Teksti Teppo HirviKunnas Kuvat Teppo HirviKunnas
Auna Amp VT on yllättävän asiallinen vahvistin riippumatta siitä, kuinka aitona putkivahvistimena sitä haluaa pitää.
Tätä edullista kiinalaislaitetta myydään monella nimellä: Auna, Fenton, Madison, Nobsound ja Voice Kraft. Tosin pieniä eroja niissä vaikuttaa olevan. Yhtä kaikki, kyseessä on kompakti, pöytämallinen, retro-lookilla toteutettu eräänlainen putkivahvistin ja tosiaan myös erittäin edullinen (suorastaan epäilyttävän edullinen) sellainen. Me maksoimme Auna Amp VT -vahvistimesta saksalaistaustaisessa electronic-star.fi-verkkokaupassa 180 euroa hintaskaalan ollessa eri merkkien ja myyjien välillä 150–200 euroa. Laitetta saa mustana ja shampanjan värisenä sekä merkistä riippuen hieman erisävyisillä puupäädyillä ja erilaisilla säätönupikoilla varustettuna. Makuasioita, mutta ainakin huomiota herättävän näköisestä vahvistimesta on kyse. Musta saattaisi olla näistä ehkä asiallisin, vaikka me tuon kullanhohtoisen itselle ostimmekin.
“Putkivahvistin”
Putkivahvistin lainausmerkeissä siksi, että kyse ei ole aidosta putkivahvistimesta vaan hybridistä, jossa varsinainen tehovahvistin eli niin sanottu pääteaste on toteutettu ihan perinteisillä transistoreilla. Tässä tapauksessa kuitenkin perinteisessä vanhanajan AB-luokassa ja vieläpä erilliskomponentein. Ihan hifimeininkiä siis. “Putkivahvistimeksi” laitteen tekee vain sen etuasteessa olevat tyhjiöputket. Tässä tapauksessa kaksi kappaletta 6P1:tä ja kaksi kappaletta 6N1:tä, jotka ovat siis kiinalaiskopiot alkuperäisistä venäläisputkista. Tosin tässäkin hieman mutkia suoraksi vetäen. Signaali vaikuttaa vain yksinkertaisesti kiertävän putkien kautta. No toisaalta mitä muuta esiasteessa voisi odottaakaan. Putket ovat niin sanotusti perusputkia eivätkä varmaan täytä kriittisten putkihifistien vaatimuksia, mutta ajavat tässä mitä ilmeisemmin asiansa.
Tehoa vahvistimesta luvataan vaatimattomat 2 x 25 wattia kahdeksan ja 2 x 35 wattia neljän ohmin kuormaan. Emme ryhtyneet tehoja mittaamaan, sillä jo korvakuulolta tehoreservi on sangen vaatimaton. Ääni menee nopeasti särölle pyrittäessä suuremmille voimakkuuksille. Särö on toisaalta mukavan putkimaista eikä lainkaan riipivää. Mihinkään suureen tilaan ja isoille kaiuttimille tätä tuskin kukaan on hankkimassakaan. Ja palataan tuohon soundipuoleen tarkemmin tuonnempana.
Retrofiilistä luo myös etupaneelin analoginen VU-mittari (sisääntulotason voimakkuus), joka heiluu äänisignaalin tason ohjaamana. Ei sillä sinänsä muuta funktiota ole kuin visuaalinen. Siksi sen valaistuskin saisi olla hieman kirkkaampi.
Varsinaisia sisääntuloliitäntöjä vahvistimessa on periaatteessa vain kaksi: Yksi analoginen RCA-tulo ja vaihtoehtoisesti optinen tai sähköinen (coaxial) digitaalitulo. Lisäksi vahvistimessa on bluetooth-yhteys, tosin ikivanha versio 2.1-EDR ja perus-SBC-koodekilla, sekä etupaneelissa USB-liitäntä muistitikulle tai kovalevylle. Mediatoistin tai lähinnä sen DA-myynnin ei tosin tue uusimpia hires-tiedostoja. Subbarilähtö myös löytyy, mutta se on vain läpivientityyppinen ilman suodatusta tai tasonsäätöä. Kaiuttimille on asialliset kullatut naparuuviliittimet. Kuulokkeille on erikseen kytkettävä 3,5 millimetrin lähtö.
Käsisäädöt
Vahvistin on myös käytön osalta aidosti retroa eli puhtaasti käsikäyttöinen. Kaukosäätöä ei siis ole.
Etupaneelissa on mekaaninen vipu sisääntulon valinnalle. Bluetooth yhdistyy nätisti automaattisesti, kun yhteys on kerran luotu. Yhteyden syntymisen merkiksi on led-ilmaisin (hieman ehkä turhan kirkas). Mediasoittimen ja myös bluetooth-laitteen toistoa ohjataan etupaneelin pyörösäätimellä. Itse asiassa tämä oli aika kätevää esimerkiksi puhelimelta Spotifyta soitettaessa, vaikka kyse on vain kappaleen vaihdosta ja tauko-tilasta.
Lisäksi tarjolla on tietenkin säädöt äänenvoimakkuudelle, kanavatasapainolle sekä basso- ja diskanttisäädöt, joiden säätöalue on muuten erittäin (eli turhankin) suuri. Yksi napsu riittää tuottamaan jo selvän vaikutuksen.
Potentiometrien tuntuma on sinänsä asiallinen, mutta niiden liikkeen pieni kierous heikentää laatutuntumaa.
Putkisoundia?
Auna Amp VT soi itse asiassa oikein asiallisesti. Tiedä sitten, millaisesta psykofyysisestä harhasta oli kysymys, mutta ääni tosiaan kuulosti lämpimältä ja miellyttävältä, vaikkakin samalla hieman ehkä verhoutuneelta. Äänen toki oli vaikutusta myös sillä, että toistovasteessa oli pientä “säätöä”.
Tehoreservi on rajallinen vaikka tehoa vahvistin antoi mittausten perusteella luvatun kaltaisesti ja yllättäen vahvistin oli vakaa jopa kahden ohmin kuormaan. Tosin esimerkiksi bassojen korostaminen sävynsäädöstä syö tehot hetkessä ylärajalleen, jos yrittää kuunnella kovempaa epäherkillä kaiuttimilla. Vahvistin kuitenkin säröytyy aika nätisti, voisi kenties jopa sanoa että putkimaisesti. Jossain yhteyksissä on valitettu kohinasta ja muista häiriöistä, mutta meidän yksilö oli ainakin tarvittaessa hiirenhiljaa, ja muutenkin laite toimi kuten pitää.
Myös kuulokekuuntelu sujuu, mutta myös siinä tehoreservi on rajallinen. Kovin paljon yli 30 ohmin kuulokkeilla alkaa kaivata lisää tehoa.
Mainio työpöytä-putkari
Auna Amp VT on yllättävän asiallinen vahvistin riippumatta siitä, kuinka aitona putkivahvistimena sitä haluaa pitää. Se tekee, minkä lupaa, ja äänessä on putkivahvistimelle tyypillisiä piirteitä. Ääni on lämmin ja pehmeä. Tehoa vahvistimesta ei paljon irtoa, mutta eipä sen enempää aidostakaan putkivahvistimesta, jos tämänkään verran. Käyttötarkoitukseensa pienessä huoneessa ja / tai lähikuuntelussa tehoa on riittävästi. Kuulokekäytössä olisi hyvä suosia alle 32 ohmin kuulokkeita. Laatuvaikutelma ei ole tietenkään ole huippua, mutta hintaisekseen kohdallaan.
Retro-look
Edullinen hinta
Putkimainen lämmin soundi
Vähän liitäntöjä
Rajallinen teho
Vanhanaikainen Bluetooth ja vain SBC-kodekki
Merkki & Malli | AUNA Amp VT |
---|---|
Hinta | 170 € |
Ostopaikka | Electronic Star |
Teho (RMS) | 2 x 25 W (8 Ohm)2 x 35 W (4 Ohm) |
Putket | 2 x 6P1, 2 x 6N1 (Etuasteessa) |
Sisääntulot | 1 x RCA (analogi)1 x Optinen tai koaksiaali (digi)USB-A (mediasoitin) |
Bluetooth | 2.1+EDR (SBC) |
Mitat (l x k x s) | 265 x 150 x 280 mm |
Paino | Noin 3,5 kg |
Tämä artikkeli on julkaistu alun perin AVPlus-lehden numerossa 8/2023 (#224).
Jaa Jaa artikkeli