Hyvän kuvanlaadun ystävä saa hymyn suupieliin Philipsin uutuudella. Oled, hdr, hyvä kuvankäsittely ja ambilight luovat mahtavat puitteet talven elokuvailtoihin.

Teksti: Osku Kannisto
 / Kuvat: Valmistaja & Osku Kannisto
Artikkeli on julkaistu AVPlus-lehden numerossa 7/2018.

Philipsin kattava panostus oled-televisioihin huippumalleissaan on ollut erittäin hedelmällistä. Oled on tekniikkana tinkimätöntä kuvanlaatua arvostavan kultasilmän valinta. Yksittäin sytytettävät pikselit mahdollistavat äärettömän kontrastin, koska musta on aidosti pikimustaa, vaikka ruudulla näkyisi kirkkaita kohteita samaan aikaan. Äärimustasta on suurin ilo talvi-iltoina katsellessa scifi- ja kauhuelokuvia, joissa pimeät kohtaukset toistuvat aidon mustina harmaan sijaan.

Laajennettu dynamiikka ja väriavaruus eli lyhyemmin hdr ovat olennainen osa Philipsin houkuttelevuutta. Vaikka hdr-tukea hehkutetaan jo edullisemmissakin televisioissa, ei siitä todellisuudessa pääse nauttimaan kuin huippumalleilla. Hyvään hdr-toistoon vaaditaan erinomainen kontrasti, suuri maksimikirkkaus ja perinteistä elokuvien rec709-väriavaruutta laajempi värikirjo, jotka kaikki ovat OLED803 kohdallaan.

Television kaukosäätimistä sirommassa on kiiltävä kosketuslevy, ja sillä selviää peruskäytöstä hyvin. Monipuolisempaan käyttöön soveltuu isompi kaukosäädin, jossa on näppäimistö kääntöpuolella.

Tinkimätöntä tyylikkyyttä

Philips OLED803 on muotoilultaan ihailtavan hillitty. Suoraa ja ohutta ruutua reunustaa kapea metallikehys. Kuvan laidoille ei ole laitettu mitään häiritsevää, ei edes logoa näkyviin. Televisio seisoo erittäin matalien metallijalkojen päällä tukevasti ja huomaamattomasti.

Kaukosäätimistä pienempi on muotoiltu trendikkäästi. Isompaa säädintä tarvitsee lähinnä käyttöönotossa ja tekstiä paljon syöttäessä. Android TV on sovellustukensa osalta monipuolisimpia tv-alustoja, ja sen ohjaus onnistuu hyvin. Valitettavasti kaukosäätimet toimivat infrapunalla radioaaltojen sijaan, minkä vuoksi niitä joutuu tähtäämään tv:n kulmaan vapaan käytön sijaan.

On ilo havaita, ettei Philips ole unohtanut äänenlaatua. Ääni kuulostaa tulevan koko kuvan alalta tyypillisen pistemäisen koteloäänen sijaan. Äänessä on tukevuutta matalien taajuuksien toistuessa miellyttävästi. Puheesta saa selvän hiljaisellakin äänenvoimakkuudella. Tarvetta erilliselle soundbarille ei ole.

Android TV -käyttöliittymä toimi testitelevisiossa mukavan vauhdikkaasti. Sovellusvalikoima on erinomainen kotimaisestakin näkökulmasta. Puuttuvat palvelut saa televisioon yhdysrakenteisen Chromecastin kautta suoraan puhelimelta.

Tunnelmaa taustavaloilla

Philipsin erikoisuus on Ambilight-taustavalaistusjärjestelmä. OLED803:ssa värilliset led-valot on sijoitettu ruudun sivuille ja päälle. Ne heijastavat television taakse valoa, joka saa kuvan leijumaan irti seinästä sekä tuntumaan todellista kokoaan isommalta. Taustavalo vähentää silmien rasitusta pimeässä ohjelmia katsellessa testatun perusteella. Ambilight on selkeä etu muihin valmistajiin verratessa, ja siitä on aitoa lisäarvoa katselunautintoon.

Tavallisia tv-kanavia katsoville televisiosta löytyy kaksi viritintä. Usb-levyn kytkemällä televisio pärjää tallentavan digiboksin roolissa, koska esimerkiksi yhtä kanavaa katsoessa voi tallentaa vapaasti toista. Television kuvanparannusta kannattaa hyödyntää tv-kanavia katsellessa. Varsinkin teräväpiirtokanavilla kuvaan saa uutta iskua väri- ja liiketoiston kanssa. Kuvan huikea kirkkaus riittää helposti aurinkoiseenkin huoneeseen.

Television todelliset kyvyt tulevat esiin 4k ja hdr-materiaaleja katsellessa. Hdr-kuvasta pääsee nauttimaan helposti esimerkiksi Netflixistä ja Amazon Prime Video -nettipalvelusta. Hdr-kuvaa televisioon saa ulkoisesti moderneista pelikonsoleista, mediasoittimista sekä Ultra HD bluray-soittimista. Hdr-formaateista televisio tukee hdr10-, hdr10+- ja hlg-muotoja.

Philipsin erikoisuus on Ambilight-taustavalaistusjärjestelmä, jossa värilliset led-valot on sijoitettu ruudun sivuille ja päälle. Ne heijastavat television taakse valoa, joka saa kuvan leijumaan irti seinästä sekä tuntumaan todellista kokoaan isommalta.

Kiitettävä kuvanlaatu

Kuvanlaatu on kaikella materiaalilla kiitettävää. Toistossa viehättävät yksityiskohdat, jotka televisio osaa tuoda esille luontevasti pilaamatta kuvaa. P5-kuvanparannus osaa sulavoittaa liikettä varsin laadukkaasti. Sitä kannattaa käyttää tv-ohjelmia ja varsinkin urheilua katsellessa. Elokuvia katsellessa liiketoiston parannus on luontevampaa kytkeä pois, jotta kuva toistuisi niin kuin ohjaaja on sen tarkoittanut.

Värit toistuvat luonnollisesti ilman silmiin pistäviä ongelmia. Myös mittauksissa televisio selviää hyvin. Värivirheet pysyvät kurissa keskimääräisen virheen (dE = 2,09) jäädessä selkeästi ihmissilmälle havaittavan rajan alapuolelle (dE = 3). Myös maksimaalinen virhe on hyvin kurissa (dE = 4,69).

Värilämpö osuu Lämmin-esiasetuksella hyvin tavoiteltavaan 6 500 Kelviniin. Harmaasävyt osuvat hyvin D65-tavoitepisteeseen. Ainoa pieni moite kuvanlaadussa on äärisävyjen toisto. Kuva on säädetty maksimoimaan keskialueen kontrastia. Sen seurauksena varsinkin tumman pään sävyt tukkeutuvat merkittävästi myös hdr-videoissa.

Televisio ansaitsee kiitosta Peli-tilastaan. Testeissä konsolipelaus toimi luontevasti ja viive peliohjaimen komentojen näkymisenä ruudulla oli käytännössä olematon. Pelitunnelmaa saa korostettua Ambilightin Peli-asetuksella. Se toimii normaalitiloja aggressiivisemmin ja värikkäämmin pysyen pelien vauhdissa.

Philips OLED803 on muotoilultaan ihailtavan hillitty. Suoraa ja ohutta ruutua reunustaa kapea metallikehys. Kuvan laidoille ei ole laitettu mitään häiritsevää, ei edes logoa näkyviin. Televisio seisoo erittäin matalien metallijalkojen päällä tukevasti ja huomaamattomasti.

OLED803:n kuvanlaatu on kaikella materiaalilla kiitettävää. Toistossa viehättävät yksityiskohdat, jotka televisio osaa tuoda esille luontevasti pilaamatta kuvaa.

YHTEENVETO

Tutustumisen arvoinen tunnelmanluoja

Philips OLED803 on testatun perusteella selkeästi yksi tämän hetken parhaista televisioista. Sen kuvanlaatu ja kuvankäsittely saavat kriittisenkin katselijan hymyyn. Hyvä äänentoisto ja Ambilight nostavat Philipsin kilpailijoiden edelle täydellistä elämystä yksissä kuorissa hakeville. Televisio on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

+ Kuvanlaatu
+ Ambilight
+ Hillitty näyttävyys
+ Android TV:n monipuolisuus
+ Äänentoisto
– Kuvan äärisävyt
– Vain infrapunaohjaus kaukosäätimissä
– Ei Dolby Vision -tukea

Philips OLED803

Lisätietoja: www.philips.fi
Hinta: 1999 / 3299 €
Koko: 55’’ / 65’’
Tarkkuus: 3840 x 2160 (4k)
Ilmoitettu maksimikirkkaus: 1 000 nitiä
Virittimet: 2 x dvb-t/t2, dvb-c, dvb-s/s2 (antenna/cable hd ready)
Tuetut hdr-tekniikat: hdr10, hdr10+, hlg (hdr premium)
Äänentoisto: 50 W
Liitännät: 4 x hdmi2.0a, 3 x usb, rj-45, toslink, wifi, bluetooth
Mitat: 71 x 123 x 23 cm (21,1 kg) / 84 x 145 x 28 cm (27,4 kg)