Maailman merkittävimmät hifimessut järjestettiin tuttuun tapaan 11.–13. toukokuuta Münchenin MOC:issa. Neljä hallia pohjakerroksessa, yksi atriumi kolmannessa ja kaksi neljännessä. Kierrettävää riitti.

Tarjonta oli yhtä megalomaanista ja uuvuttavaa kuin aiempinakin vuosina, mutta kun sitä tarkastelee sisältäpäin ja varsinkin kun sitä tarkastelee messuilla aiemmin muutaman kerran vieraillut, joka voi ohittaa osan tarjontaa erinäisistä syistä, kaoottisuuden korvaa havainnot mielenkiintoisista kehityssuunnista ja ajattelun aihetta tarjoavista laitekokeiluista. Aloitetaan uutuuksista.

Ensimmäisenä on pakko nostaa esiin klassisen levysoitinvalmistaja SME:n uusi integroitu levysoitin nimeltä Synergy. Kompaktimpi kuin SME:n soittimet perinteisesti, Synergy nostaa heti esiin ennakkoluulot: SME:n soitin, johon on integroitu riaa-aste/esivahvistin? Eikö tämä konsepti kuulu kaikkein halvimmille soittimille? Näinkö pahaksi SME:n tilanne on mennyt? SME voi toki argumentoida 15 000 euroa maksavan Synergynsä puolesta vetoamalla 4 000 euron hintaiseen Ortofonin huippu mc-rasiaan Winfield Ti ja Nagran valmistamaan riaa-korjaimeen. Kuvan soitin on yksi viidestä messuesittelyjä varten valmistetusta prototyyppikappaleesta. Synergyt lähtevät tuotantolinjalta syyskuussa, kertoi esittelijä ja soitti musiikkia niin hiljaa, ettei äänestä voinut sanoa oikein mitään.

Suoraan malliston huipulle tulee PMC:n uusi Fenestrias PMC-läisittäin epätyypillisellä kotelolla ja uusilla elementeillä. On aerodynamiikkaa ja värähtelyjen vaimennusta. Kaiutin voisi olla kokonaan tai osaksi aktiivinen, mutta Fenestria on täysin passiivinen, 170-senttinen kolmitie-transmissiolinja (2 x 2,4 metriä per kanava). Diskantissa on 19,5 millimetrin Sonomex-elementti (neodyymimagneetilla ja PMC:n omalla säteilijällä) ja keskialueella uusi, akustisesti läpinäkyvä 75-millimetrinen dome, kaiuttimen sydän. Bassoissa on neljä 165 millimetrin TL-kuormitettua tasoelementtiä voileipärakenteisella hiilikuitukartiolla. Jakotaajuudet ovat 3,8 kilohertsiä ja 380 hertsiä, alaraja 23 hertsiä. Parihinta jäänee 50 000 euron alapuolelle. Fenestrialla PMC pääsee mukaan isojen poikien leikkiin, vaikka Münchenin karkeloissa – kuten Wilson Beneschkin uudella tornillaan – Fenestria kokonsa puolesta sijoittuu jonnekin puolivälin tuntumaan.

Kuulokevahvistimistaan ehkä nykyään paremmin tunnettu Chord lanseerasi uuden Etude-päätevahvistimen (kuvassa oikealla). Edellisestä vahvistinlanseerauksesta ehtikin kulua 30 vuotta. Kuten muutkin Choral-sarjan laitteet, Etude on kääritty kompaktiin alumiinikoteloon. Vahvistimen tehot ovat 150 wattia neljään ohmiin ja 300 wattia silloitettuna monona. Valmistajan mukaan vahvistimen uusi topologia, uusi virheenkorjaustekniikka ja älykäs virranjako takaavat “riittävät tehot, laajan kaistan ja matalan särö/kohinatason”.

Suomalaisista olivat läsnä Genelec uudella The One -jalustakaiuttimellaan (yllä), Amphion muun muassa Kryptonillaan (keskellä) sekä Penaudio Alba Signaturella (alimpana), joka on päivitetty versio Alba-kaiuttimesta 2000-luvun alusta. Sama puuviilupinta, sama epäsymmetria etu- ja takaseinämän välillä rikkomassa seisovia aaltoja. Diskanttidome on 29-millimetrinen Seas Excel ja 3 800 hertsin alapuolella uusi 220 millimetrin Seas Excel -basso–keskiääninen. Penaudion kaiuttimeksi melko herkkä (88 desibeliä) ja helppokuormainen Alba Signature sopii putkivahvistimillekin, joiden kanssa kaiuttimen ääntä on viritetty.

Cambridge Audio esitteli näyttävästi uutta integroitua Edge A -vahvistintaan 50-vuotisen olemassaolonsa kunniaksi. Signaalitiet ovat ultralyhyet, ja pääteosassa on vain 14 komponenttia. Vahvistin toimii CA:n omassa XA-luokassa, jonka sanotaan muistuttavan ääneltään a-luokan vahvistinta mutta olevan tehokkaampi. Lisäksi konehuoneessa on kaksi vastakkain asetettua rengassydänmuuntajaa ja aktiivipiiri konventionaalisten suotokondensaattoririvistön sijaan.

Kuten valmistajan edustaja vähän lupaili Helsingin-messuilla, Kii Audio esitteli Three-kaiuttimelle uuden basso-osan, jonka nimi on BXT. Jalustana toimiva moduuli kasvattaa Threen kaiutinelementtien entisestäänkin tavanomaista suurempaa lukumäärää vielä 16 elementillä. Samalla tulee 7 000 wattia lisää vahvistintehoja. Dsp-ohjattu Kii THREE BXT -systeemi koostuu kahdesta Kii Three -kaiuttimesta (värin voi valita monesta vaihtoehdosta), kahdesta BXT-moduulista ja yhdestä Kii Control -ohjainyksiköstä. Hyvin pystyvä ääni omassa kategoriassaan.

Dynaudio yllätti kaikki ihkauudella Confidence-mallisarjalla. Toiveet ovat kovat sillä perusteella, että firman edustaja puhui toistaiseksi parhaista Dynaudion kaiuttimista. Sarjaan kuuluu Confidence 20 -jalustakaiutin sekä Confidence 30-, 50- ja 60-lattiamallit. MSP-elementit ovat uudet, ja Esotar3-tekstiilidomen alumiinisuuntainta on parannettu. Myös NeoTec-wooferit MSP-kartiolla, neodyymimagneetilla ja jäykemmällä puhekelalla ovat uudet. Baffelin mdf on vaihtunut komposiittiin.

Maailman parhaaksi kaiuttimeksi usein tituleerattu Focal Grand Utopia on nyt versiossa Evo III. Jo 1990-luvulla alkunsa saaneesta lippulaivamallista julkaistiin Utopia III -versio vuonna 2008. Moni asia on muuttunut tuosta ajasta (MRR-rengas elementtien ympärillä, kotelo ja niin edelleen), mutta eniten on menty eteenpäin keskialue-elementissä TMD eli Tuned Mass Damping -ripustuksella ja NIC-magneetilla. Tuloksena on lineaarinen vaste välillä 1–4 kilohertsiä, alhaisempi särötaso ja huippukaiutin 180 000 euron parihintaan.

Audiolab F1 -kaiutin sulavine aerodynaamisine muotoineen on vauhdikkaasti muotoiltu joka puolelta. Ei ihme, sillä se oli TAG McLaren, joka osti aikoinaan Audiolabin.

Audium Visonik on saksalainen laajakaistakaiutin integroidulla dsp-subbarilla/jakosuotimella. Kaiken ei tarvitse olla suurta ollakseen hyvää.

Kuulokkeet

Meze Audion vihjailut uudesta kuulokkeesta ja sen esoteerisesta kaiutinelementistä saivat konkretiaa ympärilleen Münchenissa. Uusi EMPYREAN on ensimmäinen kuuloke, jossa Meze on käyttänyt Isodynamic Hybrid Array -elementtiteknologiaansa. Kyse on jonkinlaisesta magnetostaattisesta tasoelementistä, jolla pyritään välttämään dynaamisen elementin monet ongelmat, kuten puhekelan induktanssi, kartion massa, ripustuksen kitka, kartion epäyhtenäinen liike ja niin edelleen.

Viime syksynä esitellyt Meters OV-1 -kuulokkeet ovat nyt saatavana hires AptX-HD -bluetooth-versiona OV-1 B. Sama päätevahvistimista tuttu analoginen VU-mittari on molemmissa. Korvat ympäröivä kuuloke on kokoontaitettava ja ulkoista melua suodattava.

Magnetostaattisilla kuulokkeillaan maailmanmaineeseen noussut Hifiman esitteli uutta Shangri-La Junior -kuulokevahvistinta Hifimanin samannimiselle, 55 000 euroa maksavalle elektrostaattikuulokkeelle. Tämä Junior-versio painaa hinnan nelinumeroiseksi. Kuulokkeet saavat signaalin suoraan neljältä 6SN7-kaksoistriodilta. Valitettavasti laite oli juuri silloin rikki, kun saavuin kuuntelukoppiin.

Levysoittimet

Paikalla olleiden levysoittimien valtavaa määrää olisi ollut täysin mahdotonta kuvitella 10 vuotta sitten. Minkäänlaisia hiipumisen merkkejä ei näkynyt. Päinvastoin. Kaikki on kuitenkin suhteellista. Joillekin levysoitin on kullattu metrin mittainen hämähäkki, kuten Acoustic Signaturen Invictus (yllä), toiselle puolitoistakuutiota räkkiä, kuten Rutherford Audion kaikin mahdollisin tavoin jousitettu The Apolyt -levysotin (alla), jota eivät maanpinnan 0,5 hertsin värähtelyt hetkauta.

ONKKin huulipunamainen Cue DD -levysoitin dsp-ohjatulla suoravetomoottorilla, alumiiniplintillä, keraamisella ripustuksella ja sylinterimäisellä jousituksella suoraan Iso-Britanniasta.

Pro-Jectilta jälleen uutta rispektiä The Beatlesia kohtaan: Yellow Submarinesta on 50 vuotta, ja siinähän se kellui.

Audio-Technica esitteli ART-1000-äänirasiansa poikkeuksellista rakennetta makromallilla. Tässä mc-rasiassa kelat ovat neulavarren neulapäässä eivätkä peräpäässä. AT ei ole tätä rakennetta keksinyt, mutta harvinainen se on nykyrasioissa. Kolmeohmiset kelat 0,6 millimetrin etäisyydellä magneettiraosta tuottavat 0,2 millivoltin antojännitteen.

Yli 30 vuoden poissaolon jälkeen SAEC:in kuuluisa SAEC WE-308N -äänivarsi Double Knife Edge -laakerilla vuodelta 1978 on jälleen tuotannossa. Uusi varsi on SAEC WE-4700, ja kuulemma hienosäädön jälkeen se saapuu kauppoihin alkusyksystä. USA:ssa hinnan on oletettu jäävän alle 10 000 dollarin.

Kun on levysoittimia, on vinyylilevyjä, ja kun on vinyylilevyjä, on levypesureita. Münchenissa niitä oli usealta kymmeneltä valmistajalta. Osaa esittelivät kemistit valkoisissa laboratoriotakeissaan, osa, kuten Hannlin Mera, teki sen ihan yksinään.

Putkivahvistimet

Hauska nähdä, että Audion on edelleen elossa! Ahvenanmaaltakin jossakin historiansa vaiheessa vauhtia ottanut merkki oli esillä usean putkivahvistimen voimalla. Klassista linjaa edusti 300B-kaunokainen.

Ranskalaisen Cayinin uusi putkivahvistinsarja SC6L-etusella ja CS-845-päätevahvistimilla 845-tehotriodeilla pääteasteessa. Merkki oli vahvasti mukana vakiinnuttamassa putkivahvistimien asemaa, kun ne tekivät uutta tuloaan 1990-luvulla.

Aina kun esillä oli muita kuin yksivärisiä laitteita, tulivat ne suurella todennäköisyydellä Italiasta. Niin tässäkin tapauksessa. Viva Audion putkivahvistimia mukaan lukien Egoista 845 -kuulokevahvistin 845-triodilla.

Ayonin uusi Crossfire EVO – DELTA: 50 wattia neljästä AA62B-triodista. Hinta vitosen alle alle 23 000 euroa.

LampizatOr Pacific, kultainen dac suoraan hehkutetuilla triodiputkilla annossa. Ilman kytkentävirtalähdettä.

Puola ja Balkanin maat ovat viime vuosina nousseet kohisten highend-laitevalmistuksen kärkimaiksi, mutta harvemmin Unkari. Nyt tilannetta korjaa Audio Hungary 100-wattisella Qualiton APX 200 -push-pull-vahvistimella 6P45S-pääteputkilla. Putki on PL519-tyyppinen pentodi.

Japanilainen Air Tight juhlii 30:tä vuottaan uudella AMT-300 Anniversary -versiolla vanhasta 300B-vahvistimesta. Kytkentä on pitkälti sama, mutta takaisinkytkentäratkaisu on uusi.

Luxman MQ 88uC -päätevahvistin entisessä  kuosissaan JJ:n KT-88-pääteputkilla. Laite on muokattu vuonna 1969 julkistetusta MQ-60-vahvistimesta. Alunperin Mullardin PP-kytkentään perustuvasta vahvistimesta Luxman irrottaa 25 wattia pienellä säröllä. Omat kaiutinlähdöt neljän, kahdeksan ja 16 ohmin kaiuttimille.

Ärjyt

Ökyosastolle, jos näin voi sanoa, on aina tunkua Münchenin messuilla. Esimerkiksi Martenin uusi ja komea nelitie Coltrane Momento 2 timanttidiskantilla, keraamisella keskiäänisellä ja kuudella 8-tuumaisella bassoäänisellä komposiittikartiolla selässään vielä neljä 11 tuuman passiivisäteilijää. Hinta 300 000 euroa parilta.

Ökyosastolle kuuluivat itseoikeutetusti myös Goebelin järjettömän kokoiset Divin Majestic -kaiuttimet apunaan CH Precision M1 -vahvistimet ja äänilähteenä Kronos-levysoitin. Levyltä kantautui jonkin oopperan kuorokohtaus, ja kyllä, äänessä oli ison kuoron ja orkesterin vaatimaa skaalaa.

Toinen päättömän korkea ja muutenkin mittava kaiutin oli Von Schweikert Audion uusi Ultra 11 -lippulaivamalli. Vaste laskee valmistajan lupauksen mukaan vain kaksi desibeliä 16 hertsiin.

Torvikaiuttimia

Torvikaiuttimista ei ollut tänäkään vuonna pulaa: Stein Music, Tune Audio, Avantagarde (kaksi isoa kokoonpanoa), Living Voice (2 kappaletta, joista toinen oli yksi messujen äänellisistä kohokohdista) ja niin edelleen. Vähän tuntemattomammista voisi mainita Cessaron, kuvassa yksi monista torviviritelmistä Cessaron omilla putkivahvistimilla. Keski–yläbassoalueen torvi muistuttaa kovasti Western Electricsin tai Lansingin vintagetorvia.

Arcadian Audion 220 senttimetriä korkea Pnoe SE on laajakaistaelementti takatorvella ilman jakosuodinta. Käytetyt elementit ovat AER MD3B ja BD4. Alarajataajuus on 35 hertsiä ja herkkyys 100 tai 105 desibeliä per watti per metri. Valmistaja suosittelee vähintään kolmen metrin kuunteluetäisyyttä ja 300B-triodivahvistinta.

Takavuosien suosikki Acapella esitteli uutta, yli kaksimetristä Campanile 2 -kaiutinta. Tässä Campanilessa ionidiskantin yläpuolella oleva keskialuetorvi on samassa pystylinjassa. Kaiuttimen täydentää ilmeisesti kuusi 10 tuuman bassoäänistä. Noin 100 desibeliä herkkä kaiutin ei vaadi monta wattia soidakseen hienosti, ja hienostihan se soikin.

Transistorivahvistimet

Münchenissa kaiken pitää olla suurempaa kuin muualla, se on selvä. Tässä kaksi esimerkkiä transistorivahvistimista. Ensimmäinen on Block Audion 110-kiloiset a-luokassa toimivat 250–500-wattiset päätevahvistimet (yllä). Virtaa kuluu lepotilassakin 500 wattia. Toinen on D’Agostinon järjettömän kokoiset Relentless (suom. säälimätön) Monoblock-päätteet (alla), 5,5 kilowatin virtalähteellä ja 100 päätekiven voimin pukkaa 1 500 wattia kahdeksaan ohmiin, 3 000 wattia neljään ohmiin ja 6 000 wattia kahteen ohmiin.

Eikä München olisi München, ellei myös hinta voisi kivuta yli ymmärryksen. Ranskalainen Apurna on uusi tulokas raskaassa sarjassa. Valmistaja korostaa tekniikkaa, mutta yhtä paljon merkitsee ulkoinen olemus, joka vaihtelee yksilöstä toiseen. Näillä vahvistimilla ei ole hintaylärajaa. Ne voidaan paketoida vaikka minkälaisin koruelementein ja jalometallein.

Transistorivahvistimien puolelta täytyy vielä nostaa esiin Marantzin uudet KI Rubyt, Ken Ischiwatan suunnittelemat tai ainakin signeeraamat PM-KI Ruby -vahvistin ja SA-KI Ruby -sa/cd-soitin.

Kelanauhurit

Yksi messujen iso teema oli tänä vuonna 10”/15ips-kelanauhurit. Niitä oli soimassa huomattavasti useammassa huoneessa kuin viime vuonna – eikä vain Tim de Paravicinin/EAR:in huoneessa – ja pääsääntöisesti hyvin tuloksin. Tämä kuva kertoo, missä highend-piireissä nyt mennään huolimatta kaikesta hires-hypestä.

Hyvänä esimerkkinä nauhurin käytöstä oli TAD:in (Pioneerin huippumerkki) huone, missä massiiviset Reference-kaiuttimet saivat signaalin TAD:in omilta vahvistimilta ja nämä iki-ihanalta Studerin nauhurilta. Yksi elävästi mieleen jääneistä esityksistä niin musiikin mutta ennen kaikkea äänen suhteen.

Se, että nauhurit eivät enää olleet vain kuriositeetti, näkyi siitäkin, että nyt tarjolla oli myös musiikkia isoilla keloilla. Jimi Hendrixiä ja kumppaneita Hemiolan master-nauhoilta. Keloja pääsi kuuntelemaan kuulokkeilla Otarin nauhureilla.

Ja tietenkin kun Münchenissa ollaan, jonkun pitää panna tämäkin överiksi. Kostas Metaxas on ottanut mielikuvituksensa alle kaksi sveitsiläistä Stellavox-nauhuria luodakseen niistä Metaxas & Sins GQT Portable Recording Device 1 -soitin-tallenninta. Metaxaksen puolesta voisi sanoa, että hänen levysoittimensa ja kaiuttimensa ovat yhtä villejä.

Erikoisuuksia

Unkarilaisen Bayz Audion ympärisäteilevä Curante-laajakaistakaiutin osoittaa, että kaikki on mahdollista kaiutinrakennuksessa. Curanten salaisuus piilee patentoidussa sylinterimäisessä BRS (Bayz Radial Speaker) -diskanttielementissä ja sen vaihekoherentissa käytöksessä, impulssivasteessa ja matalassa särössä. Highend-messuilla kaiutin esiintyi vain kylmänä, mutta jotka kuulivat kaiutinta Hifideluxen puolella, kehuivat ääntä kovasti.

Aika cool oli myös ESD Acousticsin Dragon-viisitiekaiutin hiilikuitutorvilla ja field coil -magneeteilla. Koristeelliset dacit, aktiivijakosuotimet ja a-luokan vahvistimet 115 desibeliä herkälle kaiuttimelle olivat myös ESD Acousticsin käsialaa.

Pancinin tai tarkemmin Pancin Art Technologyn ensimmäinen tuote on 216 kiloa painava VZ1-kaiutin. B&W:n Nautilus-kaiutinta etäisesti muistuttava VZ1 on 88 desibeliä herkkä neliohminen nelitie 42–24 000 hertsin vasteella (–6 dB). Tyyliä oli etsitty monin tavoin, ja varmaan koukkuun jää moni Barcelona-sohvan omistaja.

Hyvin soivia systeemejä

Hyvälaatuista ääntä oli tarjolla laajalla rintamalla. Vain kyynikko kommentoisi: ”Ei mitään ihmeellistä”.  Aina kuitenkin jotkin laitteistot säväyttävät enemmän kuin toiset. Ilahduttavaa oli havaita, että vaikuttavuus ei riippunut positiivisesti laitteiston hinnasta. Esimerkiksi Magicon uudet A3-entryt, vaikka kantikkaat ovatkin, tarjosivat tosi korkeatasoista ja tasapainoista ääntä Passin vahvistimilla ja Solution Audion etupäällä.

Magnum Dynalab ja Harbeth oli samanlainen, ei ehkä kaikkein säkenöivin yhdistelmä, mutta sellainen, jolla tuntui kivalta kuunnella musiikkia. Armolliselta kaiken kiireen ja pauhun keskellä.

Quad & Luxman -yhdistelmä ei todellakaan ole mikään salaseuran ihailun kohde vaan tuiki tavanomaista hifiä, ja silti vahva ja varma suoritus niin digilähteellä kuin analogisellakin jätti elävän muistijäljen.

Teksti ja kuvat: Kari Nevalainen