Lasten Hautausmaa on pop-yhtye, jonka sointi on tuore ja ajanmukainen mutta samalla kannibalisoitu koko kaanonista männävuosikymmenten kotimaista indiemusiikkia.
Olisi epärehellistä olla mainitsematta yhtyeen soivien esikuvien joukosta Noitalinna Huraa! -yhtyettä. Laulaja Kristiina Vaaran ulosannissa on paitsi Noitalinnan melodista tanssia, joka on nykykorvalle tutummin kierrätetty PMMP:n tuotannossa, myös kahdeksankymmentälukulaista naiivia suoruutta, jota ei ole tässä muodossaan hetkeen tislattu näin toimivaksi musiikiksi.
Laulutyyli ja tekstien henki on tuttu myös 2000-luvun kotimaisesta indiepopista, josta korvaan nousee ainakin TV-Resistori. Vaihtoehtopop on kypsynyt 2010-luvun kääntyessä loppusuoralle, eikä tekstipuolella tapahtuva kuvainraastanta ole Lasten Hautausmaalla yhtä infantiilia kuin mihin edellisen aallon indiepopparit tästään sortuivat.
Lasten Hautausmaa soi myös yhtyeenä kypsästi. Kitarat ovat virkistävän pitkälti soitettu ilman särkijöitä, ja rytmiryhmä osaa kokonaisuutena palvella laulua enemmän kuin itseään. Kaikkien ei ole pakko tuutata yhtä aikaa, ja bändin kollektiivisessa groovessa on maukas ripaus baddingilaista sympatiaa. Kun biisilistassa on Kanervan kaltaisia tunnelmallisia osumia, voi Lasten Hautausmaata syystä pitää eräänä virkistävimmistä moderneista indie-ryhmittymistä.
Kirjoittaja: Jemo Kettunen
Kommentit