BenQ esitteli Oslossa Norjassa kahta uutta edullisen hintaluokan 4k-projektoria. AVPlus oli paikalla ja sai mahdollisuuden esittää myös kysymyksiä valmistajan edustajille.


W2700 on suunnattu ensisijaisesti taviksille, jotka miettivät projektoria esimerkiksi olohuoneeseen television tilalle. Sen voi myös asettaa esimerkiksi pöydälle. 120 tuuman kuva on mahdollista saavuttaa neljän metrin päästä. Suurimmillaan projektori tarjoaa 200 tuuman kuvaa. Televisioviritintä projektorissa ei ole. Jos yhdistää taakse esimerkiksi usb-tikun tai Chromecastin tapaisen toistimen, elokuvanautintoon päästäkseen ei välttämättä tarvita kuin virtajohto.

Projektorin voi asettaa esimerkiksi pöydälle. Sisäänrakennetut kaiuttimet eivät korvaa soundbaria tai kotiteatterijärjestelmää, mutta ajavat television kaiuttimien asian. Jos kaipaa parempaa soundia, äänen saa ulos digitaalisena spdif-liitännän kautta. Värintoistoltaan se kattaa 95% DCI-P3-väriavaruudesta. Sen kirkkaus on 2000 ansi luumenia ja kontrastisuhde 30 000:1. Projektorissa on 1,3-kertainen zoom ja vertikaalinen linssinkääntö. Hinta sijoittuu 1 699 euroon.

W5700 taas on lähtötason 4K-projektori vakavampaan kotiteatterikäyttöön. Se on kattoasennettava ja tarkoitettu olohuoneen sijaan dedikoituun kotiteatteritilaan. Projektorissa ei ole kaiuttimia, sillä se on tarkoitettu yhdistettäväksi erilliseen audiojärjestelmään.

Värintoistoltaan se kattaa 100 % Yhdysvaltojen elokuvateollisuuden käyttämästä DCI-P3-väriavaruudesta. Pinta on mattamusta valoheijastuminen ehkäisemiseksi. Lisäksi linssin yläpuolella on pölysuoja. Sen kirkkaus on 1800 ansi luumenia ja kontrastisuhde 100000:1. Projektorissa on sekä vertikaalinen että horisontaalinen linssinkääntö ja 1,5-kertainen zoom. Hinta sijoittuu 2 849 euroon.

Kuten ohjaaja tarkoitti

BenQ kertoi panostaneensa projektoreissa erityisesti värintoisto-ominaisuuksiin. Aiemmasta sRGB-väriavaruudesta on laajennettu kohti 23 prosenttia laajempaa DCI-P3-väriavaruutta, joka on harvinaista tämän hintaluokan projektorissa. Se kattaa erityisesti punaisen ja vihreän värin toistossa suuremman osan ihmissilmän havaitsemista värisävyistä. Kumpikin malli tukee hdr10- ja hlg-formaatteja.

Valmistaja on pyrkinyt korostetun värikylläisyyden sijaan uskollisuuteen elokuvan värinmääritysten kanssa. BenQ kutsuu teknologiaansa Cinematic Coloriksi. Valmistaja kertoo panostaneensa dlp-väripyörään, käyttäneensä täysin lasisia linssejä ja projektorin lamppukin on kustomoitu.

Kukin projektori kalibroidaan tehtaalla, ja mukana toimitetaan testiraportti sarjanumerolla varustettuna. Kalibroinnissa säädetään ja testataan muun muassa värilämpötila (D65), gamma, mustan ja valkoisen taso, keskiharmaa, kylläisyys ja kirkkaus. Delta E -arvossa pyritään alle kolmeen. Luku kuvaa eroa värien havaitsemisessa.

W2700- ja W5700-malleja ei BenQ:n edustajan mukaan ole tarkoitettu tuottamaan maksimaalista kirkkautta tai kilpailemaan katselutilan vallitsevan valon kanssa. Niinpä niille kannattaa varata kohtalaisen pimeä tila. Valikoimasta löytyy myös kirkkauteen enemmän keskittyviä malleja, jotka tarjoavat vastaavasti vaatimattomampaa värintoistoa.

Oslossa järjestetyssä demotilaisuudessa projektoreja verrattiin kahteen saman hintaluokan malliin. Eroja oli havaittavissa erityisesti punaisen ja vihreän sävyissä ja kontrastissa BenQ:n mallien eduksi.

W2700 on jo toimistollamme odottamassa testiä. Lisää tietoa BenQ:n Cinematic Colorista löytyy täältä.

www.benq.eu