telineessään.

Tuttu rakenne erikoisuuksin
Rakenteeltaan Heco Direkt on tuttu refleksiviritetty kaksitiekaiutin. Pyöreitä, ilmanvirtaa sujuvasti kuljettavia refleksikanavan aukkoja on kaksi, ja ne ovat kaiuttimen pohjassa. Ratkaisulla on tavoiteltu bassotoiston alhaista särötasoa sekä mahdollisimman hyvää kytkeytymistä huoneen kanssa.
Vähemmän tavallista on, että kaista on jaettu kahteen osaan yhden kymppituumaisen bassoäänisen ja yhden 30-millimetrisen silkkidomen välillä. Elementtien kartioiden välillä on valtava pinta-alaero.
Tulee mieleen, olisiko tilavuudeltaan näinkin suuri kaiutin voinut olla kolmitie välissään vaikkapa 4,5 tuuman keskialueentoistin? Kolmitie ei ole helppo sekään, erityisesti jakosuotimen kannalta, mutta ei ole 10-tuumaisen bassoäänisen ja pienen diskanttielementin yhteensovituskaan. Uskallan kuitenkin väittää, että tämän kaiuttimen iso juttu on juuri siinä, että se on kaksitie ja että bassoissa on iso dynaaminen 10 tuuman elementti.
Jakosuodin on valmistajan mukaan pantu kokoon tiukat laatuvaatimukset täyttävistä komponenteista. Bassoääninen on loivasti suodatettu. Diskanttielementti tulee kuvaan mukaan 2 350 hertsissä, vähän keskimääräistä alempana, ja sille on syynsä.

Heco Direkt on kaksitiekaiutin, joka on toteutettu yhdellä 30-millimetrisellä diskanttidomella sekä 275-millimetrisellä basso-keskiäänisellä.
Kaiuttimen refleksiaukot sijaitsevat kotelon pohjassa ja kuljettavat ilmavirtaa sujuvasti.

Bassoäänisen paperikartio on voimapaperia (saksaksi kraft on voima). Kuidut tulevat valmistajan mukaan pohjoismaisesta männystä, koska vain ne ovat tarkoitukseen riittävän vahvoja. Puukuitujen joukkoon on sekoitettu viisi prosenttia Saksassa tuotettua 6–12-millistä villakuitua, ja tuloksena pitäisi olla voimakas kalvo, jolla on halutut ominaisuudet (esimerkiksi mekaaninen kuormitus).
Bassoäänisen suorituskyvyn ja kaiuttimen äänenlaadun kannalta on tärkeää, miten kymppituumainen on saatu toistamaan sen epämukavuusaluetta noin 800–2 300 hertsissä. Hecon mukaan lineaarisuus ja äänen tarkkuus keskialueelle asti on varmistettu optimoimalla elementin magneettikokonaisuus Klippel-nimisellä lasermittaustekniikalla. Ripustus on butyylikumia.
Alumiinilevyyn istutetussa domessa on leveä ripustus ja tuplamagneetti. Lisää herkkyyttä on haettu alumiinisella suuntaintorvella melko jyrkällä profiililla.
Koska kaiuttimen rakenne on epätavanomainen, on Hecolle tärkeää korostaa, että elementit kuten kaikki muutkin komponentit kaiuttimessa ovat erityisesti tätä mallia varten räätälöity. Julkimainittuna tavoitteena on ollut hyvä herkkyys, eli ääntä pienillä vahvistintehoilla, pienet säröt sekä ennen kaikkea suuri teho ja äänenpaine. Tällä kaiuttimella pitäisi pystyä soittamaan musiikkia kovaa ja täydellä dynamiikalla.
Direktin leveä ja taakse kallistettu mdf-kotelo ei ole vain kosmetiikkaa. Ratkaisuilla on haettu kaiuttimen hallittua säteilykuviota ja viive-erojen vähentämistä elementtien välillä.

Teknisiä pohdintoja 
Kun Direktiä katselee teknisin silmin, ainakin kolme asiaa tulee heti mieleen. Ensinnäkin kun bassoääninen ampuu ääntä taaksepäin litteässä kotelossa, heijastuuko osa aalloista takaseinämästä suoraan takaisin kartioon ja sen läpi? Olen varma, että jos näin tapahtuisi ja ilmiö olisi merkittävä, Heco on siihen varautunut.
Toinen puoli kolikkoa on, että kotelon muodon ansiosta Direktin sivuseinämien resonanssit, mitkä helposti pilaavat ääntä syvemmissä koteloissa, jäävät pieniksi. Leveä kotelo myös suuntaa ääntä kapeaa kaiutinta paremmin (alemmalta taajuudelta) suoraan eteenpäin ja nostaa kaiuttimen äänitehoa.
Yleisen käsityksen mukaan leveä kotelo on alttiimpi diffraktioille, eli heijastuksille kotelon ulkoreunoista. Nämä heijastukset sekoittuvat suoraan ääneen ja aiheuttavat toiston epätasaisuutta erityisesti keskialueella ja diskantissa. Tähän Heco on ottanut kantaa pyöristämällä kotelon reunoja, erityisesti pystyreunoja melko voimakkaastikin.
Kolmas kysymys koskee diskanttielementin ja kymppituumaisen bassoäänisen säteilykuvioiden yhteensovittamista. Yleisen käsityksen mukaan, muiden asioiden ollessa ennallaan, on parempi, että säteilykuviot ovat varsinkin jakotaajuusalueella yhdenmukaiset. Kahden hyvin erikokoisen elementin välillä kaiuttimen kokonaisteho helposti vaihtelee taajuuden mukana vääristäen äänikuvaa ja sointitasapainoa.
Yhteensovitusta avittaisi, jos bassoelementin kartion värähtelevä alue supistuisi taajuuden kasvaessa, mutta Direktin kohdalla näin ei luultavasti ole. Ilmeistä sen sijaan on, että diskanttielementin torvella Heco on pyrkinyt lisäämään domen suuntaavuutta toiminta-alueen alapäässä. Torvi on sen verran kapea ja syvä, että kovin alas suuntaavuus ei ulotu.
Aallonpituus Direktin jakotaajuudella on noin 14 senttimetriä, kun taas elementtien akustisten keskipisteiden välinen etäisyys on tätä reilusti suurempi. Teoriassa tämä rajoittaa elementtien samanvaiheisuutta jakotaajuusalueella, mutta oletettavaa on, että Heco on ottanut asian huomioon jakosuodinta suunnitellessaan.

Kaiuttimen elementit kuten kaikki muutkin komponentit ovat räätälöity erityisesti Direkt-mallin poikkeuksellista toteutusta varten.
Heco Direktin mainoskuva on ilmiömäisen huolella loppuun asti pohdittu ja kertoo paljon itse kaiuttimista.

Reilua ääntä
Ääntä eteenpäin suuntaava Direkt on herkkä kaiutin: 95 desibeliä watilla metrin päähän, ilmoittaa valmistaja. Kun lisäksi impedanssivaste on kontrollipiirillä linearisoitu (taajuuden suhteen vaihtelua on vain vähän, minimissään neljä ohmia), kaiutin sopii kumppaniksi myös pienitehoisille vahvistimille.
Kuuntelu todensi, että valmistajan asettama alaraja, 10 wattia vahvistintehoa kanavaa kohden, riittää mainiosti, ainakin jos ne tulevat putkivahvistimesta. Direktejä kuunneltiin Luxmanin EL84 PP:llä sekä omalla 6V6 PP:llä.
Matalaimpedanssisen transistorivahvistimen valintaa puolustaa refleksiaukkojen tuottama parinkymmenen ohmin impedanssipiikki resonanssitaajuudella. Soulnoten kymmenwattiset trankkuvahvistimet voisivat olla Direktille täysosuma!
Soundi on juuri sillä tavalla helposti ääntä antava ja dynaaminen kuin miltä kaiutin näyttää ja niin kuin vain nuori mies voi haluta. Kaiuttimen herkkyys ei tule keskialueelta ja diskantista vaan myös bassopäästä. Se tekee äänestä vahvan ja voimakkaan.
Tästä huolimatta ääni ei ole ylitsevuotavan lämmin. Hetken jo kuvittelin niin, kunnes huomasin vahvistimen bassosävynsäätimen jääneen yläasentoon. Säädöt ohitettuna lämpö hävisi ja tilalle tuli tervettä keskialueen selkeyttä! Sointitasapaino on kunnollinen bassoäänisen keskialuetoisto mukaan lukien. Direktien vasteeksi Heco ilmoittaa komean 25–28 000 hertsiä.
Kuuntelussa kaiuttimet olivat lähes 1,5 metriä takaseinästä ja yli metrin sivuseinistä. Voi olla, että Direktin bassot lähtisivät helpommin lentoon ahtaammissa tiloissa. Sitä vastaan taas puhuvat lattiaan ampuvat refleksiportit, jotka tekevät kaiuttimen immuunimmaksi huoneelle. Sijoituksesta riippumatta kannattaa Direktinkin kanssa olla huolellinen toistovoimakkuuden suhteen: jokaisella levyllä on ihanteellinen omansa.
Direkt on rhythm & blues -kaiutin par excellance. Se tarjoaa oikeaa tykitystä, eikä kaiutin ole moksiskaan voimakkuudesta. Äänitteen tehot ovat välittömässä käytössä. Toiset autot reagoivat nopeammin kaasupolkimeen kuin toiset. Siitä on kyse.
Rumpalin iskut toistuvat vaikuttavasti. Kaiutin ottaa paljon musiikkia sisäänsä ja pukkaa sen tehokkaasti ulos. Meno on reipasta ja ilme pirteä. Big band -musiikin torvisektiot iloitsevat äänen pidäkkeettömyydestä.
Äänen puhtaus, ei niinkään teräväpiirteisyys, ja kimmoisuus toimii myös herkissä balladeissa. Ranskalainen klassinen vokaalimusiikki toistuu tehokkaana ilman jahkailua, vähän liiankin täysillä. Tämä on makrotason ulostuloa, ei mikrotason fiilistelyä. Musiikista kiinni leveällä otteella.
Sama meininki jatkuu Rautavaaran sellokonsertossa: kaiuttimen tehot peittävät teoksen hienovaraisempia nyansseja, eikä musiikin esittely ei ole niin tiivistynyttä kuin voisi olla, mutta sellon kuuluvuus ja erottuvuus on hyvä. Bachin kantaateissakaan ei ollut juuri muuta huomautettavaa kuin esityksen lievä yleisyys. Stravinskyn jousikvartetoilla Direkt sitten näytti, että se soveltuu vaativaankin musiikkiin, jossa operoidaan väreillä ja sävyillä. Direkt ei ole kuitenkaan musiikkitieteilijöille, joille musiikin kuuntelu on musiikkianalyysia.
Pianomusiikilla yllätys oli, että sointibalanssi ei ole sen kaupallisempi kuin mitä on. Hyvä niin. Pianon lyömäsoitinmaisuus saa tältä kaiuttimelta hyvää tukea. Direktilla pienitehoinen vahvistin pystyy pyörittämään isoa flyygeliä kelvosti, kun välillä vähän vahtii kuunteluvoimakkuutta.
Ella Fitzgerald, Björk ja mitä niitä olikaan, tosi kiva kuunnella jokaista. Kuten sanottu, klassinen musiikkikin kyllä käy Direktille, mutta rytmimusiikille sen esitystapa on paras.
Sitten se iso kysymys: luoko leveä kaiutin minkäänlaista järkevää äänikuvaa? Mikäli Direktistä on kyse, kyllä luo. Sekä suunnattuna hotspottiin leveällä stereokannalla että sivuseinän suuntaisesti kapeammalla kannalla sain kaiuttimet tarjoamaan uskottavan äänikuvan. Ääni ei leviä koteloihin vaan pysyy keskellä jonkin verran taakse joustaen. Keskikuva ei ole kuitenkaan erityisen vahva. Ajoittain hivenen häiritsi äänilähteiden suunnan epämääräisyys varsinkin klassisella musiikilla. Muuten ääni oli mitoiltaan komea ja ilmava.

Rytmimusiikkia rikkaasti
Heco Direkt tarjoaa paljon ajateltavaa ja kuunneltavaa kaiuttimista kiinnostuneille. Erinomaista on, että kaiuttimesta saa niin paljon ulos ilman kalliita vahvistinjärkäleitä. Äänimaailma on pätevä, ja se käy ilmi parhaiten menevällä rytmimusiikilla. Siellä kaiutin ui kuin kala vedessä. Direkt on kaiutin enemmän musiikillisille ekstroverteille kuin introverteille. Ja miten rikas onkaan sen symbolimaailma!

Heco Direktin mainoskuva on ilmiömäisen huolella loppuun asti pohdittu ja kertoo paljon itse kaiuttimista.

Heco Direkt

Hinta: 2 999 €

Edustaja: Hifitalo (www.hifitalo.fi)

Lisätiedot: www.heco-audio.de

Periaate: 2-tie bassorefleksi

Elementit: 275 mm basso-keskiääninen & 30 mm diskanttidome 

Tehonsieto (RMS/max.): 200/320 W

Impedanssi: 4–8 Ohm

Vaste: 25–28 000 Hz

Jakotaajuus: 2 350 Hz

Herkkyys: 95 dB

Mitat jalkoineen (l x k x s): 440 x 998 x 397 mm

Paino: 25,8 kg
Värivaihtoehdot: Musta/musta & valkoinen/hopea

Artikkeli on julkaistu alun perin AVPlus-numerossa 4/2017.

TEKSTI: Kari Nevalainen KUVAT: Valmistaja