Maailman suurimpiin teknologiayhtiöihin kuuluvan Google LLC:n toimitusjohtaja Sundar Pichai on ilmoittanut merkittävästä panostuksesta tekoälykoulutukseen.

Pichai puhui viime lauantaina Yhdistyneiden Kansakuntien Summit of the Future -tapahtumassa. Mies kuvaili tekoälyä kaikista muuttavimmaksi teknologiaksi ja kertoi, että perustaa uuden 120 miljoonan dollarin arvoisen rahaston kansainvälistä tekoälykoulutusta varten.

Pichai kertoi samalla neljästä laajasta mahdollisuudesta, jotka hän näkee tekoälylle ja kestävälle kehitykselle. Ne ovat ihmisten auttaminen saamaan tietoa heidän omalla kielellään, tieteellisien löytöjen nopeuttaminen, hälytysten antaminen ja ilmastokatastrofien seuraaminen sekä taloudellisen kehityksen edistäminen.

Pichai myönsi, että tekoäly sisältää myös riskejä, esimerkiksi deep fake -väärennökset. Samalla Pichai lisäsi, että hän haluaa välttää maailmanlaajuista AI-jakoa, joka heijastaa nykyistä olemassa olevaa digitaalista kuilua.