ELAC – Electroacustic GmbH: Kaikuluotaimista ties mihin ja lopulta levysoittimiin ja kaiuttimiin

Teksti Teppo HirviKunnas Kuvat Elac.com, fidelity-magazine.com, hifi-wiki.com & vinylengine.com

Usealla tutulla hifimerkillä on takanaan yllättävän pitkä ja erikoinenkin historia. Saksalainen Elac täyttää kohta 100 vuotta, ja sen lähtökohta oli jotain ihan muuta kuin hifiä. Vaikka tavallaan ääneen liittyykin.

Elac, oikealta nimeltään ElectroAcoustic Company, joka tunnetaan tänä päivänä pääasiassa kaiutinmerkkinä, perustettiin vuonna 1926 Kielissä Saksassa. Elacin päätoimiala oli kuitenkin alussa sonar-teknologia: äänen perustuvat tutkat eli kaikuluotaimet merenkulussa. Ja toisen maailmansodan aikana erityisesti sukellusveneissä.

Itse asiassa yhtiön tausta juontaa juurensa vieläkin kauemmas, aina vuoteen 1899 saakka ja yhtiöön nimeltä Neufeldt & Kuhnke, joka valmisti laivamoottoreita ja laivaston tarvikkeita. Yhtiö alkoi tutkimaan myös akustisten signaalien – tuolloin morsesignaalien – välittämistä veden kautta. Tämän tutkimuksen sivutuotteena yritys sai myös kokemusta äänen perustuvasta paikannuksesta, jota nykyään käytetään kaikuluotaimissa ja sonar-laitteissa. Uusi teknologia ja toimiala vaikutti niin lupaavalta, että vuonna 1911 yrityksen perustajat perustivat erillisen tytäryhtiön, Signalgesellschaft mbH:n, joka lopulta vuonna 1926 muuttui ElectroAcustic GmbH:ksi – Elac oli syntynyt.

Sodasta muutos

Toinen maailmansota oli Elacille varsinainen kultakaivos, sillä sukellusveneet ja niiden kaikuluotaimet olivat eräs sodankäynnin tärkeimpiä elementtejä.

Kun sota päättyi vuonna 1945, niin Elac, luokiteltuna asevalmistajaksi, joutui Britannian sotilashallinnon valvontaan. Mutta jo saman vuoden loppuun mennessä Elac sai luvan kehittää ja valmistaa kaupallisia tuotteita. Sodanjälkeisten vuosien hälinässä työntekijät näkivät lukuisia tuotteita tulevan ja menevän. Elac valmisti monenlaisia kotitaloustavaroita, kulutustavaroita ja teollisuustuotteita (pääasiassa muille yrityksille), joita kukaan ei yhdistäisi Elaciin tänään: pesukoneita, keittiövaakoja, rengaspumppuja, ompelukoneita, pienitehoisia moottoreita sekä auton osia ja elektronisia komponentteja. Käytännössä mitä vain.

Vähitellen Elac alkoi kuitenkin keskittyä yhä enemmän alkuperäiseen liiketoimintaansa sekä elektroniikkaan. Yritys tavallaan jakautui kahteen alueeseen: Sonar-teknologian saralla kaikuluotainteknologiaan, josta tuli menestys kaupallisessa kalastusteollisuudessa eräänlaisten kalanhakulaitteiden muodossa. Samanaikaisesti Elac kuitenkin vakiinnutti asemansa varhaisessa kulutuselektroniikan teollisuudessa elektronisten komponenttiensa ansiosta. Elac muun muassa valmisti Siemensille radiolaitteita. Tämä sai Elacin myös pohtimaan, tulisiko heidän edetä myös omalla tuotekehityksellä ja merkillä.

Elacin päätoimiala oli alunperin sonar-tekniikka ja kaikuluotaimet, joilla oli erityisesti toisessa maailmansodassa merkittävä rooli. Tästä syystä saksalainen Elac joutuikin muuttamaan sodan jälkeen liiketoimintaansa uusille alueille, joka lopulta johti nykyiseen Elaciin. Kaikuluotainliiketoiminta myytiin myöhemmin eteenpäin, ja se oli välillä jopa suomalaisen Wärtsilän omistuksessa.

Levysoittimista eteenpäin

Koska osaamista oli siis myös äänipuolelta, niin Elac alkoi valmistaa 1940-luvun lopulla äänirasioita tuolloin kovaa vauhtia yleistyviin levysoittimiin. Eikä aikaakaan kun Elac alkoi valmistaa myös levysoittimia. Ensimmäinen levysoitin Elac PW1 Miracord tuli markkinoille jouluksi vuonna 1948. Se oli aikoinaan huippuedistyksellinen täysautomaattisen toimintansa ja automaattisen levynvaihtomekanisminsa johdosta. Soitin oli suuri menestys. Sitä myytiin tuhansia kappaleita muutamassa kuukaudessa.

Vuonna 1957 Elac julkaisi ensimmäinen magneettisen (mm-)äänirasian. Ja neulojen teräskärkien sijaan, jotka kuluivat helposti, Elac alkoi käyttää neuloissa ensimmäistä kertaa kristallia, mikä pidentää neulan käyttöikää merkittävästi.

Vuonna 1958 Elac esitteli maailman ensimmäisen stereofonisen äänirasian (Elac Stereotwin 200), joka loi yhdessä levy-yhtiöiden kanssa aivan uuden ulottuvuuden äänentoistoon. Aikanaan todella valtava askel, ja kuuntelijoille oli todella hämmentävä kokemus kuunnella musiikkia stereona.

Elac tuli nopeasti tunnetuksi Miracord-levysoittimistaan. Miracord -sanan taustaa ei ole tiedossa, mutta todennäköisesti kyse yhdistelmästä “miracle” (= ihme) ja “record” (= äänittää, mutta tässä kontekstissa äänilevy). Ihme oli tässä Elacin levysoittimien edistyksellisyys. Miracord jäikin osaksi Elacin levysoittimien nimeä aina näihin päiviin saakka.

Ensimmäinen levysoitin Elac PW1 Miracord tuli markkinoille jouluksi vuonna 1948. Se oli aikoinaan huippuedistyksellinen täysautomaattisen toimintansa ja automaattisen levynvaihtomekanisminsa johdosta.

Video Elac PW1 Miracord levysoittimen toiminnasta.

Elac MST-1, monofoninen äänirasia vuodelta 1947.

Elac Stereotwin 200, maailman ensimmäinen stereofoninen äänirasia.

Mielenkiintoinen vinyylilevyn stereofonisen toiston mainosvideo vuodelta 1958.

Eräs tunnetuimpia Elacin levysoittimista oli todennäköisesti Miracord 50H, joka esiteltiin vuonna 1967. Tämä malli saavutti suuren suosion, ja se muistetaan edelleen klassikkona levysoitinten maailmassa. Malli oli myynnissä aina vuoteen 1971 saakka, ja se herätettiin henkiin uudelleen muutama vuosi sitten, kun kuluttajat innostuivat yllättäen jälleen vinyylilevyistä.

Elacilla on myös myynissä uniikki Benjamin-mallisto, joka syntyi yhteistyössä Yhdysvaltalaisen Benjamin Electronic Sound Corporation kanssa. Näin Elac sai jalansijaa myös Yhdysvaltojen vaikeilla markkinoilla. Mallisto on saatavilla vain Yhdysvalloissa.

Levysoittimien avittamana Elacista tuli vuosikymmenen loppuun mennessä merkittävä hifivalmistaja, ja se myös laajensi tuotevalikoimaansa 1960-luvulla. Levysoittimet ja äänirasiat saivat seuraa kannettavista radioista ja erittäin suosituista matkalevysoittimista – aikansa mobiilisoittimista. Mallisto laajeni myös vahvistimiin ja erilaisiin yhdistelmälaitteisiin. Tuoteportfolio jatkoi kasvuaan 1970-luvulle saakka uusina lisäyksinä kasettidekkejä sisältävät konsolimalliset yhdistelmät ja lyhyen aikaa jopa televisiot.

Nykyään Elac tunnetaan erityisesti kaiutinmerkkinä, ja vaikka kaiuttimet tulivat mukaan jo 1960-luvulla, niin päätuotteina olivat kuitenkin levysoittimet.

Elacin mallistossa oli levysoittimien lisäksi myös muuta elektroniikkaa, lähinnä 1960–70-luvuilla suosittuja viritinvahvistin yhdistelmiä mutta myös erillislaitteita.

Elacin kaksitiekaiuttimet 1960-luvulta. Elementtinä elliptinen koaksiaali. Huomaa aikanaan (ja vieläkin) perusrakenteeseen nähden monimutkainen jakosuodatin.

Elac LK4100:t olivat aikoinaan (1971–74) kovassa maineessa. Niissä käytetyt elementit eivät tosin olleet kaikki Elacin omia. Bassoaluetta toisti kaksi erilaista(!) 245 millimetrin elementtiä, toinen Heco PCH245 ja toinen ITT LPT245. Erikoinen ratkaisu. Keskialuetta toisti ovaalin muotoinen Philips AD 0160/T4. Diskantti oli ilmeisesti kuitenkin Elacin oma. Kaiuttimet maksoivat aikanaan Saksassa 370 paikallista markkaa parilta.

Elac laajensi tuotevalikoimaansa 1960-luvulla. Levysoittimet ja äänirasiat saivat seuraa kannettavista radioista ja erittäin suosituista matkalevysoittimista – aikansa mobiilisoittimista – aina vahvistimiin, erilaisiin yhdistelmälaitteisiin ja jopa televisioihin.

Ja löytyipä mallistosta myös upeita 1970-luvun aikakauden designia hyvin henkiviä flip-numerotauluilla olevia kelloradiota. Näiden hinnat voivat olla tänä päivänä ebayssa jopa yli 200 euroa.

Quadrosound

1970-luvulla Elac lähti vahvasti mukaan sen ajan tilaäänentoistoon, jota kutsuttiin quadrofoniaksi.

Quadrofonia (neliäänisyys) on äänentoistojärjestelmä, joka käyttää neljää erillistä äänikanavaa ja/tai kaiutinta luodakseen kuulijaa ympäröivän äänikokemuksen. Quadrofonian ideana oli tarjota kuulijalle entistä realistisempi ja kolmiulotteisempi kuuntelukokemus verrattuna perinteiseen stereoäänentoistoon, jossa käytetään kahta äänikanavaa. Quadrofoniassa äänet jaetaan neljälle eri kaiuttimelle, jotka sijoitettiin yleensä kuuntelutilan eri kulmiin. Tämä mahdollistaa äänen kuulumisen useista eri suunnista.

Quadrofonia ei kuitenkaan koskaan saavuttanut suurta suosiota. Tämän järjestelmän haasteena oli muun muassa se, että musiikkiteollisuuden täytyi tuottaa erityisiä quadrofonisia äänitteitä, ja kuluttajien piti hankkia nelikanavaiset äänentoistolaitteet. Toisaalta esimerkiksi Elac käytti tilaäänensä synnyttämiseen kanavaerotusta, jolloin ei tarvittu erityisiä äänitteitä vaan menetelmä toimi ihan tavallisilla stereoäänitteillä. Elac käytti nimitystä “Pseudoquadrofonie” eli “tekoneliäänisyys”. Elacilla oli kokonainen Quadrosound-mallisarja.

Elacilla oli 1971–1978 laaja Quadrosound-mallisto käsittäen erilaisia yhdistelmälaitteita, viritinvahvistimia ja kaiuttimia. Kuvassa Elac Quadrosound 1000 -levysoitinyhdistelmä, joka maksoi vuonna 1972 noin 1 400 Saksan markkaa, nykyrahassa noin 2 600 euroa. Ei halpa todellakaan, eikä ihme, ettei kauppa käynyt.

Elac Quadrosound 1000T -viritinvahvistin vuodelta 1975 (kuvassa valkoinen laite) edusti aikansa modernia muotoilua ja on juuri siksi nykyään haluttu keräilykohde.

Elacilla oli myös oma laaja Quadrosound-kaiutinmallisto.

Yhtiö hajoaa

Vaikka Elacilla oli vahva jalansija markkinoilla, niin laaja ja hajanainen tuoteportfolio ja ennen kaikkea kaukoidästä tuleva kasvava kilpailu ajoi Elacin vaikeuksiin ja lopulta konkurssiin vuonna 1978, mikä johti alkuperäisen sonar-teknologiayksikön ja sen liiketoiminnan myyntiin Yhdysvaltalaiselle Honeywell-konsernille, sittemmin Suomeen Wärtsilälle (2015) ja 2019 edelleen eteenpäin. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että varsinaista konkurssia Elac ei siis kuitenkaan tehnyt vaan selvisi tilanteesta myymällä osan liiketoiminnastaan. Tästä ei ole varmaa tietoa. Todennäköisesti yrityksen nimi muuttui kuitenkin tällöin ELAC Ingenieurtechnikiksi.

Elacin silloinen audiopuoli säilyi kuitenkin edelleen omana brändinä, joskin siis paljon pienempänä yrityksenä. Ajat olivat hankalat, ja myyntiä ja jakelua varten aloitettiin 1980-luvulla yhteistyö varta vasten tätä tarkoitusta varten perustetun John & Partners -yhtiön kanssa.

Tarina sai kuitenkin nopeasti uuden käänteen kun Elac ilmoitti konkurssistaan Berliinin IFA-messuilla vuonna 1981. Siitä seurasi pian, että John & Partner päätti ottaa yrityksen haltuunsa 31. joulukuuta 1981, kun uutta vuotta jo juhlittiin. John & Partnersin toimitusjohtaja John Wolfgang onnistui saamaan päätökseen neuvottelut pankkien ja velkojien kanssa ja sinetöimään kaupat. ELAC Ingenieurtechnik GmbH muuttui ELAC Phonosysteme GmbH:ksi.

Uusi suunta

Uusi omistaja ei olisi voinut kuvitella, mitä ongelmia yritys pian kohtaisi. Jo 1980-luvun puolivälissä vinyylilevyjen markkinat – ja sitä kautta myös levysoitinten myynti – laskivat jyrkästi. Audioala kohtasi muutenkin digitaalisuuden myötä isoja muutoksia.

Elacin oli pakko keksiä jotain muuta. Yritys tekikin tuolloin rohkean liikkeen ja osti saksalaisen kautinvamistajan nimeltään Axiom Electroacoustic Speaker Specialists. Tällä ei ole muuten mitään tekemistä Kanadalaisen Axiom Audion kanssa, vaikka nimi sama onkin.

Axiomin hankinta antoi Elacille kaiutinvalmistukseen uutta asiantuntemusta. Elacin oma audioalan kokemus ja osaaminen yhdessä Axiomin kanssa tuottivatkin pian tulosta. Ensimmäinen kaiutinmalli 250-4Pi (1985) oli merkittävä virstanpylväs Elacille. Siinä esiteltiin eksoottinen ympärisäteilevä diskantti 4pi, joka kykeni toistamaan aina 50 kilohertsiin saakka ja oli näin valmis korkearesoluutioisille medioille kauan ennen niiden keksimistä.

Nämä 1,5 metriä korkeat ja 90 kilogrammaa painavat kaiuttimet olivat muutenkin Elacin taidonnäyte sen hetken osaamisesta ja tekniikasta. Massiivinen Elac 250-4Pi oli rakenteeltaan nelitie. Matalat taajuudet toistettiiin neljällä kevytkartioisella kahdeksan tuuman bassoelementillä ja transmissiolinjakotelolla. Keskialue oli jaettu kahteen kaistaan ja kahdelle elementille: 550–1 450 hertsiä toistettiin 80-millimetrisellä elementillä ja 1 450–4 000 hertsiä 25-millimetrisellä kangaskalotilla. Tästä ylöspäin toistosta vastasi uusi 4Pi-diskantti. Toistoalueeksi ilmoitettiin 18–28 000 hertsiä. Herkkyys oli poikkeuksellisen matala, vain 83 desibeliä per watti per metri ja minimi-impedanssi 2,3 ohmia. Kaiuttimet maksoivat aikanaan 15 000 Saksan markkaa parilta, nykyrahassa noin 16 000 euroa.

4Pi diskantti on ollut pitkään mukana mallistossa, tosin nyt kehitysversiona Plus.2. Kyseessä on ympärisäteilevä nauhadiskantti. Tämä tarkoittaa, että se toistaa ääntä kaikkiin suuntiin. Diskantissa oli erittäin ohut, vain 0,006 millimetriä paksu alumiinikalvo. 4Pi Plus.2 on tarkoitettu lisädiskantiksi monenlaisiin kaiutinjärjestelmiin. Sen herkkyys on säädettävissä viidelle eri tasolle (-4, -2, 0, 2, 4 desibeliä) ja jakosuotimen alataajuus voidaan valita kolmesta vaihtoehdosta (10, 12, ja 15 kilohertsiä). Diskanttien hinta on noin 3 000 euroa parilta.

Elac EL160 oli aikanaan (myynnissä vuosina 1987–1991) mallisarjansa (edullisempi mallisarja) huippua. Kyse oli tässäkin suurista kaiuttimista, kuten aikanaan oli tapana, korkeus peräti 1,2 metriä ja painoa 66 kilogrammaa. Kaiuttimet olivat rakenteeltaan nelitiet, ja bassoaluetta toisti kolme kahdeksan tuuman elementtiä. Toiston luvattiin ulottuvan aina 23 hertsiin saakka. Kaiuttimet maksoivat aikanaan Saksassa 4 200 paikallista markkaa parilta.

Elac Linear Acoustic LA Tube 1 -putki-integroitu.

1990-luvun alussa Elac päätti kokeilla siipiään myös highend-vahvistimissa, ja se onnistui hyvin. Elacin harvinainen Linear Acoustic LA Tube 1 -putki-integroitu sai suurta arvostusta. Vahvistin oli suunniteltu tarjoamaan 2 x 45 watin teho trioditilassa ja 2 x 80 watin tehon ultralineaarisessa tilassa, molemmat neljän ja kahdeksan ohmin kuormituksella. Vahvistin sisältää kahdeksan EL-34-putkea. Vahvistimen toimintoja ohjattiin joko lasikosketuspaneelin tai metallisen kaukosäätimen avulla. Vahvistin painoi 45 kilogrammaa ja on erittäin harvinainen, sillä sitä on valmistettu vain 110 kappaletta. Sarjaan kuului myös cd-soitin CD1.

Vuonna 1993 Elac esitteli myös Axiomin kanssa suunnitellun JET-nauhadiskantin, joka perustui Oskar Heilin 1970-luvulla kehittämään "air-motion transformer" -tekniikkaan, jossa haitarimainen tasokalvo puristuu ja laajenee ilman liikuttamiseksi. Tämä liikuttaa ilmaa huomattavasti nopeammin kuin perinteisen elementin edestakainen mäntämäinen liike. JET-diskantti pystyy toistamaan erittäin korkeita taajuuksia aina 50 kilohertsiin asti, mikä ylittää ihmiskuulon alueen ja kaikkiaan pienemmällä säröllä.

Vuonna 1993 Elac lanseerasi käänteentekevät, kompaktit, mutta ääneltään suuret Elac 305 -jalustakaiuttimet (kuvassa valkoisena), joiden dna on säilynyt vuosien varrella eri kehitysversioissa aina nykyiseen Line 300 BS 312 -kaiuttimiin saakka.

Vuonna 2010 Global Legend Holdings hankki osuuden Elacista, ja valmistaja otti harppauksen uusiin teknologioihin. Yksi näistä oli Air-X-teknologia (2013), joka mahdollisti langattomasti ohjattavat aktiivikaiuttimet. Näin Elacista tuli yksi ensimmäisistä hifivalmistajista, joka tarjosi huippuluokan vastineen trendikkäille ja yhä suosituimmille lifestyle-kaiuttimille.

Firman 90-vuotisjuhlavuonna (2016) Elac hankki omistukseensa Yhdysvaltalaisen highend-valmistajan Audio Alchemyn. Näin Elac sai jälleen jalansijaa huippuluokan vahvistimissa ja myös verkkosoittimissa. Tämä avasi myös perustan Yhdysvaltojen-markkinoille ja haarakonttorille, jossa on oma kehittäjätiimi.
Vinyylilevyjen uuden tulemisen myötä Elac herätti myös Miracord-levysoittimet henkiin yli 40 vuoden jälkeen. Uudet Elac Miracord -levysoittimet on suunniteltu ja valmistettu Elacin toimesta, eli uudet soittimet eivät ole ilmeisesti pelkästään vanhojen Miracord-mallien uudelleenbrändäyksiä tai osien kokoelmia muilta yrityksiltä. Nykyään Elacilla on vanha jalansija kaiuttimissa ja jälleen myös levysoitttimissa.