Teksti Verkkotoimitus

Heikki Silvennoinen oli jotain ainutlaatuista – taiteilija, joka yhdisti huumorin ja myös musiikin tavalla, joka sai niin sydämen kuin sielunkin värähtelemään.

Hänen poismenonsa jättää suuren aukon suomalaiseen viihteeseen ja kulttuuriin, mutta myös syvän jäljen meihin, jotka saimme nauttia hänen töistään.

Kummelin hahmot – olipa kyseessä kärttyisä Mikko "Hermanni" Kärnä, variksenpelättimen mietteet tai yksinkertaisen absurdit tilanteet – eivät olleet vain sketsejä. Ne olivat pieniä oppitunteja elämästä. Silvennoinen osoitti, että huumori auttaa kaikkeen. Se irrottaa meidät hetkeksi arjesta ja antaa tilaa nauraa omille virheillemme, kanssaihmisillemme ja jopa elämän väistämättömille kummallisuuksille.

Hän sai meidät ymmärtämään, että joskus tärkeimmät asiat elämässä löytyvät vakavuuden ja naurun välimaastosta – juuri sieltä, missä Heikki tuntui viihtyvän parhaiten.

Muusikkona Heikki oli suvereeni. Hänen kitaransa kertoi tarinoita, joita sanat eivät pystyneet tavoittamaan. Hänen bluesinsa ei ollut vain soittoa, vaan tunteen tulkintaa – iloa, surua ja kaikkea niiden välillä. Hänen soittonsa resonoi syvällä, ja jokainen nuotti oli osoitus hänen rakkaudestaan musiikkiin. Hän ei koskaan tehnyt siitä suurta numeroa, mutta se juuri teki siitä niin aitoa ja merkityksellistä.

Heikin poismeno on suuri menetys, mutta samalla hän jättää meille perinnön, joka on täynnä iloa, musiikkia ja huumorin voimaa. Hänen muistolleen voi "vakavasti naureskella", kuten hän varmasti toivoisikin. Elämä on vähän kevyempää, kun muistamme nauraa itsellemme ja toisillemme – aivan kuten Heikki opetti meille.

Kiitos, Heikki, että jaoit maailmasi kanssamme. Sinun jäljiltäsi maailma on paljon iloisempi. Lepää rauhassa.

Ja tässä kevennykseksi Kummeli TOP 10.

Katso myös Jaakko Parkkalin haastattelu: Hieno tarina ja hieno mies.