Levyarviot: Kolme aika erilaista äijää

Levylautasella tällä kertaa kolmen verrattain erilaisen äijän hengentuotteet.

Andy McCoy: 21st Century Rocks
Genre: Rock
Julkaisija: Ainoa Productions

Andy McCoy on valtakunnan paras rokkisäveltäjä. Myös surullinen rock ’n’ roll -media-klovni, mutta ennen muuta perhananmoinen muusikko, joka selvänä hetkenään kykenee säveltämään tatuoinneillaan pullistelevat kilpailijat kumoon.

Hanoi Rocks on kautta aikain vaikutusvaltaisin suomalainen rock-yhtye, ja tästä käy kiittäminen pitkälti Andy McCoyn biisien pop-sensibiliteettiä. Soololevyjen puolelta McCoyn uutuus on hieman yllättäen vasta miehen kolmas.

Kaikki maailman polle ja lirpakka sekä Hanoi Rocksin uran loppuminen parhaaseen nousukiitoon eivät tylsyttäneet McCoyn sävelkynää, vaan McCoyn soololevyilläkin on ollut Strung Outin ja Mind Over Matterin kaltaisia briljantteja rock-helmiä. Parhaat biisit ovat kuitenkin tavanneet olla avausraitoina, ja niinpä mieliala on voinut kääntyä jo kättelyssä tappion puolelle, kun nimiraita runnoo my millionth riff -tyyppistä junttaa ilman haisuakaan siitä pop-nerosta, joka on joskus säveltänyt Tragedyn ja Cheyennen.

Mutta ei kiirehditä. Undertow on hieman parempi, jo kertaalleen Pelle Miljoonan suomenkielellä hyväksi toteama rock-raita. Ja Seven Seas -singlen säkeistössä tuulee pitkästä aikaa sieltä ilmansuunnasta, missä Hulkon lahjat muhivat.

Ei tämä levy Building on Traditionin tasolle yllä, mutta hyvänä hetkenä McCoy edelleen pesee nuoremmilla rokkikukoilla – ja vanhoilla bänditovereillaan – lattioita.

Nick Cave & The Bad Seeds: Ghosteen
Genre: Ambient, elektroninen
Julkaisija: Ghosteen ltd

The Bad Seeds on maailman paras taustabändi. Titteli on myönnetty lyömättömästä tyylitajusta ja syvyydestä, jolla Bad Seedsin herrasmiehet ovat sisäistäneet niukkuuden hyveen soitoonsa. Uudet pohjat Nick Caven kuuluisan taustayhtyeen pidättyväisyydestä kuullaan tuplalevy Ghosteenilla, jonka äänikuvaa dominoivat Ellisin kelluvat syntetisaattorit sekä Caven karismaattinen kerronta.

Minuuttimääräisesti albumi mahtuisi yhdelle cd-levylle, mutta musiikin luonteen huomioonottaen ratkaisu on ehjä; Push The Sky Awayn ja Skeleton Treen aloittaman albumitrilogian alkuosat kestävät yhteensä vain hieman pidempään kuin Ghosteen, ja lyyriset teemat jakavat levyn lasten ja vanhempien puoliin.

Levyn sanoitusten keskiössä on Caven teini-ikäisen pojan tapaturmainen kuolema ja trauman käsittely. Caven ääni on karismaattisempi ja isällisempi kuin koskaan aiemmin, ja jollain tapaa myös levollisempi. Ensimmäistä kertaa Caven levyllä kuullaan tutun baritonirekisterin lisäksi Caven falsettia. Kuusikymppisenä Caven tulkinnassa on rauhaa ja rohkeutta, johon amfetamiini- ja heroiinivuosien aikana ei ollut aikaa.

Ghosteen ei ole teemoiltaan helppoa musiikkia, vaikka sen sointi on periaatteessa hyvin ilmava ja soljuva. Trilogian päätöslevynä Ghosteen käyttää useita samoja elementtejä kuin edeltäjänsä, mutta kehittää ajatukset maaliin ja tekee kaiken valtaisalla tyylitajulla.

Kaney West: Jesus is King
Genre: Rap
Julkaisija: Getting Out Our Dreams II

Maailman menestynein rap-taiteilija lopetti mielialalääkityksensä ja rupesi tehtailemaan suureeposta Jeesuksesta. Katso kuvat. Aikataulut pettivät matkalla moneen kertaan, mutta hän on täällä tänään, mies, ääni – ja sana.

Eikä yksin. Vapahtajan lisäksi mukana on myös Sunday Service Choir -gospelkuoro, joka piiskaa levyn käyntiin vimmaisella julistuksellaan. Meininki on hetken aikaa kuin Blues Brothersin kirkkokohtauksessa, yhä ilman bändiä.

Sen enempää Kanye kuin vierailijatkaan eivät käytä levyllä rumia sanoja. Kummallisimmasta päästä levyn vierailijoita on maailman imelin sopraanosaksofonisti Kenny G.

Kakkosraita Selah on mainio esimerkki siitä, kuinka sinne tänne sinkoilevan mielenterveyden alla asuu yhä se taiteilija, jonka näkemys on vienyt rap-musiikkia eteenpäin. Selah on eeppinen, julistava ja juuri sen verran lyhyt, että se tekee mieli kuunnella heti uudestaan.

Follow Godilla kuullaan perinteisempää, sample-pohjaista rap-tuotantoa. Sample on hyvä, ja rap kulkee. Hitto vie, Kanye, sää hanskaat tän homman.

Kanye Westin kirkasotsaisessa gospel-julistuksessa on jotain suoraselkäistä ja täten mielenkiintoista. Kanye on selkeästi hajonnut hahmo, mikä kuuluu myös murtuilevassa äänessä. Siinä, mihin Kanye uskoo, tuntuu olevan kuitenkin jotain sisäisesti johdonmukaista, vaikka ulkopuolelle touhu voi Trumpismeineen näyttäytyä välillä aika persoonallisena