Bloombergin saamien tietojen mukaan kolmannen sukupolven Apple Watch -älykellot pystyvät käyttämään matkapuhelinverkkoa itsenäisesti. Niinpä ne eivät tarvitsisi nykyisten mallien tapaan iPhonea datasiirtoihin. Kello tarvitsee datasiirtoa esimerkiksi musiikin suoratoistoon, karttaohjeiden antamiseen ja viestien lähettämiseen.

Yhtiötä lähellä olevan lähteen mukaan modeemi olisi Intelin käsialaa. Apple ja aikaisemmin yhtiölle modeemipiirit toimittanut Qualcomm ovat ajautuneet katkeraan oikeustaisteluun. Osassa iPhoneista modeemin toimittaja on jo Intel. Toistaiseksi ei ole tietoa, tuleeko yhteys kaikkiin Apple Watch -malleihin.

Mobiiliverkkoyhteyksillä varustetun Apple Watchin oli Bloombergin mukaan tarkoitus ilmestyä jo viime vuonna, mutta akunkesto osoittautui ongelmaksi. Akunkesto onkin yksi suurimpia haasteita kellon kokoisen, radiolähettimellä varustetun laitteen suunnittelussa.

Asiasta kirjoitti Bloomberg.