Etenkin näin lomakaudella sään seuraaminen on entistäkin tiiviimpää. AVPlus kokosi kolme parasta sääsovellusta, joilla pärjäät kesäsuunnitelmien optimoinnissa parhaiten.


Ilmatieteen laitoksen sää

Jos pitäisi valita se yksi sää sovellus kaikkiin tarpeisiin, niin kotimainen Ilmatieteen laitoksen sää on vahvoilla. Ensinnäkin se kertoo sääennusteen yli 17 000 paikkakunnalle Suomessa, ilmoittaa näppärästi voimassa olevat varoitukset, tarjoaa loogisen ja helpon pikanäkymän ja kolme tallennettavaa suosikki paikkaa – ja kaikki tämä selvällä suomella.

Vaikka ennuste on aina ennuste, ja joskus vesikuuro saattaa yllättää, Ilmatieteen laitoksen sää on kuitenkin osoittautunut käytössä melko varmaksi ja ennen kaikkea todella yksinkertaiseksi vaihtoehdoksi. Kotimaan kohteiden lisäksi sovellus tarjoaa myös hakutoiminnollaan tietoja sääolosuhteista maailmalla. Kevyt ja yksinkertainen käyttöliittymä vakuuttavat, eikä sovellussessa ole mainoksia. Se on saatavilla ilmaiseksi Apple iOS- ja Android -laitteille.


Yr.no

Naapurimaamme Norjan Yleisradion ja Meteorologisen instituutin ylläpitämä Yr.no on sääsovelluksista yksi kehittynein mistä ja samalla monien mukaan paikkansapitävävimmistä. Sen etuna on myös hieno visuaalinen toteutus, jossa nyt ja lähitulevaisuudessa vallitseva säätila esitetään komealla animaatiolla.

Yr.no jakautuu erilaisiin välilehtiin, joista jokainen tarjoaa sääennusteen lähemmäs ja kauemmas tulevaisuuteen, käytännössä lähitunneista yhdeksän vuorokauden päähän. Mukana on myös graafit sateen määrälle sekä tuulen suunnalle ja voimakkuudelle.

Karttanäkymä taas näyttää nopeasti vallitsevat sääolosuhteet kauempanakin, ja myös siihen voi tallentaa omia suosikkipaikkoja. Yr.no on mainoksista vapaa ja saatavana ilmaiseksi sekä Apple-iOS– että Android -laitteille.


Windy.com

Erityisesti merenkävijöille, lentäjille ja muille ammattilaisille suunniteltu Windy.com on ylivoimaisesti paras sovellus lämpötilan ohella esimerkiksi tuuliolosuhteiden seuraamiseen. Lisäksi sovellukseen on integroitu useiden eri lähteiden ja satelliittien sääennustemallit. Päällisin puolin hieman monimutkaiselta vaikuttava Windy.com tarjoaa kuitenkin valtavan määrän tietoa tuulen ohella esimerkiksi sateen määrästä, lämpötilasta, kosteudesta ja ilmanpaineesta – myös meren pinnan yläpuolella. Sovelluksen kautta pääsee lisäksi kurkistamaan eri paikkojen sääolosuhteita näppärän webcam-ominaisuuden kautta. Hurjan monipuolinen jännittävän näköinen ja opettaja vainen Windy.com on ilmainen, mainosvapaa ja saatavilla Apple iOS- että Android -laitteille. Todellinen sääharrastajan valinta!


Koonnut: Heikki Kivelä