Kuuntelitpa musiikkia kotona, urbaanissa ympäristössä liikkuessa tai äänityötä tehden studio-olosuhteissa, Focalin Listen-mallisto tarjoaa sekä tasaisen luotettavaa äänenlaatua että olosuhteisiin optimoituja yksityiskohtia.

Sisältöyhteistyö:
Teksti & kuvat: Heikki Kivelä – AVPlus Media Oy
Yhteistyössä: Kruunuradio Oy

Ranskalainen Focal on ollut pidetty valmistaja äänentoiston parissa jo vuodesta 1979. Sen ydinosaamisalueisiin on perustamisestaan lähtien kuulunut korkealuokkaisten kaiutinelementtien ja kaiuttimien valmistus, mutta laajempaan tietoisuuteen merkkiä on nostanut myös sen korvakuulokemallistot.

Tällä hetkellä Focalin kuulokesortimentti jakautuu koti-, mobiili sekä ammattilaiskuulokkeisiin, joista otimme tarkasteluun kaikissa kategorioissa hiukan erilaisena esiintyvän Listen-mallin. Sen langallinen Listen-perusversio julkaistiin vuonna 2016, langaton Listen Wireless vuonna 2017 ja ammattilaiskäyttöön suunniteltu Listen Professional kuluvana vuonna 2018.

Focal Listen -kuulokeperheeseen kuuluu tuorein Listen Professional, vuonna 2016 julkaistu perusmalli sekä langaton Listen Wireless vuodelta 2017.

Ulkoisesti kolme Listen-mallia ovat melko lailla samasta puusta veistettyjä. Wirelessissä ja perusmallissa korvatyynyt ovat nahkaa, ja niiden pinnassa on enemmän kiiltoa, kun taas Professional-mallissa korvatyynyt ovat nupukkia ja viimeistely tummaa sekä mattapintaista muovia. Sankarakenne taitoksineen on kaikissa samankaltainen, ja kuulokkeet ovat rakenteeltaan samalla tavalla suljettuja.

Listen-kuulokkeet eivät ole erityisen raskaita mutteivät myöskään kuulokekentän keveimmästä päästä. Listen Wireless on katraasta raskain 300 gramman painollaan, Professional sen alla 280 grammassa ja perusmalli kevein 273 grammallaan.

Käyttömukavuus kaikissa on samalla kiitettävällä tasolla. Pannan säätömekanismi puolestaan on kaikissa malleissa hyvällä tavalla samanaikaisesti sekä joustava että jäykkä, ja naksauksittain etenevä korkeudensäätö toimii luotettavan oloisesti. Kuulokkeet myös taittuvat kätevästi kasaan kuljetusta helpottamaan.

Mallien tekniset detaljit ovat hyvin identtiset. Kaikissa on valmistajan mukaan sama 40-millimetrinen mylar–titaani-elementti, kuulokkeiden impedanssi on 32 ohmia, herkkyys 122 desibeliä (1 kHz / 1 Vrms) sekä THD-arvo Listen Wirelessissä ja Listenissä <0,4% ja Professionalissa 0,3% (1 kHz / 100 dB SPL). Toistokaista kaikissa ulottuu viidestä hertsistä 22 kilohertsiin.

Langallisuudesta huolimatta mobiilikäytettävyys on huomioitu Listen Professionalissa (kuvassa) ja perusmallissa. Kaapelissa sijaitseva kauko-ohjain mahdollistaa mobiililaitteen ohjauksen ja puhelukäytön.

Varusteluero Listenin ja Listen Wirelessin välillä liittyy lähinnä kaapeliin, joka ensin mainitussa sisältää kauko-ohjainpainikkeet sekä lentokoneadapterin ja on 1,4 metriä pitkä. Jälkimmäisenä mainitussa puolestaan mukana on vain peruskaapeli, sillä kauko-ohjainpainikkeet ovat kuulokkeissa. Molemmissa on mukana pehmeä kangaspussi. Listen Professionalissa sen sijaan mukana on tukeva ja kova kantolaukku sekä kaksi erillistä kaapelia, 1,4-metrinen suora johto kauko-ohjaimella ja 5-metrinen paksu kierrejohto sekä molempiin sopiva 6,3 millimetrin adapteri. Tuhti kierrejohto on toki selvä bonus, mutta toisaalta se on melko raskas ja tahtoo hiukan vetää kuulokkeita pois paikoiltaan varsinkin venyessään. Sen käyttöön ja luonteeseen kuitenkin oppii helposti, ja laajennetusta liikkumavarasta on selvää hyötyä esimerkiksi studio-olosuhteissa, kun kuulokkeet päässä saattaa joutua liikkumaan.

Listen Professional -mallin mukana tulee tuhti viiden metrin kierrejohto, joka laajentaa langallista liikkumavaraa.

Mielenkiintoista kuunneltavaa

Langallisesti toteutetut perusmalli ja Professional eivät toistoltaan juuri toisistaan eroa. Hiuksenhienoa poikkeavuutta niiden välillä kuitenkin rinnakkain verratessa on, mikä voi toisaalta johtua pelkästään korvatyynyjen materiaalista ja kuulokkeiden asennosta päässä. Perusmallin bassoaalto tuntuu pyyhkäisevän korvia aavistuksen verran pehmeämmin ja lempeämmin, kun taas Professionalin toistossa toistokaistan alapää on piirun verran kompaktimpaa ja kontrolloidumpaa. Sama ilmiö toistuu Wirelessin kanssa johdollisessa tilassa, joten mallien välillä on kuin onkin identtisistä teknisistä ominaisuuksista huolimatta hienovarainen ero.

Listen Wirelessin langattomuus perustuu bluetooth-tekniikkaan, jonka versio kuulokkeissa on 4.1. Myös se toimii kaapelin kanssa, jos akku sattuu reissun päällä simahtamaan.

Bluetooth-liitäntä Wirelessissä muokkaa ymmärrettävästi signaalia verrattuna langalliseen kytkentään, jolloin ero Professionaliin ja perusmalliin korostuu selkeämmin muun muassa äänenvoimakkuudessa ja toiston tarkkuudessa. Siinä missä langallisessa kytkennässä toistovoimakkuus riippuu vahvistimen tehoista, bluetooth-kytkennässä Listen Wirelessien oma sisäänrakennettu vahvistin rajaa äänenvoimakkuuden tiettyyn, lähtökohtaisesti käyttökelpoiseen maksimiarvoon. Täysille väännettynäkin toisto on silti tarpeeksi voimallista, säröytymistä ei ilmene missään taajuuskaistalla ja suljettu rakenne muodostaa pään ympärille elävän ja ilmavan äänikuplan. Bluetoothilla toisto kuitenkin on verraten kireämpää ja diskanteiltaan hiukan korostuneempaa, mutta ei merkittävästi. Kuunteluolosuhteista ja -mieltymyksistä riippuen hienovaraisia painotuksia voi toki korjata esimerkiksi älylaitteen omalla taajuuskorjaimella, joka löytyy valmiina muun muassa Spotifyn mobiilisovelluksesta.

Olennaista on se, ettei toistossa mikään ole selvästi pielessä, vaikka ääni ei neutraali olekaan. Toistoprofiilin persoonallisuus on helppo kääntää perusmallin ja Wirelessin eduksi, sillä tavanomaiseen kuunteluun kotona tai kaupungilla liikkuessa saundi on sekä mehevää että menevää. Professional-mallin kohdalla taas aavistuksen maltillisempi korosteisuus muistuttaa ammattilaisäänityön vaatimuksista värittymättömämmän äänen saralla. Listen Professional ei ole toistoltaan neutraali, mutta se on silti luotettava, tarkka ja luonnollinen korvakuuloke. Lisäksi sen kohdalla käyttömukavuus on jopa astetta parempaa, kiitos kangaspintaisten korvatyynyjen, siinä missä nahka kaikessa mukavuudessaan voi venähtäneissä kuuntelusessioissa alkaa hivenen hiostamaan.

Ero Listen-perusmallin ja Professionalin välillä on varsin hienoinen, mutta asiaan vaikuttaa esimerkiksi korvatyynyjen materiaali. Perusmallissa (kuvassa) korvien ympärille asettuu nahka, Professionalissa nupukki.

Lukuisia sekä ammattilaiskäyttöön että kotikuunteluun tarkoitettuja hifikuulokkeita vuosien varrella kuunnelleena ja käyttäneenä Focal Listen -sarjan kaikissa malleissa korostuu tietty äänen innostavuus ja eheys. Omalla tavallaan Listen-malleja voisi sanoa jopa energisiksi ja moderniin makuun viritetyiksi, vaikka painotus onkin merkittävästi nykyaikaisia katuluureja hienovaraisempaa. Listeneitä ei toisaalta myöskään voi suoraan verrata esimerkiksi ilmaviin ja detaljirikkaisiin avoimiin kuulokkeisiin, mutta taas toisaalta hintaluokka ja pelin henki niissä onkin eri sarjaa. Siinä missä Listen-perusmalli ja Wireless ovat oivallinen valinta peruskäyttäjälle, jonka kuunteluolosuhteet vaihtelevat olohuoneesta julkisiin kulkuvälineisiin, Professional-malli kattaa melkeinpä molemmat laidat ja tuo mukaan vielä ammattilaistasosta kertovan varustelun.

Vaikka Focalin Listen-mallit ovat varsin samankaltaisia, niillä on jokaisella omat pienet erityisominaisuutensa. Yhteistä kaikille on kuitenkin mainio käyttömukavuus ja sarjassaan erittäin laadukas ääni.

Yhteenveto

Kolme Focal Listen -mallia ovat luotettava, innostava ja genrestä riippumatta musiikkia elävöittävä valinta eri olosuhteissa tapahtuvaan musiikinkuunteluun. Koska tekniset detaljit kuulokkeiden välillä ovat lähes identtiset eikä äänenlaadussakaan ole selviä poikkeamia, sopivan mallin valinnassa on fiksuinta ottaa huomioon omat käyttötottumukset.

Langallinen Listen-perusmalli (249 euroa) tarjoaa käyttäjälleen oikeastaan kaiken tarpeellisen. Se toimii mainiosti niin kotona kuin konttorissa, ja mobiilikäyttöä ajatellen kaukosäätimen ohjainpainikkeet ja mikrofoni helpottavat esimerkiksi älypuhelimen ohjausta. Ja mikäli kaapeli sattuu iän myötä pettämään, se on helposti korvattavissa uudella.

Listen Wireless (299 euroa) taas on urbaanin käyttäjän valinta, ja kuuloke on saatavilla myös astetta eksoottisemmissa väreissä tuoreen Chic-malliston ansiosta. Kyseessä on asiallisesti toteutettu, standardit täyttävä ja hyvä-ääninen bluetooth-kuuloke, jonka langattomuus mahdollistaa täydellisen liikkumisen vapauden ilman kaapeleita (joskin kuulokkeiden käyttö onnistuu myös kaapelin avulla, jos ja kun noin 20 tunnin soittoajan salliva akku sattuu simahtamaan). Merkittäviltä osin bluetooth-yhteydestä johtuen Listen Wirelessin äänenlaatu ei ole kuitenkaan aktiivitilassa aivan niin huippuunsa viritettyä kuin perus- ja Professional-malleissa, mutta kategoriassaan toteutus on kuitenkin sinänsä moitteeton.

Listen Professional (269 euroa) puolestaan on perusmallista studio-olosuhteisiin päivitetty versio, joka palvelee loistavasti myös peruskäyttäjää miellyttävien materiaaliensa ja aavistuksen rauhallisemman toistonsa ansiosta. Professional on myös ehdottomasti reissaajan valinta, sillä kova kantolaukku pitää luurit ehjinä myös vaikkapa täyteen pakatussa repussa ja peruskaapelissa on ohjainpainikkeet sekä mikrofoni älylaitteen ohjastamiseen. Kaiken kaikkiaan Listen-sarjan kuulokkeisiin on helppo tykästyä niiden mainion käyttömukavuuden ja ponnekaan toiston ansiosta. Hinta–laatusuhde mallien kohdalla on poikkeuksellisen hyvä, ja ne haastavat meritoituneetkin kilpailijansa niin edullisemmista kuin kalliimmistakin hintaluokista. Ehdottomasti kuuntelemisen arvoisia korvakuulokkeita kukin!

Focal Listen

Hinta: 249 €
Toimintaperiaate: Suljettu kuuloke
Impedanssi: 32 Ohm
Herkkyys: 122 dB SPL @ 1 kHz/1 Vrms
Elementti: 40 mm mylar/titaani
Paino: 273 g
Kaapelin pituus: 1,4 m
Liitin: 3,5 mm
Muuta: Mukana pehmeä kantolaukku, kaapelissa mikrofoni ja ohjauspainikkeet, lentokoneadapteri

Focal Listen Wireless

Hinta: 299 €
Toimintaperiaate: Suljettu langaton bluetooth-kuuloke
Impedanssi: 32 Ohm
Herkkyys: 122 dB SPL @ 1 kHz/1 Vrms
Elementti: 40 mm mylar/titaani
Bluetooth-versio: 4.1
Akunkesto: max 20 tuntia
Paino: 300 g
Kaapelin pituus: 1,3 m
Liitin: 3,5 mm, usb (lataukseen)
Muuta: Mukana pehmeä kantolaukku, usb-latauskaapeli, kuulokkeissa mikrofoni ja ohjauspainikkeet, saatavilla Chic-malliston väreissä

Focal Listen Professional

Hinta: 269 €
Toimintaperiaate: Suljettu kuuloke
Impedanssi: 32 Ohm
Herkkyys: 122 dB SPL @ 1 kHz/1 Vrms
Elementti: 40 mm mylar/titaani
Paino: 280 g
Kaapelin pituus: suora 1,4 m / kierteinen 5 m
Liitin: 3,5 mm
Muuta: Mukana kova kantolaukku, suorassa kaapelissa mikrofoni ja ohjauspainikkeet, 6,3 mm adapteri

Focalin maahantuoja suomessa on Kruunuradio Oy.