Vertailussa kolme hyvin erilaista mutta kaikin tavoin laadukasta vaihtoehtoa niin olohuoneeseen, kotiteatteriin kuin miksei miesluolaankin.

Teksti, kuvat ja mittaukset: Teppo Hirvikunnas

Reilulla tuhannella eurolla pitäisi saada jo vaativampaankin käyttöön kelpaavat kaiuttimet. Sellaiset, jotka soveltuvat niin monipuoliseen musiikin kuunteluun kuin kunnolliseen kotiteatteriinkin. Ja vieläpä ilman subbaria, eli kaiuttimilla pitää olla jo kunnolla kokoa ja näköä.

Valitsimme testiin kolme joillain tavoin nämä kriteerit täyttävää ja luokassaan suosittua mutta silti hyvin erilaista kaiutinta – kukin oman mallisarjansa huipulta. Tyylikäs ja itsevarma Focal Chora 826 Ranskasta, skandinaavista eleettömyyttä edustava System Audio Saxo 60 Tanskasta ja suuruutta ja voimaa huokuva Polk Audio S60e Yhdysvalloista. Ihan maaottelun hengessä?

Rakenteeltaan kaiuttimet ovat periaatteessa hyvin samanlaisia. Kaikki ovat refleksiviritteisiä lattiakaiuttimia, joissa on kolme bassokeskiäänielementtiä ja yksi diskantti.

Kolmikon kaikki kaiuttimet soivat hyvin, vaikka kullakin oli myös oma luonteensa. Mikä sopii kenellekin riippuu yllättävän monesta asiasta: kuuntelutottumuksista, musiikkimieltymyksistä ja ennen kaikkea kuuntelutilasta. Kuuntelutilan akustiikalla ja etenkin kaiuttimien sijoituksella on erittäin suuri vaikutus ääneen.

Focal Chora 826 oli kolmikosta kirkassointisin, joillain äänitteillä ehkä jopa kova ja rasittava. Tähän vaikutti myös bassoalueen vaimeus. Toisaalta Focal soi tarkasti, ja sen soundissa oli kuuntelijoita miellyttävää livemäisyyttä. Tietyillä äänitteillä Focal soi erittäin nautittavasti. Bassotoistokin voimistuu pienemmässä kuuntelutilassa ja lähempänä seinää kuin kuunteluhuoneessamme oli mahdollista kokeilla.

System Audio Saxo 60 oli soinnillisesti melkein vastakohta Focalille. System Audio soi hillitysti ja joillain äänitteillä jopa tummasti ja verhoutuneesti, hieman kuuntelijan preferensseistä riippuen. Toisaalta ääni on rasittamaton ja kokonaisuutena miellyttävä. System Audion bassotoisto oli yllättävän voimallista ja tanakkaa kotelon koon huomioiden. Äänen perusteet ovat tasapainoiset, ja sointibalanssia on tarvittaessa helppo säätää vahvistimen sävynsäädöillä. System Audion suurin vahvuus on sen kyvyssä luoda kokonaisuudessaan hyvin miellyttävä mutta samalla realistinen kuuntelukokemus ja ennen kaikkea kolmiulotteinen äänikuva.

Polk Audio S60e soi kokonsa mukaisesti. Sen ääni oli menevä ja mukaansatempaava. Erityisesti bassoalueen voimavarat tuntuivat miellyttävän pääosin kevyen musiikin ystäviksi tunnustautuvia kuuntelijoita, mutta ei ole mitään syytä, miksei Polk toimisi millä musiikilla tahansa. Tässä tosin varoituksen sana kuuntelutilasta. Polkit vaativat ympärilleen tilaa. Bassoja voi tosin tarvittaessa hillitä suhteellisen menestykkäästi myös vahvistimen bassosäädöllä. Kaikissa testin kaiuttimissa oli siis vahvuutensa ja heikkoutensa. Ne ovat myös aika erinäköisiä ja kokoisia. Valinta voi olla vaikeaa.


Tämä on tiivistelmä artikkelista, jonka löydät kokonaisuudessaan mittauksineen ja kuunteluarvioineen AVPlus-lehden numerosta 6/2020 (nro. 199).