HDMI-liitäntä on tuttu useimmista nykyisistä televisioista ja kotiteatterilaitteista. Standardin tuorein 2.1-versio on saapumassa koteihin lähiaikoina. Nyt on hyvä hieman päivittää tietoja HDMI:stä.

Teksti: Joni Nikkola
Kuvat: www.hdmi.org, Pixabay ja Wikimedia Commons

Jagron ja lyhennevaroitus!

Tässä jutussa on paljon erilaisia kirjainlyhenteitä. Niitä ei tarvitse pelätä. Suurin osa on teknistä jargonia ja joilla ei ole tavallisen kuluttajan kannalta merkitystä. Jutun lopussa on lyhyt sanasto, jossa niille annetaan, niin ikään lyhyt selite.
On syytä myös huomata, että HDMIkaapeli on vain osa HDMI-standardia eli tietynlainen kaapeli ja liitin. Suurin osa on itse asiassa tiedonsiirtoon liittyvää tekniikkaa. Suurin osa tekniikasta on täysin riippumatonta siitä millaista kaapelia laitteiden välillä käyttää. Kunhan vain itse laitteet tukevat ja ymmärtävät toistensa HDMI-ominaisuuksia.

HDMI eli High Definition Multimedia Interface on liitäntänä tuttu televisioiden lisäksi esimerkiksi tietokonenäytöistä, av-vahvistimista, Blu-ray-soittimista ja digibokseista – jopa monissa kameroissa on sellainen. HDMI onkin yksi tavallisimmista tekniikoista tiedonsiirtoon laitteissa, jotka ovat jollain tavoin tekemisissä liikkuvan kuvan kanssa.

HDMI kehitettiin tietokoneissa aikanaan käytössä olleen digitaalisen DVI:n seuraajaksi. Niiden liitännät ovat keskenään yhteensopivia adapterin avulla. Ääntä ja muuta kuin kuvadataa DVI-liitäntä ei kuitenkaan siirrä.

Vaikka HDMI kehitettiin DVI:n tilalle, televisiopuolella se lähinnä syrjäytti Euroopassa 80-luvulla kehitetyn SCARTin. SCART-yhteys siirsi videokuvan lisäksi myös ääntä ja oli ominaisuuksiltaan monipuolinen, mutta kooltaan suuri ja liitäntänsä osalta hutera.

Tutuin osa HDMI-tekniikkaa on sen liitäntä. Yleisimmät variantit ovat kotikäytössä HDMI mini, HDMI micro ja tavallinen A-tyypin HDMI-liitäntä. Näiden lisäksi käytössä on autokäyttöön tarkoitettu HDMI E. Aikanaan HDMI 1.0:n mukana esiteltiin myös tavallista leveämpi B-tyypin Dual-Link-liitäntä. HDMI 1.3:n mukana tavallisen A-liitännän kaistanleveys kuitenkin jo ohitti Dual-Linkin vastaavan, joten B-tyyppiä ei ole käytetty missään laitteissa. (Kuva: NicoJenner/Wikimedia Commons CC BY-SA 4.0)

Lyhyesti versioista

Ensimmäinen HDMI-versio esiteltiin vuonna 2002. Tarkoituksena oli luoda uusi digitaalinen tiedonsiirtostandardi ja sitä kautta aiempaa kompaktimpi ja monipuolisempi tapa siirtää ääntä ja kuvaa, joka olisi taaksepäin yhteensopiva silloisen digitaalisen DVI-liitännän kanssa. Siihen kuului myös uudenlainen kaapeli ja liitin. Mukana kehitystyössä oli elektroniikkajättejä kuten Panasonic, Philips, Sony, Toshiba, Thomson ja Hitachi sekä Silicon Image ja RCA.

Vuoden 2002 lopulla esitelty ensimmäinen HDMI-versio, numeroltaan 1.0 käytti samaa videon siirtoformaattia kuin DVI-tekniikka, mutta siirsi kuvan lisäksi myös ääntä ja muuta dataa. Ykkösversio tarjosi mahdollisuuden katsella Full HD -tasoisia Blu-ray-levyjä ja HD DVD:tä. Se sisälsi myös niin sanotun Consumer Electronic Control eli CEC-ominaisuuden, joka tarkoittaa laitteiden välistä “keskustelua” ja helpottaa HDMI-liitäntää käyttävien laitteiden käyttöä.

Sittemmin HDMI:stä on julkaistu useita kehitysversioita. Ne ovat tuoneet mukanaan uusia ominaisuuksia sekä suuremman tiedonsiirtokapasiteetin, jota tarvitaan ennen kaikkea yhkä tarkemmalle kuvalle ja useammalle häviöttömän audiosignaalin äänikanavalle. Ensimmäisissä päivityksissä muutokset olivat pieniä ja keskittyivät lähinnä audio-ominaisuuksiin. Niistä merkittävimmät ovat versioon 1.3 tulleet Dolby TrueHD ja DTS-HD Master Audio, jotka ovat häviöttömiä 8-kanavaisia ääniformaatteja.

Versiossa 1.4 pyrittiin helpottamaan kodin kaapelisotkua kahdella uudistuksella. Ensimmäinen niistä oli Audio Return Channel eli ARC, jonka avulla on mahdollista lähettää kuvaa ja vastaanottaa ääntä samalla kaapelilla. Tavallisin käyttötarkoitus saada esimerkiksi televisio-lähetyksen ääni kulkemaan takaisin stereoihin automaattisesi ilman erillistä äänikaapelia.

HDMI With Ethernet puolestaan toi mahdollisuuden siirtää tietoliikennedataa hdmi-laitteiden välillä, jolloin vain yhden ketjussa olevan laitteen tarvitsee olla yhteydessä verkkoon, muut saavat datan HDMI-kaapelia myöden. Kyseinen versio oli myös ensimmäinen, joka tuki 4k-kuvaa 30 ruudun sekuntinopeudella.

Vuodesta 2013 markkinoilla ollut versio 2.0 toi jo mukanaan mahdollisuuden toistaa 4k-tasoista kuvaa 60 ruudun sekuntitahdilla ja 24 bitin värisyvyydellä. Sittemmin sitä on päivitetty suuremman kontrastierottelun mahdollistavilla HDR- ja Hybrid Log-Gamma (HLG) -tuilla. Dolby Atmos -tuki ja 32 äänikanavaa aiemman kahdeksan sijaan olivat äänipuolen merkittäviä uudistuksia.

Uusin on 2.1

Uusin versio on HDMI 2.1. Se tukee edeltäjiään korkeampia resoluutioita ja kuvataajuuksia. Tähtäimessä uusimmassa versiossa onkin leventää tietä hiljalleen markkinoille ilmestyvälle 8k-tarkkuudelle ja kasvussa oleville kuvanopeuksille. Myös äänipuolella on tapahtunut uudistuksia.

Koska suuremman resoluution kuva sisältää huomattavasti enemmän dataa, tarvitaan enemmän kaistanleveyttä. Pikseleitä liikkuu 8k:ssa kuusinkertainen määrä 4k-videoon verrattuna, mutta myös kuvataajuuden kasvu lisää kaistan tarvetta.

HDMI 2.1. Ultra High Speed tukee enimmillään 48 gigatavun nopeuksia sekunnissa, kun versio 2.0 tuki enimmillään 18 gigatavun tiedonsiirtonopeutta. HDMI 2.1 on aikaisemmista päivityksistä tuttuun tapaan takaperin yhteensopiva aikaisempien HDMI-standardien kanssa.

Yksi huomattavimmista eroista viimeisimpien HDMI-versioiden välillä on niiden kaistanleveys. Muun muassa tarkempi kuva, suurempi kuvataajuus, suurempi värisyvyys ja useampi ääniraita vaativat lisää kaistaa.

HDMI 2.1 tuo mukanaan runsaasti lisäominaisuuksia edeltäjäänsä verrattuna. Ominaisuudet koskevat pääasiassa pelikäyttöä ja korkeampaa resoluutiota.

Eikä tässä kaikki

Suuremman resoluution ja kuvataajuuden lisäksi HDMI 2.1 tarjoaa runsaasti muitakin ominaisuuksia, joista saattaa olla iloa myös niille, jotka eivät ole ensimmäisten joukossa hankkimassa 8k-televisiota. Quick Media Switching (QMS) poistaa viiveen vaihdettaessa toistolähteiden välillä. Suuriresoluutioisen kuvan siirrossa auttaa tuki kuvasignaalia pakkaavalle DSC-koodekille.

Äänipuolelta HDMI 2.1:n mukana tuli myös eARC. Vaikka versio 2.0 tuki jo 32-kanavaista ääntä, ARC-paluukanava tuki vain stereoääntä ja pakattua 5.1-kanavaista ääntä. Televisiosta ei siis voinut lähettää ns. objektipohjaista ääntä vahvistimelle ,mutta esimerkiksi Blu-ray-soittimesta voi. Tuorein eARC korjaa ongelman tukemalla Dolby Atmos -ja DTS:X-formaatteja sekä pakkaamatonta 5.1 -ja 7.1-ääntä.

Uudet määritykset tuovat useita lisäominaisuuksia myös pelaajille. Sekä VRR (Variable Refresh Rate), ALLM (Auto Low Latency Mode) että QFT (Quick Frame Transport) pyrkivät vähentämään viivettä, mikä auttaa uppoutumaan entistä paremmin pelitunnelmaan.

Toistaiseksi ei siis ole kiirettä siirtyä HDMI 2.1 -kelkkaan televisiota ostaessaan. Sekä LG, Samsung että Sony ovat kuitenkin vahvistaneet, että yhtiöiden uusissa 8k-televisioissa on HDMI 2.1 täydellä 48 gigatavun kaistanleveydellä. Niinpä niillä pystyy katsomaan raskaintakin 8k-materiaalia. Sellaista tosin on hyvin vähäisesti saatavilla.

Lisäksi osa uusimmista 4k-televisioista tukee HDMI 2.1 -määrityksiä tai ainakin osaa niistä. 4k-televisiossa suurempi kaistanleveys ei ole tarpeellinen, mutta muista uusimman HDMI-version ominaisuuksista saattaa olla iloa. Jos tarvetta suuremmalle kaistalle ilmenee, kannattaa varmistaa, että signaaliketjun kaikki osat tukevat sitä.

Mitä suurempi kuvan resoluutio on, sitä pienemmistä pikseleistä kuva koostuu. Samalla tavoin rajattu kuva on sitä tarkempi mitä enemmän pikseleitä se sisältää. Ykkösversion tukemasta Full HD:sta on tultu pitkälle, sillä uusin versio tukee jopa 10k-kuvaa. HUOM! Kuvat ovat viitteellisiä.

Tarkista speksit

HDMI-versionumeroiden selvittämistä hankaloittavat sekavat merkinnät. HDMI Licensing esimerkiksi sallii valmistajien mainostaa HDMI-versioiden yhteensopivuutta silloinkin, kun televisiot eivät tue kaikkia sen ominaisuuksia. Joissain televisioissa esimerkiksi HDMI 2.1 -yhteensopivuudesta kertova merkintä voi siis tarkoittaa pelkkää eARC:ia tai VRR:ää, vaikka esimerkiksi kaistanleveys ei yltäisikään 48 gigatavuun sekunnissa.

Onneksi mainostamiselle on kuitenkin asetettu reunaehdoksi, että tuetut ominaisuudet täytyy listata. Televisio-ostoksilla kannattaa siis olla tarkkana ja katsoa pelkän merkinnän lisäksi myös tarkempi listaus tuetuista ominaisuuksista.

“Speksit tärkeitä laitteissa - ei niinkään kaapeleissa”

Ostoksilla ollessaan kannattaa kiinnittää mieluummin ominaisuuksiin kuin versionumeroihin, sillä kaikki ominaisuudet ole kaikille välttämättömiä. Jos käytössä on vain 4k-televisio, se ei tarvitse välttämättä 48 gigatavun kaistanleveyttä. Jos ei ole tarvetta Dolby Atmos- tai DTS:X-ääniformaateille, ei välttämättä tarvitse eARC:ia. Jos taas ei pelaa intohimoisesti, VRR, ALLM ja QFT eivät ole välttämättömiä.


HDMI 2.1:n tukemaa maksiminopeutta 48 gigatavua sekunnissa siirtävät johdot on periaatteessa varustettu Ultra High Speed -merkinnällä. Valitettavasti merkintä ei tällä hetkellä takaa luvattua nopeutta. Jos haluaa pelata edes jossain määrin varman päälle, tunnettu brändi todennäköisemmin on varmempi valinta. Käytännössä Premium-nopeus on 4k-resoluutiolle ja useimpiin tarkoituksiin riittävä.

Onko johdoilla väliä?

HDMI-johdot ovat keskenään yhteensopivia, eli ei ole mitään version 1.4 tai 2.1 -kaapeleita. HDMI-ominaisuudet eivät siis ole johdon ominaisuuksia vaan laitteiden. Vanhat johdot toimivat uusien laitteiden kanssa ja päin vastoin. Aiemman sukupolven HDMI-johdot tukevat siis suurinta osaa HDMI 2.1:n uusista ominaisuuksista suurempaa kaistanleveyttä lukuun ottamatta.

Johdoissa on siis eroa kaapelin toteutuksessa ja lähinnä kaistan leveydessä, mikä vaikuttaa myös suurimpaan saavutettavissa olevaan resoluutioon ja kuvataajuuteen. Nopein johto on aina varmin ostos, mutta se myös maksaa enemmän. Jos ei halua maksaa turhasta, kannattaa tutkia oheisesta taulukosta, millainen nopeusluokitus riittää kaivattuihin ominaisuuksiin.

48 gigatavun nopeutta tukevan kaapelin hankkiminen ei ole tarpeen, jos käyttää ainoastaan 4k-televisiota. Suurimmilta pullonkauloilta välttyäkseen kannattaa kuitenkin nykypäivänä valita valita vähintään Premium-nopeusluokan johto, jolla onnistuu jo 4k-signaalin siirto 60 fps kuvataajuudella ja 12 bitin värisyvyydellä. Yksi syy lykätä vielä Ultra-nopeustason johtojen ostoa on se, että komplianssitestausta ei vielä tehdä. Ultra High Speed -merkintä johdossa ei siis toistaiseksi tarkoita mitään.

Muiden ominaisuuksien pitäisi toimia johdon versionumerosta riippumatta – ainoana poikkeuksena on ethernet-yhteys, joka vaatii ”HDMI with Ethernet” -merkinnällä varustetun johdon. Monissa laitteissa on nykyisin jo langaton verkkoyhteys, mutta ethernet-ominaisuutta tarvitaan, jos pelataan pelejä yli 30 ruudun sekuntinopeudella tai halutaan saada kaikki irti HDR-televisiosta. Myös 2.1-version mukana tullut eARC vaatii ethernet-yhteydellisen kaapelin.

“Kaapelien laatu on eräs hyvin kiistelty aihe.”

Kaapelien laatu on yksi kiistelyn aiheista. Perinteisellä analogisella puolella pärjää pitkälle jo arkijärjellä. Digitaalista kuva- ja äänisignaalia siirrettäessä logiikka on monimutkaisempi. Äkkiä ajatellen HDMI-johdon kriteeriksi riittää, että se on ehjä. Sehän vain siirtää ykkösiä ja nollia laitteelta toiselle kuten pitääkin, ei kai siihen ihmeitä vaadita?

Laadulla on väliä
HDMI-johtojen laadulla on kuitenkin väliä, kuten totesimme testatessamme Supran HD5-HDMI-kaapeleita. Hienovaraisempien virheiden paikantaminen itse kaapeliin on hankalaa, sillä laitteiden virheenkorjauspiirit pystyvät melko hyvin korjaamaan virheet puskuroinnin ja virheenkorjausalgoritmien avulla. Pienempiä virheitä ovat muun muassa kuvan pätkimiset, pikselöitymiset ja värivirheet. Parempaa kuvanlaatua kuitenkin saa, jos näitä virheitä jää piirin selätettäväksi mahdollisimman vähän.

Erityisesti pitkissä vedoissa ongelmia aiheuttavat kaapelin sisällä sijaitsevien 19 johtimen pituuserot. Virheiden riski kasvaa, kun tarkkuudet ja kuvanopeudet kasvavat. Hyviä nyrkkisääntöjä ovatkin, että kannattaa pyrkiä sijoittamaan laitteet mahdollisimman lähekkäin, ostaa niin lyhyt kaapeli kuin mahdollista ja panostaa myös sen laatuun.

LISÄINFO: Kuvataajuus (fps) ja virkistystaajuus (Hz)?

Kuvataajuus ja virkistystaajuus -termit sekoittuvat helposti. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia, vaikka liittyvät läheisesti toisiinsa. Kuvataajuus ilmoitetaan ruutuina sekunnissa (fps) ja se kertoo, kuinka monta ruutua toistettava lähde tarjoaa sekunnin aikana. Esimerkiksi Euroopassa elokuvat toistuvat tavallisesti 24 fps nopeudella, peleissä luku on tavallisesti suurempi. Näin monta ruutua siis syötetään näytölle.

Virkistystaajuus taas ilmoitetaan hertseinä. Se kertoo, montako kertaa sekunnissa näyttö pystyy päivittämään ruudun näkymän. Erot toistolähteen kuvataajuuden ja näytön virkistystaajuuden välillä voivat aiheuttaa kuvan repeämistä (screen tearing), kun näytöllä näkyy samanaikaisesti kahden ruudun sisältämää informaatiota.

LANGATON HDMI?

HDMI-signaali voidaan siirtää myös langattomasti. Siirto tehdään toistolaitteeseen liitetyllä lähettimellä ja television tai videotykkiin kytkettävällä vastaanottimella.

Osassa laitteita on myös infrapuna vastaanotin/lähetin kaukosäädintä varten, jotta kanavaa vaihtaakseen ei tarvitsisi mennä esimerkiksi toiseen huoneeseen.
Langattomat HDMI-siirtimet eivät ole toistensa kanssa yhteensopivia vaan ne pitää hankia laiteparina. Niiden yleistymistä hillitsee myös korkeahko hinta. Toisaalta pitkä HDMI-kaapeli maksaa äkkiä saman verran tai jopa enemmän. Langaton siirto onkin omiaan nimen omaan pitkissä etäisyyksissä (5-15m). Tässä tosin kaikki esteet voivat vaikuttaa merkittävästi yhteyden muodostumiseen ja laatuun. Pelikäytössä langattoman siirron viive eli latenssi voi myös muodostua ongelmaksi – elokuvan tai television katselussa siitä ei ole haittaa.

Kuvassa Optoma WHD200 -langaton HDMI lähetin/vastaanotin: Langaton Full HD -videonsiirto 1080p 60Hz asti, maksimi 20 metrin toiminta-alue, kaksi sisääntuloa ja yksi ulostulo, hinta noin 250 € (verkkokauppa.com).

Lyhyt HDMI-sanasto

HDMI-laitteisiin liittyy suuri määrä lyhenteitä ja termejä. Listasimme muutamia yleisimpiä ja olennaisimpia, joihin törmää televisio-ostoksilla ollessaan.

3D-video on nimensä mukaisesti kolmiulotteista liikkuvaa kuvaa. Sen katselu vaatii 3d-lasit, minkä vuoksi formaatti ei saavuttanut suurta suosiota. Uusimmissa televisiomalleissa sitä ei enää ole.

ALLM eli Auto Low Latency Mode sallii valita automaattisesti parhaan latenssiasetuksen, jolloin kuvantoiston pitäisi oleman viiveettömämpää ja sujuvampaa.

ARC ja eARC (Audio Return Channel) ja (Enhanced Audio Return Channel) eli äänen paluukanava mahdollistavat sen, että samalla HDMI-kaapelilla pystyy lähettämään esimerkiksi videota televisioon ja ääntä televisiosta takaisin. eARC on jatkokehitelty versio aikaisemmasta ARC:sta eli Audio Return Channelista. Se ei ole määritysten mukaisesti takaperin yhteensopiva ARC:n kanssa, mutta valmistajat voivat luoda laitteita, joissa on molemmat käytössä. HDMI-johdon kautta voi sitä tukevien laitteiden välillä lähettää myös DTS:X- ja Dolby Atmos -formaatissa olevaa monikanavaääntä esimerkiksi televisiosta äänentoistojärjestelmään.

CEC eli Consumer Electronics Control tarkoittaa, että toisiinsa liitetyt cec-yhteensopivat HDMI-laitteet pystyvät välittämään toisilleen käskyjä. Niiden välillä ei välttämättä tarvitse kuin yhden kaukosäätimen. Blu-ray-soitin voi myös esimerkiksi lähettää vahvistimelle käskyn muuttaa äänen tulolähteeksi Blu-rayn, kun levyn asettaa kelkkaan.

Chroma subsampling on kuvan väri- ja informaation pakkausmenetelmä, joka vähentää signaalin sisältämää tietoa väridatan osalta säilyttäen kuitenkin kuvan luminanssitiedon (valoisuus). Tekniikka perustuu siihen, että silmä on herkempi valoisuuden kuin värien muutoksille.

DVD-Audio on vuonna 2000 ilmestynyt äänilevyformaatti, jonka oli tarkoitus kilpailla SACD:n kanssa. SACD:stä poiketen DVD-A:n musiikki on PCM-muodossa. Kyseessä on nyttemmin lähes kadonnut formaatti.

DSC eli Display Stream Compression on VESAn vuonna 2014 esittelemä datapakkausmetodi. Se mahdollistaa suurempiresoluutioisen kuvan siirtämisen laitteiden välillä pienentämällä tiedostokokoa. Pakkauksen luvataan olevan silmin havaitsematon.

Dual View tarkoittaa kahta erillistä videokanavaa. Versiossa 2.0 tuli mukaan 3D Video, joka vaatii kahden videokuvan esittämistä samanaikaisesti.

HDCP on digitaalisten oikeuksien hallintajärjestelmä (DRM), jonka nimi on lyhenne sanoista ”High-bandwidth Digital Content Protection”. Intelin kehittämän menetelmän tehtävänä on ehkäistä digitaalisen sisällön kopiointia. Ensimmäisinä HDMI:n otti käyttöön Sony Pictures, Disney ja Warner Bros.
HDCP-yhteensopivat laitteet pystyvät tunnistamaan toisensa ja kommunikoimaan keskenään salatusti. Se on pakollinen blu-ray- ja hd dvd -soittimissa. Jos esimerkiksi näyttö ei ole HDCP-yhteensopiva, toistolaite ei välttämättä suostu näyttämään toistettavaa videota tai voi skaalata sen kuvan vaatimattomammaksi 960 × 540 pikselin tasoiseksi.
Version 2.0 mukana salaus muuttui, minkä vuoksi HDMI 1.x -laitteet eivät välttämättä toimi uudemmissa laitteissa, ellei sitä ole erikseen ilmoitettu. Jos aikeissa on katsoa 4k-sisältöä, kannattaa varmistaa, että laitteet tukevat vähintään HDCP 2.2 -versiota. Tuorein versio on vuonna 2018 esitelty HDCP 2.3. Jos kuvan tai äänen välittymisessä esimerkiksi blu-ray-soittimen, av-vahvistimen ja television välillä on ongelmia tai kuva näkyy kehnommalla laadulla kuin pitäisi, se saattaa johtua liian vanhasta HDCP-suojausversiosta.

HDR eli High Dynamic Range tarkoittaa nimensä mukaisesti korkeampaa dynaamista aluetta kuin tavallisessa SDR-kuvassa (Standard Dynamic Range). Se tarkoittaa, että täysin mustan ja täysin valkoisen sävyn välille mahtuu enemmän näytettäviä värisävyjä. HDR10 on perinteisempi staattinen HDR, eli kuvan säädöt määritellään koko elokuvalle kerrallaan. Uudemmissa dynaamisen HDR:n formaateissa kuvan säädöt määrittyvät kohtauksittain.  Dynaamisen HDR:n standardeja ovat Dolby Vision ja HDR10+, joista jompikumpi tai molemmat löytyvät useista tuoreimmista televisioista.

HFR eli High Frame Rate ei ole varsinainen tarkka standardi vaan yleisnimitys kuvataajuuksille, jotka ovat korkeampia kuin tavalliset 25 fps (PAL) ja 30 (NTSC). Korkeampi taajuus tekee liiketoistosta sulavampaa. Korkeampaa taajuutta käytetään esimerkiksi elokuvissa ja peleissä.

HLG eli Hybrid Log Gamma on BBC:n ja japanilaisen NHK:n kehittämä kätevämpi ja kätevämpi ratkaisu HDR-kuvan lähettämiseksi. Se yhdistää sdr- ja HDR-laatuiset kuvat yhteen signaaliin, jolloin perinteisellä televisiolla näkyy sdr-kuva ja HDR-televisiolla HDR-kuva. Ratkaisu säästää kaistaa.

SACD on vuonna 1999 CD-levyn seuraajaksi julkistettu äänilevyformaatti. CD:stä ja DVD-Audiosta poiketen ääntä ei tallenneta PCM- vaan DSD-muodossa. Vaikka formaatti ei saavuttanut suursuosiota ladattavan musiikin ja suoratoistopalveluiden suosion vuoksi, levyjä ja soittimia on edelleen jonkin verran saatavilla.

QFT eli Quick Frame Transport vähentää latenssia ja tarjoaa siten sujuvampaa katselukokemusta pelejä pelatessa ja reaaliaikaisessa virtuaalitodellisuudessa.

QMS eli Quick Media Switching poistaa viiveen vaihdettaessa HDMI-toistolähdettä.

VRR eli Variable Refresh Rate sallii näytön virkistystaajuuden muuttua lennosta, mikä vähentää viiveitä, pätkimistä ja kuvan repeämistä varsinkin pelikäytössä.