Digital Trends ennustaa tämän vuoden matkapuhelintrendejä. Monet niistä ovat olleet idullaan jo edellisinä vuosina, mutta mukaan mahtuu myös sellaisia, joista ei ole vielä nähty ensimmäistäkään käytännön sovellutusta.

Sormenjälkitunnistus näytön alla
Näytöt vievät yhä suuremman osan puhelimien etuosasta, ja sormenjälkitunnistimet ovat joutuneet pakenemaan niiden tieltä minne milloinkin. Niinpä näytön alle piilotettu sormenjälkitunnistus on luultavasti tulossa ainakin joihinkin puhelinvalmistajien huippumalleihin. Qualcomm ja Synaptics ovat jo esitelleet sen mahdollistavaa tekniikkaa, ja tänä vuonna se saatetaan hyvinkin nähdä jonkun valmistajan lippulaivassa.

Kasvojentunnistus
Toinen vaihtoehto sormenjälkitunnistukselle on tunnistaa käyttäjä jonkin muun kuin sormenjäljen avulla. Esimerkiksi Applen iPhone X:ssä ja muidenkin valmistajien puhelimissa näyttölukon voi avata kasvojentunnistuksella. Samsungilla on käytössä iiriksenskannaustoiminto. Vaikka nekään eivät tutkitusti ole pomminvarmoja, niin kasvojentunnistusteknologia lienee yleistymässä ja kehittymässä.

Lisätty todellisuus
AR eli lisätty todellisuus on ollut iduillaan jo jonkin aikaa. Toistaiseksi suurin AR-hitti on ollut Pokemon Go -peli, joka julkaistiin vuonna 2016. Se yhdistää Pokemon-hahmot reaalitodellisuuteen. Googlella on ARCore-projekti ja Applella ARKit, joista on nähty jo lupaavia demoja ja sovelluksia. Tuleeko tänä vuonna lisää hittejä? Vuoden päästä olemme viisaampia.

Kaksoiskamera
Zoomauksen ja taustan sumennuksen mahdollistavat kaksoiskamerat olivat aluksi huippupuhelimien hienous, mistä ne ovat vähitellen valuneet edullisempiin malleihin. Mitä luultavimmin trendi jatkuu tänäkin vuonna ja on muuttumassa perusominaisuudeksi yhä halvemmissa malleissa.

Langaton lataus
Nokia esitteli langatonta latausta jo vuonna 2012, kun Lumia 920- ja 820-malleja esiteltiin. Nyt se on löytänyt tiensä myös Samsungin ja Applen puhelimiin ja alkaa hiljalleen yleistyä. Useat yhtiöt myös kehittelevät parhaillaan etälatausta, jolloin lataaminen olisi mahdollista metrien päästä.

Tekoäly
Pelätty ja palvottu tekoäly ei ole uusi keksintö, sillä siitä on puhuttu 50-luvulta alkaen. Viime vuosina kuhina sen ympärillä on kuitenkin kiihtynyt, samalla kun esimerkiksi älykaiutinkilpailu kiristyy. Näyttäisikö tekoäly tänä vuonna viimein palan todellisesta potentiaalistaan?

Taittuva näyttö
Taittuvanäyttöisistä puhelimista on huhuttu jo vuosikaudet, ja aina silloin tällöin julkisuuteen pulpahtaa patenttihakemus milloin miltäkin valmistajalta. Tänä vuonna Samsungin kerrotaan esitelleen CES-messuilla rajatulle yleisölle taittuvan mallin prototyyppiä. Selkeimpiä arkijärkisiä etuja on ainakin tablettikokoisen näytön mahduttaminen puhelimen kokoiseen laitteeseen. Saa nähdä, tulisiko tänä vuonna ensimmäinen malli myyntiin asti.

Paremmat akut
Kännyköistä on tullut pieniä mutta melko tehokkaita tietokoneita värinäyttöineen. Niihin voi asentaa sovelluksia, kuvata kelpo kuvia, surffata verkossa ja kuunnella lähes kaikkea maailman musiikkia. Kivoja juttuja kaikki, mutta kuluttavat virtaa. Akunkesto ei silti ole ollut aina ensimmäisenä suunnittelijan listalla. Pikalataus on tuonut helpotusta virranjanoon. On jo nähty yksittäisiä Oukitelin K10000 tapaisia akkuhirmuja. Olisiko tänä vuonna aika laajemmalle trendille pidemmän akunkestävyyden puolesta?

Digital Trendsin artikkeli löytyy täältä.