Ihmiset tuhoavat järjettömällä kulutuksellaan maapallon, ja jotakin on tehtävä. Kun tutkijat keksivät tavan pienentää ihmisiä, ei kulutustottumuksia tarvitsekaan muuttaa. Silloin voi mällätä vain entistä enemmän, sillä jätteet jäävät silti vain murto-osaan aiemmasta ja jokaisella on varaa ökytaloihin ja timanttikoruihin!
Alexander Paynen ohjaama elokuva on epäuskottava, liian pitkä ja polveileva yhdistelmä perhedraamaa, seikkailua, scifiä, komediaa ja yhteiskuntakritiikkiä.
Sen pääosassa on maailman tavallisin mies, Paul Safranek (Matt Damon), khakihousuissaan ja pikeepaidassaan. Paulille ja tämän Audrey-vaimolle (Kristen Wiig) solut kutistava teknologia näyttäytyy vastauksena kaikkiin heidän ongelmiinsa, mutta tietenkään asiat eivät mene suunnitellulla tavalla.
Vaikka elokuvan Downsizing asetelma on järjetön, on siinä paljon kiinnostavaakin. Se osoittaa kuinka ihminen ei muutu vaan samat ongelmat – eriarvoisuus, köyhyys ja piittaamattomuus – seuraavat sitä miniatyyrimaailmaankin.
Matt Damon on juuri niin vakava ja väritön kuin naapurinsa mukavaksi mutta säälittäväksi tapaukseksi kuvaaman Paulin tuleekin olla. Ja vaikka naispääosassa nähtävän Hong Chaun hahmo, vietnamilainen aktivisti ja pakolainen Ngoc Lan Tran, on aluksi lähinnä häiritsevä stereotyyppi, tapa, jolla Chau heittäytyy rooliinsa, vakuuttaa ja jopa koskettaa.
Katso elokuvan traileri tästä:
Ensi-ilta: 12.1.2018
Genre: Draama
Ohjaus: Alexander Payne
Pääosassa: Matt Damon, Christoph Waltz, Hong Chau
Maa: USA
Kommentit