Ensin tuli LS50, sitten LS50 Wireless ja nyt LSX. KEFin pieni mutta pippurinen uutuuskaiutin ponnistaa hyvästä perimästä.

Teksti: Heikki Kivelä
Kuvat: Heikki Kivelä & valmistaja

Tutustuimme numerossa 3/17 vuonna 2016 julkaistuun KEF LS50 Wireless -kaiutinpariin, jonka suosio nykyaikaisten ja korkealuokkaisten all in one -laitteiden sarjassa jatkuu edelleen. Niin mediat, markkinat kuin kuluttajatkin ovat ottaneet ilolla vastaan kaiutinpaketin, joka ei tarvitse kumppanikseen oikeastaan mitään muuta kuin äänenlähteen, oli se sitten älylaite, telkkari tai tietokone. Ja LS50 Wirelessin äänenlaatu vasta kiitosta kerännyt onkin, kiitos kaiuttimen fiksun koaksiaalielementin ja asiallisen vahvistintehon – jännää ulkomuotoa unohtamatta.

Sen sijaan että KEF olisi lähtenyt kasvattamaan LS50-mallia vielä laajemmaksi uudessa sukupolvessa, maineikas brittivalmistaja valitsikin päinvastaisen suunnan. Tuore KEF LSX -kaiutinpari on selvästikin samasta puusta edeltäjiensä kanssa, mutta paitsi kaiuttimen koko myös sen hinta on laskenut merkittävästi. Siinä missä edelleen varsin kurantista LS50 Wireless -parista saa maksaa nykyäänkin noin 2 150 euroa, LSX:n suositushinta on vain 1 295 euroa – vaikka kyseessä on muuten hyvinkin pitkälti sama paketti, joskin kompaktimmassa koossa.

Saimme tutkailtavaksemme LSX:n viidestä eri värivaihtoehdosta valkoisen version, joka osoitti heti ensitahdeista saakka pysyttelevänsä totutun hyvällä linjalla.

Jo 12. sukupolveen ehtinyt Uni-Q on KEFin omaa tuotantoa. LSX:n tapauksessa 115 millimetrin basso–keskiäänisen keskelle on sijoitettu 19-millimetrinen diskantti.

Kaikki yhdessä – ilman kaapeleita
Vaikka LS50 Wirelessistä puhuttiin nimeä myöten langattomana aktiivikaiutinparina, se tarvitsi toimiakseen sekä virtajohdot että kaiuttimet toisiinsa yhdistävän verkkokaapelin. LSX:n kohdalla yhtälöstä puuttuu nyt käytännössä se verkkokaapeli, joskin se toimitetaan edelleen myyntipakkauksen mukana. Sen käyttö vaan ei ole välttämätöntä, kaiuttimet kun hoitavat kommunikaation keskenään langattomasti maksimissaan 48 kilohertsin näytetaajuudella ja 24 bitin syvyydellä. Kaapelin käyttö puolestaan nostaa näytetaajuuden 96 kilohertsiin ja voi myös ehkäistä mahdollisia yhteysongelmia.

Virtajohtojen käyttö on edelleen välttämätöntä, koska kyse on aktiivikaiutinjärjestelmästä. Näin ollen molemmissa kaiuttimissa on omat vahvistimensa, tarkalleen ottaen d-luokkaiset 70-wattiset bassoäänisille ja 30-wattiset diskanteille.

LSX:n kaiutinelementti on KEFin jo jonkinasteiseksi legendaksi muodostunut, 12. sukupolveensa ehtinyt Uni-Q, jossa LSX:n tapauksessa on 19-millimetrinen alumiinikalottidiskantti upotettuna 115-millimetrisen magnesium–alumiinikartioisen basso–keskiäänisen sisään. Itse elementti taas on kiinnitetty akustisesti optimoituun koteloon, jonka etulevy on kaareva muun muassa heijastusten minimoimiseksi. Kotelon designista vastaa Michael Young, jonka kädenjälki näkyy esimerkiksi bassorefleksiputken huomiovärissä sekä fiksussa etulevyn ledissä, joka kertoo käytössä olevan medialähteen. Youngin lisäksi design-osastolla on touhunnut myös tanskalainen Kvadrat, joka vastaa (valkoista versiota lukuun ottamatta) kaiutinkoteloiden sivujen kangaspinnoitteesta.

Koteloiden sisäpuolelle on mainittujen vahvistinosioiden lisäksi saatu mahtumaan myös runsaasti näppärää ja nykyaikaista äänentoistoteknologiaa. Valmistajan omaa innovaatioita edustaa muun muassa Music Integrity Engine, eräänlainen digitaaliseen signaalinprosessointiin pohjautuva, bassotoistoa parantava ja säröä vähentävä tekniikka. Sen ansiosta LSX:n luvataan tarjoilevan kokoaan isompaa ääntä puhtaasti ja puhuttelevasti.

Liitäntäpuolella LSX tarjoaa optisen toslink-liitännän, 3,5 millimetrin auxin, rca-subwoofer-lähdön, verkkoliitännät rj45-muodossa kaiuttimien toisiinsa kytkemiseen sekä ethernet-yhteyden muodostamiseen, langattoman wifin, bluetoothin sekä viiden voltin ja kahden ampeerin usb-liitännän esimerkiksi älylaitteen lataamista varten. Striimausominaisuuksista mainittakoon Spotify Connect sekä myöhemmin kuluvana vuonna päivityksen kautta tuleva AirPlay 2 Apple-laitteille.

LSX on saatavilla viidessä eri värivaihtoehdossa, joista valkoista lukuun ottamatta kaikki on pinnoitettu tyylikkäällä kankaalla.

Liitä verkkoon ja anna soida
AVPlussan testiin saapunut LSX-pari oli jo kertaalleen käyttöönotettu, mutta luultavasti kaiuttimien soittokuntoon saattaminen ei ole suoraan tehtaalta saapuvan paketinkaan kohdalla merkittävästi monimutkaisempaa.

Käyttöönoton helppoudesta huolehtii suureksi osaksi näppärä KEF Control -ohjainsovellus, joka johdattaa käyttäjän vaiheittain asennusprosessin halki. Meidän tapauksessamme jouduimme kertaalleen nollaamaan kaiuttimien verkkoasetukset, mutta sen jälkeen kaikki sujui kuin vettä valaen.

Käytännössä kaiuttimille kerrotaan vain käytössä oleva langaton verkko salasanoineen, ja sillä siisti. Sen jälkeen saakin alkaa etsiskelemään mieleistään kuunneltavaa älylaitteen kautta, paitsi että prosessissa on vielä yksi mutka. Voidakseen käyttää esimerkiksi Spotifyta tai Tidalia valmistajan oman sovellussysteemin kautta, tulee käyttäjän ladata vielä KEF Stream -sovellus, joka käytännössä vain yhdistää eri ohjainsovellukset toisiinsa. Ilman sitäkin käyttö tosin onnistuu, sillä ainakin iPhone SE -älypuhelimeen asennettu Spotify löysi KEF LSX -parin automaattisesti kuuntele laitteella -valikosta. Siten KEF Stream -sovellus ei vaikuta ainakaan Apple-laitteilla järin hyödylliseltä lisäosalta.

Varsinainen kaiuttimien käyttö ja musiikinkuuntelu on kuitenkin helppoa joko Control-ohjainsovelluksen tai perinteisen kaukosäätimen avulla. Joskin havaitsimme kaukosäätimen ja älylaitteen äänenvoimakkuussäätimien välillä jonkinlaista epäsynkkaa, mikä aiheutti äänenvoimakkuuden eräänlaisen vaeltamisen. Tämä korjautui kuitenkin jättämällä sinänsä peruskelpo kaukosäädin käyttämättä ja ohjaamalla kaiuttimia pelkästään sovelluspohjaisesti.

Sovelluksen käyttö on varsinkin aluksi muutenkin melko välttämätöntä, sillä vain sen avulla pääsee nauttimaan LSX:n kehittyneistä dsp-ominaisuuksista. Ääniprofiilin säätöjä on sovelluksessa kahdella eri välilehdellä, suppeammassa basic- ja kehittyneemmässä expert-valikossa. Näistä ensin mainitulla määritellään kaiuttimen paikka joko pöydällä tai telineessä, huoneen ominaisuudet ja koko sekä se, onko kaiuttimien rinnalle kytketty subwoofer. Käytännössä expert-välilehdellä pelataan samoilla säädöillä mutta hieman monipuolisemmin. Esimerkiksi kaiuttimien alarajataajuuden, subwooferin tason sekä polariteetin säätö käy sieltä.

Äkkiseltään tämä kaikki voi vaikuttaa hiukan monimutkaiselta, mutta lopussa kiitos seisoo, jos järjestelmään liittää säätövaraltaan rajallisen lisäbasson. Ja lisäksi, mikäli ominaisuuksia ei satu kaipaamaan, niihin ei myöskään tarvitse sen kummemmin kajota.

Periaatteessa valikoiden kaikista näppärin pikasäädin tuntui olevan How is your room -kohta, jonka pykälittäin etenevällä janalla on vaihtoehdot damped, moderate ja lively, käytännössä siis akustisesti vähemmän eloisasta keskitason kautta eloisaan. Sen säätö vaikutti nopeasti ja kätevästi diskantin läsnäoloon, kun taas bassot pysyivät kautta linjan luontevan muhkealla tasolla.

Vaikka huoneominaisuudet voi määritellä kertaalleen ja antaa niiden olla sellaisenaan, kevyehkö diskantin hillitseminen voi tehdä vähän sähäkämmäksi tuotetun musiikin kuuntelusta astetta miellyttävämpää – ainakin lähikenttäkuuntelussa.

Tehokkaalle d-luokan vahvistimelle riittää vain kompakti jäähdytysrivasto, jolloin tilaa jää myös muille komponenteille. Tämä kaikki on ahdettu LSX:n 15,5 x 24 x 18 senttimetrin koteloon.

Oikealla LSX-parin master-kaiutin, jonka takapaneelissa sijaitsevat yhteydenmuodostus- ja resetointipainikkeet sekä liitännät: optinen toslink, 3,5 millimetrin aux, subwoofer-lähtö, kaksi verkkoliitäntää ethernetille ja kaiuttimien yhdistämiseen, usb-latausliitäntä sekä paikka virtajohdolle. Bassorefleksiputken ärhäkkä väri on suunnittelija Michael Youngin käsialaa.

Menevästä miellyttävään
KEF LSX on toistoprofiililtaan viritetty aavistuksen valtavirtaiseen makuun, mutta kieltämättä hyvällä ja jopa hiukan omaperäisellä tavalla. Neutraalin tarinallistajan tai ylitarkan detaljistetoskoopin sijaan LSX on yllättävän ketterä ja aidosti ison kuuloinen kaiutin musiikista riippumatta. Kokoluokassaan yllättävää on stereokuvan laajuus ja sen luonteva piirtyminen – ainakin testitiloissamme kaiuttimien ollessa sijoitettuna pääosan kuunteluista vajaan kahden metrin päähän toisistaan pöytätasolle.

Eipä siis ole ihme, että valmistaja vinkkaa LSX-parin sopivan mainiosti television rinnalle. Tämä kertoo osittain siitä, että kaiuttimien perusluonne taipuu monenmoiseen ja vieläpä tekee sen rohkeasti. Äänenvoimakkuutta irtoaa takuulla riittävästi, toisto pysyy kovempaakin luukutettaessa muodossaan ilman merkittävää värittymistä tai säröytymistä, ja yleisesti ottaen minkä tahansa musiikin kuuntelu on hämmästyttävän helppoa. Perusmeiningin yläpuolelle LSX:n kampeaa eloisa ja täsmällinen diskanttitoisto, joka lisää huomattavasti musiikin läsnäoloa. Myös dynamiikan esitys kohtuullisella volyymilla on varsin mallikasta, ja musiikin hiljaisten ja voimakkaiden kohtien välinen kontrasti tuntuu aidosti toteutuvan ilman tarpeettomia portaita.

Bassojen suhteen suorituskyky on kaikin puolin hyvä, mutta kaikkia fysiikan lakeja ei silti tässäkään kokoluokassa pystytä täysin kumoamaan. Sitä ihan matalinta, enimmäkseen paineena aistittavaa jyminää tai toisaalta myöskään keskibasson alapuolella piilevää muhkeutta ei LSX-pari pelkiltään pysty loihtimaan, mutta sitä vartenhan kaiuttimessa on subwoofer-lähtö. Jos siihen tökkäisi vaikkapa jonkin kompaktin kasituumaisen pikkusubin, jälki voisi olla lähes tyrmäävää – jos siis nimenomaan kaipaa ruutia alataajuuksille.

Muuten siinä arkipäiväisessä yleiskuuntelussa LSX on kuitenkin ennen muuta kaiutinpari kohdillaan – ja vähän enemmänkin.

KEF Control -ohjainsovellus opastaa käyttäjän LSX:n pariin heti alkumetreiltä (vasen ja keskimmäinen kuva). Asetuksia taas voi määritellä joko suppeammin tai laajemmin basic- ja expert-valikoissa.

YHTEENVETO

Laatukaiutin kaikkeen käyttöön
KEF LSX on valmistajansa pidetyn LS-sarjan tuorein ja pienin tuttavuus, joka tuskin tulee jäämään isompien edeltäjiensä varjoon, vaikka hinta- ja kokoluokkaa onkin pienennetty merkittävästi.
Se, mikä esimerkiksi LS50 Wirelessissä innosti, on hyvällä tavalla läsnä myös LSX:n toteutuksessa. Kaiutinpari muodostaa elävän ja tarkan äänikuvan mainion Uni-Q-elementtiteknologiansa ansiosta, mukana on nippu nykyaikana tarpeellisia ominaisuuksia ohjainsovelluksineen, ja langattomuuden ansiosta kaiuttimien sijoittelu käy taas astetta mutkattomammin. Eikä unohtaa sovi myöskään silmäniloa, jota harkittu ja omintakeinen design luo.
KEF LSX sopii loistavasti yleiskäyttöön oikeastaan minkä tahansa medialähteen kumppaniksi, toistaa äänen kuin äänen korkealla laadulla ja onnistuu moneltakin osin ylittämään mittasuhteensa menevällä yleismeiningillään.

+ Mittasuhteet ylittävä ääni
+ Toiston tasapaino ja tarkkuus
+ Näyttävä mutta funktionaalinen muotoilu
– Yksi ohjainsovellus liikaa


KEF LSX
Hinta1 299 €
EdustajaHighend Studio
LisätiedotKEF
ToimintaperiaateTäysaktiivinen langaton 2-tie-kaiutinjärjestelmä
Elementti4,5" Uni-Q (19 mm diskantti + 115 mm basso–keskiääninen)
Vahvistin2 x 30 W + 2 x 70 W
Liitännät3,5 mm aux, digitaalinen toslink, bluetooth 4.2 (aptX), sub out
Verkko-ominaisuudetWifi, ethernet, AirPlay 2 (tulossa), Spotify Connect, Tidal, Dlna, Roon tested, ohjainsovellus
Muuta5V/2A usb-lähtö, kaukosäädin
VärivaihtoehdotValkoinen, musta, sininen, vihreä, punainen
Mitat (l x k x s)155 x 240 x 180 mm
Paino3,5/3,6 kg