Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on jo kolmas Väinö Linnan klassikkoromaanin filmatisointi. Hiukan jopa yllättävää kyllä, se ei kuitenkaan kalpene edeltäjiensä rinnalla – pikemminkin päinvastoin.
Louhimiehen Tuntematon sotilas on ylipitkä ja äärimmäisen ahdistava, mutta ei kumpaakaan piiruakaan liian vähän. Se nimittäin näyttää, kuinka loputtomaksi ja lohduttomaksi sota edetessään käy ja kuinka kuolemanpelko, kurinpitotoimet ja turhautuneisuus syövät miestä.
Louhimiehen ja Jari Olavi Rantalan käsikirjoitus nojaakin Linnan sensuroimattomaan Sotaromaaniin kriittisine sävyineen, ja sankarimyytin korostamisen sijaan elokuva osoittaa, että jokainen tekee sodassa sen mitä on pakko. Ei sankaruuttaan vaan selviytyäkseen.
Elokuvan keskiössä on toveruus: henkilöhahmojen erilaiset taustat ja maailmankatsomukset sulautuvat yhteen, kun he marssivat, ryömivät ja taistelevat läpi helvetin – yhdessä.
Näyttelijäsuoritukset ovat vähintäänkin vahvoja kautta linjan. Ylitse muiden nousevat kuitenkin Jussi Vatanen vaitonaisena Koskelana sekä erityisesti Eero Aho Rokkana. Aho ylittää haastavan ikoniseksi muodostuneen hahmon roolissaan rohkeimmatkin odotukset moninkertaisesti. Hän on yhtä suvereeni huolehtivaisena hassuttelijana kuin käsittämättömän taitavana ja omanarvontuntevana taistelijana silmittömään sylkevään raivoon saakka.
Elokuvan suuri budjetti näkyy ja kuuluu laadukkaana toteutuksena kuvauksesta puvustukseen ja äänisuunnitteluun. Mika Orasmaan käsissä kamera kuvaa kaatuvien sotilaiden lisäksi kaatuvaa metsää sekä vaeltaa sodan keskellä mättäillä ryömivistä miehistä pieniin hyönteisiin. Kumpi tunteekaan olonsa pienemmäksi ja merkityksettömämmäksi siellä mönkiessään: hyönteinen vai yksittäinen, tuntematon sotilas?
Katso elokuvan traileri tästä:
Ensi-ilta: 27.10.2017
Genre: Sota, draama
Ohjaus: Aku Louhimies
Pääosassa: Eero Aho, Jussi Vatanen, Johannes Holopainen
Maa: Suomi
Kommentit