Postiosoitteet eivät ole aina kovin tarkkoja navigointikäytössä. Esimerkiksi suuresta rakennuskompleksista voi olla hankala bongata nopeasti oikeaa sisäänkäyntiä. Tai entäpä jos koettaa sopia treffit kaverin kanssa vaikkapa kookkaaseen puistoon?
Koordinaatit ovat toki tarkempia, mutta niitä puolestaan on äärimmäisen hankala muistaa ja kertoa kaverille. Kätevä mutta vähälle huomiolle jäänyt vaihtoehto navigointiin on Brittiläinen vuonna 2013 julkistettu what3words. Se on jakanut maapallon 57 biljoonaan 3 x 3 metrin kokoiseen alueeseen, joista jokaisella on oma kolmesta sanasta koostuva osoitteensa. Vaikkapa Kolmen sepän patsas Helsingin ytimessä on ///takaovi.liljat.kulmat.
Sanat eivät liity millään tavoin kyseisten paikkojen ominaisuuksiin, vaan ne ovat tietokonealgoritmin määrittämiä. Tiheään asutuilla alueilla sanat ovat tavallisesti lyhyempiä ja yksinkertaisempia kuin harvaan asutuilla.
Järjestelmän ovat ottaneet käyttöön muun muassa valtaosa Britannian pelastuspalveluista ja Los Angelesin palolaitos. Oman kotioven tai minkä tahansa muunkin tarpeellisen paikan osoitteen voi selvittää Android– tai iOS-sovelluksessa tai osoitteessa:
Kommentit