Legendaarinen yhdysvaltalainen kaiutinvalmistaja Polk Audio hakee jalansijaa Euroopassa uusilla Legend-sarjan kaiuttimilla. Näistä suurin ja teknisesti edistynein on L800.
Teksti: Jonas Bryngelsson & AVPlus-toimitus
Kuvat: Sound United
Mittaukset: Hifi&Musik
Kun uusi nuori kaiutinvalmistaja pyrkii markkinoille, se usein tekee sen esittelemällä kehittämäänsä uutta tai uudeksi tulkitsemaansa tekniikkaa. Joidenkin valmistajien kohdalla tämä alkuperäinen tekniikka – enemmän tai vähemmän paranneltuna – säilyy vuosikymmenestä toiseen. Toisten kohdalla vanhan tekniikan käyttö hiipuu ja tilalle tarjotaan uutta. Sitten on niitä kaiutinvalmistajia, jotka ovat luopuneet alkuaikojen tekniikastaan mutta elvyttävät sen uudelleen pitkän tauon jälkeen. Vuonna 1972 perustettu Polk Audio kuuluu viimeksi mainittuun ryhmään.
Polkin tapauksessa tekniikan nimi on SDA. Lyhenne tulee sanoista Stereo Dimensional Array. Tämä kanavien välisen ylikuulumisen estämiseen suunniteltu tekniikka oli käytössä heti firman toisessa kaiuttimessa Monitor 10:ssä ja siitä, vuodesta 1976, lähtien keskeytyksettä aina vuoteen 1997. Sen jälkeen Polk on hyödyntänyt SDA-tekniikkaa vain paremman pään soundbareissaan mutta ei tavallisissa hifikaiuttimissa, ennen kuin se viime vuoden syksyllä toi markkinoille Legend-sarjan. SDA teki paluun sarjan lippulaivamallissa Legend 800.
Lähtölaukaus SDA-tekniikan kehittämiselle oli Polkin perustajan Matthew Polkin ensi kosketus eurooppalaisiin kaiuttimiin 1960-luvun lopulla. Hän pani merkille, että ne soivat puhtaammin ja hienommin keskialueella ja diskantissa, mutta ennen kaikkea ne olivat ylivoimaisia äänikuvan suhteen. Tästä syntyi ajatus yhdistää amerikkalaisten kaiuttimien voimakas bassotoisto, dynamiikka ja iso äänenpaineentuottokyky eurooppalaisten kaiuttimien äänen hyveisiin: puhtauteen ja äänen kuvantamiseen, tilatoistoon. SDA oli vastaus erityisesti tähän viimeksi mainittuun haasteeseen.
Menetelmän pääpointti on päästä eroon korvien ristiinkuulemisesta. Ilmiössä on kyse siitä, että kahdella stereokaiuttimella oikeaan korvaan vuotaa viiveellä myös vasemman kaiuttimen ääntä ja päinvastoin. Alan Blumleinin 1930-luvulla hahmottelemassa ihannetilanteessa stereovaikutelma syntyy siten, että oikeaan kanavaan äänitetyt äänet saapuvat korvaan vain oikean kanavan kaiuttimesta ja vasempaan vain vasemman – kuin kuulokkeilla.
Polkin ensimmäisissä SDA-kaiuttimissa tekniikka oli toteutettu lisäämällä kaiuttimiin yksi ylimääräinen bassokeskiääninen, joka toisti vastakkaisen kanavan kaiuttimen ääntä (valittu kaista) vastakkaisvaiheessa. Kahden vaakasuoraan sijoitetun stereo- ja SDA-elementin välinen etäisyys oli suunnilleen sama kuin ihmisen korvien välinen etäisyys. Näin vasemman kaiuttimen suora stereoääni tuli oikosuljetuksi oikean kaiuttimen SDA-elementin epäsuoralla eli vastakkaisvaiheisella äänellä ennen kuin saavutti oikean korvan! Ja sama toisinpäin. Kun ylivuotoa ei tapahdu, tilatoisto ainakin potentiaalisesti paranee, äänikuva kasvaa kaiuttimien ulkopuolelle ja kanavien välinen erottelu tarkentuu. Aito stereokokemus siis!
Nyt, yli 20 vuoden tauon jälkeen, SDA on kelpuutettu mukaan Legend-sarjan L800-huippumalliin. Polkin mukaan L800 on sen kaikkien aikojen paras kaiutin. Merkin vanhat SDA-kaiuttimet tuntevalle arviossa on epäilemättä jonkin verran markkinointilisää, mutta totta on, että kyseessä on varsin raamikas ja teknisesti imponoiva kaiutin.
L800 on 25 prosenttia kapeampi kuin Polkin alkuaikojen SDA-kaiuttimet johtuen siitä, että L800:ssa on kehittyneempi SDA Pro -versio SDA-tekniikasta. SDA Pro -kaiuttimessa on kaksiosainen ohjauslevy, jonka viistot kyljet ovat 15 asteen kulmassa. Näin kaiutin on valmiiksi oikeassa kulmassa kuuntelupaikkaan nähden, eikä sitä tarvitse – paremman ja tarkemman stereovaikutelman luomiseksi – kääntää 20:tä astetta keskelle kuten Polkin ensimmäisen sukupolven SDA-kaiuttimia.
Lisäksi SDA Pro oikosulkee ei-toivottua ylikuulumista väärälle korvalle laajemmalla, tarkoin valitulla kaistalla sekä ottaa huomioon niin sanotun päävarjoefektin vaikutuksen äänenlaatuun.
Tekninen ja tanakka
L800 on jykevä kolmitiekaiutin, jossa diskanttitaajuuksia toistaa Pinnacleksi nimetty yhden tuuman rengassäteilijä. Polkin mukaan täysin uudistettu elementti on itse kehitetty, mutta se kyllä muistuttaa ScanSpeakin vastaavia malleja. Elementille on loiva suuntain. Takana oleva kammio vaimentaa takasäteilyä. Keskitaajuuksille on 5,25 tuuman elementti suljetussa kotelossa. Synteettisen kartion turbiinigeometrialla Polk on tavoitellut ihanteellista suhdetta kartion jäykkyyden ja vaimennusominaisuuksien välillä.
Bassoja tuuttaa kaksi 10 tuuman alumiinikartioista kovaäänistä, joiden vankka kumiripustus viestii elementin suuresta liikepoikkeamasta. Sekä 5,25 tuuman keskialueen elementissä että 10-tuumaisessa bassoäänisessä on kaksinkertainen sisäinen ripustus, niin kutsuttu spider, kartion ja puhekelan liikkeen linearisoimiseksi.
Refleksikanava päättyy aukkoon kaiuttimen pohjassa, eikä se ole mikä tahansa rako tai puhiseva putki, vaan Polkin erikoisuus Power Port. Power Portin idea on tietenkin parantaa ilman virtausta ja vähentää turbulensseja (nopeuden ja suunnan muutoksia) refleksikanavassa ja varsinkin sen suulla. Power Port on alhaalta ylöspäin kapeneva kartiomainen rakennelma, joka suuntaa refleksiaukosta tulevan ilman kaikkiin suuntiin kaiuttimen alaosan avoimen rakenteen kautta. Polkin mukaan Legend-sarjassa kartion geometriaa on entisestään parannettu.
Polk sanoo jakosuodintasolla panostaneensa kaiutinelementtien yhteensovittamiseen, erityisesti vaihetoistoon ja lineaarisuuteen kunkin toistokaistan ääripäissä. Kaikki kaiutinvalmistajat sanovat panostaneensa jakosuotimeen, mutta Polk on oikeasti joutunut alusta alkaen viilaamaan suotimiaan viimeiseen asti johtuen muun muassa SDA-tekniikan mukanaolosta.
Sisältä rimoitettu kotelo vaikuttaa vankalta ja näyttää perinteisellä tavalla linjakkaalta. Pikaisen koputustestin perusteella kotelo kuulostaa oikealla tavalla kuolleelta. Älykkäästi ja kustannustehokkaasti kootun kotelon kyljet on viilutettu pähkinäpuulla tai mustalla saarnilla. Kaikki muut osat ovat mattamustia.
Kaiuttimen alla on neljä vahvarakenteista piikkiä ja niiden kärjessä irrotettavat kumitulpat. Tulpat suojaavat lattiaa ja helpottavat kaiuttimen siirtämisessä paikalleen, mutta parhaiten ne toimivat ilman kumitulppia. Nykyään tarkoitukseen on kehittyneempiäkin vaimennus- ja eristysjalkoja.
Käyttöönotto
Kaiutinta voi kuunnella SDA-toiminnolla tai ilman. SDA-efektin saamiseksi kaiuttimet on liitettävä toisiinsa erillisellä kaapelilla, joka näyttää pikemminkin tietokone- kuin kaiutinkaapelilta. Kaapeli on itse asiassa tavallinen kaapeli, jonka väärin kytkeminen on vain tehty mahdottomaksi.
Jos L800 päätyy pääkaiuttimeksi 5.1.2-kaiutinkokoonpanoon, sen päällä kannen alla on paikka, johon voi ostaa ja asentaa pienen, ääntä ylöspäin suuntaavan Dolby Atmos -sertifioidun L900-kaiutinmoduulin. Moduulissa on ¾-tuuman rengassäteilijädiskantti ja sama neljän tuuman Turbine Cone -keskialue-elementti. Monikanavaharrastajille on tarjolla myös vähemmän tilaa vievä kokoonpano: Atmos-moduulilla varustettu L600 pääkaiuttimina ja muina kaiuttimina L100- ja L200-jalustakaiuttimet sekä L400-keskikaiutin.
Lähes puoli metriä leveänä, 124 senttimetriä korkeana ja 54 kilogrammaa painavana L800, rehellisesti sanoen, ei ole kaikkein helpoin käsiteltävä. Onneksi kaiuttimet on pakattu älykkäästi. Siksi ne ovat suhteellisen helposti nostettavissa ulos lähetyslaatikoistaan.
Voimaa ja tarkkaa tilatoistoa
Paikoilleen asetettuna Polk L800 toimii kuten valmistaja lupaa: äänikuva on suuri ja kutsuva sekä fantastisen tarkka ja erotteleva. Hyvin, hyvin harvoin pääse kuulemaan niin täsmällistä soittimien ja äänilähteiden sivusuuntaista paikantamista äänikentässä kuin näillä kaiuttimilla. Vaikutuksen kuulee parhaiten sellaisilla taiten tehdyillä stereoäänitteillä, kuten vaikkapa Muddy Watersin Folk Singer 24/192-resoluutiolla Tidalilta.
Toinen, eikä aivan odottamatonkaan ominaisuus on kameleonttimainen kyky muuntua ikään kuin korkealaatuiseksi monitorikaiuttimeksi tai jalustakaiuttimiksi äänen ollessa juuri niin iso ja ekspansiivinen kuin äänitys vaatii. Laajamittaisilla orkesteriteoksilla tai hyvin tehdyillä studiolevyillä, kuten Emmylou Harrisin Lanoisin tuottamalla Wrecking Ball -levyllä, kaiuttimien ääni leviää koskemattomana kaikkialle kuunteluhuoneeseen, kun taas Madonnan Like A Virgin kuulostaa täsmälleen niin pieneltä kuin äänitys de facto on.
Kaiuttimien mukautumiskyvystä kertoo myös se, että ne voivat kasvaa pienellä äänenvoimakkuudella hennon hienotunteisesti musisoivasta toistimesta puhtaaksi diskopurkiksi epäterveellisillä äänenpainetasoilla. Rotelin 2 x 500 watin Michi S5 -vahvistimella ja hetkellisesti sen 70 prosentin maksimitehoilla ajettuna (yli 110 desibelin äänenpaineella) kaiuttimet yllättivät täysin uskomattoman fyysisellä ja hyökkäysintoisella äänellään, joka tuntui vähintään yhtä paljon rinnassa kuin kuului korvissa. Toki L800:llekin on olemassa maksimiäänenpaine, mutta selvää on, että kovaa se soi ennen kuin kyykistyy – mikä tuli testatuksi esimerkiksi Roxy Musicin Avalonilla, Princen 1999:llä (molemmat Tidal Masters) sekä ABC:n upealla Beauty Stabilla.
Täyden hyödyn irrottamiseksi SDA-tekniikasta Polk suosittelee kaiuttimien sijoittamista normaalia lähemmäksi toisiaan, toisin sanoen kuuntelua kapealla stereokulmalla (40 astetta normaalin 60 asteen sijaan). Näin äänikuvasta tulee oikean kokoinen. Ensimmäisissä kuunteluissa kaiuttimet olivat kuunteluhuoneen kapeammassa päässä. Muutaman päivän kuluttua kaiuttimet siirrettiin pitkälle seinälle ja samalla Rotelin Michi S5/P5 -yhdistelmä vaihtui Hegel P30/Burmester 956 mk II -vakiokomboon.
Näiden muutosten jälkeen äänestä tuli paljon parempi melkein kaikin mahdollisin tavoin. Kuulosti siltä, että kaiuttimet todella kaipaavat tilaa sivuilleen (vähemmän aikaisia heijastuksia kriittisellä kaistalla). Tämä sijoitus tuotti myös paremman sointitasapainon, ja tässä kysymys lienee myös siitä, että Hegel/Burmester oli äänen suhteen oikeampi yhdistelmä L800:n kanssa kuin Rotelit. Rotel Michi -paketti paransi kaiuttimien äänen tiukkuutta ja kontrollia, mutta Hegel/Burmester esitteli musiikin paremmin ja täydellisemmin – sai ihon menemään kananlihalle. Näin kuuntelujuhla jatkui matalabassoisella Yellolla ja Public Image LTD:n jyrisevällä Albatrossilla. Myös tavallisempi rock-musiikki, kuten Train in Vain tai The Clash, toimivat hienosti.
Jos pitäisi löytää jotakin huomautettavaa näistä kaiuttimista, liittyisi se luultavasti siihen, että ne eivät ole säädettävissä tai sovitettavissa kovin tarkasti. Ne soittavat kyllä kaikenlaista musiikkia helposti, mutta niin tehdessään eivät tarjoile absoluuttisesti mitään sellaista, mitä ei ole mukana äänityksessä. Siksi bassotoistokin on juuri sellaista kuin levyllä, ei enempää eikä vähempää. Tästä seuraa, että on aivan mahdollista, että jokin halvempi ja pienempi kaiutin soi lämpöisemmin ja pyöreämmin; Polk Legend L800 sen sijaan koko ajan tiukasti ja itsensä hyvin kooten, korrektisti ja pikemminkin hieman taaksepäin vetäytyen. Nämä ovat ominaisuuksia, jotka suurin osa todella huippuluokan kaiuttimista jakaa. Se, että L800 ei heitä ääntä kuuntelijan kasvoille, saa sen helposti taipumaan erilaisiin ääni- ja musiikkimieltymyksiin.
SDA:n vaikutus
SDA-tekniikan luoma efekti saattaa kuitenkin vaatia jonkin verran totuttelua. Testin aikana kävi ilmi, että enemmistö kaiuttimia kuunnelleista oli sinut äänen kanssa melko välittömästi ja piti äänestä enemmän SDA päälle kytkettynä. Mutta myös pientä vastustusta ilmeni aluksi. Vertailu on helppoa, koska se vaatii vain kaiuttimien välisen kaapelin irrottamisen ja uudelleen kytkemisen. Ilman SDA:ta on suuri riski, että äänikuva kutistuu eikä äänilähteiden paikantaminen äänikuvassa ole enää niin täsmällistä. Esimerkiksi keskipisteen ja oikean kaiuttimen väliin miksattu sähköbasso ei enää löydykään sieltä, vaan epämääräisemmästä paikassa.
Testi osoitti Polkin olevan oikeassa myös siinä, että normaalia hieman pidempi kuunteluetäisyys suhteessa kaiuttimien väliseen etäisyyteen on äänen kannalta edullisempaa. Vaikutti myös siltä, että keskimääräistä jonkin verran matalampi kuuntelukorkeus tuottaa tasaisemman subjektiivisen sointitasapainon.
L800 osoittautui tonaalisesti erittäin kurinalaiseksi ja oikeaoppiseksi kaiuttimeksi, mutta myös hyvin informatiiviseksi. Kaiuttimessa on paljon äänienergiaa ylemmillä taajuuksilla. Onneksi toisto on kuitenkin pääpiirteittäin puhdasta ilman häiritseviä sibilantteja tai kovuutta. Ja aina voi operoida etäisyyden ja sijainnin kanssa, jos diskantin alueella tuntuu tulevan liikaa energiaa.
Kommentit