Kiinnostaako musiikin tekeminen kotioloissa, mutta et oikein tiedä, mistä aloittaa? Tässä kymmenen vinkkiä, joiden avulla pääset eteenpäin!

Teksti: Heikki Kivelä / Kuvat: Valmistajat
Julkaistu AVPlus-lehden numerossa 4/2018.

1. Kartuta tarpeesi

Ensimmäisenä on syytä pohtia, millaiseen käyttöön ja ympäristöön olet kotistudiotasi kasaamassa. Alempana lueteltavat kohdat sisältävät suuntaa-antavia apuvälineitä, jotka ovat lopputuloksen kannalta enemmän tai vähemmän olennaisia.

Käytännössä voit nykyään tehdä melko kehittynyttä musiikkia jopa pelkällä älypuhelimella (tästä lisää AVPlussan numerossa 1/18), mutta yksinkertaisen laitteen ja käyttöliittymän rajat tulevat nopeasti vastaan.

Voit myös äänittää laadullisesti yllättävän puhdasta signaalia esimerkiksi kannettavilla tallentimilla, mutta tarvitset todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin tietokoneen apua äänen jälkikäsittelyssä ja esimerkiksi erillisten raitojen yhdistämisessä.


Kaikessa äänittämisessä pätevät kuitenkin periaatteessa samat akustiikan perussäännöt, joten ruuhkaisen kadun varrella olevassa huoneessa ei useinkaan ole mahdollista tehdä hiljaisuutta vaativia herkkiä akustisia äänityksiä ilman liikenteen aiheuttamia äänivuotoja. Sen sijaan esimerkiksi elektronisen musiikin tekemisessä ja pelkästään digitaalisen äänimateriaalin käsittelyssä tilan ominaisuudet eivät ole niin kriittiset.

Joka tapauksessa pääset luontevasti alkuun niin akustisen kuin elektronisenkin musiikin tekemisissä investoimalla seuraavaksi lueteltaviin laitteisiin.

2. Tietokone

Vaikka kotistudion voi periaatteessa toteuttaa ilman tietokonettakin, on se kuitenkin valtaosassa tapauksista melko keskeinen laite. Ja sitä paitsi monesta taloudesta löytyy jo valmiiksi ainakin jonkinlainen kannettava tai pöytämallinen tietokone, joten sen valjastaminen myös äänityskäyttöön muiden tehtävien ohessa on melko helppoa.

Siinä missä toiset suosivat pc-koneita joko Windowsilla tai vaikkapa Linux-pohjaisilla käyttöjärjestelmillä, toisille ehdoton valinta on Apple. Lyhyesti sanottuna molemmissa on puolensa, ja jompaankumpaan kääntyminen on viimekädessä lähinnä henkilökohtainen valinta. Merkin ja käyttöjärjestelmän sijasta suurempi painoarvo on tietokoneen suorituskyvyllä ja siihen asennettavalla ohjelmistolla. Siksi oikeastaan ainoa suositus on, että kone olisi tarvittavan tehokas – myös parin vuoden päästä.

3. Ohjelmisto

Äänityksiä tehdäksesi tarvitset siihen jonkinlaisen ohjelmiston. Apple-käyttäjät ovat tässä suhteessa etuoikeutettuja, sillä suositun ja monipuolisen GarageBandin voi ladata OS X -käyttöjärjestelmään ilmaiseksi – jollei se löydy sovelluksista jo valmiiksi. Windows-ympäristössä vastaavaa ohjelmistoa ei ole, vaan sellainen pitää joko ostaa erikseen tai valita jokin verkon (ainakin kokeilujakson ajan) ilmaisista ohjelmista. Esimerkiksi Audacityllä, Reaperilla tai FL Studiolla pääsee hyvin alkuun, mutta toisaalta hiukan monipuolisempaan maksulliseen ohjelmistoon investointi kannattaa suoraan. Vaikka ohjelmistojen peruslogiikka onkin yleensä sama, kannattaa monestakin syystä valita ensimmäisenä sellainen, jonka tietää riittävän kaikkiin mahdollisiin tarpeisiin – sen sijaan, että opettelisi ensin yhden ohjelmiston ja siirtyisi sitten seuraavaan.

Eivätkä monet ammattilaistason ohjelmistotkaan lopulta niin kalliiksi tule. Monien ulkoisten äänikorttien mukana toimitetaan nykyään varsinkin vasta-alkajalle käyttökelpoinen kevennetty versio suosituista ammattilaisohjelmistoista, kuten ProTools ja Ableton, ja esimerkiksi Applen oma Logic Pro X maksaa App Storessa vain 229,99 euroa.

Olipa ohjelmisto mikä tahansa, kannattaa se opetella huolellisesti. Nykypäivänä esimerkiksi YouTuben monipuolisista opastusvideoista on korvaamaton hyöty, eikä monimutkaista käyttöohjetta tarvitse selata silmät ristissä.

Nykyinen äänitysohjelmisto on myös tietyssä mielessä paljon enemmän kuin miltä päällisin puolin vaikuttaa. Erilaiset virtuaali-instrumentit, valmiit looppi- ja sekvenssivarastot, rumpukoneet, syntetisaattorit ynnä muut laajentavat kotimuusikon liikkumavaraa huimasti. Auttava ymmärrys ohjelmiston toiminnasta, pari hyvää ideaa ja intoa kokeilla asioita riittää todella monipuolistenkin teosten luomiseen täysin omin voimin.

Rolandin Rubix 22 (suositushinta noin 150 euroa) on näppärä ulkoinen usb-äänikortti perustarpeisiin. Siinä on kaksi linjalähtöä sekä kaksi tuloa joko linjatasoiselle signaalille tai mikrofonille.

5. Mikrofonit

Kotistudion perustajan kannalta olemassa on kahdenlaisia toimintaperiaatteeltaan poikkeavia mikrofoneja, dynaamisia mikrofoneja ja kondensaattorimikrofoneja. Näistä dynaamisella periaatteella toteutetut mikrofonit ovat yleisellä tasolla edullisempia ja antavat hiukan paremmin liikkumavaraa tallennettavan äänen tai instrumentin äänenvoimakkuuden suhteen, minkä vuoksi niitä voi suositella esimerkiksi kuuluvamman lauluäänen ja vaikkapa rumpujen tai kitaravahvistimien mikitykseen. Ne ovat myös rakenteeltaan jämäkämpiä ja yksinkertaisempia, joten ne kestävät hiukan kovakouraisempaakin käsittelyä.

Kondensaattorimikrofonit taas ovat ikään kuin suurennuslaseja äänen nyansseihin, ja niiden käyttö on himpun verran tarkempaa. Ne myös tarvitsevat usein 48 voltin lisäjännitteen, jollainen lähestulkoon kaikista äänikorteista kyllä löytyy. Monista studiokuvista tuttu laajakalvoinen kondensaattorimikki on luonnollisen ja tarkan laulusaundin ykkösvalinta, mutta se myös vaatii tarkkuutta sijoituksen ja etäisyyden kanssa. Pienikalvoinen kondensaattorimikrofoni taas saa esimerkiksi akustisen kitaran heläjämään dynaamista verrokkiaan eläväisemmin. Kondensaattorimikrofonien tarkkuudesta ja herkkyydestä johtuen ne ovat myös alttiimpia huoneen muille äänille, joten mitä kauempana mikrofoni on äänenlähteestä, sitä enemmän tallenteelle eksyy myös muita, ei-toivottujakin tilaääniä.

Mikrofoni-investointeja tehtäessä esimerkiksi yksi laajakalvoinen kondensaattorimikrofoni, kuten Roden NT1-A (vasemmalla, suositushinta noin 160 euroa) ja vastaavasti dynaaminen Shuren SM57 (oikealla, suositushinta noin 100 euroa) riittävät mainiosti monenlaisten äänitysten tekemiseen. Ja on syytä muistaa, että paitsi mikrofoni myös mikrofonin sijoitus ynnä muut tekniset seikat vaikuttavat kriittisesti tallenteen laatuun, joten omalta osaltaan ne ovat äänitysketjun alkupään tärkein tekijä.

6. Kuulokkeet

Kuulokkeet ovat tietyssä mielessä jopa kaiuttimia tärkeämpi komponentti yksinkertaisessa kotistudiossa. Syitä on lukuisia: Kuulokkeet mahdollistavat äänitysohjelmistossa jo olevien ääniraitojen ja esimerkiksi metronomin tai muun tahdistavan signaalin kuuntelun tallennuksen aikana ilman vuotoja mikrofoniin. Lisäksi hiukan paremmat kuulokkeet mahdollistavat usein pieniä ja edullisia kaiuttimia ketterämmän toiston, jolloin esimerkiksi erilaiset häiriöt tallennettavassa tai editoitavassa signaalissa tulevat ilmi yleensä herkemmin. Myös kannettavuus on otettava huomioon, jos tarkoituksena on pitää äänityskalusto mahdollisesti jopa reppuun mahtuvana. Kuulokkeilla pääsee pitkälle haastavissakin kenttä-äänitysolosuhteissa, jopa ilman kaiuttimille välttämätöntä verkkovirtaa.

Soitto- ja äänityskäytössä suljetut, tiukasti korvan ympärille tulevat kuulokkeet ovat hyvä valinta juuri mainittujen vuotojen ehkäisemiseksi kuulokkeiden sisältä tai ulkoa. Avoimet kuulokkeet taas (tietyin varauksin) kuulostavat ilmavammalta ja ovat miellyttävämmät käyttää, joten niistä on hyötyä enemmän jo äänitettyjen asioiden editoinnissa ja muussa jälkituotannossa.

Aivan edullisimpia katuluureja ei äänityskäytössä ole suositeltavaa käyttää, niissä kun on usein hiukan viritetty taajuusvaste ja ne saattavat siten vääristää äänen painopisteitä. Sen sijaan hiukan tylsän kuuloiset mutta neutraalit studiokuulokkeet ovat rehellisyydessään parempi vaihtoehto.

Hyviä ja varmatoimisia valintoja aloittelijan kotistudioon ovat esimerkiksi noin 65 euron arvoiset AKG:n rakenteeltaan puoliavoimet K-270 Studiot (vasemmalla) tai suositushinnaltaan noin 150 euron hintaiset suljetut Sennheiserin HD25:t.

7. Kaiuttimet

Monitorikaiuttimien rooli studiossa on hiukan monimutkainen. Ne ovat toisaalta kriittisin laadullinen elementti koko äänentoistoketjun loppupäässä, mutta niiden väärällä mitoituksella ja sijoituksella sinänsä hyvistäkin lähtökohdista tehty äänitysprojekti saattaa lähteä projisoitumaan epätoivottuun suuntaan.

Siinä missä (tietokonetta lukuun ottamatta) kaikki aiemmissa kohdissa mainitut laitteet tarjoavat melko hyvää suorituskykyä jo parin satasen investoinnilla, on halpojen studiomonitorien kentällä huomattavasti hiljaisempaa. Monitorit ovat kuitenkin kaikin tavoin välttämätön työkalu äänen jälkituotannossa, joten niihin kannattaa panostaa. Musiikki on aina miksattu ja tullaan todennäköisesti jatkossakin miksaamaan sekä ennen kaikkea kuuntelemaan pääsääntöisesti kaiuttimista, joten kuulokkeilla ei yksinkertaisesti päästä vastaaviin tuloksiin, vaikka niilläkin oma roolinsa kokonaisuudessa on.

Toisaalta studiomonitoreista hyötyy myös vapaa-ajan kuuntelussa, vaikka niiden ääni ei välttämättä ole perusstereokaiuttimien tapaan yhtä miellyttävään taipuva. Vastaavasti tavalliset kaiuttimet eivät pääsääntöisesti sovellu äänityöhön teknisten ratkaisujensa ja äänen painotuksen takia. Myös kaiuttimen koolla on merkitystä: siinä missä pienehkökin aktiivikaiutin voi olla varsin toimiva kompaktin kotistudion tarpeisiin ja mahtua ongelmitta työpöydälle, isompia hifikaiuttimia ei läheltä tapahtuvan kuuntelun takia kannata valjastaa kyseiseen käyttöön. Niiden ääni avautuu vasta pitemmän etäisyyden päästä yhdessä huoneen kanssa. Studiomonitorin taas tulisi soida mahdollisimman itsenäisesti läheltä kuulijaa ja ilman huoneen vaikutusta.

Nykyteknologia mahdollistaa hyvinkin pitkälle esimerkiksi huoneen aiheuttamien haasteiden ratkaisun digitaalisen signaaliprosessoinnin avulla, joten vaikka kaiuttimien hinnat ovatkin vielä melko korkeat, niiden kohdalla laatu oikeasti maksaa itsensä takaisin. Hyvänä esimerkkinä kotimaisen Genelecin SAM-monitorisarja, jonka pienimmän pään edustaja 8320A maksaa noin 1 500 euroa parilta huonekorjaimen kanssa.

Edullisemmista studiomonitoreista aloittelijan kotistudioon sopivat esimerkiksi Yamahan HS7 (vasemmalla, noin 180 euroa kappale) tai Adamin tuore nauhadiskantilla varustettu T5V (oikealla, noin 170 euroa kappale). Molemmissa on perussäädöt basson ja diskantin tasolle.

8. Tarvittavat kaapelit

Millaisia kaapeleita kotistudiossa tarvitaan? Ei onneksi kovin monimutkaisia. Käytännössä äänikortin saa kytkettyä tietokoneeseen useimmissa tapauksissa äänikortin mukana tulevalla usb-kaapelilla. Kaiuttimia varten taas tarvitset luultavasti (kaiuttimien liitännöistä riippuen) joko plugi–xlr- tai plugi–rca-kaapelit. Vaikka laatukaapelit ovatkin hyvä sijoitus, aloittelija kyllä pääsee yksinkertaisilla perusletkuilla jo hyvin pitkälle. Kannattaa lähinnä pitää mielessä, ettei osta liian pitkiä tai lyhyitä johtoja.

Mikrofonien kytkentään tarvitset xlr-kaapelin, johon pätee sama periaate: osta sen mittainen kaapeli kuin mitä tiedät tarvitsevasi. Jos tiedät äänittäväsi esimerkiksi työpöydän äärellä, ei kannata ostaa kymmenmetristä johtoa. Vaikka ylipitkän kaapelin käyttö ei välttämättä kaikissa tapauksissa kuulukaan heikompana signaalina, on kompaktin mittaista ja helposti pois käärittävää johtoa helpompi arvostaa yleisen järjestyksen nimissä. Sama pätee myös instrumenttien kytkentään käytettävissä plugikaapeleissa.

9. Lisävarusteet

Käytännössä kotistudion voi varustaa mitä monipuolisimmilla lisävarusteilla aina akustiikkapaneeleista sähköverkon oikuilta suojelevaan jakoblokkiin, mutta aloittelijan kannalta keskeisimmät ovat esimerkiksi hyvä mikrofoniteline, pop-filtteri kondensaattorimikrofonille, telineet ja/tai vaimentavat jalustat monitorikaiuttimille sekä mahdollisesti ulkoinen kontrolleri-koskettimisto. Miksi?

Jos ostat mikrofonin, on aivan välttämätöntä saada se tukevaan ja helposti liikuteltavaan telineeseen. Esimerkiksi herkkää kondensaattorimikrofonia ei yksinkertaisesti voi asettaa käyttökuntoon juuri muulla tavalla. Halvan ja heiveröisen telineen kautta erilaiset tömähdykset ja muut resonanssit kuuluvat signaalissa kiusallisen selvästi. Sama pätee pop-filtteriin, joka on jälleen studiokuvista tuttu, noin cd-levyn kokoinen tumma verkkorinkilä mikrofonin edellä. Se poistaa lauluäänestä ylimääräiset konsonanttien poksahdukset ja sihahdukset, jolloin tallennetun raidan jälkikäsittelyn määrä vähenee huomattavasti.

Myös monitorikaiuttimet on hyvä saada mahdollisimman symmetrisesti ja tukevasti työpisteen reunoille. Tässä apua on erillisistä telineistä, joiden jalkoihin ja jalustaan voi vielä laittaa erilliset vaimennusläpyskät hillitsemään resonansseja.

Erityisesti elektronisen musiikin tekemisessä (ja miksei perinteisemmänkin kosketinsoitinasettelun kautta tapahtuvassa sointuhahmottelussa) erillinen midikoskettimisto kontrollipainikkeineen on hiirellä napsuttelua paljon intuitiivisempi käyttöliittymä. Sen avulla on helppo muodostella sointumattoja tai takoa pädeihin omia rytmejä.

Hiirellä naksuttelua huomattavasti luontevampaa on lähestyä soittamista erilaisten ohjaimien kautta. Noin 100 euroa maksava Novationin Launchpad Mini MK2 (vasemmalla) sopii muun muassa erilaisten rytmien, sekvenssien ja sample-siivujen sijoitteluun. Korgin microKEY2 49 (oikealla, noin 115 euroa) taas on neljän oktaavin yksinkertainen koskettimisto, jolla voi ohjata ohjelmistojen syntetisaattorisovelluksia. Molemmat kytketään tietokoneeseen usb:llä, eivätkä ne sisällä lainkaan sisäänrakennettuja ääniä.

10. Kokeile, kuuntele ja kehity!

Kun laitteistopuoli on jotensakin kunnossa ja vastaa oman osaamisen, tekotapojen ja tavoitteiden kriteerejä, on kotistudion perustajan edessä yksilöstä riippuen hiukan lyhyempi tai pitempi taival kohti parhaita mahdollisia lopputuloksia. Vaikka ohjelmistot tarjoavatkin nykyään enenevässä määrin mahdollisuuksia tehdä suoraan melko valmiin kuuloista jälkeä, piilee niissä myös eräänlainen persoonattomuuden sudenkuoppa.

Kannattaakin siis aloittaa työskentely kohtaamalla virheet ja ongelmat reippain mielin ja etsiä ratkaisut vaikka sen vähän vaikeamman kautta. Omien tuotoksien vertaaminen muiden tekemään musiikkiin kriittisillä korvilla on hyvä lähtökohta kehitykselle. Kuten sanottua, esimerkiksi YouTube tarjoaa tuntitolkulla hyvää oppimateriaalia aina studion perustamisesta äänitysten tekemiseen, tallennettujen raitojen editointiin ja lopullisen tuotteen masterointiin.

Tavoitteet täsmentyvät tehdessä, ja teknologia tulee tutummaksi.