Kaikki eivät pidä älykellojen futuristisesta tyylistä, mutta tarjolla on onneksi myös perinteiseltä kellolta näyttäviä malleja. Yksi sellainen on ruotsalaisen Kronabyn Apex -malli, jonka suositushinnat alkavat hieman vajaasta 500 eurosta. Kellotaulun kokovaihtoehdot 41 ja 43 mm ja rannekemateriaaleina ovat metalli tai nahka.

Vaikka ulkonäkö on traditionaalinen, niin kellossa on mukana älytekniikkaa. Se osaa vaihtaa automaattisesti aikavyöhykkeen ja antaa valita toisenkin aikavyöhykkeen näytettäväksi. Siinä on myös värinähälytys hellävaraisempaan herätykseen sekä ajastin ja ajanotto. Kellossa on myös päivämääränäyttö, jonka saa näkyviin nappia painamalla. Paristolle (CR3032) luvataan käyttöiäksi kaksi vuotta, mikä on huomattavasti pidempään kuin täysiveristen älykellojen akuilla. Vedenkestävyyttä luvataan 10 bariin / 100 metriin.

Kronaby Apexilla voi ohjata myös musiikintoistoa ja kello näyttää myös ilmoituksia. Aktiivisuusominaisuuksista löytyy askelmittari, johon voi asettaa tavoitteen ja seurata sitä kellon näytöltä. Lisäksi kello muistuttaa liikkumisesta, jos on ollut paikallaan liian pitkään. Älypuhelinsovelluksella pystyy sukeltamaan syvemmälle aktiivisuusdataan.

Lisäksi kello tukee IFTTT-palvelua, jolloin sillä voi käskeä kodin älylaitteita. Kellosta voi hylätä puhelun. Jos Apex saattuu katoamaan, sovelluksella pystyy paikantamaan, missä se on viimeksi ollut yhteydessä puhelimeen. Vastavuoroisesti kellolla voi myös etsiä puhelimen. Lisäksi GeoTag-näppäintä painamalla pystyy tallentamaan muistiin paikkoja. Halutessaan voi lähettää myös napinpainalluksella tiedon liikkeistään vaikkapa kotiin. Apex toimii lisäksi kameran kaukolaukaisimena.

www.kronaby.com

www.finngold.com