Tee itse aidot dipolikaiuttimet alle 300 eurolla!

Dipolikaiuttimet ovat yleensä melko kalliita ja harvinaisia highend-tason kaiuttimia. Niillä on myös kova maine huipputoistajina. Monacor Katanat ovat sitä vastoin suorastaan halvat, mutta ne pitääkin tehdä itse. Äänessä on kuitenkin hyviä dipolimaisia ominaisuuksia.

KIINNOSTAISIKO OSALLISTUA RAKENNUSKILPAILUUN?
Lue lisää jutun lopusta.

Erilaiset kaiutinrakennussarjat olivat aikoinaan hyvinkin suosittuja. Kaiuttimien välillä oli suuria laatueroja, ja hyvät kaiuttimet olivat ennen vanhaan paljon kalliimpia. Tai pitäisi varmaan sanoa niin, että edulliset kaiuttimet olivat ennen vanhaan paljon huonompia kuin nykyään. Silloin oli mahdollista saada hyvät kaiuttimet kohtuuhinnalla vain tekemällä ne itse.

Toki aikoinaan hifiharrastajat rakensivat paljon myös kalliita ja eksoottisia kaiuttimia. Etenkin silloisen HIFI-lehden arvostetun toimittajan Pekka Tuomelan hyvinkin edistykselliset kaiutinratkaisut ja ohjeet olivat suosittuja, koska ne ikään kuin luonnollisesti saivat aina huippuarvostelut ja voittivat jopa vertailutestejä.

Nykyään kaiuttimien tee-se-itse-rakennusohjeisiin törmää harvemmin, ja niiden suosio on hiipunut. Voihan kyse olla myös syy-vai-seuraus-ongelmasta, sillä jos ole tarjontaa, ei ole kysyntääkään.

Dipolit alle 300 eurolla?

Törmäsimme netissä ihan sattumalta Monacor Katana-M1 -rakennussarjaan: dipolikaiutin kahdella bassolla ja laajakaista-yläpäällä puuosineen ja kaikkineen tarvikkeineen vain 295 eurolla. Eksoottinen ratkaisu ja todella edullinen hinta houkuttelivat sen verran, että nämä päätettiin tilata testiin.

Valitettavasti kaiutin ei osoittautunutkaan ihan niin edulliseksi. Kyse oli nimittäin kappalehinnasta, mitä ei aina ole ihan selvästi ilmoitettu. Tai joskus hinnat ovat per kappale ja toisinaan per pari, jopa samalla nettisivustolla.

Mutta mikä on dipolikaiutin?

Kun kaiuttimen kartio liikkuu, se liikuttaa myös edessään olevaa ilmaa ja aiheuttaa ilmanpaineen vaihtelua. Kartion jatkuva edestakainen liike muodostaa ilmanpaineen vaihtelun aaltoliikkeen. Aaltomuodon eri kohtia kutsutaan vaiheeksi.
Kun kaiuttimen kartio liikkuu eteenpäin, sen eteen muodostuu korkeampi ilmanpaine ja taaksepäin liikkuessaan matalampi paine. Samaan aikaan kartion taakse muodostuu vastakkainen tilanne. Äänen sanotaan tällöin olevan vastakkaisessa vaiheessa.
Koska liike on vastakkaista, niin kohdatessaan paineaallot kumoavat toisensa: äänen sanotaan olevan vastakkaisvaiheessa, ja ääni ikään kuin kumoutuu. Muun muassa vastamelukuulokkeiden toiminta perustuu juuri tähän.
Jotta näin ei kävisi, kaiuttimen taakse syntyviä ääniaaltoja ei saa päästää sen eteen, ainakaan heti. Kyse on nimittäin myös matkasta ja voimakkuudesta. Mitä pidemmän matka ääni joutuu kulkemaan suhteessa sen aallonpituuteen ja/tai mitä enemmän ääni on vaimentunut ennen kuin se pääsee kaiuttimen etupuolelle, sen vähemmän kumoutumista tapahtuu. Pelkkä kädessä pidettävä kaiutin kykenee siis toistamaan keski- ja korkeita taajuuksia ja jopa keskibassotaajuuksia niiden vaimentumatta, kun kaiutinta kuunnellaan suoraan sen edestä. Jos kaiutinelementti käännetään sivuttain, kumoavat äänet toisensa lähes kokonaan.
Tavallisessa kaiuttimessa on kotelo, joka estää kaiutinelementtien taakse syntyvien ääniaaltojen pääsyn suoraan kaiuttimen eteen.
Dipolikaiutin taas on kaiutin, jossa on vain etulevy, johon elementti (tai elementit) on kiinnitetty. Etulevy on kuitenkin sen verran iso, että ääniaallot joutuvat ikään kuin kulkemaan hieman pidemmän matkan ennen sen eteen pääsemistä. Näin ollen ääni ei, edes matalilla taajuuksilla, juurikaan kumoudu kaiuttimen edessä. Kaiuttimen sivuilla ääni sen sijaan kumoutuu vastakkaisvaiheisena. Kaiutin siis säteilee ääntä pääasiassa vain eteen ja taaksepäin, ja eteenpäin toisto on myös voimakkaasti suuntaava

Dipolikaiutin on tästä syystä kohtalaisen immuuni huoneen vaikutukselle, ja myös bassoalueella esiintyy harvemmin huoneresonansseja. Dipolikaiuttimen ääntä kuvataan tarkaksi ja yksikertaisilla toteutuksilla vaihelineaariseksi. Erityisesti sen äänikuvan syvyyttä ja kokonaistilavaikutelmaa pidetään perinteisiä kaiuttimia selvästi parempana. Pääseehän huone sotkemaan toistoa vähemmän, ja riittävä etäisyys takaseinästä (jota dipolikaiutin ehdottomasti tarvitsee) tuo äänikuvaan syvyyttä.

Vai sittenkin alle 300 euroa?

Hinta jäi kuitenkin kaivertamaan, etenkin kun teimme vähän tarkempaa tutkimusta. Kaikkia sarjan osia myydään erikseen: bassoelementit maksavat vain 52,90 euroa kappaleelta, laajakaistaelementti vaivaiset 27,90 euroa, kela 28,90 euroa ja kondensaattori 7,49 euroa. Sähköisten osien hinta on siis kaiutinta kohden vain noin 170 euroa ja 340 euroa parilta. Ei ihan alle kolmesataa mutta melkein.

Rakennussarjan puuosat ja muut tarvikkeet maksavat siis kahta kaiutinta kohden 250 euroa. Jokainen saa itse arvioida, ovatko osat sen arvoiset. Vastaavat puuosat saa puutavaraliikkeestä muutamalla kympillä tai tarvittaessa paikalliselta puusepältä reikineen ja reunojen pyöristyksineen noin sadalla eurolla. Byggmaxista saa molempiin kaiuttimiin peräti 26 millimetriä paksut massiivitammietulevyt satasella eli 50 eurolla per kaiutin. Supran laadukas kaapelointi molempiin kaiuttimiin maksaa alle 10 euroa, Hifitalon K30- kullatut naparuuviliittimet kahdeksan euroa parilta.

Halvimmillaan puuosat ja muut tarvikkeet voi siis saada jopa alle 50 eurolla ja massiivitammisella etulevylläkin edullisemmin kuin sarjan omat osat. Siinäpä miettimistä?

Nopeasti kasaan

Rakennussarja pitää sisällään kaiutinta kohden kaksi kahdeksan tuuman bassoelementtiä (Monacor SPM-205/8), yhden kolmen tuuman laajakaistaelementin (Monacor SPX-31M), pyökkiviiluvaneri-etulevyn, mdf-tukijalat, järeän 5,6 mikrohenryn kelan, 22 mikrofaradin kondensaattorin, kullatut naparuuvi-liitinterminaalit, kolme metriä 1,5 neliömillimetrin kaiutinkaapelia, ruuveja, pätkän tinalankaa ja jopa pienen purkin puuliimaa.

Siis kaikki mitä kaiuttimen kokoamiseen tarvitaan. Ohjeet ovat tosin vain saksaksi, mutta hyvin yksinkertaiset. Jos kaiutinrakentelusta ei ole kokemusta, niin seikkaperäisemmät ja suomenkieliset ohjeet olisivat ehdottomat.

Yllättävä bassotoisto

Saimme kaiuttimet kasaan hyvinkin nopeasti. Sitten vain 15 tunnin sisäänajo päälle, jonka jälkeen kaiuttimet olivat valmiit tositoimiin. Kaiuttimet sijoitettiin noin 1,5 metrin etäisyydelle takaseinästä, ja kaiuttimet olivat irti myös sivuseinistä.

Tässä kuunteluvaikutelmat:

Heikki Kivelä: “Mielenkiintoinen, iso ja ulotteikas, joskaan ei aivan neutraali toistoprofiili. Bassojen syvyys ja puhtaus kyllä yllättää, samoin diskantin selväpiirteinen kilaus, mutta keskialueella oleva hiukan erikoinen korostus tekee joistain näytteistä hiukan honottavan ja purkkimaisen. Tietyillä näytteillä häivähtää myös kevyt äänialueiden integraation puute. Kokonaisuudessa on ehdottomasti puolensa ja bassotoisto parhaimmillaan tosi vaikuttavaa, mutta keskiääni–diskanttialueen toteutus on aika tarkka musiikista, millä toimii ja millä ei.”

Teppo Hirvikunnas: “Aloitin suosiolla akustisella musiikilla, jazzilla, klassisella, urkumusiikilla ynnä muulla. Tiesin ennestään, ja myös toivoin, että dipolikaiuttimien vahvuus on nimenomaan tilan, tunnelman ja yksityiskohtien tulkinnassa. Ja täytyy sanoa, että toiveeni täyttyi 100-prosenttisesti. Monacorin toistobalanssi on hieman keskialuetta painottava, mutta äänitteen tilavaikutelma, toiston tarkkuus ja yksityiskohdat ovat eittämättä tämän kaiuttimen vahvuuksia ja saavat kuuntelemaan aina vain lisää musiikkia. Myös bassotoisto yllätti ja on juurikin balanssissa vailla mitään ylimääräistä, ja toisto ulottuu yllättävän alas. No mitään diskoa näillä ei saa aikaiseksi, mutta ei väliksikään. Muutenkin sähköisesti tuotettu studiomusiikki ei näille kaiuttimille oikein sovi. Ei muuten, mutta keskialueella on sen verran torvimaisuutta, että se tekee jotkut äänitteet hyvinkin rasittaviksi kuunnella. Muutaman desibelin vaimennus keskialueelle, niin rokkikin alkaa kuulostamaan oikein hyvältä. Ehkäpä pieni notch-filtteri jakarin yhteyteen? Mutta ilman sitäkin nämä kaiuttimet ovat kyllä luokassaan ja lajissaan ehdottomasti tutustumisen ja kuuntelemisen arvoiset.”