Marantz SA-7S1 on kiistatta yksi tinkimättömimmin toteutetuista sacd (superaudio) cd-soittimista koko laitekategorian historiassa. Sen suorituskyvyn arvioimiseksi tein aikoinaan tavanomaista pitemmälle menevän testin, mutta ennen kuin kerron, miten testissä kävi, kerrataan lyhyesti, miten Marantz ylipäätään päätyi valmistamaan sacd-soittimia.

Teksti: Kari Nevalainen, Kuvat: Valmistaja
Juttu on julkaistu alunperin AVPlus-lehdessä 1/2023

Lyhyt historia

Niin kauaksi taaksepäin ajassa ei tarvitse palata, kun Saul Marantz myi huonosti kannattavan firmansa Superscopelle vuonna 1964. Pian Superscope siirsikin Marantzin laitevalmistuksen Japaniin Standard Radiolle eli Marantz Japanille. Sen sijaan olennainen tieto on, että Superscope myi vuonna 1980 Marantzin Philipsille, sillä Philips oli digitaalisen äänentoiston pioneeri Sonyn ohella. Denon ja Marantz Japan yhdistivät voimansa vuonna 2002, jolloin Marantzista tuli osa D&M Holdings -yhtiötä, jolle Philips myi oman osuutensa vuonna 2008.
Omistajapohjan muutokset näkyivät heti Marantzin laitekannassa. Kun ennen 1980-lukua, eli aikana ennen Philipsiä, Marantzin tähtihetkiä olivat fm-virittimet, 10B etunenässä, ja muutamat vahvistimet, kuten Model 9 -monopäätteet 1960-luvulla sekä 70-wattinen Marantz 2270 -viritinvastaanotin 1970-luvulla, Philipsin myötä kuvaan astuivat cd-soittimet. Niistä tuli Marantzille nopeasti todellinen kultasuoni.

Marantzin ensimmäinen cd-soitin CD63 vuodelta 1982 (CDM0/CDM1-pyöritin, TDA1540-da-muunnin), oli enemmän tai vähemmän kopio Philipsin CD100 -soittimesta. CD63:n ja toisen klassikon CD10 (CDM4/D36, TDA1547) vuodelta 1992 (josta lisää AVPlus-numerossa 3/22) väliin mahtui useita huomiota saaneita cd-soittimia, kuten vaikkapa kulttisoitin CD73 (CDM1, TDA1540).
Käytännöllisesti katsoen kaikissa tuon ajan Marantz-soittimissa oli sekä Philipsin swing arm -pyöritinmekanismi että Philipsin monibittinen da-muunnin (TDA1540, TDA1541, TDA1547 ja niin edelleen). Sääntöön oli pari poikkeusta, kuten CD11, CD72 ja CD52 MkII, joissa Marantz käytti

Philipsin yksibittistä pulssintiheysmodulaatioon (pdm) perustuvaa SAA-7350 Bitstream -da-muunninta. Myöhemmin 1990-luvulla nämä yksibittiset da-muunninpiirit alkoivat sitten yhä useammin kammeta monibittisiä pcm-muuntimia pois Marantzin cd-soittimista.
Viimeinen Philipsin klassikkokomponenteista koottu cd-soitin oli CD7 CD-Pro-mekanismilla ja kahdella dsp-ryyditetyllä TDA1541A-S2 Golden Crown -da-muuntimella. CD7 esiteltiin vuonna 2000, samana vuonna kuin Marantzin ensimmäinen sacd-soitin SA1!

Uusi 1-bittinen formaatti

 

Super Audio CD eli SADC oli Sonyn ja Philipsin vuosituhannen vaihteen yritys syrjäyttää cd-levyt uudella laadukkaammalla digitaalisella tallennus- ja toistoformaatilla/levyllä (kilpaileva hd-formaatti oli dvd-a). Sacd-formaatissa delta-sigma-moduloitu äänidata koodataan 1-bittisellä pulssintiheysmodulaatiolla (pdm) 2,8224 megahertsin näytteenottotaajuudella. Tekniikka tunnetaan nimellä Direct Stream Digital eli dsd. Sacd-soittimissa dsd on single-rate eli dsd64 (64 x cd:n 44,1 kilohertsiä, mutta 1/32768 osa cd:n 16 bitin resoluutiota). Kun sacd-soitin toistaa cd-levyjä, sen 1-bittinen delta-sigma-dac dekoodaa sisäänrakennetulla, reaaliaikaisella pcm-dsd-muuntimella pcm-datan ensiksi natiivi-dsd64:ksi ja vasta sen jälkeen suorittaa varsinaisen muunnoksen.

Dsd-muunnoksessa jokainen yksittäinen bitti ilmaisee audiosignaalin yhden bitin suuruisen amplitudimuutoksen. Cd-levyjen, kuten myös dvd-a:n, pulssikoodimodulaatiossa (pcm) amplitudi määritetään bittivirtaan koodatuilla numeroilla, eli muunnos tapahtuu 16–24 bitin ryhmissä. Paperilla sacd-formaatti tarjoaa 120 desibelin dynaamisen alueen (20–20 000 hertsiä) ja 100 kilohertsiin ulottuvan taajuusvasteen. Käytännössä luvut ovat luokkaa 115 desibeliä ja 50 kilohertsiä, mutta edelleen selvästi paremmat kuin cd-formaatin 100 desibelillä ja 22 kilohertsillä.

Eduistaan huolimatta sacd-formaatti ei koskaan kunnolla ottanut tuulta alleen eikä korvannut cd-formaattia. Jälkikäteen ajatellen tärkein syy oli, että formaatin tuottama lisäarvo jäi kuluttajille hämäräksi. Ylipäätään 1-bittisten delta-sigma-muuntimien suora vertaaminen monibittisiin pcm-muuntimiin on kaikkea muuta kuin ilmeistä.

Myöhemmin musiikin suoratoisto ja hires-pcm ovat tehneet sacd:n kaltaiset yritykset vanhentuneiksi. Kun vuosituhannen vaihteessa sacd:n tarjoama bittisyvyys, 2 822 400 bps (bittiä dataa kanavaa kohden sekunnissa) oli selvästi suurempi kuin 16-bit/44,1kHz cd:llä (705 600 bps), nopeasti yleistynyt 24-bit/96 kHz pcm tuli jo hyvin lähelle sitä, puhumattakaan 24-bit/192 kHz tai 32-bit/768 kHz pcm:stä. Erään valistuneen arvion mukaan dsd64:n resoluutio vastaa noin 24-bittisen 88,2 kilohertsin pcm-resoluutiota.
Sacd-levyjen tarjontakin jäi kauaksi toivotusta.

Marantz SA-7S1

Vuosituhannen vaihteessa usko uuteen formaattiin ja levyyn oli kuitenkin kova ja yksi innokkaimmista mukaan lähtijöistä oli juuri Marantz. Se toi 2000-luvulla markkinoille tusinan verran sacd-soittimia (SA-12S1, SA-14S1, SA-15S1, SA-15S2, SA-17S1, SA7001/7003, SA8003/8005 ja niin edelleen), joista ensimmäinen oli edellä mainittu, audiofiileille suunnattu supersoitin SA1.

Kovin kaikista oli kuitenkin SA-7S1 vuodelta 2007. Sen voi hyvin ajatella yllä mainitun CD-7:n-cd-soittimen ja SA-1-sacd-soittimen yhteensulautumaksi. Numero 7 tulee CD7-soittimesta kuten kullan värikin. Kuvaavaa on, että SA-7S1 lanseerattiin osana Legendary-sarjaa yhdessä 5000 SC-7S2 -esivahvistimen ja 300-wattisen MA-9S2s-monopäätevahvistimien kera.

SA-7S1 on sulavalinjainen, järkälemäinen sacd-soitin. Iso osa sen 22 kilogramman massasta selittyy suurella, kuparikoteloidulla Super Ring -virtamuuntajalla mutta myös kaksoisrungolla (sisä- ja ulkorunko) sekä sillä, että kuparissa ei ole säästelty esimerkiksi kannen ja takalevyn häiriösuojauksessa. Marantz SA-7S1:n mukana tuli kaukosäädin, jolla oli mahdollista kontrolloida esimerkiksi suodinasetuksia

SACD M-1 -pyöritinmekanismissa ei ole siinäkään lainkaan muovia, vaan levykelkkaa ja koteloa myöten ratkaisu on työstetty 10 millimetrin alumiinilevystä. Mekanismi suunniteltiin kilpailemaan Esotericin VRDS-NEO:n kanssa.

Dacissa häärää kaksi NPC:n (Nippon Precision Circuits) aikoinaan parhaiten mittautuvaa 1-Bit/2.8224MHz DSD SM5866AS Monaural -da-muunninta. Analogisessa lähdössä ei ole operaatiovahvistimia vaan Marantzin omat diskreetit virtatakaisinkytketyt hdam sa2 -bufferimoduulit lyhyillä signaaliteillä ja otosta lähtöön täysin symmetrisellä kaksoisdifferentiaalitopologialla xlr- ja rca-lähdöillä.

Digitaalinen ja analoginen puoli on virtalähdettä ja maadoitusta myöten pidetty toisistaan erillään, mutta myös digitaalisilla GMR- eli Giant Magneto Resistive -isolaattoreilla.

Paljon ominaisuuksia

SA-7S1:ssä on ominaisuuksia, joita ei heti löydy kaikista sacd-soittimista. On muun muassa digitaalisesti toteutettu absoluuttisen vaiheen eli polaarisuuden kääntö ja on digitaalisen annon sulkeva digi off -toiminto, joka Marantzin mukaan parantaa äänenlaatua silloin, kun signaali otetaan laitteen analogisista annoista. Kaiuttimille vaaralliset matalataajuiset signaalit voi halutessa leikata 1,7 hertsin dc-ylipäästösuotimella kaukosäätimen painikkeella.

Mukana on myös bnc-tulo ulkoiselle master-kellolle siltä varalta, että sellaisen äänensävy miellyttää sisäänrakennettua ”erittäin tarkkaa” kelloa enemmän. Tulo lukittuu 44,1:n, 88,2:n ja 176,4 kilohertsinn kellosignaaleihin. Kellon ytimessä on Marantzin PEC (Phase Error Compensation) -777f2 -mikropiiri, joka suorittaa useita toimenpiteitä tässä soittimessa liittyen esimerkiksi digitaalisuotimiin, kohinanmuokkaukseen ja ylinäytteistykseen.

Digisuodin

Kaikissa da-muuntimissa syntyy kvantisoinnista johtuvaa hyvin korkeataajuista kohinaa. Myös 1-bittisissä dsd-muuntimissa sitä on enemmän kuin monibittisissä pcm-muuntimissa, mutta molempien dacien lähdössä on yleensä kohinan leikkaava alipäästösuodin. Pcm-muuntimelle riittää yksinkertaisempi suodin, mutta dsd64-muuntimen kvantisointikohinan poistaminen vaatii paljon kehittyneempiä suodattimia ja/tai kohinanmuokkausalgoritmeja, joilla kohina siirretään hyvin korkeille taajuuksille ja/tai suuremmille näytteenottotaajuuksille (dsd128, dsd256, dsd512). Tästä syystä kellon tarkkuus on dsd-muuntimelle tärkeämpää kuin pcm-muuntimelle.

SA-7S1 hyödyntää sacd-toistossa muuntimen sisäistä, 8-kertaisesti ylinäytteistävää dsd-suodinta. Cd-toistossa käytössä on yllä mainittu Marantzin dsp:llä varustettu PEC 777f2 -suodin (Phase Error Compensation 777 filter). Sekä sacd:lle että cd:lle on kolme suodinvaihtoehtoa maun mukaan.

Sacd-puolen ykkösvaihtoehto on suora toistotila ilman minkäänlaista dsd-tietojen suodatusta, ja loput kaksi vaikuttavat yli 100 kilohertsin alueella. Cd-puolella suotimet vaikuttavat muun muassa esi- ja jälkikaikuun.

Erojen kuuleminen cd-suotimien välillä ei ollut triviaali temppu. Aste-eroja tuntui kuitenkin olevan, ja jonkin ajan kuluttua huomasin empiväni ykkös- ja kolmosvaihtoehdon välillä. Näin siksi, että kakkosvaihtoehto vaikutti systemaattisesti imevän pois hyvää säihkettä ja säpinää esimerkiksi cembalomusiikista. Päädyin lopulta käyttämään ykkösvaihtoehtoa, jota Marantz luonnehtii seuraavasti: ”FILTER 1:lle on tyypillistä lyhyt esikaiku ja lyhyt jälkikaiku. Suodin tarjoaa paljon ääni-informaatiota; siksi äänikuva toistuu syvänä ja äänilähteet selkeinä.”
Kelpaa minulle.

Kohinanmuokkain

Digisuotimien lisäksi SA-7S1:ssä on kohinanmuokkain (noise shaper). Kyse on ylinäytteistyksessä käytetystä digitaalisesta takaisinkytkentäalgoritmista, jonka sanotaan tuottavan lineaarisempaa bassotoistoa ja paremman häiriöetäisyyden äänitaajuusalueella. Sitten Marantz toteaa, että vaikka kohinanmuokkaus on teknisesti parempi, ilman kohinanmuokkausta ääni saattaa olla parempi. Siksi Marantz haluaa jättää valinnan käyttäjälle, joka tekee valinnan ”mieltymysten mukaan”.

“[…]Teknisesti parempi mutta äänellisesti heikompi!” Tuon jälkeen kukaan ei voi olla kokeilematta soittimen noise-shaperia. Omissa kuunteluissa tulokset jäivät tältä osin kuitenkin laihoiksi: en havainnut suurta vaikutusta suuntaan taikka toiseen. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö huolellisemmassa kuuntelussa joku tarkkakorvaisempi voisi kyetä havaitsemaan merkittävänkin eron.

Sacd vs. cd

En ole sacd-harrastaja. Lp:t ja cd:t riittävät. Päätin kuitenkin verrata SA-7S1:n punaisen kirjan mukaista cd-toistoa sacd-formaattia vastaan. Testilevyinä olivat norjalaisen sacd-spesialistin, 2L-levy-yhtiön Mozartin viulukonserttolevy ja ruotsalaisen OPUS 3 -levy-yhtiön Peder Uggla -albumi. Molemmat tuotteet sisältävät sekä cd- että sacd-levyn. Tämäkään koe ei tuottanut kunnon hedelmää. Sacd-levyn ääntä oli toki hauska kuunnella, se tuntui luonnolliselta ja realistiselta, mutta hyvä oli 16-bit/44,1 kHz:n cd-levynkin ääni. Mitä ilmeisimmin SA-7S1 hallitsee cd-levyjen toiston korkeimmalla tasolla.

SA-7S1 vs. oma dac

Sen sijaan ero omaan Audiomeca/Sentec-cd-soittimeeni verrattuna tuntui todelliselta. Ei niin, että olisin kuullut SA-7S1:llä jotain sellaista, mitä en olisi kuullut omalla tutulla soittimellani, mutta asiat, jotka kuulin omalla soittimellani, kuulin vain nyt asteen tarkempina ja selvempinä. Terävämpinä. Lisäksi SA-7S1 oli vahvempi dynamiikan toistossa ja bassotoistossa. Erot eivät olleet häikäiseviä, mutta johdonmukaisesti esillä.
Toisaalta: vaikka SA-7S1:n äänen läpikuultavuus toi musiikkiin ilmavuutta, toi se myös vaalean, toisinaan hieman kirpeänkin sävyn. Ei karhean tai kovan, mutta sellaisen, että ainakin lihallisempaan Audiomeca/Sentec-yhdistelmään verrattuna ääni oli kevyempi ja vähärasvaisempi. Vastaavan kaltaisen eron olen havainnut aiemminkin verratessani omaa soitinta muihin huippusoittimiin.

SA-7S1 vastaan master-cd

Ennen SA-7S1:tä olin ehtinyt kokeilla Accuphasen, Ayren, Ensemblen, Denonin, McIntoshin ja monen muun huippuvalmistajan cd-soitinta. Sen sijaan, että olisin verrannut SA-7S1:tä yhteen näistä, päätin alistaa sen ”äärimmäiseen” testiin ja tutkia, hukkaisiko Marantz informaatiota verrattuna masterointipöytään eli äänen ennen master-cd:tä. Testi tapahtui Markku Veijonsuon mikrofoneja, mikrofoniesivahvistimia, vahvistimia ja vintage-harvinaisuuksia pursuavassa Varistoteles-äänitystudiossa.

Testiasetelma oli seuraava: monikanavainen Pro Tools -sessio ajettiin monikanavaisena ulos Apogee DA16x -muuntimien kautta 24 bitin ja 96 kilohertsin resoluutiolla. Summaus stereoksi tapahtui Verde Summing -putkimikserillä analogisesti, jonka jälkeen analoginen stereosignaali ajettiin vielä Verde Pultec -putkiekvalisaattorin läpi Digidesign C/24 -äänipöydän kautta kuunneltavaksi. Kaiuttimina olivat Genelecin DSP 8240A:t. Verde-tuotemerkki kuuluu nerokkaalle nokialaiselle, Mika Rintalalle.

Tätä ääntä vertasin Marantzilla toistettuun master-cd-levyyn, joka oli tehty samalla tavalla, ainoastaan Verden Pultecin jälkeen mentiin Apogee Rosetta 200 -muuntimen kautta Carillon-tietokoneelle (24-bit/44,1 kHz), jonka Wavelab-ohjelmalla master-cd poltettiin. SA-7S1:n signaali ajettiin suoraan Digidesign C/24:n kautta korville kuunneltavaksi. Asetelma oli siis SA-7S1:llä toistettu master-cd, se josta kaikki cd-kopiot painetaan, vastaan ”alkuperäinen” ääni ennen master-cd:tä.

Kokeilussa käytetyt tiedostot olivat Veijonsuon äänittämältä Virsion!-levyltä, jolla Taneli Turunen (sello) ja Janne Rättyä (harmonikka) soittavat uudelleen sovitettuja virsiä. Levyn ääniraidat ovat erinomainen testi muun muassa instrumenttien timbren luonnollisuudelle, diskantin laadulle, äänen yleiselle aggressiivisuudelle/helppoudelle, tilatunnun ja kaikujen oikeaoppiselle toistumiselle.

Kuuntelu tapahtui lähikentässä ja napin painalluksella kahden vaihtoehdon välillä seilaten. Lopputulos oli sillä tavalla odotettu, että Marantz SA-7S1:n kautta soitettu master-cd-levy oli ääneltään hyvin lähellä alkuperäistä, kuten digimaailmassa usein käy. Kenties alkuperäinen oli sävyltään himpun pehmeämpi ja analogisemman tuntuinen jossakin kohdin, mutta en antaisi päätäni pantiksi. Selvää oli kuitenkin, että mitään dramaattista informaation katoamista ei kiertomatkalla tapahtunut, ja se vahvisti sen, että Marantz SA-7S1 on kaikin puolin pätevä cd-soitin.

Ehkä parasta SA-7S1:n äänellisessä ulosannissa oli kaikkinaisen elvistelyn, show-meiningin, briljeerauksen, puuttuminen, jos tällainen runoilu sallitaan. Ilmeisesti se on niin hyvä, ettei sen tarvitse. Ainakin se oli kallis laite ilmestyessään: noin 8 000 euroa. Viisitoista vuotta myöhemmin käytetyn SA-7S1:n omistaakseen pitää edelleen pulittaa noin 2 500 euroa. Eri asia sitten, kannattako katse siirtää nykypäivään.
Marantzilla on edelleen mallistossa kolme sacd-soitinta: Marantz SA-10 (8 000 euroa), Marantz SA-12E (3 500 euroa) ja uutta suunnittelua oleva SACD 30N (3 250 euroa).

Marantz SA-7S1

Toistoformaatit:sacd (stereo), cd, cd-r/rw (cd-da)
DAC: 2 x NPC SM5866AS Mono DAC
Lähtöaste: HDAM-SA2-moduuli
Analoginen lähtö: 1 x xlr, 1 x rca
Digitaalinen ulostulo: 1 x koaks., 1 x optinen
Digitaalinen tulo: 1 x bnc ulkoiselle kellolle
Formaatti 1: 1-bit/2,8224 Mhz dsd
Dynaaminen alue: 114 dB
Taajuusvaste: 2 Hz…50 kHz (-3 dB)
THD: 0,0009 %
Formaatti: 2 16-bit/44,1 kHz pcm
Dynaaminen alue: 100 dB
Taajuusvaste: 2 Hz…20 kHz
THD: 0,002 %
Mitat: (L x K x S) 46 x 14 x 43 cm
Paino 22,3 kg

​