Elokuva-arvio: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja

Kun vaimo kuolee, Mielensäpahoittaja (Heikki Kinnunen) haluaa mennä perässä. Elämä on menettänyt tarkoituksensa, ja kaikki on valmista kuoleman tulla – paitsi arkku ja senkin hän nikkaroisi itselleen kädenkäänteessä.

Mielensäpahoittajan selvät suunnitelmat sotkee kuitenkin hänen lapsenlapsensa 17-vuotias Sofia (Satu Tuuli Karhu), joka haluaa jäädä hautajaisten jälkeen isoisänsä luokse.

Vaikka Mielensäpahoittaja on tähän käänteeseen kaikkea muuta kuin tyytyväinen, hänellä on periaatteensa ja niihin kuuluu ehdottomasti se, ettei pulassa olevaa tyttöä voi olla auttamatta.

Heikki Kinnunen tuo Mielensäpahoittajan hahmoon uudenlaista terävyyttä. Hän ei ole mikään hupsu jankuttaja vaan äreä ja hiljaisella, hiukan pelottavallakin tavalla päättäväinen.

Satu Tuuli Karhu sen sijaan tuntuu Sofian roolissaan ryöpyttävän valkokankaalle puhetta, naurua ja suuria tunteita jatkuvalla syötöllä ja toimii siten vähintäänkin vastinparina vähäsanaiselle Mielensäpahoittajalle.

Tarinan kannalta olennainen rooli on myös Jani Volasella Mielensäpahoittajan poikana, joka tosin jää lähinnä käveleväksi ja alleviivatun ärsyttäväksi luetteloksi siitä, mikä kaikki Suomessa ja suomalaisuudessa on hirveän noloa.

Hetkittäin Tiina Lymin ohjaamassa elokuvassa onnistutaan kuitenkin kuvaamaan liikuttavallakin tavalla sitä, miten ihmiset kohtaavat toisiaan, milloin he saavuttavat yhteyden ja millä tavalla se katkeaa.

Katso elokuvan traileri tästä: