Aktiivisuusrannekkeita tai älykelloja ei usein voi välttämättä kehua kauniiksi. Viime kesänä ilmestyneessä edullisen hintaluokan X6 -älykellossa on kuitenkin ajateltu siroutta. Se onkin suunnattu erityisesti naisille.

Korumaista ulkonäköä kello saa 15 mm leveästä metallihihnasta, jonka voi myös vaihtaa nahkaiseen. Kellossa on pieni 0,66 tuuman oled-näyttö, josta voi seurata ajan ja päivämäärän ohella käveltyjä askelia ja matkaa sekä kalorinkulutusta. Kello mittaa myös verenpaineen, veren happisaturaation, sykkeen ja unenlaadun.

Se myös ilmoittaa viesteistä ja puheluista. Kellotauluja on valittavissa kolme. Urheilutilat kattavat juoksun, pyöräilyn, hyppynarun hyppimise, sulkapallon, tenniksen, pöytätenniksen, koripallon, jalkapallon, joogan, vaelluksen ja uinnin.

Akunkestoa 120 milliampeeritunnin akulle luvataan noin seitsemän päivää. Kelloa varten on ladattavissa JYou-sovellus. Kello on pölyn- ja vedenkestävä ip68-luokituksen mukaisesti, eli kellon voi upottaa metrin syvyiseen veteen puoleksi tunniksi.

Kelloa myydään Suomeen ainakin Mafam- ja Microwear-merkkisinä noin 50 euron hintaan, jonka päälle tulee arvonlisävero ja tulli.

www.microweartech.com