Jos kesälomamatka suuntautuu Etelä-Ruotsiin tai Tanskan suunnalle, kannattaa harkita piipahdusta Helsingborgissa. Noin sadantuhannen asukkaan rannikkokaupungissa sijaitsee Museum of Failure eli epäonnistumisen museo. Mikä olisikaan parempi tapa ladata akkuja kuin todeta, että sattuu kämmejä muillekin.

Museo esittelee tavalla tai toisella epäonnistuneita innovaatioita. Helsingborgin kaupunki sijaitsee Malmön ja Kööpenhaminan lähellä. Opastukset on tällä hetkellä saatavilla ruotsiksi ja englanniksi. Kiertävä kokoelmakin on olemassa, mutta ainakaan toistaiseksi se ei ole tulossa Suomeen.

Vaikka museo ei keskitykään pelkästään tekniikkaan, se on hallitsevassa osassa. Teknisiä vimpaimpia puskee ilmoille sellaista tahtia, että floppaaminen on hyvin yleistä. Kunniallisimmillaan epäonnistuminen voi johtua siitä, että laite on edellä aikaansa. Kehnoimmillaan taas siitä, että laite on yksinkertaisesti kuraa eikä kukaan tarvitse sitä. Käytännössä syitä lienee niin monia kuin on keksintöjäkin.

Esillä epäonnistumisen museossa ovat muun muassa
– Apple Newton: Vuonna -93 esitelty, tablettia enteilevä käsitietokone, jossa oli lajissaan ensimmäisenä käsialantunnistus. Myyntimäärät jäivät vähäisiksi.
– Bic for Her: Naisille tarkoitettu kuulakärkikynä.
– Google Glass: Älylasit, jotka esiteltiin vuonna 2012 ja vedettiin myynnistä 2015. Huolta kannettiin muun muassa niiden tietoturvasta ja mahdollisista näytöllä näkyvistä mainoksista.
– Nokia N-gage: Nokian vuonna 2003 esitelty pelipuhelin on monelle suomalaiselle tuttu esimerkki epäonnistumisesta. Kukapa haluaisi pelata vakavasti puhelimella? Tuolloin se oli vielä vieras ajatus.
– Lääketieteellinen instrumentti, joka oli tarkoitettu transorbitaalisen lobotomian suorittamiseen.
– Harley-Davidson -parfyymi.
– Kodakin digikamera: Kodakin työntekijä keksi digikameran vuonna 1975, mutta se ei herättänyt luottamusta yhtiön johdossa. Kamera oli alkeellinen prototyyppi, ja Kodak sai tuolloin leijonanosan tuloksestaan filmeistä ja kaikesta siihen liittyvästä.
– Sony Betamax: Vuonna 1975 esitelty videokasettiformaatti, joka hävisi kilpailun JVC:n VHS:lle. Flopiksi se oli yllättävän pitkäikäinen, sillä se haudattiin lopullisesti vuonna 2015.
– Lego Fiber Optics: Innovoinnin puuskassa unohdettiin seurata kustannuksia. Rakennussarjaan kuuluvien valokuituputkien valmistaminen maksoi enemmän kuin koko setti maksoi kaupassa.

www.museumoffailure.se