Levyarviot: Debytantti ja pari konkaria

Levylautasella tällä kertaa yhden debytantin ja kahden konkarin hengentuotteet.

Lyyti: Meitä ei ole kutsuttu
Genre: Pop
Julkaisija: Luova Records

Lydia Lehtola, taitelijanimeltään Lyyti, on juuri julkaissut debyyttialbuminsa Meitä ei ole kutsuttu. Musiikkiaan artisti itse kutsuu runoelmapopiksi.

Levyn aloituskappale Tehdään tänään jotain hauskaa jakaa ensikuuntelulla mielipiteitä. Alussa Lyytin laulu vaikuttaa hyvinkin epävakaalta, ja välillä mennään jopa nuotin vierestä. Kun kappaletta kuuntelee useampaan otteeseen, sen merkitys alkaakin avautua. Kappaleen tarina ja sanoitukset ovat nerokkaasti rakennettu koukkuja ja metaforia hyödyntäen. Levyn kolmas kappale on samalla yksi tämän albumin huippuhetkiä. Purppurakauppias on sekä musiikillisesti että sanoituksellisesti todella mahtava esimerkki Lyytin monipuolisesta osaamisesta: kappale soi pianon, rumpusetin ja sähkökitaran johdattelemana kuulaasti ja kauniisti. Lyytin lauluääni on paitsi herkkä ja persoonallinen myös kertosäkeessä voimaa uhkuva.

Levyn puolivälin ehdottomaksi kohokohdaksi nousee kappale Ei pahalla. Se poikkeaa positiivisesti muista levyn biiseistä. Hieman 1970-luvun soundimaailmaan kallellaan oleva kappale on myös sanoituksiltaan vahva veto. Albumin päättävä Pielisjoki taas kertoo tarinan Lyytin synnyinkaupungista Joensuusta, jonka siltojen alta virtaava Pielisjoki on aiemminkin inspiroinut muusikoita. Lyytin versio on herkkä hatunnosto lapsuuden kasvuympäristölle, ja siihen on helppo samaistua.

Meitä ei ole kutsuttu onnistuu vakuuttamaan monipuolisuudellaan. Debyyttinsä julkaiseva nuori artisti onnistuu harvoin erottumaan ja tekemään näin vahvan kokonaisuuden.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Mahdoton yhtälö
Genre: Rock
Julkaisija: Sakara Records

Suomalaisen raskaan rockin ehdottomiin suurnimiin kuuluva Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on ehtinyt kulkea pitkän taipaleen. Juuri julkaistu Mahdoton Yhtälö on yhtyeen kuudes pitkäsoitto. Se koostuu kaikkiaan yhdeksästä kappaleesta, joilla bändi soi kenties melodisempana kuin koskaan aiemmin. Siinä missä aiemmin esimerkiksi Rajaportti-albumin kiertueella vierailleen kosketinsoittaja Tuomas Holopaisen esitykset saattoivat jäädä kitarajynkytyksen varjoon, on tälle levylle ajoittain jopa kantavaksi teemaksi nostettu kosketinsoittimet. Kuunnelkaapa vaikka kappaleen Suuri pensas kertosäettä. Toki kitarat ovat edelleen läsnä, mutta nekin soivat melodisemmin.

Mahdoton yhtälö on melodisuudestaan huolimatta tunnistettavaa Niskalaukausta. Timo Rautiaisen oivaltavat sanoitukset ja persoonallinen puhdas lauluääni, Jarkko Petosalmen kitarariffit ja Seppo Pohjolan taustalaulut, niistä elementeistä muodostuvat myös tämän levyn huippuhetket.

Levyn parhaimmistoon nousevat Suuri pensas -kappaleen lisäksi ainakin Hannukainen ja Aikamatkaaja. Molemmat niistä kertovat tarinan Suomesta ja sen yhteiskunnan muutoksesta ajassa. Näistä varsinkin viimeksi mainittu nousee myös todella korkealle bändin kaikkien kappaleiden joukossa.

Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus on uudistunut mutta samalla tuttu ja turvallinen. Mahdoton Yhtälö on mielenkiintoinen albumi, ja ensimmäisten kuuntelukertojen perusteella vaikuttaa siltä, että tähän täytyy palata vielä uudelleen.

Kumikameli: Kirppusirkus
Genre: Punk Rock
Julkaisija: Stupido

Vuodesta 1986 saakka joensuulainen Kumikameli on ihastuttanut ja vihastuttanut musiikkipiirejä omintakeisella soitannallaan sekä ajoittain nauruhermoja kutkuttavilla lyriikoillaan. Bändin pitkä ja vaiherikas ura on vuosikymmenten varrella tuottanut tuhansia tarinoita ja musiikillisia onnistumisia. Yhtyeen jäsenten sivuprojekti Eläkeläiset nousi vuosituhannen vaihteen tiedoilla suursuosioon ulkomaita myöten. Siinä missä Kumikamelin musiikillinen suuntaus on vaihdellut vuosien mittaan rockista punkkiin, on Eläkeläiset tullut tutuksi cover-kappaleista, jotka on sovitettu humpan rytmeihin.

Kumikamelin nimissä on julkaistu kaikkiaan kaksitoista albumia, joista uusin Kirppusirkus katkaisi kymmenen vuoden levytystauon. Musiikilliselta tyyliltään Kirppusirkus on hyvin omintakeista soitantaa sisältävä albumi. Myös sanoitukset ovat sitä samaa tyyliä, jota myös sivuprojekti Eläkeläisiltä on totuttu kuulemaan.

Oivaltavia nimiä ja kielikuvia viljellään, ja soundimaailma on varsin omintakeinen. Esimerkiksi kikkailua ja häröilyä sisältävä Hehkuton Lamppu on mainio esimerkki tästä: punkkia, mutta ehkäpä pilke silmäkulmassa tehtyä sellaista, sitä tämä musiikki parhaimmillaan on.

Jollakin kierolla tavalla musiikin punaisena lankana on nimenomaan yllätyksellisyys. Koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu tai mihin suuntaan musiikillinen kaari suuntautuu. Toisaalta myös sanoitukset ovat tarttuvia, ja pian jo huomaa hyräilevänsä mukana kappaleen lyriikoita. Nerokasta!