1980-luvun lopulla hifiharrastus oli vilkkaimmillaan, ja kotikuuntelijoiden tarve säätää ääntään huoneen akustiikan ja vaihtelevien äänitteiden mukaan kasvoi nopeasti. Graafiset ekvalisaattorit tarjosivat siihen kätevän ratkaisun. Yamaha EQ-500 oli aikanaan tyypillinen paremman tason malli tuolta ajalta: kymmenen kaistaa per kanava, spektrinäyttö ja kohinan generaattori tekivät siitä yllättävän hyvin varustellun laitteen.

1980-luku oli hifiharrastuksen kulta-aikaa kotikuuntelun ollessa aktiivista, ja yhä useampi harrastaja halusi hienosäätää ääntään omien mieltymystensä, huoneen akustiikan ja äänitteiden vaihtelevan laadun mukaan. Kodin olosuhteet eivät olleet äänen kannalta ideaalisia, ja kaiuttimet päätyivät usein kompromissipaikkoihin: nurkkiin, kirjahyllyihin tai liian lähelle seinää. Samalla äänitteet vaihtelivat suttusointisista kaseteista eritasoisiin LP-vinyyleihin. Myös kaiuttimien toistossa oli usein paljon toivomisen varaa: värittymiä ja korostumia, mitä pyrittiin korjaamaan. Juuri tähän tarpeeseen vastasivat kotikäyttöön suunnitellut graafiset ekvalisaattorit.

Tori.fi:stä hankkimamme Yamaha EQ-500 edustaa juurikin tyypillistä, paremman tason ekvalisaattoria, joita myytiin paljon 80-luvun lopulla. 1988 laitteen hinta oli noin 1900 markkaa, eli noin 315 euroa. Jos huomioidaan inflaatio Saksassa ja euroalueella vuodesta 1988 vuoteen 2025, ostovoima vastaisi suunnilleen noin 750 euroa nykyrahassa.

Kyseessä on varsin hyvin varusteltu laite, joka sisältää kanavakohtaisesti kymmenen taajuuskaistaa ±12 dB säätöalueella. Matalin säätöpiste on 30 Hz - taajuus jolla voi oikeasti tukevoittaa bassotoistoa jos sellainen tarve on. Korkein taajuuspiste on taas 16 kHz, joka riittää enemmän kuin mainiosti kaikkein ylimmän diskantin säätötarpeisiin. Yamahan erikoisuuksiin kuuluu spektrinäyttö, mittamikrofoni sekä vaaleanpunaisen kohinan generaattori, joiden avulla pyritään säätämään tasainen taajuustoisto haluttuun kuuntelupisteeseen. Tällä metodilla ei oikeasti päästy täydelliseen lopputulokseen, mutta suunta oli kuitenkin parempaan.
Muita hyödyllisiä toimintoja on kytkettävä subsonic-suodin, joka suodattaa alle 15 Hz taajuudet, jotka voivat olla haitallisia monille kaiuttimille varsinkin kovilla äänenvoimakkuuksilla.

Yamaha, kuten muutkin sen ajan ekvalisaattorit liitettiin tyypillisesti vahvistimen Tape Monitor-liitäntään, jossa taajuuskorjattu signaali kulki kätevästi läpi kaiuttimiin asti. Koska vahvistimen Tape-liitäntä oli näin “uhrattu”, löytyy korvaava liitäntä Yamahan takapaneelista. Mielenkiintoinen lisätoiminto on se, että voit halutessasi äänittää kasetille taajuuskorjatun signaalin. Visuaalisesti hieno yksityiskohta on myös taajuussäätimien päässä olevat punaiset ledit kun säätö on aktivoitu päälle.

Käytössä

Vaikka Yamahalla on jo lähes 40 vuotta ikää, se toimi mainiosti koekäytössämme. Harmittavasti alkuperäistä mikrofonia ei enää löytynyt, joten tyydyimme kuulopohjaiseen yritys ja erehdys-pohjaiseen säätämiseen. Näinhän sitä ennenkin tehtiin.

Mitä näillä taajuuskorjaimilla oikeasti haettiin? Olkaamme realisteja: Korjaimet olivat pääosin soundin “maustajia” ja alimman basson korostajia. Aika tyypillinen kotikorjaus oli niin sanottu “riippusilta” tai “hymynaama” (= Smile Curve) käyrä, jolla haluttiin korostaa taajuusalueen ääripäitä. Huoneen akustiikan puutteiden ja kaiuttimien toiston aitoon korjaukseen tuon ajan taajuuskorjaimista ei oikeasti ollut, siihen ne olivat liian suurpiirteisiä ja karkeita, lisäksi kotiolosuhteissa ei ollut riittävän tarkkoja mittaustuloksia saatavana: Testaamamme Yamahan spektrinäyttö on toki suuntaa antava analyysi toistosta. Soundin muokkaamiseen Yamaha toimii joka tapauksessa mainiosti, vaikkakin monet hifistit nyrpistivät tälle metodille nenäänsä.

Kun 2000-luvun alussa digitaalinen signaalinkäsittely alkoi yleistyä kotilaitteissa, fyysiset graafiset ekvalisaattorit jäivät vähitellen sivuun. Modernit AV-vahvistimet, huonekorjausohjelmistot ja DSP-pohjaiset sovellukset hoitivat saman työn automaattisesti ja paljon tarkemmin. Sinänsä hieno ja näyttävä laite. Ja äänen säätöön toki edelleen käyttökelpoinen.

Yamaha EQ-500
Hinta. n. 1950 mk (vuonna 1988)
= n. 750  eur (indeksikorjattuna)
Korjauskaistat: 2 x 10 kpl
Toistoalue: 10 - 35 000 Hz
Häiriöetäisyys: 105 dB
Liitännät: RCA sisään/ulos, TAPE: RCA sisään/ulos, mikrofoni 6,3 mm
Muuta: Spektrianalysaattori, pink noise generaattori, subsonic-suodatin
Mitat: (l x k x s) 435 x 100 x 232 mm
Paino 2,85 kg
Lisätietoa: Lataa käyttöohje

TAAJUUSKORJAIN?

Taajuuskorjain (engl. equalizer) on nimensä mukaisesti laite, joka tasoittaa eri taajuusalueiden voimakkuuksia äänisignaalissa (equalize = tasoittaa). Suomenkielinen nimitys taas korostaa taajuuksien "korjaamista" – molemmat kuvaavat samaa perusajatusta: laitteen tehtävänä on muokata ja tasoittaa äänen taajuustoistoa eli taajuusvastetta mahdollisimman tasaiseksi. Taajuuskorjain mahdollistaa äänen säätämisen kaiuttimien, huoneen ja kuuntelijan mieltymysten mukaan.

Taajuuskorjauksen periaate kehitettiin 1930-luvulla viestintä- ja studiotekniikan tarpeisiin. Kotihifikäyttöön taajuuskorjaimet vakiintuivat 1970-luvulla, kun markkinoille ilmestyivät 7-10 kaistaiset graafiset korjaimet. Lähes kaikilla suuremmilla hifimerkeillä oli tuolloin omia taajuuskorjaimia, ja ne kuuluivat usein olennaisena osana täydellistä hifilaitteistoa. Monissa vahvistimissa jopa vakiovarusteena. Näyttävimpänä moni saattaa muistaa esimerkiksi Technicsin SH-8065:n, peräti 2 x 33-kaistaisen taajuuskorjaimen.

1990-luvun lopulla analogiset laitteet väistyivät digitaalisen signaalinkäsittelyn tieltä, ja taajuuskorjaimista tuli osa DSP-pohjaista prosessointia ja automaattisia huonekorjausjärjestelmiä. Perusidea on kuitenkin pysynyt samana koko kehityksen ajan: äänen tasapainottaminen ja hallinta taajuusalueittain.

Taajuuskorjaimet voidaan jakaa kolmeen päätyyppiin:

Graafinen taajuuskorjain koostuu useista kiinteätaajuisista liukusäätimistä, joilla voidaan korostaa tai vaimentaa eri taajuusalueita. Säätimet muodostavat ikään kuin graafien kuvaajan taajuusvasteesta. Siitä nimitys. Yleisin korjaintyyppi ja kotihifin lisälaite 1970-1980-luvuilla.

Parametrinen taajuuskorjain on monipuolisempi: jokaiselle kaistalle voidaan säätää keskitaajuus, kaistanleveys (Q) ja vahvistus (gain). Tällaisia käytetään erityisesti studio- ja digitaalisissa järjestelmissä.

Puoliparametrinen taajuuskorjain yhdistää näiden ominaisuuksia – keskitaajuus ja vahvistus ovat säädettävissä, mutta kaistanleveys on yleensä kiinteä.

Ja tässä vielä hieman noista termeistä:

Kaista tarkoittaa yksittäistä taajuusaluetta, jota säädetään. Kaistojen määrä kertoo, kuinka montaa taajuusaluetta voidaan hallita.
Keskitaajuus on taajuus, johon säätö kohdistuu.
Kaistanleveys (Q) määrittää, kuinka laajasti säätö vaikuttaa ympäröiviin taajuuksiin: suuri Q vaikuttaa kapeasti, pieni Q laajemmin.
Säätöalue (gain) ilmaisee, kuinka paljon tiettyä taajuutta korostetaan tai vaimennetaan, yleensä ±6–12 dB:n alueella.

VIDEO: What is an Equalizer (EQ) and How Does a Parametirc vs Graphic EQ Work?