Kun kerroin muutamalle tutulle testaavani kännykkägimbaalia, vastaus oli tosin usein, “että mitä?”!
Niinpä tämäkin juttu on ehkä syytä aloittaa selittämällä, mikä gimbaali on.

Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat: Valmistaja, Teppo Hirvikunnas ja Wikipedia
Lähteet: Laitevalmistaja, wikipedia.org ja roinanen.com


Gimbaali (eng. gimbal) on jo 2 200 vuotta vanha keksintö; täysin mekaaninen, kolmesta toisiinsa akseloidusta renkaasta muodostuva tukirakenne, joka pitää sen keskelle kiinnitetyn esineen liikkumattomana, vaikka itse laite heiluu. Sitä käytettiin aikoinaan muun muassa laivojen kompasseissa ja nykyään erilaisissa gyroskoopeissa. Gimbaali on siis tavallaan eräänlainen vakaaja tai vakauttaja, joka eliminoi liikkeen vaikutusta. Gimbaaleja käytetään silloin kun on tarve vaimentaa liikkeen vaikutusta johonkin asiaan.

Gimbaaleista puhuttaessa on myös hyvä ymmärtää kolmen eri liikesuunnan termit:
1) Roll (rolling): kääntyminen pituusakselin suhteen eli kallistuminen sivuttain (horisontaalisesti).
2) Yaw tai panning: Kääntyminen pystyakselin suhteen eli kääntyminen sivulle (horisontaalisesti oikealla tai vasemmalle).
3) Pitch tai tilt: Kääntyminen poikkiakselin suhteen alas- tai ylöspäin (vertikaalisesti).

Gimbaalin ja gyroskoopin toimintaperiaate.
Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, niin Wikipediassa on siitä lisää tietoa.


Vakaata kuvaa

Gimbaalin eräs käyttökohde on kuvaus. Erityisesti käsivaralta kuvatessa kuva tärisee ja heiluu helposti.
Tämän on varmaan huomannut jokainen, joka on yrittänyt kuvata käsivaralta liikkeessä oltaessa.

Gimbaalille on käyttöä muun muassa dronella ja action-kameralla kuvatessa mutta myös kännykkäkamerakuvauksessa, jos kuvatessa liikutaan tai kohde jossa ollaan liikkuu tai heiluu.
Gimbaali minimoi esimerkiksi kävelystä johtuvaa tärinää ja kameran heiluntaa pitäen kameran mahdollisimman tiukasti kohti kuvattavaa kohdetta. Lopputulos on ihan pro-jälkeä.
Erityisesti kännykkäkuvaukseen tarkoitettuja gimbaaleja on tullut myyntiin useilta merkeiltä.


Edullisesti alkuun

Pakkohan sellaista on siis kokeilla. Niinpä haimme kokeiltavaksi Verkkokauppa.comista markkinoiden edullisimpiin kuuluvan, 100 euron hintaisen Feiyutech Vimble 2 -gimbaalin. Hintaeroa kalliimpiin on helposti 50–150 euroa ja enemmänkin. Onkin siis mielenkiintoista nähdä myös se, tekeekö tällaisella halvemmalla laitteella mitään.

Feiyutech Vimble 2 on siis kolmiakselinen, gyroskooppiin perustuva ja kahdella pienoismoottorilla operoiva kuvauskeppi, joka toimii tässä tapauksessa myös jonkinlaisena selfie-keppinä 18 senttimetrin teleskooppivartensa ansiosta. Kooltaan laite on silti kompakti, ja siitä saa hyvän otteen. Laitteen mukana tulee kattavasti varusteita.

Laitteen varusteluun kuuluu tukeva kanto-/säilytyslaukku, usb-latausjohto (lyhyt), pieni tripodi (kolmijalka) gimbaalin pystyttämiseksi esimerkiksi panoraama-ajoa varten, ohjevihko (vain englanniksi) sekä rannelenkki. Gimbaalin pohjassa on standardin mukainen kierre, joten sen saa tarvittaessa kiinni mihin tahansa kamerajalkaan.


Puhelimen kiinnityksessä säätöä

Laitteen pidikkeeseen sopii 57–84 millimetriä leveä puhelin. Puhelin kiinnittyy tukevasti jousivoimalla kahden leuan väliin. Ainakin Sony Xperia Z5 Compactin kohdalla jonkinlaiseksi ongelmaksi muodostui puhelimen sivuilla olevat painikkeet (virta, näytön sammutus, äänenvoimakkuus), jotka osuivat suoraan leukojen kohdalle sillä seurauksella, että kiinnitysleuka painoi nappeja.

Kiinnitysleuoissa on kyllä jonkinlainen syvennys varmaan juuri tämän ilmiön välttämiseksi, mutta se ei poistanut ongelmaa. Ongelma ratkaistiin tekemällä sinitarrasta pieni mytty puhelimen ja kiinnitysleuan väliin. Ei kovin eleganttia, mutta toimii.

Kiinnitysleukojen tarjoama syvyys on myös turhan pieni. Jos puhelin on suojakotelossa, se ei mahdu kunnolla leukojen väliin eikä siis pysy kiinni. Puhelin pitääkin ottaa lähes poikkeuksetta pois suojakotelostaan.


Varavirtaa puhelimelle

Gimbaali ladataan usb-liitännästä (mukana tulee kaapeli mutta ei laturia.). Akun kapasiteetiksi ilmoitetaan 600 milliampeerituntia, ja sen latausaika on 90–130 minuuttia. Täydellä akulla laite toimii 5–8 tuntia. Laite toimii tarvittaessa myös varavirtalähteenä puhelimelle. Puhelin voidaan siis kytkeä tarvittaessa gimbaaliin. Sille on oma usb-liitäntä (mallia mikro) heti puhelimen kiinnitystelineen yhteydessä. Mukana myyntipakkauksessa on useampi erilainen latausjohto.

Puhelimen lataaminen samaan aikaan luonnollisesti lyhentää laitteen käyttöaikaa jonkin verran.

Laite toimii tarvittaessa myös virtalähteenä puhelimelle. Puhelin voidaan siis kytkeä tarvittaessa gimbaaliin. Sille on oma mikro-usb-liitäntä heti puhelimen kiinnitystelineen yhteydessä. Kuvassa näkyy myös sinitarravirityksemme, joka estää kiinnitysleukojen painamista puhelimen painikkeisiin. Samoin näkyy myös kiinnitysleukojen pieni syvyys, mikä estää puhelimen käytön mahdollinen suojakuori paikallaan.


Helposti käyttöön

Kun puhelin on paikoillaan pidikkeessään, niin seuraavaksi se tasapainotetaan. Pidikettä voidaan liikuttaa sivusuunnassa, ja näin haetaan kohta, missä puhelin pysyy mahdollisimman suorassa eikä lähde kallistumaan sivulle. Tähän ei tarvita edes työkaluja.

Tämän jälkeen gimbaaliin kytketään virrat päälle. Laite hakee heti itsensä tasapainotilaan ja on periaatteessa sillä käyttövalmis. Puhelin tosiaan pysyy suorassa niin vaaka- kuin pystysuunnassakin, vaikka gimbaalia nostetaan ylös ja alas tai yritetään kiertää sivusuunnassa.


Sekoilua sovelluksissa

Seuraavaksi gimbaali yhdistetään puhelimeen asennettuun ohjainsovellukseen. Feiyutech Vimble 2 -gimbaali toimii siis vakaajana sellaisenaan, mutta kameran kauko-ohjauksen ja tietyt lisäominaisuudet saa käyttöön vain puhelimeen asennettavalla sovelluksella.

Käyttöohjeissa on linkki Vicool-nimiseen sovellukseen (Android / iOS), mutta se ei vaikuttanut erityisen vakaalta ja käyttäjäarviot ovat heikot. Sovellus esimerkiksi hukkasi yhteyden aina,  kun halusi vaihtaa takakamerasta etukameraan (tämä siis Android puhelimella).

Suosittelemmekin käyttämään mieluummin valmistajan FeiyuON-sovellusta (Android / iOS), joka vaikutti olevan selvästi vakaampi.
Itse asiassa Vicool-sovelluskin suositteli käyttämään tuota toista sovellusta!


Se parempi sovellus

FeiyuON on siis yhdistetty kamera-/ohjainsovellus Feiyutech Vimble 2 -gimbaalille. Sen avulla gimbaalista voidaan zoomata kuvaa, käynnistää kuvaus, ottaa still-kuvia ja säätää kameran asetuksia, kuten valkotasapainoa ja valotuksen tasoa. Sovelluksen avulla voidaan myös säätää gimbaalin toimintaa eri tavoin, muun muassa reagointia, seurantaominaisuuksia ja kääntönopeutta. FeiyuON sisältää myös työkaluja videoiden editointiin.
Sovellus on ihan ok, mutta ehkä hieman sekava, ja se myös kaatui käytössä muutaman kerran. Varsinaiseen kuvaukseen onkin suositeltavampaa käyttää jotain muuta sovellusta.

FeiyuON on yhdistetty kamera-/ohjainsovellus Feiyutech Vimble 2 -gimbaalille. Sovelluksen avulla voidaan säätää gimbaalin toimintaa eri tavoin. Sen avulla gimbaalista voidaan zoomata kuvaa, käynnistää kuvaus, ottaa still-kuvia ja säätää kameran asetuksia.


Ohjaus suoraan gimbaalista

Gimbaalin päätoimintoja voidaan myös ohjata suoraan laitteesta ilman sovellusta. Sen painikkeilla voi säätää muun muassa kameran asentoa ja valita, onko vakain lukittu pitämään kamera tietyssä asennossa vai millä tavalla kamera seuraa vakaimen liikettä.

Ohessa ominaisuuksista lyhyt esittelyvideo.

Gimbaalia voidaan ohjata suoraan laitteen painikkeilla ilman sovellusta. Esimerkiksi yksi painallus funktio-painikkeesta lukitsee vakaimen lock-tilaan, mikä tarkoittaa sitä, että vakain lukitsee puhelimen tai kameran osoittamaan yhteen suuntaan. Puhelin siis osoittaa samaan suuntaan lähestulkoon riippumatta siitä, mihin suuntaan gimbaalia kääntää. Perusasetuksessa puhelin tai kamera seuraa sivusuunnassa gimbaalin liikettä mutta pitää sen pystysuunnassa osoittamassa suoraan.


Gimbaali kaikille

Feiyutech Vimble 2 -gimbaali toimii periaatteessa juuri niin kuin pitääkin. Se pitää kuvan vakaana kaikissa normaaleissa vakaata kuvaa kaipaavissa olosuhteissa, ja gimbaalin ohjaus on myös helppoa. Nopeammassa menossa vakain ei pysy mukana, ja kuvassa on havaittavissa pientä tärinää. Tosin ei juurikaan, jos sitä vertaa menoon ilman vakainta. Aivan parhaiden tasolle Feiyutech Vimble 2 ei tässä aivan kykene.

Laitteen oma sovellus ei vakuuta varsinaisessa kuvauskäytössä, mutta sen kautta voi kuitenkin säätää vakaimen toimintaa eri tavoin. Valitettavasti sovellukseen ei ole ohjeistusta, joten sen toimintoihin pitää vain tutustua yrityksen ja erehdyksen kautta. Itse kuvaukseen kannattaa käyttää erillistä sovellusta.

Feiyutech Vimble 2 -gimbaalin firmware-softassa on myös muutama selvä bugi, mikä aiheuttaa muun muassa kameran kääntymisen ympäri, kun gimbaalia kallistetaan alaspäin noin 60–70 astetta alle vaakatason. Myös samanaikainen liike ylhäältä alas ja sivulle aiheuttaa kameraan tietyssä kohtaa epämääräisen sivuttaisliikkeen. Normaalikäytössä näistä ei ollut haittaa, varsinkaan kun ne oppi muistamaan.

Kokonaisuutena Feiyutech Vimble 2 -gimbaali on peruskäyttöä ajatellen, ja erityisesti edullinen hinta huomioiden, mielestämme erittäin hyvä tuote. Se on myös helppokäyttöinen ja kooltaan kompakti.


AVPlus VINKKI:

Jos etsit älypuhelimelle todella monipuolista kamerasovellusta, erityisesti siis videokuvaukseen, niin kannattaa tutustua FilMicPro-nimiseen sovellukseen.

Yhteenveto

Pätevä perusgimbaali edullisesti

Feiyutech Vimble 2 on markkinoiden edullisempia gimbaaleja. Se ajaa silti asiansa erinomaisesti ainakin satunnaisessa käytössä, mutta pienin varauksin yhtälailla myös vaativimmissa tilanteissa.
Gimbaalille löytyy varmasti monenlaista käyttöä jo ihan vaikka matkoilla maisemia kuvattaessa, ja teleskooppivarsi laajentaa myös käyttökohteita ja toimii tietenkin ihan tavallisena selfie-keppinä.
Se on myös helppokäyttöinen ja kooltaan kompakti.
Suosittelemmekin sitä pienin varauksin edullista perusgimbaalia hankkivalle.


+ Monipuoliset toiminnot
+ Teleskooppivarsi
+ Hyvä hinta–laatusuhde
– Sovellus (FeiyuON) varauksin
– Liikeratahallinnan bugit
– Puhelimen kiinnitys


Tässä gimbaalin kanssa kuvaamamme lyhyt esittelyvideo.

YLEISTIEDOT:

Hinta:99,90 €
Hankintapaikka:Verkkokauppa.com
Suurin sallittu puhelimen paino:200 g
Kääntyvyys (T/R/P):320/320/320 astetta
Latausaika:90–120 min
Käyttöaika:5–10 t
Perustoiminnot:Panning, seuranta, liikkeen lukitus, perusasetusten pikavalinta, joystick-ohjaus, kameran zoom ja muut säädöt*, laukaisu/videokuvaus*
Varusteet:Laukku, tripodi, usb-latausjohdot, pikaopas (eng.)
Sovellukset:Vicool ja FeiyuON
Mitat (l x k x s):118 x 111 x 323 mm
Paino:428 g
Muuta:1/4-tuuman jalustakierre, teleskooppivarsi 0–180 mm
Käyttöohje:Lataa PDF täältä

*) vain sovelluksella