Taiwanilaiset Superlux HD-681 -kuulokkeet ovat olleet markkinoilla jo vuodesta 2011, ja ne ovat aika suora kopio legendaarisista AKG K240 -kuulokkeista. HD-681:t ovat saaneet aika ajoin suitsusta hinta–laatusuhteensa ansiosta, sillä ne maksavat alle 30 euroa. Ehkä juuri alhaisen hinnan ja heikon markkinoinnin johdosta kuulokkeet ovat jääneet kuitenkin suhteellisen tuntemattomiksi Suomessa. Nytkin ne tulivat mieleen melkein vahingossa, kun katselin yhden “suomalaisen” kuulokemerkin somemainosta.
Kuulokkeita myy suomessa ainakin Jimms.fi, mistä mekin ne tilasimme.


Kevyttä tavaraa

Superlux HD-681:t on pakattu pelkkään pahvilevyn päällä olevaan muovikääreseen. Itse kuulokkeet ovat yllättävän kevyet mutta samalla hieman halvan tuntuiset (mitä ne toki ovatkin). Kuulokekuppien muovi on kovaa ja kaikki osat aina korvatyynyjä myöten enemmän tai vähemmän muovisen tuntuisia. Kuulokepannan yläkaarikin on muovia, tosin tukevaa sellaista. Kuulokepannassa on muuten kätevä jousikuormitettu automaattinen korkeussäätö.
Kuulokkeiden rakenne on muovisuudestaan huolimatta yllättävän tukeva ja kestävän tuntuinen, ja keveys tekee ne mukaviksi käyttää. Vasemmasta kuulokekupista lähtevä kiinteä kuulokejohto on 2,5 metriä pitkä, ja siinä on 3,5 millimetrin liitin sekä 6,35 millimetrin adapteri. Varustukseen kuuluu jopa säilytyspussi. HD-681:n 50-millimetrisissä kuuloke-elementeissä on mylar-kalvot ja neodyymimagneetit. Kuulokkeiden impedanssi on myös mobiilikäyttöön sopiva 32 ohmia.


Ääni todella yllätti

Kun hinta on halppis-osastoa, niin on vaikea sanoa, mitä pitäisi odottaa. Superluxit todellakin yllättivät puhtaalla ja selkeällä äänellään. Bassoalue soi aavistuksen pinnassa ja muhkeasti, mutta ei liikaa. Bassot soivat kuitenkin suhteellisen tarkasti. Puhelimella kuunnellessa bassot korostuivat jostain syystä enemmän kuin normaalilla vahvistimella. Myös korkeilla taajuuksilla oli korostusta, mutta sitä voi pitää enemmänkin kirkkautena. Toisto ei ollut silti raaka tai epämiellyttävä. Soundissa on sopivassa suhteessa loudnessmaisuutta mutta silti erottelua. Kokonaisuutena Superluxien ääntä voi pitää erittäin hyvänä ja hintaluokassaan suorastaan käsittämättömän hyvänä.


Hinta–laatu enemmän kuin kohdallaan

Superlux HD-681 -kuulokkeiden hinta–laatusuhde on todellakin uskomaton. Vain 30 euroa täysikokoisista over-ear-kuulokkeista on käsittämättömän edullinen hinta. Hintaansa nähden kuulokkeet ovat asiallisen tuntuiset ja rakenteeltaan uskottavat. Ne ovat myös mukavan kevyet päässä.
Parasta on kuulokkeiden ääni: bassot soivat hieman korostuneesti ja paksusti, ja korkeimmilla taajuuksilla on aavistus kirkkautta – ei siis ihan hifiä – mutta kokonaisuutena ääni on rasittamaton, puhdas ja miellyttävä. Kuulokkeilla on ilo kuunnella. Miten tähän hintaan voidaan tehdä näin hyvin soivat kuulokkeet? Superluxit pieksevät äänenlaadullaan mennen tullen useita satojen eurojen kuulokkeita. Mutta kehtaako näin halvoilla kuulokkeilla kuitenkaan kuunnella?

PS. Kuulokkeesta on 3 erilaista versiota. Tässä jutussa piti käsitellä myös niitä, mutta emme ehtineet. Palaamme niihin myöhemmin

HYVÄÄ & HUONOA

Erinomainen hinta–laatusuhde
Miellyttävä toisto
Keveys
Hiostavat korvatyynyt
Liian halvat?


Tietoa & Tekniikkaa

Superlux HD-681
Hinta: 29,90 € (+tk.)
Ostopaikka: jimms.fi
Lisätietoja: superlux
Rakenne: Dynaaminen, puoliavoin
Elementit: 50 mm
Herkkyys: 98 dB/mW
Impedanssi: 32 Ohm
Kaapeli: Kiinteä 2,5 m
Liitin: 3,5 mm (6,35 mm sovitin)
Paino: (kaapelin kanssa) 278 g
Muuta: Säilytyspussi


Juttu on julkaistu aikaisemmin AVPlus-lehdessä 8/2020 (nro.201)