”ProAc ei tee halpoja kaiuttimia, eikä varsinkaan halpaa ääntä.” Tämä pääsuunnittelijan ammoinen tokaisu on siivittänyt ProAcin toimintaa jo yli 35 vuoden ajan, uusimpana luomuksena DT8-lattiakaiutin
Teksti: Kari Nevalainen
Kuvat: Valmistaja
Niiden, jotka eivät aktiivisesti harrastaneet hifiä vielä 1990-luvulla, on vaikea eläytyä siihen, miten suosittuja ProAcin kaiuttimet olivat aikoinaan. Lippulaivamallit 2.5 ja 3.5 1990-luvun lopulta olivat ilmestyessään järisyttäviä tapauksia audiomaailmassa. Niiden arvostus oli aivan samaa tasoa kuin senaikaisten Wilsonien tai Avalonien kymmenen vuotta myöhemmin tai Magicon nykyään.
Ja valikoiman toisessa päässä pikku-ProAcit – Response One SC ja Tablette 50/50 – ovat yhtä legendaarisia omissa kilpaluokissaan. Ne tullaan varmasti mainitsemaan aikakirjoissa oman aikansa ikoneina.
Väkevään alkuun nähden ProAcin tähti ei kuitenkaan lähtenyt lentoon odotetulla tavalla 2000-luvulla. Saattoi olla, että ProAckin monen muun firman tavoin syyllistyi liialliseen toiveikkuuteen, mutta yhtä paljon syyt olivat sisäsyntyisiä.
"ProAc teki tietoisen valinnan valmistaa mieluummin pieniä määriä kalliimpia kaiuttimia kuin massoittain halvempia."
ProAc ei ole yksin. Saman näennäisen hiipumisen kohtalon ovat käyneet läpi aikoinaan hypetetyt Thiel, Egglestonworks, Kharma, Avalon, Wilson ja monet muut merkittävät merkit. Osa näistä on jo luovuttanut, osa ei. ProAc ei ole. Itsepintaisesti omista kriteereistään ja lähtökohdistaan kiinni pitäen se on saattanut markkinoille uusia kaiuttimia harvakseltaan ja matalalla profiililla.
Lattiamallit 2.5 ja 3.5 ilmestyivät vuonna 1997 ja samoihin aikoihin Tablette 50/50, pari vuotta myöhemmin oli Tablette 2000/2000 Signaturen vuoro, ja erikoinen Future-sarja ilmestyi vuonna 2000. Vuonna 2001 oli vuorossa Response D-sarja, joka sittemmin vuonna 2007 sai nauhadiskantit alkaen malleista Response D38R ja D20R. Toistaiseksi kallein ja suurin on ProAcin Carbon Pro -sarja vuodelta 2008. K6 vuodelta 2011 oli ensimmäinen kaiutin, jossa ProAc kokeili kartiossa kevlaria. Vuonna 2015 Response-sarja täydentyi vielä K8-kaiuttimella.
Toistaiseksi viimeisin ProAc-kaiutin on DT8 vuodelta 2017 yhdessä Tablette 10 Signaturen kanssa. Response DT8 otti paikan ProAcin valikoimassa lähtötason lattiakaiuttimena esitellen ProAcin aiemmin kokeilemia teknisiä ratkaisuja mutta vieden ProAcin kartiomateriaalien kanssa harjoittaman ”mixing and matching” -periaatteen uudelle tasolle.
Kaiutinelementit suunnittelun ytimessä
Kaiutinvalmistus on sellaista, että hyvin usein toiminta lähtee liikkeelle yhden miehen unelmasta, ja firmat rakentavat maineensa hänen nimensä ympärille. ProAcin tapauksessa tämä on Stewart Tyler. Tyler on ProACille (Professional Acoustics), mitä Peter Walker Quadille, Alan Shaw Harbethille, Jurgen Reis mbl:lle, Brian Wilson Wilson Audiolle, Jim Thiel Thielille. Lista on pitkä. Monet näistä ovat koko alaan pysyvästi vaikuttaneita kaiutinsuunnittelijoita.
Yhdessä suhteessa Tyler on perienglantilainen kaiutinsuunnittelija. Hän uskoo kaiuttimissa olevan kaksi asiaa yli muiden: tilaustyönä tehdyt kaiutinelementit ja ne pieteetillä yhteen sovittava jakosuodin.
"Kotelokin on luonnollisesti tärkeä, mutta se tulee kuitenkin vasta toisella sijalla. Miksi näin?"
Kysymykseen voi vastata useammalla kuin yhdellä tavalla, mutta pohjimmiltaan kyse on tavoitellusta äänenlaadusta. Ja kun brittiläisistä kaiuttimista puhutaan, puhutaan silloin ennen kaikkea äänen koherenssista ja suurenmoisesta keskialueen toistosta.
Tylerin mukaan tämäntyyppinen maaginen ääni saadaan aikaan vain kohdentamalla rahat sinne, missä niiden vaikutus kuuluu parhaiten: kaiutinelementteihin ja aivan erityisesti niiden kartiomateriaaleihin sekä viimeisen päälle viritettyyn jakosuotimeen. Jälkimmäisen hienosäätöön, oikeanlaatuisten komponenttien valintaan, elementtien täsmälliseen sijoittamiseen etulevyssä ja muuhun vastaavaan Tyler on tunnetusti saattanut käyttää vuosikausia elävä musiikki aina vertailukohtana.
Jos joku ihmettelee, miksi ProAcin kaiuttimilla on hyvin idiomaattinen ääni, niin se johtuu juuri Tylerin johdonmukaisesta suunnittelufilosofiasta, missä jakosuotimella etsitään ihanteellinen sointitasapaino tarkoin rakennettujen kaiutinelementtien välille.
Erikoinen elementtiratkaisu
Kaiutinelementtien runko, magneetti, spideri ja puhekela ovat kaikki mikroskoopin alla, mutta ennen kaikkea Tyler on ollut pakkomielteisen kiinnostunut juuri oikeista kartiomateriaaleista. Tylerin päässä kartiomateriaaleilla on ratkaiseva vaikutus äänen tuottamisessa.
Aiemmissa kaiuttimissaan Tyler on kokeillut basso–keskiäänisen kartiomateriaalina paperimassaa, polypropeenia, hiilikuitua ja kevlaria, mutta vain yhtä materiaalia kerrallaan. Uudessa DT8-lattiakaiuttimessa Tyler kokeilee ensimmäistä kertaa materiaalien yhdistelmää siten, että kahdesta 6,5 tuuman basso–keskiäänisestä toisen kartio on eri materiaalia kuin toisen.
ProAc Response DT8 on kolmesta elementistään huolimatta 2-tie kaiutin, eikä edes 2,5-tie kaiutin ja sen basso–keskiäänielementit ovat vielä keskenään erilaiset. Diskanttielementti on elemettien keskijanalta sivussa elementtien säteilykuvioiden yhtenäistämiseksi. Refleksikanavan aukot ovat pohjassa kaiuttimen molemmin puolin. Kaiuttimessa on luonnollisesti kaksoisjohdotusmahdollisuus.
Alemmassa basso–keskiäänisessä kartio on kiteistä silikaattia ja paperimassaa siinä tarkoituksessa, että se tuottaisi laadukasta keski- ja alabassoa. Ylemmän basso–keskiäänisen kartio on kovaa polypropeenia, mitä monet valmistajat pitävät erinomaisena materiaalina keskialueen toistamisessa. Molemmissa elementeissä on kartiomateriaalin huomioon ottava pölykuppi.
Näiden välissä on Tylerin suunittelema yhden tuuman tekstiilidome. Diskanttielementti on hieman keskijanalta sivussa ilmeisesti elementtien säteilykuvioiden ja äänen paremmaksi yhteensovittamiseksi.
Ihmeellisintä kokoonpanossa on kuitenkin se, että tämä kolmen elementin kaiutin ei ole kolmitie eikä edes 2,5-tie vaan puhdas kaksitie. Tavanomaisessa 2,5-tiekaiuttimessa toinen, yleensä ylempi basso–keskiääninen toistaa koko jakotaajuuden alapuolisen kaistan toisen elementin kaistan ollessa sähköisesti rajattu vain alemmalle keskialueelle ja bassoihin. Toisaalta jos vastaavassa kaksitiessä on käytetty kahta basso–keskiäänistä, ovat ne yleensä aina samanlaisia.
Mitä siis tarkoittaa, että kaksitiekaiuttimessa kumpikin basso–keskiääninen on optimoitu tietyn taajuuskaistan toistamiseen?
"ProAcin mukaan DT8:n basso–keskiääniset toimivat ikään kuin tandemina."
Tämä yleensä tarkoittaa jonkinlaista isobarik-ratkaisua, missä esimerkiksi kaksi samanvaiheista elementtiä peräkkäin asetettuna tuottaa äänen niin, että elementtien välissä on suljettu ilmatila, joka paineistaa elementtejä yhtäläisesti.
DT8:n bassopää ei kuitenkaan näyttäisi toimivan perinteisellä isobarik-periaatteella. Sen sijaan molemmat elementit ovat yhdessä bassorefleksikotelossa, jossa refleksikanavan aukot ovat kotelon pohjassa molemmin puolin, ja toistavat täsmälleen saman kaistan. Ajatus lienee, että elementit puhtaasti luonnollisten ominaisuuksiensa (eri kartiomateriaali tuottaa mekaanisesti erilaisen vasteen) ansiosta toistavat kaistan eri osia eri tavalla: alempi elementti bassotaajuuksilla, joilla paperimassa on suhteellisesti parempi, ja ylempi keskialueen, jossa polypropeeni on vahvoilla.
Kolmitiekaiuttimissa on tuiki tavallista, että bassoäänisen kartiomateriaali on eri kuin keskialueäänisen, mutta ei tule heti mieleen toista valmistajaa, joka olisi yrittänyt soveltaa ajatusta kaksitiekaiuttimessa samalla tavalla kuin ProAc DT8:ssa.
Kaksitien jakosuodin on lähtökohtaisesti aina yksinkertaisempi kuin kolmitien, mutta Tylerin ratkaisu DT8:ssa kyllä vaatii sen, että jakosuodinkin on tehtäviensä tasalla, jotta kolme elementtiä toimisi (aika, vaihe) saumattomasti jakotaajuusalueella niin kuin ne olisi leikattu samasta kankaasta.
Joka tapauksessa Tyler on saavuttanut tällä epätavanomaisella ratkaisulla yllättävän alas ulottuvan bassotoiston suhteellisen pienestä kotelosta kuin myös sen kuuluisan tasaisenpehmeän, vivahteikkaan ja värittymättömän keskialueen, josta ProAcin kaiuttimet tunnetaan.
DT8:n kotelo on valmistettu mdf-levystä, jota on eri paksuisina kerroksina kotelon eri kohdissa. Kotelon sisällä juoksee tiheä rimoitus, ja elottomuus on viimeistelty vuoraamalla seinämät bitumilla.
Ulkoisesti DT8 on tuttua ProAcia. Design on siisti, pidättyvän asiallinen ilman krumeluureja. Piikeillä varustettu jalkalevy antaa kaiuttimelle tiettyä ryhtiä. Värivaihtoehtoina ovat musta saarni, valkoinen, mahonki, kirsikkapuu, vaahtera ja tammi.
Fiksua ja sivistynyttä ääntä
Kuuntelussa kaiuttimet oli vedetty noin metrin päähän takaseinästä, mikä lähestulkoon poisti haitalliset kuminat. Lattianrajassa olevat refleksikanavan aukot vielä helpottavat kaiuttimen sijoittamista huoneessa, koska pohjasta vuotava ääni ei herätä huoneresonansseja samalla tavalla kuin edessä tai takana olevat aukot. Vahvistimena oli Naimin Uniti Star -yhdistelmälaite Naim Fraim -telineessä ja kaiutinkaapelina TCI Python.
Kun muutama vuosi sitten arvioin ProAcin D20R-kaiuttimen (kaksitielattiakaiutin nauhadiskantilla), kuvasin sen ääntä, sointia, samettisen pehmeäksi ja kypsäksi kuin hyvin kehittynyt viini ja silti riittävän neutraaliksi.
DT8:n äänessä on selvästi samaa kultivoitunutta karaktääriä, vaikka se ei ole aivan niin itseensävetäytyvä kuin 20R. Läsnä on sama laadun tuntu, sama äänen hienous, joka manifestoituu vastustamattomana koherenssina.
Äänen pinta on vaikutelmatasolla hieman matta muttei vaimea, pehmeä vaan ei pyöreä. Parhaimmillaan silkinsileä. Äänessä on myös tiettyä suodinmaisuutta. Tässä suhteessa DT8 (ja muut ProAcit) on sukua BBC:n monitoreille. Harkiten muokatusta esitystavasta huolimatta musiikille elintärkeä keskialue on riittävän valoisa ja luonnollinen. Kaiutin ei helähdä mutta säilyttää silti ilmaisuvoimaisuutensa.
Retrospektiivisesti arvioiden vaikuttaisi kuin sointitasapaino olisi hivenen kirkkaampi kuin aiemmin kuulemissani ProAceissa, mikä saattaa palautua ylimääräisen elementin tuomaan lisäilmavuuteen keskialueella. Vain joidenkin jousisoittimien äänessä olin ajoittain havaitsevinani lievää kovettumista.
"Bassotoistossa on voimaa, mutta ei brutaalia sellaista."
Kun musiikki oikein yltyy äänekkääksi, kaiuttimen äänivarat tulevat vastaan, vaikka kokoonsa nähden kaiutin suoriutuu yllättävän hyvin isommastakin rummutuksesta ja esimerkiksi Jonny Langin kitararevityksistä.
Ääni jää kaiuttimien väliin ilman että keskikuva pakenisi kauas taka-alalle. Tarjoilusta ehkä puuttuu dipolien ilmavuutta ja aineettomuutta, mutta muuten ProAc on löytänyt hyvän balanssin äänen hyökkäävyyden ja vetäytymisen välillä.
DT8 ei ole kuitenkaan ensisijaisesti äänikuvakaiutin vaan sellainen, jolla pääsee iloitsemaan musiikin soinnillisesta puolesta stereokolmion ulkopuoleltakin. Kaiutin ikään kuin osaa antaa painoa tonaalisille seikoille ja yksityiskohdille, jotka todella merkitsevät kulloisessakin musiikissa. Miten se tämän tekee, on arvoitus, mutta tämä pätee erityisesti klassiseen musiikkiin.
Skrjabinin pianosonaatit: mikä eleganssi, mikä sisäinen voima! Vincent Belangerin sello Bachin soolosellosarjassa: komeaa, komeaa! Mutta myös Ben Websterin foni: äänen hienostuneisuus lisää musiikin aistillisuutta! ja Ella Fitzgeraldin kappalekokoelma: fokus säilyy ja musiikki virtaa elegantisti ja johdonmukaisesti!
Tässä tietenkin auttaa se, ettei kaiutin jarruttele dynamiikkaosastolla vaan ilmaisee selvästi, missä jarrua poljetaan ja missä sytytään. Tässä kuitenkin koetellaan kaiuttimen kompromissia, sillä DT8:n epäsuora esitystyyli, joka palvelee tietyntyyppistä musiikkia, syö räjähtävyyttä toisenlaisella musiikilla.
Kommentit