Fanu (Janne Hatula) on Espoossa asuva artisti, dj ja ääniteknikko, joka on luonut uraa ja saanut mainetta bassovetoisen elektronisen rytmimusiikin, erityisesti drum & bassin tekijänä. Tällä hetkellä työkseen äänen jälkituotantoa tekevä Fanu on seurannut musiikkiteknologiakenttää 25 vuoden ajan. Hänestä on tullut kansainvälisesti kysytty masteroija, arvostettu musiikintekijä sekä muun muassa Suomen ainoa sertifioitu Ableton Live -kouluttaja. Kysyimme alan asiantuntijalta, mitä musiikkiteknologialle kuuluu vuonna 2017. Haastattelun lopusta löydät myös Fanun musiikki-, laite- ja plugarisuositukset!

Fanun studio on uuden ja vanhan musiikkiteknologian kohtauspinta.

 Mikä mielestäsi on musiikkiteknologian peruslähtökohta?
– Teknologia antaa hyvät työkalut tehdä musiikkia itse ja viedä sitä haluamaansa suuntaan. Se on mielestäni myös erottamaton osa itse musiikkia ja sen tekemistä. Itse nautin musateknologiasta ja kaikista niistä mahdollisuuksista, joita se tarjoaa.

Millaisen polun olet kulkenut musiikkiteknologian parissa?
– Aloitin musiikinteon Amigalla vuonna 1992. Joskus 90-luvun lopussa sain pc:n ja 2000-luvun alussa siirryin Cubase-ohjelmiston avulla plugarimaailmaan. Siitä seurasi pitkä periodi, jossa käytin vaan sämplereitä, jotka ajoin analogitiskiin ja äänitin siitä tietokoneelle. Jossain vaiheessa sitten tuli monitoroinnin parantaminen ja se, miten biisin saisi kuulostamaan juuri oikealta. Aloinkin tekemään audioeditorissa pientä taajuuskorjausta ynnä muuta, ja siitä tavallaan sitten lähti tämä nykyinen masterointihomma. Sen oppi oikeastaan tosi nopeasti, kun alkoi vaan opettelemaan; kun tiesi, miltä musiikin tuli kuulostaa, piti vain opetella se, miten se saadaan aina kuulostamaan halutulta ja millä työkaluilla.

Mikä tekee hyvän musiikin?
– Hyvän biisin tekee hyvä biitti ja bassolinja. Tunnettu drum & bass -artisti Photek on sanonut, että jos jaksat kuunnella tekemäsi biisin biittiä ja bassolinjaa loopilla etkä väsy siihen, se kertoo siitä, että sinulla on hyvän biisin pohja. Tätä selkärankaa olen yrittänyt pitää tekemisissäni. Kaikki muu siihen päälle on pelkkää bonusta – tärkeää toki sekin. Minusta on kivaa esimerkiksi sämplätä kaikkea mahdollista elokuvien puhepätkistä ääniefekteihin.

Kuvassa kaksi kolmesta Fanun luottolaitteesta: etualalla Audeze LCD-X -kuulokkeet ja taustalla Genelec 8350 -kaiuttimet.

Oletko soittanut perinteisiä instrumentteja? En näe studiossasi lainkaan esimerkiksi midi-koskettimistoa. Miksi?
– En ole soittanut, koska sitä kohtaan ei vaan ole koskaan herännyt kiinnostusta. Toisaalta daw (Digital Audio Workstation) on nykyään instrumentti, mutta en tiedä ollaanko vielä siellä, että sitä voisi kutsua perinteiseksi instrumentiksi – ainakaan Suomessa. Koskettimistoa minulla ei varsinaisesti ole ollutkaan, tai en sitä tarvitse. Sen pystyy korvaamaan joko Abletonin Push -ohjaimella tai vaikka tietokoneen näppäimistöllä. Push on sinällään eräänlainen koskettimisto, vaikka sen asettelu ei olekaan perinteinen. Silti sillä voi soittaa melodioita ja sävelasteikkoja. Se onkin laajentanut kovasti melodista aspektia omassa musiikissani. Kyseessä on eräänlainen aputyökalu, joka auttaa tekemään sitä musiikkia eri tavalla. Siinäkin musiikkiteknologia on tullut avukseni. Vaikkei se opeta sitä, miten niitä sointuja soitetaan muilla instrumenteilla, niin se on silti ihan siistiä, että sen vaiheen yli voi hypätä ja keskittyä musiikkiin.

Millainen työkalu Ableton sitten on?
– Ableton ja sen Session View on niin eri maailma muihin musiikinteko-ohjelmistoihin verrattuna, ja se saattaa vaikuttaa aluksi ihan lentokoneen ohjaamolta. Se on juuri se juttu, mitä pyrin avaamaan ja opettamaan ihmisille. Ableton Livellä tekee mielestäni musiikkia tosi nopeasti. Sillä on helppoa ja nopeaa hahmotella erilaisista osasista koostuvia juttuja soimaan päällekkäin, jolloin tulee vaan roiskittua ja luonnosteltua kaikki yhteen sceneen, jossa on koko biisin kaikki matskut. Niistä sijoitellaan se kokonaisuus. Analogiana on se, että leivon kakun vasta sitten, kun kaikki värkit on siinä pöydällä. Ableton nopeuttaa ideoimisen prosessia ja pitää sen hauskana. Musiikin tekemisen pitäisi kuitenkin olla hauskaa, vaikkei se todellakaan sitä aina ole. Ableton onkin auttanut minua siinä, että se on tehnyt musiikin tekemisestä kivaa. Kun saan oppilaat hoksaamaan tämän, niin hekin ovat usein sitä mieltä, että onpa tämä siistiä!

Kertoisitko hieman työstäsi äänituotannon parissa?
– Tällä hetkellä Cloudbounce on täyspäivänen työni, jonka lisäksi teen miksauksia ja masterointeja. Olen keskittynyt lähinnä bassomusiikkiin, hiphoppiin ja sen johdannaisiin. Asiakkaita riittää lähinnä ulkomailta mutta välillä Suomestakin. Yksi henkilökohtainen huippukohta urallani on, kun pääsin tekemään uuden masteroinnin Pete Rockin seiskatuumaisesta vinyylistä. Alkuperäismatskun honottavasta ja resonoivasta saundista huolimatta lopputulos oli tosi hyvä!

Mikä on Cloudbounce?
– Cloudbounce on online-masterointipalvelu, joka perustuu täysin automatisoituun prosessiin. Lataat biisin sinne systeemiin ja määrität sen genren, niin se masteroi sen. Cloudbounce tarjoaa ainoana markkinoilla myös jälkimasterointioptioita, joiden avulla pääsee säätämään kokonaisuutta vielä enemmän vastaamaan omia tarpeita. Paljon muutakin on tulossa, mutta siitä en valitettavasti vielä voi kertoa.

Miltä musiikkiteknologian tulevaisuus näyttää?
– Musiikkiteknologian kanssa eletään hyvin mielenkiintoisia aikoja, koska ihmisellä on tendenssi viedä asioita niin pitkälle kuin mahdollista. Musiikkiteknologia tällä hetkellä on tekemässä juuri sitä. Jos menisimme nyt aikakoneella 1990-luvulle ja sanoisimme, että Waves tulee mallintamaan vaikka vinyyliprässin saundin Abbey Road Vinyl -plugarilla, niin meidät naurettaisiin pihalle, koska 15 vuotta takaperin kukaan ei olisi uskonut, että sellaista pystyy tekemään. Abletonkin pystyy analysoimaan soinnut ja melodiat ynnä muut tosi kehittyneesti. Teknologia auttaa kyllä ihmisiä, vaikka joitain se tuntuukin ärsyttävän.

INFO:

FANU / Janne Hatula (s. 1980)
www.fanumusic.com
– Artisti, dj ja ääniteknikko
– Julkaissut levyjä vuodesta 2002
– Mukana Cloudbounce-nimisessä online-masterointipalvelussa
– Lataa Fanun miksausopas A Crash Course in Mixing ilmaiseksi tästä.

TOP 3+1 -MUSIIKKI:
– Om Unit -tuotanto
– The Future Sound Of London -tuotanto
– Redefinition Records -tuotanto
– Pete Rock -tuotanto

TOP 3 -KAMAT:
– Audeze LCD-X -kuulokkeet
– Genelec 8350 -kaiuttimet
– Soundcraft 200 SR -mikseri

TOP 3 -PLUGINIT:
Massey TapeHead
Slate Digital Revival
oeksound Soothe


Osallistu Fanun The Silent Watcher -albumin tuplavinyylipainoksen joukkorahoituskampanjaan 28. kesäkuuta 2017 mennessä Diggers Factoryn sivuilla.