Espoon Juhanilassa asuvan Ari Etolinin levyja laitekokoelma herättää paitsi kunnioitusta myös mielenkiintoa. Vaikka tavaran hamstraus ja kierrätys onkin paikoitellen eräänlaista suossa rämpimistä, pitkän linjan harrastaja löytää matkan varrelta paikoin myös todellisia helmiä.
Teksti & Kuvat: Heikki Kivelä
Espoolainen Ari Etolin (s. 1955) on ehtinyt vuosien varrella kartuttaa tietojaan ja taitojaan monellakin eri saralla aina painotyöstä tietoliikenneyhteyksiin, mutta musiikin kuuntelu ja eritoten hifiharrastus on ollut keskeisessä osassa miehen elämää käytännössä koko hänen aikuisikänsä.
Vahvasti fiilispohjalta niin levyjä kuin laitteitakin vuosikymmeniä haalineen Etolinin viihtyisässä olohuoneessa on eletty ensin analogimaailmassa ja suoritettu sitten harkittu digiloikka, josta tänä päivänä kertovat muun muassa uskottavan kokoinen cd-kokoelma ja kolme erilaista cd-soitinta sekä nykyaikaiset hires-striimausmahdollisuudet.
Tarinoita äänentoiston kanssa puuhastelusta leppoisia eläkepäiviä nyt vajaan vuoden viettäneellä Arskalla riittää, ja saimmekin viettää aurinkoisen iltapäivän Juhanilassa niitä ja valittuja levyjä kuunnellen.
Taipaleelle matkaradion tahtiin
Etolinin innostus musiikkiin syttyi jo varhaisessa vaiheessa lapsuudessa.
”Sain ensimmäisen matkaradioni joskus 10-vuotiaana, se oli hieno laite irrotettavine nahkakoteloineen ja siitä kuunneltiin The Beatlesia. Sen jälkeen tuli Philipsin pitkulainen mono-kasettimankka, jonka avulla sitten äänitettiin kappaleita mikrofonilla radiosta”, Arska muistelee harrastuksensa alkutaipaletta.
Varsinainen hifi-innostus heräsi sekin verrattain varhaisessa vaiheessa pian päivätyön saamisen jälkeen.
Arskan valtavasta levykokoelmasta löytyy kuunneltavaa kaikkiin tunnelmiin. Cd-valikoimaa täydentää pari kovalevyllistä tiedostomuotoista musiikkia.
”Kun menin koulujen päätyttyä töihin painajaksi Weilin+Göösille ja aloin saada kunnon liksaa, ostin melko pian ensimmäiset ’kunnon stereoni’, Sansuin puukoppaisen viritinvahvistimen, Dualin levysoittimen ja jotkin kolmitiekaiuttimet. Ja siitä se rumba sitten alkoi!”
Luonnollisesti 1970–80-lukujen taitteessa kuuntelu keskittyi kasettien ohella vain vinyyliin, mutta tuolloinkin Etolin kokeili jotain hiukan tavallisuudesta poikkeavaa:
”Ennen cd-ääneen siirtymistä minulla oli jopa nelikanavasysteemi Pickeringin äänirasialla, neljällä Pioneerin HPM- 100-kaiuttimella ja Harman Kardonin puukoppaisella nelikanavaisella viritinvahvistimella. Sillä setillä kuunneltuna Pink Floydin The Dark Side of the Moon oli todella kova!”, Arska hehkuttaa.
Nykyisellään täysin digitaalisiin lähteisiin perustuvaan kokoonpanoon Arska alkoi siirtyi jo 1980-luvun puolivälissä cdlevyjen myötä, eikä vinyylejä sen jälkeen ole tullut ikävöityä. Cd-formaatin parissa melkeinpä sen julkaisusta asti viihtyneen miehen mukaan hopeakiekossa puolensa ja puolensa:
”Cd on formaattina ihan hyvä, mutta liiallisella kompressoinnilla on pilattu monta levyä. Kun alettiin mennä radiokanavasoitto edellä, niin siinä vedettiin kaikki yhdeksi pötköksi ja dynamiikkahan siinä meni. Onneksi siitäkin on nyt vähän päästy eroon, ja oikeastaan osa uusista remastereista on aika hyviäkin, vaikka niitä joskus haukutaan.”
Tavara liikkuu
Yleisellä tasolla krooniseksi äityvä hifiharrastus tarkoittaa usein päättymätöntä muttei päämäärätöntä paremman äänen etsintää. Siinä missä osa harrastajista voi ajoittain keskittyä laitteiden sijaan tiettyihin levyihin tai toisin päin, useimmille kokonaisuus on osiensa summa.
Laiteräkki on optimoitu digitoistoa varten. Cd-toiston saralla valinnanvaraa löytyy kolmestakin eri soittimesta.
Myös Etolinin olohuoneessa tavara vaihtuu ja levykokoelma karttuu, mutta Arskan tapauksessa pääroolissa ovat usein käytetyt tuotteet. Tällä hetkellä laiteräkin kokoonpanosta suurin osa on ostettu käytettynä. Sen taustalla taas on kierrätysidean sijaan paremminkin fiksu laskelmointi laitteiden arvokehityksen suhteen:
”Ei minulla ole varaa ostaa 11 000 euron cd-soitinta uutena, mutta voin ostaa sen 10 vuoden päästä käytettynä parilla tonnilla. Minun laatustandardeillani 10 vuotta ei ole ikä eikä mikään laitteen elinkaaressa”, Arska paljastaa.
Viimeisin talon tuttavuus on juuri räkkiin asetettu, käytettynä hankittu Mark Levinson N°390S -cd-soitin, joka on ollut Arskan mielessä jo vähän pitempään:
”Vuosikymmen sitten minulla oli Mark Levinsonin N°39, ja sen myyminen jäi vähän kaivelemaan, koska se soi muistaakseni tosi hyvin. Mutta nyt on sitten N°390S talossa. Eilen pistin sen ensimmäisen kerran soimaan ja totesin heti, että tämä on se soundi!”, Arska kertoo ilahtuneena.
Talon tuore tuttavuus, Mark Levinson N°390S pyörittää Saden Stronger than Prideä.
Laitteita ja levyjä hän bongaa paitsi internetin osto- ja myyntipalstoilta mutta myös esimerkiksi kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta. Joskus vastaan saattaa tulla jotain sellaista, joka on vain pakko ottaa mukaan.
”Esimerkiksi Kilon kierrätyskeskuksessa tulee käytyä, joskin siellä oli halvemmat hinnat silloin kun se avautui. Löysin sieltä kerran Pioneerin yhden puukoppaisen vahvistimen ihan virheettömässä kunnossa – ja hinta oli 60 euroa. Otin sen mukaan, mutta se seisoi sitten pari viikkoa tuossa pöydällä ja aloin miettiä, että mitäs minä tuolla teen, kun eihän minulla ole edes passiivikaiuttimia. Laitoin sen sitten myyntiin, ja saman tien tuli kundit Jämsästä asti hakemaan sen. Eivät kuulemma halunneet laittaa sitä postiin hajoamaan”, Arska naurahtaa.
Tälläkin hetkellä Arskan laiteräkissä on yksi käytettynä ostettu erikoisuus, joka tosin saattaa lähteä lähitulevaisuudessa kiertoon:
”Löysin hiljattain Grundigin Fine Arts CD-9000 -cd-soittimen, joka on kuin pakasta vedetty, ja se on kuitenkin tehty vuonna 1989! Kun sen levyluukku aukeaa, niin sieltä tulee vielä ihan uuden laitteen tuoksu. Luulenpa, ettei sitä ole ikinä edes käytetty”, Arska aprikoi.
Kyseinen cd-soitin on yksi oman kategoriansa klassikoista, sillä sen sisältä löytyy Philipsin CDM-2-pyöritinmekanismi ja pidetty TDA1541-da-muunninpiiriin. Eikä soitin ole kokoonpanossa vain näön vuoksi, vaan sillä on tietty tehtävänsä:
”Grundig on mukana siksi, että jos joku levy on ääneltään hiukan kireä, niin se soi ikään kuin tasaisemmin CD-9000:n kautta”, Arska luonnehtii.
G-voimia kaiuttimista
On yksi merkki, johon monien eri valmistajien ja tuotteiden kanssa tutuksi tullut Etolin on luottanut jo pitkään. Ja se on Iisalmen ylpeys Genelec.
”Genelec-saundi iski jo 1980-luvulla. Kruunuradiossa Helsingissä oli silloin joku Genelecin esittely, jossa oli kuultavissa 1024-malli – ja se oli menoa kerralla! Siinä oli sellainen ääni, josta tykkäsin heti. Sitä sai vääntää ja vääntää lujemmalle, ja silti se soi aina vaan kovempaa mutta yhtä tarkasti. Mietin silloin, että tuollaisiin minulla ei varmaan ikinä ole varaa, mutta kuinkas kävikään. Muutaman vuoden kuluttua olohuoneessa seisoi 1022A:t”, Arska naurahtaa.
Kaiutinrintamalla Arska luottaa Geneleciin. Kuvassa talon 1032A.
Ja kuten arvata saattaa, myös 1022A:t tulivat taloon käytettynä. Mustat mörssärit vaativat kuitenkin omat jalustansa, jotka Etolin hommasi myös. Ne taas osoittautuivat hiukan liian korkeiksi, mutta Arska keksi tähän nopean ratkaisun:
”Ajattelin, että en kehtaa alkaa sahaamaan näitä itse, mutta mittasin minkä mittainen pätkä pitäisi poistaa ja vein jalustat silloisen työpaikkani Weilin+Göösin isolle verstaalle, jossa äijä veti sorvilla ylimääräiset pois yhdessä hujauksessa. Ja tasaista tuli!”
Darth Vadereiksikin kutsutut 1022A:t viihtyivät paikoillaan Juhanilassa liki parikymmentä vuotta. Tänä aikana basso- ja keskiäänielementtien reunukset hapertuivat siihen pisteeseen, että Etolin toimitti kaiuttimet korjattavaksi Accusoundin Ilari Setälälle hyvällä menestyksellä.
”Ilari vaihtoi reunukset, ja soundi tuntui kaiuttimien palattua paljon kiinteämmältä. Kaiuttimien bassotoisto taisi yksinkertaisesti hiipua hiljalleen ajan kanssa. Eikä kaiuttimen äänen muutoksia pysty havaitsemaan kuin vasta silloin kun jotain tällaisia muutoksia tehdään”, Arska pohtii.
Noin kymmenen vuotta sitten 1022A:t saivat kuitenkin vaihtaa maisemaa, ja niiden tilalle tuli tälläkin hetkellä setissä olevat Genelec 1032A:t.
Korvat sen kertovat
Arskan olohuoneessa tavaraa on tullut ja mennyt, ja vuosien varrella mies on tottunut käyttämään korviaan oikeiden yhdistelmien ja asetusten löytämiseen. Tällä saralla tutkailu on ulottunut aina kaapelitasolle asti:
”Minun mielestäni ainakin välikaapeleissa on eroa, mutta verkkojohdoista en voi sanoa samaa. Enkä myöskään lähtisi siihen leikkiin, että maksaisin tuhansia euroja kaapeleista. Ostin aikanaan 1980–90-lukujen vaihteessa Monster Cablesin Interlink Reference 2:t, jotka olivat ensimmäisiä hifikaapeleita mitä Suomeen tuli, ja minulla on niitä vieläkin. Oli minulla Transparenttejakin, mutta ne lähtivät viikon jälkeen menemään”, Arska muistelee ja jatkaa:
Toiston nyansseja voi tutkailla vaikka kaapeleita vaihtamalla. Ja kun tekee itse, saa mieleisen.
”Löysin kerran sellaisen japanilaisen mikrofonikaapelimerkin kuin Mogami, joka maksaa varmaan euron metri, ja tein niistä itse sitten kaapelit. Niitä on nyt Genelecin välissä ja siellä ja täällä. Monstereita taas olen käyttänyt sen takia, että niiden ääni on diskantista aika voimakas. Jos kytkettävä laite on tumppu, niin ne tasaavat sitä aika hyvin. Olen nyt käyttänyt niitä esimerkiksi tuon räkissä olevan Grundigin kanssa.”
Soundin hienosäätäjäksi ja hierojaksi Arska ei tunnustaudu:
”Olen aina ollut vähän sitä mieltä, että jos laitteita alkaa hieromaan, niin se on sitten sitä hieromista, jolloin musiikki voi jäädä sivurooliin. Muistan aikanaan, kun minulla oli Technicsin terssikorjain, jossa oli 33 säätöä per kanava, niin sitä kaverin kanssa täällä veivattiin ja veivattiin ihan analysaattorin ja mikrofonin kanssa. Jollain biisillä joku asetus oli hyvä ja jollain toisella taas ei. Mutta sitten löysin sen parhaan asetuksen: ottamalla virrat pois. Ja se laite lähti myyntiin!”, Arska naurahtaa.
Äänenlaatuerojen bongailussa Arska ei kerro juurikaan käyttävänsä erityistä referenssimusiikkia, ja siihenkin on ymmärrettävät syynsä:
”Uuden laitteen äänenlaatueron huomaa heti, koska settini on muuten niin määritelty. Jos joskus jotain käytän, niin esimerkiksi Saden Stronger than Priden kakkosraita Paradise on sellainen tuttu biisi. Siinä on niin hentoja yksityiskohtia, muun muassa yksi akustinen kitara, joka ei välttämättä kuulu jollain soittimella ollenkaan.”
Musiikin suhteen Arska tunnustaa olevansa melko lailla kaikkiruokainen, ja levylautaselle valikoituu yleensä kuultavaa lähinnä fiiliksen mukaan. Valinnanvaraa löytyy noin 2 500 cd-levystä ja kovalevyille säilötyistä reilusta 6 000 äänitiedostosta. Tuoreimmat kuulostelut edustavat populaarimusiikin janalla melkoisia ääripäitä:
”Tänään esimerkiksi tuli kuunneltua Joni Mitchelliä, ja vähän aikaa sitten sain kaverilta vinkin bändistä nimeltä Tool. Ihan hemmetin hyvä, meni saman tien meni hankintaan, ja Huuto.netistä löytyi kolmella eurolla Lateralus-albumi”, Arska kertoo.
Keikoilla hän ei juurikaan käy – ja syy sille tulee leveän virnistyksen kanssa:
”Kuuntelen mieluummin musiikkia kotona, koska se soi täällä paremmin!”
Tämä toimii hyvänä osoituksena siitä, että harrastuksen suhteen valinta jos toinenkin on osunut oikeaan!
Kommentit