Accuphase on todellinen turvasatama hysteerisessä hifimaailmassa, missä laitevalmistajat muuttavat mallejaan jatkuvasti. Ja sen turvallisempaa valintaa kuin Accuphasen a-luokan vahvistin tuskin voi olla.
Teksti: Mats Meyer-Lie & Kari Nevalainen
Kuvat: Hifi&Musik
Raha ratkaisee. Eikä siihen uskomiseen tarvitse olla kyynikko. Raha ratkaisee myös Accuphasen tapauksessa, muttei kuitenkaan millä hinnalla hyvänsä. Yritysten toimintafilosofioita ja ihanteita on aina syytä epäillä, mutta toisin kuin monella muulla, Accuphasella on myös näyttöä, ettei kyse ole vain sanahelinästä.
Esimerkki: Accuphase ei ole koskaan tähdännyt nopeaan laajentumiseen oman yrityksen vakavaraisuuden kustannuksella. Kun Nakaichi ja Jiro Kasuga vuonna 1972 jättivät Kenwoodin ja perustivat Tokioon (myöhemmin Yokohamaan) oman, yksin audioon keskittyvän Kensonic Laboratoryn (vuodesta 1983 Accuphase), työntekijöiden määrä oli noin 80. Se on sitä yhä, eikä yhtiöllä näytä olevan mitään aikeita kasvattaa määrää.
Eikä Accuphase ole missään vaiheessa lähtenyt kilpailemaan pelkällä hinnalla ja määrällä. Tuotanto on pysynyt hillittynä: vain noin 5 000 Accuphase-laitetta lähtee tehtaalta vuosittain, eikä tuotantovolyymia ole nostettu. Äkkikäännökset laitesuunnittelussa? Se ei ole Accuphasen juttu: valmiit mallit ovat tuotannossa pitkään vain pienin parannuksin.
Accuphasen itsepintaista pyrkimystä tehdä laitteisiinsa pieniä parannuksia ja säätöjä vuosi toisensa jälkeen ei voi kuin ihailla – jopa silloin, kun säälimätön yksityiskohtiin paneutuminen on tuntunut perusteettomalta. Taustalla on japanilainen kaizen-filosofia. Sen mukaan tasainen virta pieniä parannuksia antaa usein paremman ja turvallisemman lopputuloksen kuin radikaalit, isot muutokset.
Accuphase ei ole myöskään hakenut lisäarvoa muuttamalla laitteittensa ulkonäköä muodin mukana. Tunnistettava tyyli logaritmisine tasomittareineen ja puisine kylkipaneeleineen on säilynyt. Ajattomasta eleganssista on tullut kilpailuvaltti.
Accuphase ei ole ainoa laitevalmistaja, joka vannoo sitoutuneensa eettisesti kestäviin valmistuskäytäntöihin. Mutta kun se kertoo valmistavansa teknisesti luotettavia, kestäviä ja korjattavissa olevia, turvallisia laitteita, sellaisia jotka ”tuottavat silmälle iloa myös laitteiden sisälle katsottaessa”, asia on helppo uskoa. Konkreettisesti tämä näkyy siinä, että Accuphasen laitteet ovat paitsi jäljitettävissä tehtaalta lähdettyään mutta ne myös säilyttävät arvonsa hyvin.
Sama koskee markkinointikäytäntöjä. Kaikki Accuphase-laitteet altistetaan laajoille testeille ja mittauksille, joiden oikeellisuuden ja luotettavuuden valmistaja yhtenä harvoista maailmassa myös takaa! Mittaustulokset se ilmoittaa aina alakanttiin.
Accuphase voi siis hyvällä omatunnolla sanoa, ettei se ole mennyt pelkkä liiketoiminta edellä vaan on satsannut myös huipputekniikkaan ja valmistuslaatuun. Tältä pohjalta on syntynyt useita legendaarisia laitteita äänentoiston lähihistoriassa, ja se on näkynyt myös firman tuloksessa.
Aina ei tosin Accuphasellakaan ole mennyt niin hyvin, etteikö sillä olisi ollut kiusausta tinkiä ihanteistaan. Tällainen oli tilanne esimerkiksi 1980-luvulla stereofonisen toiston yleistyessä ja massatuotantolaitteiden alkaessa täyttää markkinoita. Tuolloin Accuphasen pelasti viisas päätös keskittyä puhtaasti highend-tason laitteisiin. Valinta kannatti ja kannattelee yritystä edelleen.
Hulppea hinta? Kyllä, Accuphasen vahvistimet ja muut laitteet ovat kalliita. Niiden tapauksessa hinta kuitenkin heijastelee hyvin valmistuksen korkeaa laatutasoa ja teknistä suorituskykyä. Siksi Accuphasella on se kiistämätön status mikä sillä on.
A-luokassa
Erillislaitteet ovat aina olleet Accuphasen ominta aluetta. Ensimmäinen niistä oli pääte-/esivahvistinyhdistelmä P-300 ja C-200, joita seurasi pian kuuluisa T-100- viritin. Vastaanotto oli heti innostunutta huolimatta laitteiden korkeasta hinnasta.
Vastahakoisuus tehdä kompromisseja johti jo varhaisessa vaiheessa siihen, että Accuphase toi markkinoille a-luokan versiot ab-luokan vahvistimistaan. Pienet tehot ja huono hyötysuhde olivat ajan hengen vastaisia vahvistinvalmistajien kilpaillessa wattimääristä, mutta Accuphase ei siitä juurikaan välittänyt. Ensimmäinen a-luokan vahvistin oli 30-wattinen P-260-stereopääte vuodelta 1979.
Ottaen huomioon, että Accuphase tunsi puhtaan a-luokan edut ja että sillä oli ollut integroitu vahvistin tuotevalikoimassaan jo vuonna 1974, on yllättävää, että kesti vuoteen 2002 ennen kuin se saattoi maailmaan myös a-luokan integroidun vahvistimen.
Viime vuonna julkistettu E-650 on vuoden 2002 jälkeen järjestyksessä viides Accuphasen a-luokan integroitu. Kuten suurimmassa osassa yhtiön vahvistimia, on siinäkin päätekivinä mosfetit, kolme rinnakkaista push-pull-paria, joita ajetaan a-luokassa. Tällä kertaa Accuphase halusi kuitenkin mennä pidemmälle ja alentaa lähtöimpedanssia (vaimennuskerroin on 800), mistä syystä teho-mosfetit eivät enää tule Accuphasen pitkäaikaiselta komponenttitoimittajalta Toshibalta vaan ovat Vishayn kalliimpaa laatua.
Jyhkeästä habituksestaan ja pysäyttävästä hintalapustaan huolimatta E-650 on vain 30-wattinen, aivan kuten sen esikuvat. Yksi selitys wattimäärälle lienee, että suuremmilla a-luokan tehoilla lämmöntuotto muuttuisi nopeasti ongelmaksi. Toinen syy piilee herkkiä torvikaiuttimia suosivassa japanilaisessa hifikulttuurissa. Kahdeksan ohmin nimellistehoja tärkeämpää onkin, että kahteen ohmiin E-650 puskee 120 wattia, ja yhteen ohmiinkin 150 wattia musiikkisignaalilla!
E-650:n pääteaste on konfiguroitu instrumentointivahvistimeksi signaalin kulkiessa balansoituna otosta antoon. Pääteasteen MCS+-topologia ja virtatakaisinkytkentäpiiri ovat tuttua Accuphasea nekin. Rakenne on kaksoismono identtisillä puolikkailla mutta yhteisellä virtalähteellä. Virtamuuntaja on sama iso toroidi kuin edeltäjässä, mutta virtalähde on nyt vakaampi ja elektrolyytit kapasiteetiltaan suuremmat (2 x 50 000 mikrofaradia). Kaikki strategiset kohteet on häiriösuojattu koteloilla.
E-650:ssä on myös Accuphasen oma Balanced AAVA -äänenvoimakkuudensäädin, joka on aiemmin esiintynyt vain huipputason C-3850-esivahvistimessa. Accuphasen mukaan ilman vastuksia toteutettu voimakkuudensäädin on ainoa tapa paitsi pitää särötaso matalana myös vähentää kohinatasoa radikaalisti (E-650:n kohinataso on 33% alempi kuin E-600-edeltäjässä).
Huolimatta monimutkaisesta rakenteesta vahvistin on suunniteltu niin, että signaalitiet ovat lyhyet ilman ylimääräisiä komponentteja. Kuten odottaa saattaa, komponentit ja piirilevyt ovat korkealaatuisia. Jotain kertoo sekin, että motorisoitu äänenvoimakkuudensäädin on mekaanisesti erotettu kotelosta, jottei se vaikuttaisi sähköisiin piireihin.
Tuloja on kuusi, joista kaksi xlr-muodossa. Digitaalista tuloa tai levysoitinottoa ei ole, mutta takalevyssä on paikka kahdelle laajennusmoduulille. Esivahvistimesta on oma ulostulo ja päätevahvistimelle erillinen otto. Kuulokevahvistin sopii kaikille yli kahdeksan ohmin kuulokkeille.
Perijapanilaiseen tyyliin E-650:ssä on myös sävynsäädöt bassolle ja diskantille. Ja kuten aina, painikkeiden ja säätimien pehmeä mutta selkeä käyttötuntuma on lähes aistillista!
Sanoinkuvaamaton
Ne jotka kuvittelevat, että huippuäänenlaatua saadaan vain pinoamalla erillislaitteita päällekkäin, saattavat yllättyä huomatessaan, miten lähelle samaa tasoa pääsee integroidulla vahvistimella. Watteja E-650 tarjoaa rajallisesti, mutta toisaalta ne kaikki ovat a-luokan watteja, ja siksi vahvistin kykenee kilpailemaan erillislaitteiden kanssa esimerkiksi äänen läpinäkyvyydessä, yksityiskohtien terävyydessä sekä äänikuvan kolmiulotteisuudessa ja realismissa.
Välittömästi kuulee äänen loistavan sointilämmön ja helppouden, jolla vahvistin käsittelee instrumentit ja laulajat millimetrintarkalla syvyysvaikutelmalla kaiuttimien välissä. Mutta tässä vahvistimessa yhtä tärkeää kuin se, mitä kukin kuulee, on se mitä ei kuule: hillitty rauha, jolla vahvistin toistaa musiikkia ja hiljainen, musta tausta nuottien välissä. Vahvistimen hyvä kontrolli ja suvereeni auktoriteetti saa kuuntelijan unohtamaan kaiken tekniikasta ja suorituskyvystä ja keskittymään vain musiikkiin. Tätä kaikkea on vaikea kuvata sanoin. Kyse on enemmän tunteesta, joka on lähes aina läsnä hyvin tehdyissä a-luokan ratkaisuissa. Se saa monien mielestä muut vahvistintyypit kuulostamaan rikkinäisiltä ja sotkuisilta.
Verrattuna Luxmanin L-509X:ään Accuphase E-650 kuulosti säkenöivämmältä. Äänessä oli a-luokan triodiputkivahvistimille tyypillistä orgaanista soljuvuutta. Tuttu Hegel/Burmester-yhdistelmä kuulosti väkevämmältä, mutta sekään ei pärjännyt äänen kolmiulotteisuudessa ja syvyysvaikutelmassa. Paras ääni tuli tietysti xlr-liittimistä; rca-liittimien kautta stereokuva kapeni hiukan eikä dynaaminen jännite ollut yhtä selvä.
Vanhassa japanilaisessa hengessä harvemmin käytettävät säädöt ovat metalliluukun takana piilossa.
Accuphase E-650 on täydennettävissä digiominaisuuksin DAC-50-lisämoduulilla, joka sisältää usb-b-, s/pdif- ja optisen liitännän (suositushinta 1 390 euroa).
Takalevyssä on paikka kahdelle lisämoduulille. DAC-50:n lisäksi siihen saa esimerkiksi riaa-kortin (AD-50, suositushinta 1 090 euroa). Kaukosäädin puolestaan on ehtaa rautaa.
E-650:n mittaus on erittäin siisti. Vahvistin enemmän kuin tuplaa tehot neljän ohmin kuormaan ja melkein myös kahden ohmin kuormaan. Tehot laskevat mutteivät romahda yhdenkään ohmin kuormalla. Virrantuotto on melko pieni mutta symmetrinen (26 ampeeria).
Itselläni on Accuphase E-650. Se on ollut unelmien täyttymys. Olen siihen kokonaistyytyväinen. Kaiuttimeni ovat Tannoy Prestige Stirling SE, jotka sopivat mainiosti tälle vahvistimelle. Kuunteluhuoneeni akustiikka kaipaisi parannusta. Se tällä hetkellä ei ole paras mahdollinen. DSP korjaus kiinnostaisi. Accuphasen oma DIGITAL VOICING EQUALIZER DG-68 on seuraava unelmani. http://www.accuphase.com/model/dg-68.html