Vertailussa videoprojektorit – 4K tulee, onko kotiteatterisi valmis?

Vielä jokunen vuosi sitten 4k-tarkkuuksinen videoprojektori maksoi viisinumeroisen summan rahaa. Tänä päivänä edullisimman 4k-laatuista kuvaa lupaavan projektorin saa jo alle tonnilla, ja alta kahden tuhannen euron hintaluokassa valikoimaa on jo melkoisesti. Saimme testiimme Epsonin, Optoman ja BenQ:n 4k uhd -laatua lupaavat projektorit.

Teksti: Jemo Kettunen
Kuvat: AVPlus-toimitus, valmistajat & Wikimedia Commons

Fanaattisen elokuvaharrastajan graalin malja on 35 millimetrin filmiprojektori omassa kotiteatterissa. Harvalla kotitarvike-Bergmanilla on kuitenkaan varaa tai tilaa omaan navettakinoon. Kotimedian resoluution parantuessa asetaattipohjainen filmipositiivi ei myöskään enää automaattisesti tarjoa uskollisinta todistusta elokuvaajan visiosta, ja viimeistään 4k-projektorien tarkkuus on jättänyt kinofilmin näyttökopiot taakseen kuvatoiston yksityiskohtien suhteen. AVPlus testasi kuluttajahintaiset 4k-projektorit ja selvitti, mihin isoa kuvaa rakastavan elokuvan ystävän kannattaa tänä päivänä rahansa sijoittaa.

Testin hintahaitari rajattiin tuhannen ja kahden tuhannen euron välimaastoon. Kaksi testin tykeistä, Optoma ja BenQ, toteuttavat kuvan dlp-kennotekniikalla Epsonin edustaessa yksin lcd-tekniikkaa. Dlp tarjoaa perinteisesti lcd:tä syvemmän mustan tason ja dynaamisen skaalan väritoistossa, mutta varjopuolena tulee harvinainen ilmiö, jossa jotkut ihmisyksilöt havaitsevat dlp-kuvassa sateenkaaria. Nykyisen sukupolven dlp-tykit käyttävät nopeampaa väripyörää, jolloin myös sateenkaaret vähenevät.

Lcd-pohjainen Epson oli testimme kallein projektori. Se korvasi tekniikkansa haittapuolena tulevaa matalampaa kontrastia monilla edistyneillä ominaisuuksilla, joista lisää tuonnempana.

Markkinoilta löytyy myös muita projektoritekniikoita, mutta ne edustavat yleensä huomattavasti korkeampaa hintaluokkaa eivätkä täten päätyneet tämänkertaiseen vertailuumme.

Projektorin valinnassa, kuten kaikissa audiovisuaalisissa kodintarvikkeissa, tekniset speksit ovat numeroita, ja vaikka luvuista voi päätellä joitain perustavanlaatuisia eroja, on viime kädessä kuvan miellyttävyys kiinni yksilöllisistä mieltymyksistä. Epson ihastutti testiryhmämme kaikkia jäseniä tasaisella kuvallaan, joka ensisilmäyksellä uhkaa jäädä Optoman väriloiston jalkoihin. Optoma jakoi mielipiteitä enemmän toisten nauttiessa korostuneesta värisaturaatiosta, joka syntyi värispektrin ääripäiden litistymisen hinnalla.

BenQ jäi suoritukseltaan kahden edellisen välimaastoon ja synnytti vähiten intohimoja mutta suoriutui tehtävästään moitteettomasti. Merkittävimmät kysymysmerkkinsä testin edullisin projektori synnytti kapean heittosuhteensa ja käyntiäänensä kohdalla.

Kaikki kolme projektoria katseltiin samassa kotiteatterihuoneessa samalta tilan sallimalta maksimiprojektioetäisyydeltä. Testihuoneen valkokangas oli suuren mustatason tuottava harmaahko kehikkoon pingotettu kiinteäasenteinen kangas, jonka silmäluku tuotti alkuun ongelmia 4k:n pikselikoon kanssa. Hieman erikoisesti ilmeisesti silmäluvun ja pikselikoon välillä syntynyt moiré-ilmiö poistui projektorien lämmettyä muutaman minuutin, toisilla projektoreilla nopeammin kuin toisilla. Tätä ei kuitenkaan huomioitu testin lopputuloksissa, ja kaikki projektorit saatiin testattua vertailukelpoisella kuvatoistolla.

Testiryhmässä oli sekä hifijournalismin että videoalan ammattilaisia. Yksi testiryhmän jäsenistä edusti kansanosaa, jonka silmät eivät ole täysin dlp-yhteensopivat, joten kykenimme testaamaan myös uusien dlp-projektorien nopeampien väripyörien väitettyä parannusta sateenkaari-ilmiön esiintyvyyteen.

Ei natiivikennolla, mutta ei haittaa

Pintaa rapsutellessa kävi ilmi, ettei yhdenkään testilaitteen kuvakenno ole natiivisti 4k-resoluutioinen, vaikka esimerkiksi BenQ:n markkinointimateriaaleissa toisinaan esitetäänkin laitteen olevan natiivi-4k. Jokainen projektoreista kuitenkin kykenee näyttämään ikään kuin todellisen 4k-kuvan pixel shift -pohjaista xpr-tekniikkaa käyttäen, valmistajasta riippuen hieman eri tavoin.

Epsonin 4k enhanced -tekniikassa 4k-lähdemateriaali jaetaan ohjelmallisesti kahteen lomittuvaan kuvaan, jotka tuotetaan vuorotellen full hd -kennolla ja jaetaan ruudulle vaihtaen kuvien sijaintia puolen pikselin verran kaakkoon ja takaisin kuvien välillä. Aivot yhdistävät lomittain näkyvät kuvat 4k-kuvan yksityiskohtien määrän tavoittavaksi kokonaisuudeksi, vaikka pikselimäärällisesti aidosta 4k:sta jäädäänkin jälkeen.

Hieman lähemmäksi todellista 4k:ta päästään Texas Instrumentsin luomalla menetelmällä, jota hyödyntävät Optoma ja BenQ. Lähdemateriaalin 4k-kuva jaetaan full hd -kennolle neljään lomittuvaan lohkoon, jotka heijastetaan peräjälkeen kankaalle siirtäen kuvaa puoli pikseliä ensin oikealle, alaspäin, vasemmalle, ja takaisin alkupisteeseen. Tällöin saavutettavan aivojen havaitseman pikselimäärän pitäisi vastata täysin 4k-resoluution 8,3 miljoonaa pikseliä.

Puristit eivät tätä hyväksy, ja alan foorumeilla käydään ankaraa väittelyä natiivikennon ja niin kutsutun faux-k:n välisistä eroista. Onko natiivi-4k-kenno automaattisesti parempi? Hieman yllättäen tieteellinen vastaus on, että ei välttämättä. Ennen 1080p-aikaa kennon natiiviresoluutiolla oli huomattavasti enemmän merkitystä kuin nykyään.

Aiemmin natiivikennokeskustelussa oli merkittävästi eroa sillä, oliko pikselisuhde 1:1 vai jotain muuta. Pixel shift synnyttää kuitenkin oikean määrän pikseleitä silmän eteen, jolloin kuvanlaatu ei heikkene ainakaan ylimääräisten laskutoimitusten johdosta.

Huomioon otettavat tekijät löytyvät yllättäviltäkin suunnilta – ei pelkistä numeroista.

Eräs vaikuttavista ominaisuuksista on näytettävän pikselin koko kennolla. Esimerkiksi oled-televisiossa 4k-kuvan 8,3 miljoonaa pikseliä voidaan jakaa vaikkapa kolmen neliömetrin pinta-alalle tasaisesti, jolloin yhden pikselin koko on verrattain suuri.

Sitten taas kuvakenno, jolle projektori lähdemateriaalin aluksi muodostaa, on puolestaan noin puolen tuuman kokoinen. Tällöin yhden pikselin fyysinen koko on mikroskooppinen verrattuna televisioruudulla väriä vaihtavaan rakeeseen.

Näin ollen pixel shift -pohjaisessa 4k-toteutuksessa saadaan kennolla käyttöön suurempi lähtökohtainen pikselipeilikoko. Alkujaan full hd -tarkkuuksisen kennon 2,1 miljoonaa pikseliä saavat olla suurempia kuin mahdollisesti samalle pinta-alalle jaetut 8,3 miljoonaa natiiviresoluution pikseliä.

Lisäksi suurin osa nykyisestä – ja vielä pitkän aikaa myös tulevasta – ohjelmasisällöstä on ensisijaisesti korkeintaan full hd -tasoista kuvaa. Natiivisti 1080p-kennoinen projektori näyttää full hd -kuvan sellaisenaan ilman ylimääräistä skaalausta, mikä voi olla lopputuloksen kannalta natiivisti 4k-kennoista kuvaa parempi vaihtoehto.

Natiivisti 4k-kennoinen projektori, joita ainakin Sony markkinoi, maksaa myös edelleen merkittävästi enemmän kuin pixel shift -pohjainen ratkaisu. Saavutettavat edut esimerkiksi mustan tasossa, kontrastissa tai väritoistossa eivät ole välttämättä suoraan verrannollisia kulutettavaan euromäärään. Pixel shift on jossain määrin, mutta ei pelkästään, kompromissi – eikä ainakaan huono sellainen.

Epsonin pixel shift -pohjaisessa 4k enhanced -toteutuksessa full hd -kennon kuva lomitetaan itsensä kanssa havaitun pikselimäärän lisäämiseksi.

Paljon hyvää erikokoisissa paketeissa. Epson (vasemmalla) vaatii 11 kilogramman massallaan jo vähän tukevamman kattotelineen tai vastaavasti tilaa asennuspaikan ympärillä. Kolmikon pienin BenQ taas painaa vain 4,2 kilogrammaa ja soveltuu myös matkakäyttöön sisäänrakennetun kaiuttimensa ansiosta.

Kiiltävän musta Optoma (vasemmalla) sulautuu värinsä ansiosta hämyiseen leffaluolaan. BenQ:n (oikealla) värimaailma taas on perinteisempi. Molemmissa on samantyyppinen manuaalinen säädin linssin vieressä, Optomassa zoomausta sekä linssinsäätöä ja BenQ:ssa zoomia ja tarkennusta varten. Molempien selkäpuolelta löytyvät myös muut ohjauspainikkeet.

Valtaosaa projektorien toiminnoista voi ohjata myös kaukosäätimellä. Kaikista monipuolisin ja suurin kauko-ohjain löytyy Epsonilta (vasemmalla), hyvänä kakkosena BenQ (keskellä) ja kaikista minimalistisimman linjan edustajana Optoma (oikealla)

Resoluutiokaruselli: tuplasti 1080p, onko se 2k?

Resoluutioiden nimityksissä on harhaanjohtavia käytänteitä, joista eräs ongelmallisimmista on 4k. Nimi 4k viittaa neljään kiloon, eli neljään tuhanteen. Onko 1080p sitten 1k? Ei ole. Resoluutioiden nimeämisessä on pikseliluku johdettu aiemmin kuvan pystyresoluution pikselimäärästä, mutta halutessaan markkinoida mielikuvaa valtavasta pikseliharppauksesta on myyntimies kuitenkin vipsauttanut resoluutioiden aiemman nimeämiskäytännön kirjaimellisesti kyljelleen.

Full hd eli 1080p-kuva on resoluutioltaan 1 920 x 1 080 pikseliä, jolloin nimitys 1080p viittaa pystysuuntaiseen resoluutioon. Nimityksellä 4k markkinoitu kuva on resoluutioltaan 3 840 x 2 160 pikseliä. Tällöin oikeampi nimitys olisi 2160p, mutta nykyinen nimitys on johdettu mitä ilmeisimmin vaihtamalla kuvattu lukumäärä vaakaresoluution sijaan pystyresoluutioon. Pyöristämällä 3 840 pikseliä päästään neljään tuhanteen. Elokuvateattereiden dci-standardin mukainen 4k menee vaakaresoluutioltaan täpärästi yli neljän tuhannen pikselin.

Tällä käytännöllä full hd -kuvaa voitaisiin kutsua 2k-kuvaksi. Mutta ei sittenkään, sillä 2k on oma standardinsa, joka säilyttää full hd -kuvan pystysuuntaisen resoluution mutta lisää vaakasuuntaan 118 pikseliä.

Tuplaamalla 1080p-kuvan vaakasuuntaisen resoluution on 4k:na markkinoitu kuva kuitenkin saavuttanut pinta-alaan suhteutettuna neljä kertaa full hd -kuvan pikselimäärän. Sama ilmiö tosin on toistunut aina aiemminkin resoluution tuplaantuessa. Ehkäpä markkinoijaa on kuitenkin johtanut tämä ajatus.

Resoluutioiden nimitykset askarruttavat, ja niitä on kehitelty myös markkinoinnillisessa mielessä.

Mestari isommassa mittakaavassa
EPSON EH-TW7400
Hinta: 1 798 €

Hieman yli yhdentoista kilon painoinen Epson EH-TW7400 on testin todellinen raskassarjalainen. Valtaisan kokoinen projektorirunko aiheuttaa haasteita laitteen sijoittelun suhteen, ja esimerkiksi testiteatterimme kattokiinnikkeen taattu kantavuus loppuu kymmeneen kiloon. Suuresta koosta johtuva kömpelyys on kuitenkin kompensoitu joustavalla linssitekniikalla, joka jättää liikkumavaraa projektorin sijoittelun suhteen.

Epsonin asentaminen on suuresta koosta huolimatta helppoa, kiitos moottoroidun optiikan. Projektoriyksikön voi osoittaa melko suurpiirteisesti kangasta kohti, ja loppu hoituu sohvalla istuen kaukosäätimestä. Optinen zoomaus, tarkennus sekä heijastetun kuvan siirtäminen (pystyakselilla huimat ±96,3% ja vaaka-akselillakin erittäin asialliset ±47,1%) onnistuu napin painalluksella. Jopa linssinsuojus vetäytyy projektorin silmän edestä automaattisesti virran kytkeytyessä laitteeseen ja peittää optiikan jälleen pölyltä ja ulkoisilta uhilta virran katkaisun yhteydessä.

Ensiasennuksen helpottamisen lisäksi motorisoidulla optiikalla on saavutettavissa merkittäviä etuja elokuvan hartaan ystävän teatterissa – kaukosäätimen nappeihin saa nimittäin ohjelmoitua jopa kymmenen motorisoitua optista asetusta.

Eikö projektori muka kalibroida paikoilleen kerran ja sillä selvä, mitä muistiasetuksista muka hyötyy? Paljonkin. Esimerkiksi erilaisilla kuvasuhteilla taltioidut elokuvat saa optimoitua valkokankaalle optiikalla, ei digitaalisella zoomilla, ja suoraan sohvalta istuen yhtä nappia painamalla.

Epsonin kaukosäädin on suuri, raskas ja melkein liiankin kattava. Kumiset painikkeet saa napin painalluksella taustavalaistua, mistä on merkittävää hyötyä pimeässä teatteritilassa operoidessa. Kaikille oleellisille toiminnoille löytyy nappi suoraan kaukosäätimestä. Verrattuna esimerkiksi Optoman pieneen ja funktionaaliseen kaukosäätimeen tuntuu Epsonin tiiliskivi ajoittain ylimitoitetulta, etenkin jos sitä pääsääntöisesti käyttää lähinnä tykin virran kytkemiseen.

EH-TW7400 käyttää Epsonin kehittämää 4k-enhanced-tekniikkaa. Pixel shift -pohjaisen tekniikan myötä saavutetaan noin puolet natiivi-4k:n efektiivisestä resoluutiosta, mutta lomitettuna tavalla, joka luo illuusion todellisen 4k:n tarkkuudesta. Epsonin kuva onkin tarkka ja filmimäinen, mutta se myös häviää subjektiivisesti arvioiden absoluuttisessa terävyydessä dlp-pohjaisten verrokkien 8,3 miljoonalle kuvapikselille.

Sen, mitä 3lcd-tekniikalla luotu uhd-kuva häviää absoluuttisen mustan tasossa ja pikselimaton yhteneväisyydessä, voitti Epson takaisin nonchalantilla lähestymisellään värikartan sävyihin sekä koko kontrastialueen tasaiseen toistoon. Siinä missä Optoma pyrkii purukumia jauhaen ja parfyymiltä tuoksuen hypähtelemään nuorekkuuttaan pinkissä topissa, on Epson arvokas ja hyvin pukeutuva, vailla tarvetta todistaa omaa paremmuuttaan muille kuin itselleen.

Epsonin tarjoamaa kuvaa voi sanallistaa ilmaisulla cinemaattinen. Koko dynaaminen skaala on tasapainoisesti hallussa ja kuvakokemus yhtenäinen. Epson tarjoaa täyden skaalan elämää myös kuvan mustassa päässä, jossa oli havaittavissa suuri määrä sävyjä ja tapahtumia. Värit eivät palaneet puhki vaan toistuivat täsmällisinä, ja lisäksi ihmisihon sävyt toistuivat Epsonilla miellyttävimmin.

Kokonaisuutena Epson EH-TW7400:n tarjoama elämys oli testin tasapainoisin ja ominaisuuksiltaan rikkain. Kuvan terävyydessä yksinkertaisesti pixel-shiftaava Epson hävisi dlp-pohjaisille verrokeille muttei lopulta kovin paljoa. Tarkkuudessa koettu tappio otettiin takaisin käytettävyydessä sekä todella tasapainoisessa väritoistossa. Voimme suositella Epsonia eritoten elokuvataiteen historian ystävien käyttöön.

+ Motorisoitu optiikka
+ Tasainen dynamiikka
+ Uskollinen väritoisto
+ Kuvaominaisuuksien perusteellinen säätövara
– Suuri koko

Testin ainoana lcd-pohjaisena projektorina EH-TW7400 on ensiluokkainen vaihtoehto dlp-projektoreiden kanssa sateenkaariefektistä kärsiville katsojille.

Epsonin säätöpainikkeet sijaitsevat muista poiketen sivussa, oman näppärästi avautuvan luukkunsa alla.

Epsonin takapaneelista löytyvät tarpeellisimmat liitäntävaihtoehdot. Niitä tarpeellisimpia eli hdmi-liitäntöjä on kolmin kappalein, joista yksi tarjoaa hdcp 2.2 -kopiosuojauksen.

Briljeeraava monitaituri
OPTOMA UHD51
Hinta: 1 399 €

Optoman UHD51 tuntuu heti kättelyssä todelliselta lifestyle-tuotteelta. Jo kaukosäädin on virtaviivainen, pieni ja hyvin funktionaalinen eikä sisällä kuin oleellisimmat painikkeet. Kaikki säädöt tapahtuvat yhden napin takaa avautuvasta valikosta, joka on hyvin selkeä ja helppokäyttöinen mutta tarjoaa myös runsaan valikoiman säätömahdollisuuksia.

Kevyt projektori asettui hyvin kattotelineeseemme ja vastasi heittosuhteeltaan jotakuinkin vanhaa projektoriamme. Zoomaus ja tarkennus tapahtuu mekaanisesti projektorin päältä, mikä voi aiheuttaa hankaluuksia tietyissä kotiteatteriratkaisuissa. Useimmiten perussäädöt tehdään kuitenkin vain kerran, ja usein vain intohimoisin cinefiili ymmärtää kaivata esimerkiksi verrokki-Epsonin tarjoamia motorisoituja kuvatiloja.

Kuvan puolella Optoma loistaa välittömästi, minkä lisäksi sillä tuntuu olevan hieman selittämätön tarve näyttää oma erinomaisuutensa. Optoman pikseli on tarkkarajainen ja värikäs, ja sen kontrastisuhde on ilmiömäinen. Ensivilkaisulta testin partaveitseltä vaikuttava projektori kuitenkin paljastuu lähemmin tarkasteltuna hieman itsetunto-ongelmaiseksi, mikä on harmi. Vain hieman pienemmällä näyttämisenhalulla kyseessä olisi ollut liki täydellinen kotiteatteriprojektori.

UHD51 tarjoaa oletuksena kuvamoodin, joka laajentaa toison dynaamista kenttää itsestään ja lisää värien kylläisyyttä. Suoran väritoiston saavuttaminen on hankalaa ja vaatii useamman valikon läpikäymistä. Lopulta tämäkään ei auta, ja etenkin hdr-kuvan suhteen Optoman erittäin tummat mustat ja liki häikäisevät valkoiset menevät hukkaan, sillä rikkaita värisävyjään ja dynaamista skaalaansa esitellessään Optoma tulee lytänneeksi väriskaalan ääripäitä tarpeettomasti.

Eritoten tämä tulee vastaan hdr-kuvan kanssa, joka oli Optomalla ajoittain liki äitelää. Värisävyt olivat järjestään kirkuvan rikkaita, kirkkaat alueet tahtoivat palaa puhki, ja tummassa päässä musta näytti hyvältä mutta imi mennessään paljon tumman pään dynaamista sisältöä.

Elokuvatilanteissa ja eritoten 4k hdr -sisältöä katsoessa Optoman rikas väriavaruus tarjosi parhaimmillaan loistoa ja eloa, joka muistutti lapsuuden reissuista elokuvateatteriin. Toisaalta värikkäässä peligrafiikassa Optoman hdr muuttui nopeasti imeläksi ja ylisaturoituneeksi.

UHD51 tarjoaa nopean rgbrgb-väripyörän, joka vähentää aiempien sukupolvien dlp-tykeistä tuttua sateenkaariefektiä. Eräs testiryhmämme jäsenistä raportoi kuitenkin lievää sateenkaariefektiä, joka voimistui etenkin silmien ollessa väsyneet. Verrokkilaitteilla efektiä ei havaittu.

Eräs merkillinen ominaisuus oli kuva-alan ulkopuolelle jäänyt valoalue, joka ilmeisesti johtunee kennon natiiviresoluution ja aktiivisen resoluution välisestä erosta. Toisin sanoen UHD51 heijasti kankaalle neliön, jonka keskellä oli hieman pienempi neliö, johon varsinainen kuva heijastui. Toisaalta tämä tavallaan lisää mustan alueen subjektiivista mustuuden tuntua, kun viereen ei jää verrokiksi absoluuttisen mustan kohtaa, mutta samalla lisätään teatterihuoneissa niin kovin epätoivottua valosaastetta.

Optoma tarjoaa myös motion flow -toiminnon, joka kehittää ylimääräisiä ruutuja liikevaikutelman pehmentämiseksi. Testiryhmämme silmäparien yksimielinen tuomio oli kuitenkin, että kyseinen toiminto vaikutti jopa minimiasetuksillaan keinotekoiselta ja kuva oli miellyttävämpi ilman liikkeenpehmennystä. Ominaisuus voi kuitenkin olla paikallaan esimerkiksi urheilua katsoessa.

Kuvatilojen säätäminen on helppoa, mutta harmillisesti UHD51 päätti toisinaan käyttökertojen välillä vaihtaa kuvatilaa kysymättä asiaa käyttäjältä. Vielä harmillisemmin jo useampaan kertaan tarpeettomaksi koettu motion flow kytkeytyi pari kertaa itsestään päälle.

Kritiikistämme huolimatta UHD51 on kuitenkin hintaluokassaan todella vakuuttava projektori, jonka suurimmat saavutukset ovat todella terävässä kuvassa sekä hengästyttävän laajassa dynaamisessa skaalassa. Projektorin suurin synti onkin olla harmillisen lähellä liki täydellistä kotiprojektoria. Satunnaiskäyttäjälle rikas värimaailma ja laajennettu dynaaminen kenttä voi olla kuitenkin jopa houkutin.

+ Todella terävä kuva
+ Huikea mustan taso
+ Funktionaalinen kaukosäädin
+ Hyvä käyttöliittymä
– Ylisaturoitunut hdr-väritoisto
– Puhkipalaminen dynaamisen skaalan ääripäissä
– Itsestään vaihtuvat kuvatilat ja motion flow
– Valosaaste kuvan laidoilla

Kuvan puolella UHD51 loistaa välittömästi: Optoman pikseli on tarkkarajainen ja värikäs, ja sen kontrastisuhde on ilmiömäinen.

Terävän kuvan ja lähes hengästyttävän laajan dynaamisen skaalan lisäksi Optoma on myös ulkonäöltään poikkeuksellisen mielenkiintoinen laite kiiltomustalla kotelollaan.

Liitäntäpuolella UHD51:n molemmat hdmi-tulot ovat hdcp 2.2 -yhteensopivia. Mukana on myös muun muassa analogiset 3,5 millimetrin audioliitännät sisään ja ulos.

Edelleen mainio valinta
BENQ W1700
Hinta: 1 149 €

BenQ:n dlp-pohjainen W1700 oli markkinoiden ensimmäisiä kuluttajahintaisena markkinoituja 4k-kuvaa tuottavia projektoreita. Puolitoista vuotta sitten saapuessaan kauppoihin W1700 maksoi kaksi ja puoli tuhatta puntaa, mutta nykyään tykin saa parhaimmillaan jo alta tuhanteen euroon. Ei paha hinta laitteesta, joka kykenee toistamaan 4k uhd -kuvaa.

Vaikka tykkiä toisinaan näkee valheellisesti markkinoitavan natiivina, ei kyseessä ole oikeasti 4k-kenno. Optoman tavoin BenQ:n ytimessä on 1080p-kennolla Texas Instrumentsin tekniikalla toteutettu pixel shift -pohjainen 4k. Sertifioinnin mukaan kyseessä on kuitenkin täysi 4k-kuva, ja BenQ:n tarkkuus onkin silmään erittäin miellyttävä ja syvä.

Eräs harmillinen ominaisuus, ei vika, W1700:ssa on sen kapea heittosuhde. Kotiteatterissamme kuvaa ei saanut levitettyä koko kankaan leveydelle huoneen takaosasta, josta kaikki tähän asti teatterissamme käyneet projektorit ovat kankaan täyttäneet. Kovin merkittävästä erosta ei ollut kyse, mutta valmiiksi tilaan toisen projektorin mukaan mitoitettua kangasta käytettäessä on hyvä varautua BenQ:n kapeampaan projektiokiilaan.

Valoteholtaan BenQ ei aivan vastannut Optoman huikean kirkasta ja dynaamista kuvaa, mutta dlp:n synnyttämä dynaaminen laajuus teki katseltavasta kuvasta kuitenkin kinemaattisesti miellyttävän ja eloisan.

W1700 oli kooltaan vertailun pienin ja kevyin projektori, joka kätkee sisäänsä lisäksi yhden viiden watin kaiuttimen. Täten BenQ on käyttökelpoinen ratkaisu esimerkiksi mobiilisti presentaatioita työnsä puolesta pitäville ihmisille, jotka tarvitsevat hyvällä kuvanlaadulla varustetun matkaprojektorin, joka kykenee myös käyttökelpoiseen ja ajanmukaiset vaatimukset täyttävän elokuvakokemuksen tuottamiseen kotioloissa.

Uhd-ominaisuuksiltaan BenQ osoittautui kiitettäväksi. Dlp-pohjaisen projektion etuna on hyvä mustan taso, ja BenQ toisti 4k hdr -kuvan rikkaan dynamiikan jopa miellyttävämmin kuin Optoma. Mitä projektori hävisi Optoman ajoittain hengästyttävällekin rikkaudelle voitti se kuvansa tasapainoisuudessa, joka jäi testissä kakkoseksi vain Epsonin lcd:n finessille. Avaruusseikkailu 2001 -elokuvan hdr-remaster toi BenQ:n läpi toistettuna kankaalle todellista asetaattifilmin loistoa. Väritoisto oli subjektiivisesti arvioiden rikas mutta miellyttävän saturaatiopisteen ylärajoilla.

Eräs mainitsemisen arvoinen piirre W1700:ssa on, ettei testiryhmämme sateenkaarisilmäinen jäsen maininnut merkittävissä määrin kärsineensä sateenkaari-ilmiöstä projektorin kanssa. Kuusinopeuksinen rgbrgb-väripyörä vähentää myös valmistajan mukaan sateenkaari-ilmiön esiintymistä, ja jopa Kubrickin avaruusvisio, jossa pimeyden keskellä on runsaan vaaleita yksityiskohtia, pysyi katsottavana. Sateenkaari-ilmiöön vaikuttaa tosin myös silmien vireystila, joten on mahdollista, että BenQ:lla kävi tässä suhteessa parempi munkki kuin Optomalla.

Valitettavana huomiona on todettava W1700:n olleen subjektiivisesti arvioiden testin äänekkäin projektori. Etenkin 4k-toistossa syntyi toisinaan äänekäs humina, jonka unohtaminen vaati meditatiivisia toimenpiteitä tai erittäin äänekkään elokuvan. Tämän asettuminen ongelmaksi on kuitenkin kiinni myös katselutilasta ja projektorin sijoittelusta. Ahkera harrastaja rakentaa projektorilleen hushboxin ja on tyytyväinen hiljaiseen teatteriin.

Optoman tavoin myös BenQ:n kuvan sivuilla oli valovuotoa. Tämä on ominaisuus, joka johtuu dlp-kennon natiivin ja aktiivisen alueen kokoerosta. Kotiteatteriolosuhteissa ominaisuutta vastaan voi kamppailla esimerkiksi reunustamalla kuva-alue mustalla, mutta lähtökohtaisesti testihenkilöstömme piti lcd-pohjaista vuotamatonta kuvarakennetta perustellumpana.

+ Kukkaroystävällinen
+ Pieni koko ja siirrettävyys
– Kapea heittosuhde
– Äänekäs

BenQ:n W1700 on muihin nähden jo hiukan iäkkäämpi laite, mutta kuvanlaadussa ikä ei paina vielä yhtään. W1700 on edelleen varsin kurantti, kukkaroystävällinen ja kompakti videoprojektori.

Muista poiketen BenQ ei tarjoa linssinsäätöä, vaan pelkästään 1,2-kertaisen manuaalisen zoomin ja tarkennuksen.

Myös W1700 tarjoaa asianmukaisen hdmi 2.0 -liitännän hdcp 2.2 -tuella. Toinen hdmi-liitäntä on tyypiltään vanhempi 1.4a hdcp 1.4 -tuella.

Sateenkaaren tuolla puolen

Nyrkkisääntönä dlp-projektiojärjestelmä kykenee lcd:tä suurempaan kontrastiin ja tarkempaan kuvaan. Yksikennoisena toteutetun dlp:n mahdollisena haittapuolena on kuitenkin tekniikan perustana olevat kolme eri aikaan generoitua väriä, punainen, vihreä sekä sininen, jotka käyvät kankaalla vuorotellen ja yhdistyvät vasta havaintovaiheessa värikuvaksi. Joidenkin yksilöiden silmän luonnollisista ominaisuuksista johtuen dlp-projektorin kuvassa saattaa näkyä niin kutsuttu sateenkaariefekti, jolloin silmää liikutellessa kirkkaista alueista välähtää kolmivärinen sateenkaarimainen jälkikuva. Tämä korostuu kuvassa, jossa on paljon tummaa sekä muutamia vaaleita kohtia, kuten tähdet avaruudessa, elokuvien lopputekstit sekä tulta valonlähteenä käyttävät kohtaukset.

Useampikennoiset dlp-projektorit sekä muut projektiotekniikat eivät aiheuta efektiä, ja nykysukupolven dlp-projektorien väripyörä alkaa lisäksi olla kyllin nopea, jotta sateenkaarista kärsivät entistä harvemmat.

Kaikki eivät sateenkaaria näe alkuunkaan, ja sateenkaarien havaitsemiseen vaikuttaa yksilökohtainen silmän toiminta. Sateenkaaria näkevälle katsojalle dlp-kuvan katsominen saattaa kuitenkin olla jopa fyysisesti huonoa oloa tuottava toimenpide. Mikäli hankit ensimmäistä projektoriasi, suosittelemme ennen ostopäätöstä käymään katsomassa dlp- ja lcd-pohjaisia projektoreita ja kokeilemaan, havaitsetko mainittua efektiä.

Filmin resoluutio, riittääkö 4k?

Filmi on analoginen media ja tarjoaa loputtoman resoluution, debatoi tietäjä baaripöydässä ja lisää 35 millin elokuvakopion olevan aina optimaalinen tapa nauttia elokuvasta. Ainakaan väite filmin resoluutiosta ei pidä paikkaansa, ja rätisevän, naarmuisen ja katkeilevan filmin väitetty tunnelma syntynee myös aivan muista ansioista kuin elokuvasta itsestään.

Filmillä on kuitenkin olemassa omanlaisensa resoluutio, filmirae, joka riippuu käytetyn filmimateriaalin herkkyydestä. Pimeissä olosuhteissa kuvattavan filmin valoon reagoiva rae on suurempaa ja kykenee täten taltioimaan suuremman määrän valoinformaatiota raetta kohti myös lyhyillä valotusajoilla. Kirkkaassa valaistuksessa käytetty epäherkempi eli pienirakeisempi filmi tarjoaa teoreettisesti korkeamman niin sanotun resoluution, joka ei kuitenkaan jakaudu digitaalisen kuvan tavoin tasaiseen ruudukkoon.

Projektorilampun editse pystysuuntaisesti kulkeva kinofilmi ei myöskään tarjoa yhtä suurta kuva-alaa kuin still-kuvia ottavan järjestelmäkameran sisällä sivusuuntaisesti kulkeva 35 millimetrin filmi. Pystyyn suunnatun elokuvafilmin kapeammalle alalle asettuvaa ruutua kaventaa entisestään filmikopion reunaan jätettävä optinen ääniraita. Elokuvateattereissa näytettävän filmin efektiivistä resoluutiota käsitellessä tulee ottaa huomioon myös se, ettei katsottava materiaali koskaan vastaa laadultaan elokuvan negatiivia vaan on master-positiivista tehty useamman sukupolven näyttökopio. Jokainen monistus tiputtaa filmin yksityiskohtien määrää, minkä lisäksi filmi kuluu käytössä ja jopa säilytyksessä.

Kysymyksen 35-millisen elokuvafilmin havaitusta resoluutiosta voi rankasti yksinkertaistaen tiivistää siten, että tieteellisissä testeissä on havaittu 35 millimetrin elokuvan teatterikopion vastaavan yksityiskohtiensa tarkkuudelta suurin piirtein 720p-laadun digitaalista kuvaa. Alkuperäisessä master-kopiossa yksityiskohtien määrä voi olla suurempi, mutta yleistäen voi sanoa, että vaikka filmikopio voittaa aina dvd:n, peittoaa jo blu-ray puolestaan filmin – mitä tulee yksityiskohtiin. Tai ainakin 35-millisen filmin, jolle merkittävin osa elokuvataiteen kaanonista on kuvattu. Analogisten IMAX-elokuvien ja leveämmälle 70 millimetrin filmille kuvattujen elokuvien kohdalla on puolestaan saavutettavissa hyötyjä vielä 1080p-kuvaa tarkempien resoluutioiden, kuten 4k:n kohdalla.

Aivan kelpoa 4k:ta myös pikseleitä siirtelemällä

Vertailumme videoprojektoreista Optoma oli väritoistoltaan ja kuvaltaan rikas ja terävä, mutta kärsii liiasta saturaatiosta ja joidenkin ihmisten kohdalla sateenkaariefektistä. Epson puolestaan oli testin hintavin mutta myös ominaisuuksiltaan rikkain ja kuvanlaadultaan aikuismaisin – elokuvaharrastajan valinta. Hintaansa nähden BenQ taas on perusteltu ratkaisu kotiteatteriharrastajalle, joka haluaa siirtyä 4k:hon mutta esimerkiksi odottelee natiivisti 4k-kennoisten projektorien halpenemista.

Tätä saattaa tosin saada odottaa, sillä kaikki testin projektorit todistavat 4k:n syntyvän kelvokkaasti myös pikseleitä siirtämällä. Ja, koska kennon pikselikoon pitämisessä suurena on myös etuja, uskommekin, että tulevaisuudessa natiivi-4k ja pixel shift tulevat olemaan keskenään kilpailevia vaihtoehtoisia tapoja synnyttää todellinen 4k-kuva siinä missä erilaiset televisiojärjestelmät – eivät eri portaita kuvateknologian evoluutiossa kohti täydellistä projektoria.