Kaiuttimien toimintaperiaate ja perustekniikka on edelleen sama kuin yli sata vuotta sitten. Toki kehitystäkin on tapahtunut. Otimme kokeiluun 35 vuotta vanhat arvostetun brittimerkin lattiakaiuttimet. Onko aika tehnyt tehtävänsä, vai olisiko niistä vielä tositoimiin vaikkapa muodikkaassa retrosetissä?

Teksti ja kuvat: Teppo Hirvikunnas Lähteet: KEF-historiikki, Wikipedia ja TM-arkisto
Artikkeli on julkaistu alun perin AVPlus-numerossa 5/2018.

KEF kuuluu eittämättä vanhimpien ja legendaarisimpien kaiutinmerkkien joukkoon. KEF Electronics perustettiin Iso-Britannian Kentissä vuonna 1961. Yritys oli alunperin nimeltään Kent Engineering & Foundry, joka valmisti muun muassa erilaisia maatalous- ja lakaisukoneita. Aika kaukana siis kaiuttimista.

Varsinainen KEF puolestaan syntyi, kun alun perin BBC-radioyhtiöllä ja myös Wharfedale-kaiutinvalmistajalla työskennellyt Raymond Cook (1925–1995) osti yrityksen ja aloitti kaiutinelementtien ja kaiuttimien valmistuksen.

KEF:in kaiuttimet olivat aikoinaan tunnettuja kyvystään tuottaa matalalle ulottuva bassotoisto paljon pienemmästä kotelosta kuin kilpailijoilla. Kun aikaisemmin kunnollisen bassotoiston tuottamiseen tarvittiin jopa 250–280 litran kotelotilavuus, niin KEF:in bassoelementeillä tarve oli “vain” 57 litraa. Tämä etu on toki aikojen saatossa hävinnyt, mutta aikoinaan se oli merkittävä. Tässä yhteydessä on toki mainittava, että bassoelementtien kehitystyö perustui Yhdysvaltalaisen Acoustic Researchin (AR) tutkimuksiin acoustic suspension -periaatteesta kaiutinelementeissä.

KEF:in ensimmäinen malli oli K1 Slimline (1962–1966). Tämä kolmitiekaiutin oli mitoiltaan tuohon aikaan sensaatiomaisen pieni: korkeus 680, leveys 430 ja syvyys vain 170 millimetriä.

Sitä seurasi kuuluisa B139, jossa bassoelementtinä oli ensimmäistä kertaa KEF:in erikoinen, ovaalin muotoinen kilparata-bassoelementti. Seuraavaksi ilmestyi siitä edelleen kehitetty aikanaan ultrakompakti kirjahyllykaiutin KEF Celeste. Kaiuttimen mitat olivat 610 x 381 x 241 millimetriä, joka on tänä päivänä todella kaukana ultrakompaktista. Näin se tekniikka kehittyy.

KEF kehitti radioyhtiö BBC:n kanssa 1960-luvun puolivälissä niin ikään kulttimaineen saaneet LS5/1A -monitorikaiuttimet. Yhteistyö BBC:n kanssa oli suureksi eduksi KEF:lle, ja sitä voi verrata Genelecin ja Ylen vastaavaan Suomessa.

Oman kaiutintuotannon lisäksi KEF toimitti kaiutinelementtejä myös monille tunnetuille kaiutinmerkeille, kuten Rogers, Celef, Monitor Audio, Sonus Faber ja Wilson Audio. Myös Linn on käyttänyt KEF:in elementtejä.

KEF oli merkittävä kaiutinvalmistaja ja myös Suomessa eräs myydyimpiä kaiuttimia 1970- ja -80-luvuilla. Huippuvuosina KEF valmisti jopa 10 000 kaiutinta viikossa. Valmistajan tunnetuimpia malleja harrastajien keskuudessa ovat edellä mainittujen lisäksi olleet muiden muassa 1970-luvulla julkaistun Reference-sarjan 104aB, 105.2 ja edelleen 104/2.

KEF ajautui vaikeuksiin 1990-luvun alussa ja oli vuonna 1992 lähes konkurssissa, jolloin sen osti hongkongilainen sijoitusyhtiö GP Acoustics International. Valmistaja selviytyi lamavuosista, ja nykyään tuotekehitys- ja tutkimus sekä lippulaivamallien tuotanto ovat edelleen alkuperäisillä sijoillaan Englannissa Kentin maakunnassa.

Diskanttielementti on 25-millimetrinen pehmytkalotti, ja basso–keskiääni on halkaisijaltaan 200-millimetrinen muoviseoskartio. Eikä niitä uskoisi 35 vuotta vanhoiksi. Bassoelementin kumiripustus kestää hapertumatta paljon paremmin kuin vaahtomuoviripustus.

KEF 204

KEF:in keskihintaluokan C-mallisarjaan kuuluva KEF 204 (tunnettu myös mallina Carlton II) oli tuotannossa vuosina 1981–85. Se oli C-sarjan ylempään hintaluokkaan kuuluva korkealuokkainen lattiakaiutin, joka korvasi suositun mallin 104. Kuitenkin selvästi Reference 104aB:tä edullisempana se oli luokassaan myyty kaiutin. Vuonna 1983 KEF 204 maksoi 3 380 markkaa parilta, mikä vastaa nykyrahassa noin 1 270 euroa. Halpaa vai ei?

Perusrakenteeltaan 204 on nykymittapuun mukaan melko kookas, bassoalueen passiivisäteilijällä varustettu kaksitiekaiutin. Kaiutinelementit eivät sinänsä paljasta kaiuttimen ikää: diskantti on 25-millimetrinen tekstiilipintainen niin sanottu pehmytkalotti, ja basso–keskiääni on halkaisijaltaan 200 millimetriä eli noin kahdeksan tuumaa.

Kumiripusteisen bassoelementin bextren-muoviseoskartio on KEF:in kehittämä. Bassotoiston vahvistamiseen käytetään resonaattoriviritystä, joka on toteutettu ovaalin muotoisella passiivisäteilijällä. Tänäkin päivänä kyseessä on siis modernin oloinen kaiutin.

Kaiutin on suunniteltu lattiasijoitukseen, vaikkakin kyseessä ei ole erityisen korkea, 70-senttimetrinen malli. Kaiuttimille ei kuitenkaan suositella käyttöohjeen mukaan jalustoja eikä edes suuntausta. Ohjeistuksessa on myös merkillepantavaa, että tuohon aikaan kaiutinjohtojen ei ilmeisesti tarvinnut olla läheskään niin järeitä kuin nykyään. Seitsemän metrin vedoillekaan ei ohjeen mukaan tarvita kuin 0,75 neliömillimetrin kaapelia; siis nykymittapuun mukaan lähes paukkulankaa.

Samanlainen nykymittapuun mukaan vaatimaton linja jatkuu myös kevyen oloisessa jakosuodattimessa, oikeasti paukkulankapaksuutta olevassa eli ohuessa sisäisessä johdotuksessa sekä jousikuormitteisissa kaapelipikaliittimissä (jotka ovat tosin toimituksemme kaiuttimissa vaihdettu järeämpiin naparuuveihin). Tuohon aikaan tällaisilla seikoilla ei katsottu olevan suurta merkitystä kaiuttimen toimintaan. Liekö nykyäänkään?

Kaiuttimien kotelo on rakenteeltaan tukeva. Sen sivut ovat viilupäällysteistä vaneria ja taka- sekä etulevy lastulevyä. Kotelon sisällä on jäykistävä tukirakenne. Vaimennusainetta kotelossa on runsaasti.

Mittaukset vuodelta 1983

Emme tehneet kaiuttimille mittauksia. Referoimme tässä sen sijaan Tekniikan Maailma -lehteä niinkin kaukaa kuin tammikuulta 1983, jolloin parivertailussa oli KEF 204- ja Mission 770 -kaiuttimet. Testaajat pitivät kumpaakin kaiutinta erittäin korkeatasoisina, jopa erittäin kovana vastuksena silloisille TM:n vertailukaiuttimille B&W 801:lle.

Aikoinaan hifitoimittajat, jotka olivat usein myös itse kaiutinsuunnittelijoita, olivat hyvin kriittisiä ja antoivat hyvinkin suoraa palautetta juuri jakosuodinsuunnittelussa tehdyistä virheistä. KEF:in mittauksistakin lehdessä todettiin muun muassa seuraavaa: “Kefin mittaustuloksista nähdään, että bassoelementin taajuusvaste on huomattavasti parempi kuin edeltäjänsä (KEF 104). Käyrässä on ainoastaan +/- 1 dB:n poikkeamia. Diskanttielementin omasta taajuusvasteesta ei luonnollisesti voi sanoa mitään, koska kaiutinkotelon aiheutta-

mat diffraktiot sotkevat käyrää täydellisesti. Vaikka molempien kaiutinelementtien käyrät menevätkin siististi päällekkäin jakotaajuudella, on jakosuodinsuunnittelussa kuitenkin tehty virhe. Virhe on siinä, että kaiutinelementtien vaimenemisluiskat ovat liian jyrkkiä. Näin ollen tehovaste määräytyy jakotaajuuden yläpuolella pelkästään diskanttielementistä. Koska bassoelementti on selvästi diskanttielementtiä suuntaavampi näillä taajuuksilla, lopputuloksena on suurehko kuoppa tehovasteessa. 204:n tapauksessa olisivat hiukan loivemmat jaot olleet tarpeen.”

Tekniikan Maailman testin kuunteluarvioissakin tuo edellä mainittu tehovasteen kuoppa oli havaittu, kuten oheisesta lainauksesta voi päätellä: “Mitään varsinaista epäbalanssia basso- ja diskanttialueen välillä ei ole, mutta keskialueella esiintyy lievää väritystä, jota voisi kuvailla nuhaisuudeksi.

Väritys johtunee jakotaajuusalueella esiintyvästä

syvästä tehovastekuopasta[...]”.

Lopuksi TM:n toimittaja kuitenkin toteaa diplomaattisesti: “Painotettakoon vielä kerran, että vaikka Mission testaajien mielestä vetikin pitemmän korren, on KEF 204 silti huippukaiutin.”

Bassokotelon viritys on toteutettu niin sanotulla passiivisäteilijällä, joka toimii periaatteessa hieman samaan tapaan kuin refleksiputki tai -aukko. Passiivisäteilijä on ikään kuin kaiutinelementti mutta ilman magneettia. KEF:in passiivisäteilijän muoto on valmistajalle tunnusomainen “race track” -ovaali.

Kaiuttimen kotelo on tukeva ja sisältää runsaasti vaimennusainetta. Jakosuodatin on nykymittapuun mukaan hyvin vaatimattoman oloinen ja sisäinen johdotus vieläkin vaatimattomampi. Tuohon aikaan tällaisilla seikoilla ei katsottu olevan suurta merkitystä kaiuttimen toimintaan. Liekö nykyäänkään?

Onko se?

Kuuntelimme myös itse tätä 35-vuotiasta kaiutinta, ja täytyy sanoa, että havaintomme oli samansuuntainen kuin TM:n toimittajalla aikoinaan. Ylempi keskialue oli tosiaan hieman etäinen ja teki äänestä vokaaliäänitteillä hieman nuhaisen mutta toisaalta myös rauhallisen ja rasittamattoman. Tämä ilmiö korostui mitä etäämmällä kaiuttimesta kuunteli. Tällöin nimittäin kaiuttimen tehovasteen merkitys korostuu. Lähempänä kaiutinta tai akustoidussa tilassa keskialueen toisto oli voimakkaampi.

Myös bassoalueen hieman raskas sävy – mikä on tyypillistä aikansa passiivisäteilijävirityksille – korosti keskialueen vaimeutta. Kaikkiaan kaiuttimen toistosta jäi kaipaamaan terävämpää otetta ja erottelua. Ääntä voisi kuvailla hillityksi mutta samalla hieman pyöreäksi ja tasapaksuksi. Ei ihastuta muttei myöskään vihastuta. Todennäköisesti kaiutinta jaksaa kuunnella pitkäänkin, ja se toimii parhaiten erityisesti akustisella musiikilla ja rauhallisessa kuuntelussa. Monella tapaa äänessä ilmenee hyvällä tavalla nostalgiaa.

Tavallaan 1980-luku on jälleen muodissa. Kannattaako silti tuollaiset möhkäleet valita kaiuttimiksi? Laadullisesti noin 300 euron investointina toki. Siihen rahaan kaiuttimet ovat todellakin huippuluokkaa. Mutta nykyrahassa 1 300 eurolla taas saa paljon, paljon parempia kaiuttimia. Kehitystä on siis tapahtunut, vaikka kaiuttimien toimintaperiaate onkin edelleen sama kuin se on aina ollut.

Designin puolesta kysymys on makuasiasta. Tiettyyn tyyliin KEF:n kaiuttimet sopivat kuin nakutettu. Ja kaiuttimet ovat myynnissä, jos jotakuta kiinnostaa!

KEF 204

Hinta: 3 380 mk/pari

(vuonna 1983, nykyrahassa

n. 1 270 €)

Tyyppi: 2-tie-lattiakaiutin

Kotelon toimintaperiaate: Bassorefleksi (passiivisä-

teilijä)

Diskanttielementti: 25 mm pehmytkalotti

Basso–keskiäänielementti: 200 mm kartio

Jakotaajuus: 3 kHz

Viritystaajuus: 28 Hz

Nimellisimpedanssi: 8 Ohm

Suurin suositeltava teho: 100 W

Toistoalue: 47 Hz – 20 kHz (+/- 2,5 dB)

Herkkyys: 86 dB (1W/1m)

Mitat (k x l x s): 700 x 315 x 280 mm

Paino: 12 kg