Teksti Heikki Kivelä Kuvat Teppo HirviKunnas & Valmistajat
Liikkujan kuulokevaihtoehdot
Musiikki ja erilaiset puhesisällöt tuovat puhtia liikuntasuoritukseen, mutta kaikki perinteiset kuuloketyypit eivät välttämättä ole niitä parhaita vaihtoehtoja kovempaan menoon. Tutustuimme kolmeen erilaiseen sporttikuulokkeeseen, joilla pääsee pitemmälle – ja turvallisemmin.
Siinä missä tavalliset sankakuulokkeet ovat luultavasti se luontevin valinta musiikista nautiskeluun kotioloissa ja perinteisemmät korvakäytävän sisään menevät in-ear-tulppakuulokkeet tuovat meluneristyksellään lisärauhaa meluisissa ympäristöissä, ne eivät välttämättä vastaa kaikilta osin liikkujan tarpeisiin.
Kun meno käy kovemmaksi ja hiki lentää, kuulokkeiden on paitsi kestettävä paitsi roiskeita myös pysyttävä paikallaan, eikä hallitusta ympäristöäänien läpipäästöstäkään ole haittaa, paremminkin hyötyä. Näinpä urheilukäyttöön suunnatuista, korvakäytävän ulkopuolelle sijoittuvista niin kutsutuista open-ear-kuulokkeista voi olla hyötyä heille, joiden korviin mitkään nappimalliset kuulokkeet eivät luontevasti istu tai pysy paikallaan ja sankakuulokkeiden käyttö ei muuten syystä tai toisesta onnistu.
Open-ear-toteutuksessa kuulokeyksikkö ja sen sisällä sijaitseva elementti sijoittuvat korvakäytävän ulkopuolelle tai eteen, ja tarkemmasta teknisestä toteutuksesta riippuen ääni siirtyy sisäkorvaan joko ilma- tai luujohteisesti. Näin korvakäytävä jää avoimeksi, mikä mahdollistaa ulkopuolisten äänten kuulumisen toistettavan sisällön rinnalla. Tämä on paitsi turvallisuustekijä, kun ympäristön, esimerkiksi liikenteen äänet kuuluvat sellaisenaan, mutta lisää myös sosiaalisuutta, kun käyttäjän on mahdollista kuulla vaikkapa lenkkikaverin huomautukset.
Tämän vertailun kolme kuulokemallia, JBL Soundgear Sense, Shokz Openfit ja Suunto Wing, ovat ennen kaikkea liikuntakäyttöön suunniteltuja kuulokemalleja. Niiden valtteina ovat hyvä roiske- ja pienhiukkassuojaus, keveys, mainittu open-ear-toimintaperiaate sekä tuotekohtaisesti erilaiset istuvuuteen ja liikuntaan yhteensopivuuteen liittyvät ominaisuudet. Kolmikon edullisin vaihtoehto on 150 euroa maksava JBL, kallein 220 euron hintainen Shokz, ja näiden väliin sijoittuu 199 euron Suunto.
Hallittua äänentuottoa
Perinteisemmissä kuuloketoteutuksissa ääni, käytännössä ilmanpaineen vaihtelu, siirtyy dynaamisesta elementistä ulkokorvan rakenteiden ohitse enemmän tai vähemmän suoraa reittiä tärykalvolle, josta se jatkaa matkaansa sisäkorvaan ja sieltä isoaivokuoren kuuloalueelle – näin lyhykäisyydessään yksinkertaistettuna. Kun ulkokorva on kokonaisuudessaan peitossa, ihminen voi keskittyä ympäristöäänten sijaan musiikkiin, mutta tällöin yhteys ulkomaailmaan toki heikkenee.
Open-ear-kuulokkeiden toteutuksessa taas ulkokorva ja korvakäytävä jäävät avoimeksi, ja ääni suunnataan hallitusti kohti korvakäytävää erilaisin menetelmin.
Tämän vertailun viitekehyksessä JBL ja Shokz perustuvat ilmajohteiseen äänenvälitykseen, eli ne muodostavat kuuloke-elementistä eräänlaisen hyvin tarkasti suuntaavan äänikeilan, joka hyödyntää ulkokorvan muotoja äänen kontrolloidussa saattamisessa korvakäytävään ja siitä eteenpäin. Suunto taas pohjautuu luujohteiseen äänenvälitykseen, jossa kuuloke-elementti puristuu hellästi ihmisen kallon luihin ja ääni siirtyy sitä kautta värähtelynä suoraan sisäkorvaan.
Rehellisyyden nimissä on sanottava, että sekä ilma- että luujohteinen toteutus jäävät puhtaasti äänenlaadun kautta tarkasteltuna perinteisemmistä toteutuksista. Kummallakaan metodilla ei vielä toistaiseksi pystytä kattavasti tuottamaan ihmisen kuuloalueen käsittävää, 20 hertsistä 20 kilohertsiin ulottuvaa kaistaa.
Tämä ei silti tarkoita sitä, etteikö kuulokkeista saisi käyttöyhteydessään sangen kelvollista ääntä. Yleisellä tasolla open-ear-kuulokkeiden toisto vain on reippaasti yläkeskialuepainotteinen ja kaistan ääripäät eivät niinkään kuulu. Siispä kuulokkeiden ääntä ei tulisi tarkastella hifikriteerein vaan lähinnä siltä kantilta, että miten ne toimivat kontekstissaan.
Mikäli haluaa nauttia viimeisen päälle tarkasta äänikuvasta ja musiikki-instrumenttien hienoimmista detaljeista, kuntosali tai lenkkipolku nyt ei muutenkaan taida olla se paras olosuhde sellaiseen. Sen sijaan jos liikuntasuoritustaan haluaa rytmittää yksinkertaisemmin vaikkapa tavanomaisella pop-musiikilla, instrumenttien ja tuotannollisten elementtien ominaispiirteet kyllä välittyvät kohtuullisen selkeästi. Puhesisältöjen, esimerkiksi podcastien kohdalla äänenlaatu riittää jo varsin hyvin, ja kuulokemallien muut ominaisuudet tuovat helposti lisää vastinetta rahalle.
Urheilullisia ja muitakin ominaisuuksia
Jos ei keskitytä äänenlaatuun, niin koko testikolmikko vastaa muiden ominaisuuksiensa puolesta hyvin liikkujan tarpeisiin. Siinä missä JBL ja Shokz ovat rakenteeltaan ja toteutukseltaan kevyitä ja ergonomisesti suunniteltuja, helposti paikalleen asettuvia ja myös paikallaan pysyviä kuulokkeita, Suunto taas on kiinteän niskapantansa ansiosta hiukan erilainen tapaus – toki sekin miellyttävä ja kevyt käytössä.
Eräs sporttikuulokkeen keskeisimmistä vaatimuksista onkin, että se pysyy paikallaan kovassakin menossa. Siihen nähden kukin kolmikon edustajista on suunniteltu omilla tavoillaan hyvin. Siinä missä esimerkiksi huonosti paikallaan oleva perinteinen tulppakuuloke aiheuttaa oitis heiton kanavatasapainoon ja sankakuuloke voi päässä heiluessaan jopa häiritä kuuntelua, vertailun open-ear-toteutukset istuvat kukin paikalleen melko napakasti mutta ilman epämiellyttävää tuntumaa.
Tosin on mainittava, että esimerkiksi silmälasit ja hiukan pitempi ja paksumpi tukka voi hiukan hankaloittaa varsinkin kuulokkeiden paikalleen asettamista. Samoin varsinkin Suunto Wingin istuvuudesta on hyvä varmistua etukäteen ennen ostopäätöstä, sillä sen niskapantaa ei voi säätää millään tavalla. Se joko sopii käyttäjänsä kallonmuotoon ja muihin persoonallisiin ominaisuuksiin tai sitten ei.
Toinen kärkiominaisuus on hien ja pienhiukkasten kestävyys, ja näihin molempiin on kiinnitetty huomiota kuulokkeiden toteutuksissa. Siinä missä JBL ja Shokz on varustettu IP54-tason suojauksella, Suunto kestää vielä paremmin IP67-tasollaan. Lisätietoa IP-luokituksesta löydät jutun yhteydessä olevasta infolaatikosta.
IP-luokitus?
IP-luokitusjärjestelmä on kansainvälisesti käytössä oleva järjestelmä sähkölaitteiden ja laitekoteloiden tiiviyden määrittämiseksi. Merkintä koostuu yleisimmin tekstistä IP (lyhennys englanninkielisestä termistä International Protection Code, suomeksi kansainvälinen suojausluokka) sekä kahdesta numerosta, joista ensimmäinen kertoo laitteen suojauksen vieraita esineitä ja pölyä vastaan, toinen numero kertoo laitteen suojauksen vettä ja kosteutta vastaan.
Merkinnässä nollataso tarkoittaa sitä, ettei laitteessa ole laisinkaan suojausta, ja mitä korkeampi numero on, sitä paremmin se on suojattu. Esimerkiksi tämän vertailun kuulokkeista JBL ja Shokz tarjoavat IP54-tason suojauksen, jossa ensimmäisen numeron 5 luokka on ”Suojattu pölyltä. Ei edellytä täydellistä tiiveyttä, mutta haitallisia pölykertymiä ei saa syntyä.” ja jälkimmäisen numeron 4 luokka on ”Suojaus roiskuvalta vedeltä”. Suunto Wing puolestaan on suojattu IP67-tasoisesti, mikä tarkoittaa sitä, että siinä on pölyn ja pienhiukkasten osalta ”Täydellinen suojaus. Pölytiivis.” ja vesitiiviyden osalta ”Kestää hetkellisen upotuksen veteen”.
Muita keskeisiä ominaisuuksia ovat muun muassa toiston ohjaus suoraan kuulokkeista, mikä säästää käyttäjän älylaitteen hipelöinniltä kesken suorituksen, sekä handsfree-käyttö puheluissa. Akunkestonkin on suotavaa olla riittävä, mikä vertailun kuulokkeissa on keskimääräistä urheilusuoritusta silmällä pitäen kunnossa – tosin täyslangattomien kuulokkeiden kontekstissa akunkesto voisi olla pitempikin JBL:n ja Shokzin kohdalla. Joka tapauksessa JBL:n kuusi tuntia yhtäjaksoista soittoaikaa sekä 18 lisäkuuntelutuntia latauskotelosta välttänevät Shokzin ollessa hiukan parempi lukemalla 7 + 21 tuntia. Suunto taas soi peräti 10 tuntia yhtäjaksoisesti, ja sen mukana tulevasta varavirtalähteestä saa 20 tuntia lisää. Kukin kuulokkeista tarjoaa myös pikalatauksen, jolla virtaa saa peruslenkin ajaksi vaatteidenvaihdon aikana.
JBL:stä löytyy tällä hetkellä tuorein bluetooth-versio 5.3, kun taas Shokz ja Suunto pelaavat pykälää vanhemmalla 5.2-versiolla. Lisäksi jokaiselle kuulokkeelle on ladattavissa omat ohjainsovelluksensa, jotka tarjoavat lisää ominaisuuksia. Voit lukea lisää ohjainsovelluksista alta.
Urheiluhommat edellä
Tämän vertailun kolme erilaista open-ear-tyyppistä kuuloketta soveltuvat ennen muuta urheilulliseen elämäntapaan. Periaatteessa niitä voisi suositella myös käyttäjille, joille perinteiset tulppamalliset kuulokkeet eivät syystä tai toisesta oikein istu. Lisäksi open-ear-toteutuksessa on omat hyvät puolensa ympäristöäänien läpipäästön kannalta, mikä on hyvä ottaa huomioon. On varmasti heitäkin, jotka haluaisivat kuulokkeet, joilla voi maltillisella voimakkuudella kuunnella esimerkiksi äänikirjoja pysyen kuitenkin samalla valppaana ympäristön äänistä.
Rehellisyyden nimissä yhdenkään kuulokkeista äänenlaatu ei perinteisin hifikriteerein tarkasteltuna ole kovin häävi, mutta äänenlaatu ei olekaan luultavasti ollut näiden kuulokkeiden suunnittelun keskiössä. Toisto on lähinnä välttävää, ja siitä saa selvän, mutta muut etenkin sporttikäyttöön suunnatut ominaisuudet nousevat äänenlaadun yläpuolelle.
Kuten aina kuulokkeista puhuttaessa kannattaa näihinkin toteutuksiin tutustua itse ennen ostopäätöksen tekemistä. Esimerkiksi JBL:n ja Shokzin istuvuudessa saattaa olla yksilökohtaisia eroja, ja kokonaan erilaiseen äänenvälitysteknologiaan perustuva Suunto taas on muuten sangen omalaatuinen tapaus muutenkin. Kussakin on omat hyvät puolensa muttei asiayhteydessään erityisen isoja miinuksia.
Hyviä mutta keskenään sopivan erilaisia valintoja kaikki siis!
Lisäominaisuuksia ohjainsovelluksilla
JBL Soundgear Sense
Hinta: 149,99 €
Edullinen ja säädettävä
JBL:ltä löytyy kuulokkeita joka lähtöön, eivätkä sporttiluurit muodosta tässä poikkeusta. Soundgear Sense on ilmajohteiseen äänensiirtoon pohjautuva kevyt ja yksinkertainen langaton kuuloke, joka sijoittuu käyttäjän korvakäytävän päälle mutta jättää sopivasti ilmaa väliin, jotta ympäristön äänet kuuluvat.
Soundgear Sensen ääni on lähtökohtaisesti jo melko hyvä, ja sovelluksen 10-alueisella taajuuskorjaimella sen saa säädettyä vielä paremmaksi. Äänenvoimakkuutta kuulokkeista ei irtoa ihan mahdottomia, mutta järkevään kuunteluun ulkotiloissakin ihan tarpeeksi. Erityisen hyvin kuulokkeissa toimii niiden bassotoisto.
Shokziin ja Suuntoon verrattuna kolmikon edullisin hinta näkyy hivenen kankeana muovisena rakenteena ja isohkon kotelon muodossa, mutta nämä eivät ole isoja miinuksia eivätkä varsinaisesti haittaa käytössä. Vain kuuden tunnin yhtäjaksoinen kuunteluaika on kylläkin tuotekategoriassaan melko suppea, mutta kyllähän silläkin arjessa pärjää.
Kaiken kaikkiaan hyvä ja suhteellisen edukas valinta peruskäyttöön fiksulla sovelluksella varustettuna.
Hyvä ääni
Hinta–laatusuhde
Valinnainen niskapanta
Suppeahko akunkesto
Hiukan muovinen ja kankea tuntuma
Shokz Openfit
Hinta: 219,99 €
Laaduntuntua ja mukavuutta
Vaikka Shokz tunnetaan ennen muuta luujohdekuulokkeistaan, Openfitit on toteutettu JBL:n tavoin ilmajohteisesti. Soundgear Senseen verrattuna Openfitin selvästi korkeampi hinta näkyy ja tuntuu siistimpänä ja miellyttävämpänä toteutuksena, joskaan istuvuuden kannalta kaulaa ei ihan mahdottomasti kilpailijoiden välille muodostu. Kuulokkeissa ei varsinaisesti ole minkäänlaista säätövaraa, joten ne joko istuvat tai eivät.
Äänen osalta Openfit on melko pitkälti samoilla linjoilla kuin JBL, ja myös Shokzin sovelluksessa on taajuuskorjain, joskin vain 5-alueinen sellainen. Perusasiat saa kuitenkin nopeasti ja helposti kuntoon pienellä säädöllä, ja kuulokkeiden äänikuva sekä niiden tapa päästää läpi ympäristön ääniä on melko lailla luonteva. Äänenvoimakkuuskin riittänee peruskäytössä hyvin.
Openfitin valtteja ovat JBL:ää hiukan parempi akunkesto sekä selvästi kevyempi rakenne, mikä saattaa esimerkiksi maratoonareilla ollakin keskeinen valintaperuste. Pari kymppiä edullisempaan Suuntoon nähden Shokz on niin ikään kevyempi, mutta toimintaperiaate poikkeaa siitä.
Siisti ja tyylikäs toteutus
Kelpo ääni
Kevyt rakenne
Ei säätövaraa
Akku voisi kestää kauemmin
Suunto Wing
Hinta: 199 €
Kovempaan menoon
JBL:stä ja Shokzista poiketen Suunto Wing pohjautuu luujohteiseen äänenvälitykseen, mikä tarkoittaa sitä, että kuulokeyksikkö sijoittuu selkeästi irti korvasta enemmän ohimon ja leukaluun puolelle. Tämä jättää korvakäytävän täysin auki, mikä helpottaa ympäristöäänten erottuvuutta.
Wingin rakenteen silikoni–titaaniseoksesta välittyy uskottava vaikutelma. Nämä kestävät, ja kiinteän niskasangan ansiosta kuulokkeet tuskin pääsevät vahingossa myöskään tippumaan. Toisaalta koko voi olla joillekin myös rajoite, eikä Wingin istuvuus ole pitkällä tukalla ja silmälaseilla välttämättä paras mahdollinen.
Varustelun ja ominaisuuksien suhteen Wing on onnistunut. Mukana tulee säilytyspussi, korvatulpat sekä erillinen latauskaapeli ja varavirtalähde. Lisäksi niskapannassa on huomiovalot, jotka varsinkin pimeässä juostessa ovat hyvä lisä. Akunkesto on 10 tuntia.
Äänen suhteen Wing on hiukan kaksitahoinen juttu. Toisaalta sen kuuntelu on helppoa ja miellyttävää, mutta toistokaista jää helposti melko rajalliseksi. Äänestä saa kuitenkin selvän, ja hyvänä puolena on se, että tuntuu, kuin kuulokkeita ei olisi korvilla lainkaan.
Idea ja toteutus
Rakenne
Kestää ja pysyy paikallaan
Huomiovalot
Istuvuus varauksin
Ei juuri säätövaraa
Merkki & malli | JBL Soundgear Sense | Shokz Openfit | Suunto Wing |
---|---|---|---|
Hinta | 149,99 € | 219,99 € | 199 € |
Lisätiedot | JBL | Shokz | Suunto |
Bluetooth-versio | 5.3 | 5.2 | 5.2 |
Multipoint-yhteys | Kyllä | Kyllä | Kyllä |
Elementti | 16,2 mm | 18 x 11 mm | Ei ilm. |
IP-suojaus (kuulokkeet) | IP54 | IP54 | IP67 |
Akunkesto (kuulokkeet + kotelo) | 6 + 18 tuntia | 7 + 21 tuntia | 10 + 20 tuntia |
Latausaika (kotelo) | 2 tuntia | 2 tuntia | 1,5 tuntia |
Pikalataus | Kyllä (5 min -> 1 tunti) | Kyllä (5 min -> 1 tunti) | Kyllä (10 min -> 3 tuntia) |
Langaton lataus | Ei | Ei | Ei |
Latausliitäntä | USB-C | USB-C | USB-C (+ oma liitin) |
Ohjauspainikkeet | Kyllä | Kyllä | Kyllä |
Ohjainsovellus | My JBL Headphones | Shokz App | Suunto |
Kuulokkeen paino | 13,1 g | 8,3 g | 33 g |
Kotelon paino | 69,5 g | 57 g | 40 g |
Muuta | Niskasanka | – | Säilytyspussi, korvatulpat, LED-valot |
Jaa Jaa artikkeli