Boss on esitellyt kitaristeille kätevän ratkaisun kotisoittoon. Waza-Air-kuulokkeilla voi soittaa sähkökitaraa langattomasti ja häiritsemättä ympärillä olevia.
Kuulokkeista löytyy viisi vahvistinsoundia, jotka on tuttuja Katana-vahvistimista. Efektejä on tarjolla 50 kappaletta. Tarjolla on Tone Studio -sovellus iOS- ja Android-käyttöjärjestelmille. Sillä voi säätää efektejä ja muokata myös virtuaalista äänimaisemaa. Sisältä löytyy myös kulmanopeusanturi, jonka ansiosta kuulokkeiden luvataan luovan vaikutelman huoneessa olevasta vahvistimesta.
Ääni siirtyy langattomasti 2,4 gigahertsin Bluetooth-yhteydellä. Kuuloke-elementit ovat kooltaan 50 millimetriä. Kuulokkeista löytyy virtakytkin, Bluetooth-näppäin, kitaran äänenvoimakkuussäädin ja kuuden soundiasetuksen valinta.
Lataamista varten on microUSB-liitäntä. Akun luvataan riittävän viideksi tunniksi, mukana tulevan WL-T-lähettimen kanssa jopa 12 tunniksi. Kuljetusta varten kuulokkeet kääntyvät ja taittuvat kasaan.
Kommentit