Teksti ja kuvat: Markku Mikkonen

Markulla on kaksi paria Quadin elektrostaattikaiuttimia, 63:t ja niiden myöhäisempi versio 988:t. Molemmista pareista on sattumoisin toinen rikki, joten niiden korjauttaminen on ollut asialistalla jo jonkin aikaa. Säännöllisesti kokoontuva levyraatimme sai lopulta aikaan päätöksen lähteä viemään ne Tarttoon korjattavaksi, sillä 63-pari oli aikanaan ostettu sieltä ja oli hyvin tiedossa, että sieltä löytyy näiden korjaamiseen perehtynyt tekijä, Erik Konka. Samalla tarjoutui tilaisuus tutustua Konka Custom Audion tuotantoon ja tietenkin itse omistajaan, Erik Konkaan. Yrityksen kotisivuilta löytyy esittelyjä valmistetuista ja kustomoiduista tuotteista, ja levyraatimme oli yhtä mieltä siitä, että tämä täytyy ehdottomasti nähdä itse.

Sanoista tekoihin

Suunnittelu on helppoa, mutta heti ensimmäinen ongelma oli Quadien kuljetus: 63:n laatikko mahtui auton tavaratilaan, mutta 988:n laatikko suurempana ei. Ratkaisuja punnittiin: yksi miehistä jää pois? Kukaan ei suostunut. Viedään vain yksi laatikko? Ei erityisen fiksua. Laatikko kattotelineelle? No joo, ehkä se toimisi.

Niinpä isompi laatikko käärittiin pakkauskelmuun ja laatikko auton katolle. Olihan se vähän hassun näköinen siellä, mutta kulki kuitenkin mukana. Toivoimme vähäsateista keliä, pahvilaatikko kun ei oikein pidä vedestä.

Matka sujui kommelluksitta, mitä nyt välillä piti pysähtyä teippaamaan lepattavia muoveja kattotelineeltä. Ajelimme perjantai-iltana Tarttoon ja löysimme majapaikan kommelluksitta. Mukava huoneisto omakotialueella, eikä hintaakaan ollut liikaa, joten mikäpäs siinä oli yöpyessä.

Lauantaiaamuna läksimme etsimään kohdetta, ja tietenkin eksyimme heti 10 minuutin ajelun jälkeen. Niinpä löysimme itsemme teollisuusalueelta, jossa olikin menossa paikallisen poliisin puhallutusratsia. Kaunis naispoliisi puhallutti kuskin: kuski puhalsi ja muut pidättivät henkeään. Tulos oli puhdas nolla, niin kuin pitikin. Myöhemmin kuulimme, että tuloksen on oltava nolla, Virossa ei sallita muuta. Jos se on 0,01 tai enemmän viettää kuski seuraavan tunnin poliisiauton takapenkillä, saa rangaistuksensa ja auto jää siihen. Tämän jälkeen voi vaatia verikoetta, jos on vielä kiinnostusta asiaa setviä. No, meillä ei siihen ollut tarvetta ja päämääräkin löytyi pienen kiertelyn jälkeen. Matkan varsinainen asiaosuus pääsi nyt alkamaan.

Hieman taustaa

Konka Custom Audion omistaja on Erik Konka, todella pitkän linjan hifimies. Erik on syntynyt vuonna 1966 ja opiskeli aikoinaan elektroniikkainsinööriksi ja piirilevysuunnittelijaksi. Hän opiskeli myös Suomessa, Lahden ammattikorkeakoulussa vuosina 1991-92 ja työskenteli sen jälkeen Helsingissä aina vuoteen 1998 saakka. Hänen kädenjälkeään löytyy muun muassa sen ajan taksimittareista, Suomenlahden valopoijuista ja suomalaisista liikennevaloistakin.

Erik palasi Tarttoon vuonna 1998 ja työskenteli lääketekniikan insinöörinä ja piti moottoripyöräkauppaa vuoteen 2017 saakka. Moottoripyöräedustuksia olivat muun muassa Moto Guzzi ja myös Polaris-mönkijät kuuluivat kaupan valikoimiin. Erik jättäytyi vuonna 2017 ”eläkkeelle” ja keskittyi audiolaitteiden suunnitteluun ja valmistukseen ja on nyt keväästä 2019 alkaen ollut jälleen päivätöissä elektroniikkasuunnittelijana.

Isäntä itse, Erik Konka kotioloissaan

Erik aloitti audiolaitteisiin perehtymisen jo hyvin nuorena, ensimmäiset kontaktit alaan ovat jo vuodelta 1978. Putkitoimisten audiolaitteiden valmistamisen hän aloitti 2009 ja syynä oli se perinteinen: valmiina ei oikein ollut itselle sopivia tuotteita. Vähitellen niistä kiinnostuivat muutkin ja niin syntyi Konka Custom Audio. Yrityksen kotipaikka on Tartossa, mukavan näköisellä omakotialueella, sieltä löytyy pieni verstas josta tuotteet lähtevät maailmalle.

Erik valmistaa itse suunnittelemiaan tuotteita, ja niitä kustomoidaan myös asiakkaan toivomusten mukaan. Sen lisäksi hän korjaa, entisöi ja parantelee toisten valmistamia laitteita. Pitkä ura elektroniikan parissa auttaa ymmärtämään myös toisten suunnittelijoiden ajatuksia ja helpottaa laitteiden korjaamista tai modifiointia. Mukana olleista Quadeista 63:t ovat Erikin modifioimat, hän on perillä myös niiden rakenteesta ja toiminnasta.

Erikin ja hänen kumppaneidensa ensiesiintyminen Suomessa oli Hyvinkään highend-messuilla 2015 ja sen jälkeen yrityksen tuotteita on näkynyt myös suomalaisissa alan lehdissä.

Erikin mukaan putkilaitteilla on markkinarako, sillä niiden valmistusta ei juuri missään opeteta ja nuorempi polvi ei niitä juuri tunne, joten koko ajan löytyy uusia laitteista kiinnostuneita. Hänen mukaansa hyvin suunnitellulla putkilaitteella saavuttaa hyvän lopputuloksen taloudellisesti, joten hyvä putkilaite hyvin suunniteltuna ja tehtynä on kuluttajalle huomattavasti edullisempi ratkaisu kuin kaupalliset ratkaisut.

Erikin läheisiin työtovereihin kuuluu Neelis Kanep, joka suunnittelee kaiuttimia, ja laitteiden puuosat valmistetaan Priit Alandin Manwerk-tehtaalla, jonka tiloissa pitää majaansa myös Tarton hifikerho.

Ensin kotiin

Kun olimme saapuneet kohteeseemme, niin Erik otti meidät sydämellisesti vastaan ja siirryimme lyhyen rupattelutuokion jälleen suoraan asiaan eli olohuoneeseen ja kuuntelusessioon.

Laitteisto koostuu pääosin itse tehdystä tai vahvasti modifioidusta sekalaisesta kalustosta. Kuuntelimme kotilaitteistoa perusteellisesti ja se osoittautui varsin makoisaksi kattaukseksi. Kokonaisuus oli selkeästi mietitty ja yhteen sovitettu. Väli- ja kaiutinjohdot olivat nekin Erikin omaa tuotantoa. Hän ei kylläkään ole niistä erityisen kiinnostunut, riittää kun ne ovat ”hyvät”.

Nykyinen kotilaitteisto, jokseenkin itse tehty, paitsi Zenith- ja Revox-levysoittimet. Kaiuttimilla ei vielä ole nimeä, ne ovat prototyypit, työnimi on ”3-tie”. Bassoelementtejä on kaksi ja elementit ovat Seasin mallistosta. Vasemmalla OTL- eli ilman päätemuuntajia toimiva putkivahvistin Wanemuine (jonka ulkonäkö on kopioitu Viron ensimmäisestä teatterista, vuodelta 1904). Pääteputkina on kaksi paria 6C33-putkia, antoteho noin 30 w/kanava. Sen alla on virtalähde. Soimassa on Mercury-transistorivahvistin, V-feteillä toteutettu 2 x 15 watin A-luokkainen. Se valmistui alun perin Audeze-kuulokkeiden vahvistimeksi. Sitten on putkitoiminen DAC, samoin putkilla toteutettu etuaste äänenvärin säätimillä ja RIAA-korjaimella. Revoxin ja Zenithin levysoittimissa on tangentiaaliäänivarsi (”levysoittimessa kuuluu olla tangentiaalivarsi”) ja äärimmäisenä oikealla Thulekuulokevahvistin ”tavallisille” kuulokkeille. (Staxeja varten Erik valmistaa OTL-kuulokevahvistinta). Äänilähteinä toimivat PiPo-tietokone ja Revox-levysoitin.

Viime aikoina Erik on valmistanut myös transistorilaitteita ja niistä erityisesti V-feteillä toteutettuja päätevahvistimia. V-fet-vahvistimia tehtiin 70-luvulla erityisesti Japanissa ja niissä pääteaste oli Erikin mukaan yleensä hyvä, mutta ne olivat enimmäkseen integroituja ja niiden heikkoutena oli keskinkertainen etuaste ja suhteellisen korkea hinta, joten niistä ei koskaan tullut menestystuotteita. V-fettejä on nykyään kohtalaisen vaikea saada, ja hinta on suhteellisen korkea, joten niitä näkee harvakseltaan, yleensä pienten tuottajien valikoimissa.

Matka jatkuu

Kotilaitteiston kuuntelun jälkeen siirryimme Manwerk-yhtiön tiloihin, jossa oli esillä nimenomaan myyntiin tarkoitettuja kokonaisuuksia.

Kaiuttimia oli kaksi paria: virolaiset laajakaistat ja venäläiset todelliset ihmekaiuttimet, sikäläiset elektrostaatit, merkki on 2M STATIK. Laajakaistakaiuttimet on toteutettu kahdella ranskalaisella EMS-speaker-elementillä. Kaiuttimen erikoisuus on sen rakenteessa: kaiutin on poikkileikkaukseltaan pisaran muotoinen, takaa auki ja siinä ei ole pohjalevyä. Seinämät ovat kolme millimetriä paksua laminoitua viilua, juuri tähän tarkoitukseen valmistettua. Kaiutin siis värähtelee ääniaaltojen tahdissa.

Manwerkin tiloissa kuunteluhuoneessa uloimpana venäläiset ihmekaiuttimet, aidot elektrostaatit, ja toinen kaiutinpari on virolainen laajakaista. Vahvistimina 2 x 3-wattinen single-ended-putkivahvistin laajakaistoille ja 2 x 50-wattinen bipolaaritransistorivahvistin elektrostaateille.

Kaiutin perustuu saksalaisen A23-audiolaitevalmistajan suunnitteluun. A23 on antanut suunnitelmansa vapaasti käytettäväksi, joten virolainen sovellus on alkuperäistä korkeampi ja syvempi. Korkeutta tällä on noin 160 cm ja syvyyttä 70 cm. Kaiutin vaikuttaa kokoistaan sirommalta, muotoilu hiukan hämää mittasuhteita.

Kaiuttimen pariksi Erik suosittelee kolmen watin single-ended integroitua vahvistinta EL84-pääteputkilla. Tämä suositus on siksi, että ruudikkaammilla vahvistimilla voi saada kaiutinelementit rikkoutumaan, laajakaistat ovat lajille tyypillisesti hyvin herkät. Vahvistimen kannella on myös EM84- radion viritysputket ulkonäkösyistä. Nämä putket putkiradioiden kanssa eläneet muistavat ”kissansilminä”, ne kertoivat milloin aseman viritystaajuus oli kohdallaan.

Harvinaista herkkua

Toisen setin kohdalla kuuluu jo historian siipien havinaa: kyseessä ovat venäläisvalmisteiset elektrostaattikaiuttimet vuodelta 2009. Näitä ei maailmassa ole kovin monta, sarjanumero oli 21. Näitä ja pienempää mallia valmistettiin Pietarissa 2000-luvulla, mutta kolmen miehen tehtaan viimeinen omistaja kuoli vuonna 2012, eikä tehdastakaan enää ole olemassa.

Erik hankki omansa Moskovasta, ne olivat siellä erään alan lehden varastossa. Niitä ei ollut käytetty lehden tekemän testin jälkeen ja Erik löysi ne muutama vuosi sitten sieltä. Kaiuttimet tuotiin Viroon yksi kerrallaan rekan makuuosastossa, johon ne miehen kokoisina hyvin mahtuivat. Tämä siksi, että ei herätettäisi tullissa tarpeetonta huomiota. Manööveri onnistui, ja Erik tutki kaiuttimet ennen käyttöönottoa.

Alkuperäinen arvio oli, että elektroniikkaosasto menisi uusiksi, mutta yllättäen ne olivatkin varsin hyvää työtä ja osat kelvollisia, Erik luonnehti sitä ”venäläiseksi militaarilaaduksi”, joten niille ei tarvinnut tehdä mitään. Ulkonaisestikin kaiuttimet ovat varsin hyvää työtä, vetävät vertoja mille tahansa meiltäkin löytyvälle kaiutinparille. Vahvistimen virkaa tässä yhdistelmässä hoiteli A-luokan 2 x 50-wattinen bipolaaritransistorivahvistin ja etuasteena itse tehty putkivahvistin.

Molemmat setit kuulostivat hyviltä, mutta erilaisilta. Erikin mukaan huone ei soveltunut hyvin elektrostaatille ja niitä tukemassa oli subbari, joka sekään ei istunut erityisen hyvin settiin. Ääni oli kyllä selkeä, erotteleva ja levollinen. Erikin mukaan tavallisessa huoneessa elektrostaatti toimii paremmin myös bassolla, siellä ei lisäbassolle ole tarvetta.

Elektrostaatti pärjäsi siis kuuntelussa varsin hyvin, mutta kun rinnalla oli kuvassakin näkyvä laajakaista, se jäi tässä vertailussa toiseksi. Laajakaistan selkeys ja tilantuntu oli omaa luokkaansa tässä tilanteessa.

Erikin mukaan laajakaista ei ole erityisen huoneriippuvainen, se toimii monenlaisessa akustiikassa. Matalia taajuuksia tulee hyvin, siitä huolehtivat paitsi kaksi 12-tuumaista elementtiä per kaiutin myöskin kaiutinkotelo, joka on viritetty vahvistamaan juuri oikeita taajuuksia.

Mikäli kuulin oikein oli kotelon virittämiseen käytetty kolme vuotta, joten aivan yksinkertaista se ei ole ollut. Kaiuttimet on suunnitellut aiemmin mainittu Erikin yhteistyökumppani Neelis Kanep. Elektroniikkapuolen virittelyssä onkin sitten päästy vähemmällä, kaiuttimessa ei ole jakosuodinta vaihevirheitä tekemässä tai äänikuvaa sotkemassa. Äänikuva olikin varsin mahtava: kaikki tuntui kuuluvan oikean kokoisena ja solistin tekemiset olivat melkein nähtävissä.

Molemmat kattaukset olivat siis hyviä ja elektrostaatti sellaisenaan olisi ollut varsin miellyttävä tuttavuus, mutta kun vertailussa oli tämän luokan laajakaista, ne jäivät toiseksi.

Laajakaistan ylätaajuus on 15 kHz, mutta sitä ei silti voi väittää himmeäksi tai diskanttiköyhäksi. Se teki työnsä asiallisesti ja eleettömästi. Onhan niillä toki myös eroa hinnassa: elektrostaattiparin päivän hinta oli 1500 euroa, laajakaistan 6000 euroa, ja Erikin suositteleman vahvistimen kanssa 9000 euroa, joten isommalle hinnalle saa myös vastinetta. Mielestäni ne olisivat hyviä hankintoja molemmat, ja elektrostaatin varalle Erikillä on yksi pari varaelementtejä, joten jos ne kuluvat loppuun on tilanne korjattavissa.

Eikä hintakaan ole paha tämän luokan kaiuttimista. Elektroniikan puolesta ne ovat korjattavissa, Erikillä on niihin kytkentäkaaviot ja osaluettelot, joten sillä puolella pätee Erikin lupaama elinikäinen takuu: takuu on voimassa niin kauan kuin Erikissä henki ja työkyky pihisee.

Quadin elektrostaateista venäläiset eroavat siinä, että Quadeissa elementin ja staattorin väliin jäävä ilmarako on hyvin pieni, joten saattaa sattua, että elementti pääsee kosketuksiin staattorin kanssa ja rikkoutuu. Erikin mukaan venäläisessä ratkaisussa rakenne on erilainen ja elementti ei pääse koskettamaan staattoriin, joten rikkoutumisvaaraa ei ole.

Sitä, missä määrin havaitut erot aiheutuivat vahvistinkalustosta, ei tässä yhteydessä päästy kokeilemaan. Riittävän tehokasta putkivahvistinta ei ollut käsillä elektrostaatteja ajamaan, mutta sitäkin vaihtoehtoa kannattaa kokeilla, jos näitä pääsee kuulemaan.

Paluu mielessä

Kuuntelusession jälkeen istuimme iltaa Tarton keskustan terassilla hyvästä ruoasta ja juomista nauttien. Tartto on varsin näyttävä turistikaupunki, sitä voi suositella vilpittömästi tutustumiskohteena, ja tässä tuli yksi vierailusyy lisää. Olemmekin jo pohtineet lähdemmekö itse hakemaan korjattavina olevia elektrostaatteja kun ne aikanaan valmistuvat. Tulevathan ne sieltä toki kuljetuksellakin, mutta matkailu oli sen verran mukavaa, että saattaa hyvinkin olla, että ne tulee itse haettua. Olkoonkin, että iso pahvilaatikko auton kattotelineellä oli hieman huvittava näky. Mutta mitäpä sitä ei äänentoiston eteen tekisi.