Viime vuosien aikana on ollut yhä helpompaa huomata ilmiö, jota voisi kutsua nimellä ”teknologian tasa-arvoistuminen”. Kalliiden huippumallien toiminnot, ominaisuudet ja jopa osa laadusta ovat alkaneet valua yhä edullisempiin hintaluokkiin – eikä pelkästään jäljiteltynä vaan aidosti käyttökelpoisina ratkaisuina.
Tämä näkyy lähes kaikessa teknologiassa aina autoista lähtien. Äänen- ja kuvantoistossa tämä näkyy laatuna ja ominaisuuksin, jotka olisivat vielä muutama vuosi sitten tuntuneet lähes mahdottomilta tässä hintaluokassa.
Tämän lehden testissä mukana ollut Arylic B50SE -vahvistin on hyvä esimerkki ilmiöstä. Alle sadan euron hinnalla saa laitteen, jossa on digitaalinen vahvistintekniikka, kohtalaisen monipuoliset liitännät, sovelluspohjainen ohjaus, jakosuotimet subwooferille sekä parametrinen taajuuskorjain. Vahvistimessa soi hyvin ja tehoa on useampaan käyttöön enemmän kuin riittävästi – ei pelkästään ”hintaisekseen hyvä” vaan oikeasti käyttökelpoinen vaihtoehto myös vakavampaan kuunteluun.
Onko laatu siis enää ylellisyyttä? Tietyssä mielessä ei. Olemme siirtyneet aikaan, jossa DSP-tekniikka, tehokkaat D-luokan vahvistimet ja suunnittelun optimointi mahdollistavat laadukkaan toiston yhä pienemmissä, halvemmissa ja yksinkertaisemmissa laitteissa. Toki eroja jää edelleen. Hyvä ääni ei ole kadonnut kalliista laitteista, mutta sen saatavuus ei ole enää rajoittunut niihin.
Tämä kehitys haastaa meidät arvioimaan tuotteita uudella tavalla. Missä menee enää raja ”riittävän hyvän” ja ”aidosti erinomaisen” välillä, jos molemmat täyttävät käyttäjän tarpeet? Entä milloin investointi kalliimpaan laitteeseen perustuu todelliseen suorituskykyyn ja milloin vain odotuksiin tai brändimielikuvaan?
Laatu ei ole katoamassa – se on muuttamassa muotoaan. Ja yhä useammin se mahtuu paitsi taskuun, myös budjettiin.
Jaa Jaa artikkeli