Master & Dynamic on esitellyt MW08 Sport -urheilukuulokkeet. Ne perustuvat aiemmin esiteltyihin MW08-kuulokkeisiin, mutta ominaisuuksia on rukattu hieman sporttisempaan suuntaan.

MW08 Sport -kuulokkeet on valmistettu naarmunkestävästä safiirilasista. Niiden IP-luokitus on sama kuin perusmallissa eli IPX5. Kuulokkeet siis kestävät joka puolelta paineella suihkutettua vettä. Toisin kuin perusmalli, mukana tulee viiden silikonisen korvasovittimen lisäksi kahdenkokoisia muistivaahtoisia sovittimia. Kotelo on hiilikuitua. Se on puolestaan IPX4-luokitettu eli roiskeenkestävä.

Kuulokkeissa on 11 millimetrin Beryllium-elementit. Ääni liikkuu langattomasti Bluetooth 5.2 -yhteyden välityksellä. Alumiinisten antennien ansiosta langattoman yhteyden kantaman luvataan olevan normaalia pidempi, 30 metriä.

Tarjolla on tuttuun tapaan[?] vastamelutoiminto. Siinä on kaksi vastamelutilaa ja kaksi Ambient Listening -tilaa, joiden avulla pitäisi pysyä vaimennuksesta huolimatta kartalla myös ympäristön äänistä.

Kuulokkeet pystyy lataamaan langattomasti, toisin kuin perusmalli. Sitä voidaan käyttää Master & Dynamicin uudella MC100-latausalustalla. Akunkestoa luvataan täyslangattomiksi mukavat 10 tuntia vastamelutoiminnolla ja 12 tuntia ilman. Latauskotelosta saa vielä 30 tunniksi lisää ytyä.

Viimeistelyvaihtoehtoina on musta, hopea, sininen ja oliivi. Latauskotelo on kuitenkin aina musta. MC100-latausalusta puolestaan tulee saataville hopeana tai mustana. Hinnat ja saatavuus Suomessa eivät ole vielä tiedossa.

www.masterdynamic.eu