Muutaman satasen hintaisista soundbareista ja langattomista kaiuttimista tähän asti paremmin tunnettu brittiläisvalmistaja Orbitsound on ottanut harvinaisen suuren loikan uudella Air D1 -kaiuttimellaan. Kyseessä on 12 000 punnan hintainen yhden kaiuttimen järjestelmä.

Yhtiö on aikaisemmin jo esitellyt Airsound-tekniikan, jonka luvataan tarjoavan aitoa stereoääntä yhdestä kaiuttimesta riippumatta siitä, missä päin huonetta kaiutinta kuuntelee. Samaa tekniikkaa on käytetty myös uutuuskaiuttimessa. Muutaman satasen hintaluokassa lupauksen voi vielä helposti kuitata lennokkaana markkinointipuheena, mutta highend-kaiuttimelta lupaus on kovempi.

Airsoundia on uutta kaiutinta varten kehitetty. Uutena teknologiana Air D1:ssä esitellään Airamp. Se on vahvistinjärjestelmä, joka tunnistaa kaiutinelementin sähköisen vasteen ja eliminoi aktiivisesti harmonista säröä. Muihin ominaisuuksiin kuuluu wifi, bluetooth, optinen ja kolme analogista sisääntuloa. Nettiyhteyden voi muodostaa myös ethernet-liitännän kautta.

Orbitsound on ollut toiminnassa nyt kymmenen vuotta. Yhtiön taustalla on 60-luvulta audioalan hommissa työskennellyt Ted Fletcher. Hänen meriittinsä ovat siinä mielessä vakuuttavat, että äänentoistolaitteiden valmistuksessa hänen palveluitaan ovat käyttäneet Jethro Tull, Yes ja The Who. Toisena suunnittelijana on hänen poikansa Daniel.

Ainakin aluksi kaiutin tulee yksinoikeudella myyntiin Britanniassa luksustavarataloon Harrodsiin. Suomessa on ollut myynnissä yhtiön soundbar-malleja, mutta kyseisen mallin saapumisesta näille leveysasteille ei ole tietoa.

www.orbitsound.com