Ikoninen Technics SL1200 -levysoitin variaatioineen on yksi äänentoiston historian tunnetuimmista laitteista, eikä sen kulttuurillinen vaikutus näytä himmenevän. Miten ja miksi siitä on tullut standardi?

Vinyylibuumi kuumenee kuluttajien keskuudessa. Useammankin Euroopan maanäänilevyjen myynnistä kertovat tilastot ovat osoittaneet jo moneen otteeseen kuolleeksi julistetun vinyylilevyn nousevan pohjakosketuksestaan tasaisesti ylöspäin samalla, kun ikuiseksi formaatiksi julistetun cd-levyn myynti supistuu supistumistaan.

Kaiken tämän aikaa, oikeastaan jo 1980-luvun alusta, on ollut olemassa tietty ryhmä, joka on vaalinut vinyyliä pääasiallisena formaattinaan: dj:t.

He ovat ihmisiä, jotka pyörittävät työkseen levyjä radioissa, keikoilla ja klubeilla. Olennaisena osana tässä työssä ovat myös työvälineet, joista yksi on ylivoimaisesti yli muiden: Technicsin SL-1200 erilaisine variaatioineen.

Vaikka nyky-dj ei välttämättä edes kaikissa tapauksissa soittaisikaan enää analogisia vinyylilevyjä, SL-1200 on säilyttänyt statuksensa käyttöliittymänä tietokoneen digitiedostovarantojen soittamisessa ja kontrolloimisessa Seraton kaltaisten järjestelmien kautta. Vaikka muutkin valmistajat ovat tehneet erityisesti dj-käyttöön oivallisesti sopivia soittimia (joista monet perustuvat enemmän tai vähemmän SL-1200:n ominaisuuksien hyödyntämiseen) Technics SL-1200 on silti pysynyt käytössä ja kärkipaikalla jo yli 30 vuotta. Tätäkin juttua kirjoittaessa huomasin, kuinka Suomessakin SL-1200:t vaihtavat jatkuvasti omistajaa, ja niitä liikkuu käytettynä jokseenkin saman verran kuin 2000-luvun alussa, jolloin itse hankin niitä kaksin kappalein noin 450 euron hintaan.

Voimaa ja vääntöä vuosikymmeniksi

Technics SL-1200 on kaikin puolin peruslaadukkaana levysoittimena pidetty laite pitkin 1972 alkanutta historiaansa. Sen ajautuminen dj-käyttöön on kuitenkin monien osien summa, eikä se kaikilta ominaisuuksiltaan palvele käyttäjää kotioloissa samalla tavalla kuin toiset levysoitinmallit.

Tarkastellaanpa soitinta kuitenkin hieman kannen alta. Toisin kuin monet hihnavetoiset kuluttajaja hifitason levysoittimet, SL-1200 on suoravetoinen.

Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että levylautasta pyörittää sen alla oleva moottori. Tästä moottorista taas Technicsin tapauksessa vastaa oikeastaan Matsushita, jonka kehitystyö johti SL1200-mallisen levysoittimen suoravetomoottorin syntyyn. Tarkoituksena oli kehittää ratkaisu, joka vähentäisi runkosointia, ylimääräisiä resonansseja sekä epätasaisen pyörimisnopeuden aiheuttamaa huojuntaa. Kuin vahingossa Matsushita tulikin kehittäneeksi raskasrunkoisen soittimen voimakkaalla moottorilla, joka ei paljoa hätkähtänyt sen vieressä pomppimista tai kovaakaan soittovoimakkuutta.

Tässä vaiheessa alatte varmaan hoksata, miksi juuri dj:t suosivat SL-1200:aa.
Moottorista tehtiin erityisen tehokas. Tämä taas palveli hienosti esimerkiksi radiopuolen levynsoittajia, sillä soittimen start-stop-kytkin toimii poikkeuksellisen nopeasti. Tai ei itse kytkin, vaan sen käynnistämä moottori.
Sen sijaan, että kappaleen soittamiseksi moottorin annettaisiin ensin käynnistyä ja mahdollisen automatiikan hoitaa oikealle uralle etsiytyminen, Technics SL-1200:n toteutus on brutaalin yksinkertainen: neula oikeaan kohtaan ja starttia, ja pyörimisnopeus on 33:n tai 45 kierroksen minuuttivauhdissa alle sekunnissa.

Nopeuden lisäksi moottorissa on myös vääntöä, joten se ei välitä hipaisuista. Tosin, jos sormen vie levylautasen ulkoreunalle moottorin hidastamiseksi, se palaa reippaasti oikeaan pyörimisnopeuteen.

Vaikka peruskäyttäjä ei ikinä tulisi tarvitsemaan tehokkaan moottorin kaikkia muskeleita, on rakennelma kaiken kaikkiaan kuitenkin niin pitkälle viritetty, että laatu näkyy palveluvuosissa. Verkon keskustelupalstoilla alan harrastajien keskuudessa ei ole mikään poikkeus, että sarjanumeron perusteella 1980-luvulla valmistettu levysoitin on selvinnyt näihin päiviin saakka ilman huoltoa ja toimii edelleen.

(Kuvalähde: www.vinylengine.com)
Levylautanen on ikäänkuin osa moottoria. Voimakas moottori käynnistää levylautasen täyteen vauhtiin 0,7 sekunnissa. (kuvalähde: www.tnt-audio.com)

Enemmän kuin levysoitin

Yksi syy Technics SL-1200:n kulttuurilliselle suosiolle on siinä, että se on osaltaan ollut vaikuttamassa musiikkityylien kehitykseen. Otetaanpa esimerkiksi dj:n rooli hiphop-kulttuurissa. Siinä levyjen edestakaisin vatkaaminen eli skrätsäys on ollut yksi tunnistettavimpia piirteitä. Hihnavetoisella kevytlevarilla tällainen ei olisi onnistunut hetkeäkään, mutta Technicsin vahva vääntömomentti (joka ei tosin ole niinkään kovassa rääkissä levylautasen ja levyn väliin sijoitettavan luistavan levymaton ansiosta), kevyesti S-muotoinen äänivarsi sekä vähäinen äänirasian sivuttaisliike tarvittaessa huolestuttavaan neulapainoon yhdistettynä mahdollistavat levyjen käsittelyn lähes kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla.

Hyvän esimerkin tästä näkee muun muassa Netflixin The Get Down -sarjassa, kun dj:t soittavat tanssijoille biisien herkullisimpia kohtia.

Toinen mahdollinen syy taas piilee siinä, että Technics SL-1200 on ollut aina jokseenkin hyvin saatavilla järkevään hintaan ja ylipäätään kaikkialla siellä, missä musiikki soi, toisin kuin monet statussymboliutensa vaikeasti hankittavina luksustuotteina saavuttaneet laitteet ja brändit.

Toki SL-1200 on vierinyt kauaksi hifipuusta pudottuaan ja löytänyt paikkansa jostain ihan muualta kuin Matsushitan insinöörit kuvittelivat, mutta se on silti nähty aina ennen kaikkea varmatoimisena työkaluna ilman ylimääräistä keimailua.

Valmistajan kannalta tämä on tietysti mitä toivottavin kehityskulku. Onkin kaksi tapaa suhtautua siihen, että vuonna 2010 lopetetuksi ilmoitettu levysoitinklassikko on palannut vuosi sitten takaisin markkinoille: toisaalta hyvällä ja tunnetulla merkillä voi ottaa oman osuutensa markkinoilla liikkuvista rahoista, toisaalta taas menneiden vuosikymmenien SL-1200-mallit, niin pitkäikäisiä kuin ne ovatkin, tulevat tavalla tai toisella häviämään. Siksi saataville on hyvä laittaa aina silloin tällöin uusi mutta ei uudistettu sukupolvi.

Ja kuka edes tietää, millaisilla oravannahoilla joku dj:n alku vuonna 2052 käytetyt SL-1200GR:t itselleen kustantaa. Viimeisen kolmen vuosikymmenen perusteella voidaan kuitenkin olettaa ilman tarpeetonta konformismia, että myös seuraavan 30 vuoden aikana vinyyli pyörii – ja sitä pyörittää Technics SL-1200.

SL-1200:n evoluutio vuodesta 1972

Ensimmäinen SL-1200-malli MK1 valmistettiin Japanissa vuonna 1972 puhtaasti hifilevysoittimeksi.

Se yleistyi kuitenkin nopeasti radio- ja dj-käytössä, minkä pohjalta seuraava MK2-malli vuodelta sisälsikin runsaasti edellä mainittuja käyttöyhteyksiä palvelevia muutoksia, kuten paremman moottorin ja rungon vaimennuksen sekä liukusäätimen pyörimisnopeudelle.

Tuolloin lanseerattiin myös 1210-malli, joka eroaa 1200:sta lähinnä mustan värinsä puolesta.
Vuosina 1989–1997 valmistetut MK3- ja MK4ajan 1200-/1210-mallit taas sisälsivät enimmäkseen pieni muutoksia soittimen viimeistelyssä sekä esimerkiksi pyörimisnopeuden säädössä.

MK5- ja MK6-aikakausi taas sijoittuu pääsääntöisesti 2000-luvulle. Tämä näytti olevan tarinan loppu, sillä syksyllä 2010 Technicsin omistava Panasonic ilmoitti lopettavansa levysoittimen valmistuksen vedoten huonoihin myyntilukuihin.

Nykyhetkestä tarkasteltuna päätös oli hyvin erikoinen, sillä käytetyt SL-1200:t menivät edelleen kaupaksi kuin häkä ja yleinen vinyylibuumi oli jo alkanut näkyä levymyynneissä.

Harkittuaan luultavasti juuri näitä näkökulmia Panasonic palasi markkinoille Technics-levysoittimien kanssa vuoden 2016 CES-messuilla ja esitteli SL-1200G- sekä SL-1200GAE-mallit, jälleen pienillä mutta arvokkailla muutoksilla alkuperäiseen MK2:een. Mainittakoon, että esimerkiksi 300 kappaleeseen rajoitettu SL1200G:n spesiaaliversio myytiin loppuun noin 30 minuutissa. Normiversiokin, huolimatta yli kolmen tuhannen euron hinnastaan, on arvioiden mukaan mennyt kaupaksi varsin tehokkaasti.

Viimeisimpänä tietona uusien G- ja GAEmallien rinnalle on tammikuun 2017 CES-messuilla esitelty myös SL-1200GR-malli, jota odotetaan markkinoille huhtikuuksi huokeampaan noin 1 500 euron hintaan.

Kuuntelussa vanha ja uusi

Asetimme pienimuotoisen kuunteluvertailun merkeissä vieretysten soittimet, joiden ikäero on (sarjanumeron perusteella) vähintään 20 – mahdollisesti 30 vuotta: omassa, sekä dj- että kotikäytössäni yli 15 vuotta palvelleen perus-SL1200:n sekä aivan uuden SL-1200G:n. Jälkimmäisen sekä kuuntelutilat ja muut vermeet tarjosi helsinkiläinen Mareksound.

Molempia kuunneltiin Ortofonin 2M Blue -äänirasialla ja neulalla Technicsin omassa rasiakelkassa.
Soittimet yhdistettiin Pro-Jectin Phono Box DS -riaa-korjaimeen, josta signaali jatkui Meridianin 818V3 Reference Audio Core -etuvahvistimen kautta Hegelin H30-päätteeseen ja siitä B&W:n 802 D3 -kaiuttimiin.

Hentona lähtöoletuksena oli, että tuhansia tunteja pyöritetyn vanhemman version iän vaikutus sen suorituskykyyn olisi enemmän tai vähemmän kuultavissa tuoreemman rinnalla. Olisivatko johdot tai äänivarren pään navat jotenkin hapertuneet?

Olisiko signaalissa monia reissuja nähneiden virtalähteen ja moottorin tuottamaa häiriötä?

Kuuntelu starttasi uudemmalla versiolla sen ääneen totuttelemiseksi. Mitään moittimista toistossa ei ollut, vaikka muun laiteketjun ulottuvuuden tuntien bassotoistoon olisi kaivannut hiukan enemmän energiaa.

Samoilla asetuksilla päätin kuitenkin nopeasti vaihtaa berliiniläismestareiden Rhythm & Soundin With The Artistsin, vanhaan soittimeen – ja kas kummaa, koin syvyysloikan alakertaan. Toki vuodet ovat biasoineet korvani tutumman soundin suuntaan, mutta silti: vanhassa vara parempi – ainakin teknoisen dubin äänimaailmoissa.

Sama ilmiö toistui uudella kuuntelukierroksella, kun lautasella pyörähti Burialin Truant/ Rough Sleeper. Bassopuolella SL-1200 MK2 näytti jälleen kaapin paikan, mutta SL-1200G:n toiston luonne alkoi hahmottua hiukan paremmin.

Se vaikutti pystyvämmältä yleisen resoluutionsa suhteen, eikä äänessä ollut sitä pientä hitusta ärhäkkää sähköisyyttä, mikä vanhan soittimen muuten mojovaa toistoa aavistuksen sävytti.

Kevyempi musiikki, kuten Billy Cobhamin Crosswindsiltä poimittu Heather sekä Roxy Musicin Avalon toivat soittimet melko lailla tasoihin, mutta niiden luonne-erot olivat kuitenkin edelleen läsnä.

Siinä missä SL-1200 MK2 kuulosti isolta, pehmeältä ja pyöreältä, oli SL-1200G:ssä sinänsä arvostettavaa neutraaliutta ja asiallisuutta.

Tälle syitä voi etsiä niistä pienistä mutta ratkaisevista muutoksista, joita soitin on sukupolvi toisensa jälkeen kohdannut. Esimerkiksi äänivarsi ja sen ripustus ovat jonkin verran muuttuneet, vaikka perusasiat ovatkin edelleen samat.

Eroja siis on, mutta ne osuvat kovin henkilökohtaisten mieltymysten piiriin. Suurimmat yllätykset olivat kuitenkin siinä, että vanhan soittimen suorituksessa ei ollut mitään kangistumisen merkkejä verrattuna uuteen.

Teksti: Heikki Kivelä - Kuvat: Heikki Kivelä, laitevalmistaja, Wikimedia Commons ja jutussa mainitu
Juttu on julkaistu aikaisemmin AVPlus-lehdessä 1/2017