NAD Electronicsin C 658 on striimaava esivahvistin, joka tarjoaa sekä tuttua että uutta teknologiaa tiukassa mutta tyylikkäässä paketissa.

Nykyään musiikkia kuunnellaan suurelta osin verkosta, ja vaikka fyysiset formaatit edelleen ovatkin se ainoa oikea valinta, se ei tarkoita sitä, etteikö kovaa laatua voisi toivoa ja odottaa myös esimerkiksi suoratoistopuolen laitteilta.

Alkujaan vuonna 1972 Lontoossa perustettu NAD Electronics on tunnettu laadukkaista mutta järkevän hintaisista hifilaitteistaan jo usean vuoden ajalta. Yhä tänäkin päivänä merkki on yksi maineikkaimmista tekijöistä omalla sarallaan, eikä vähiten siksi, että NAD hyödyntää tuotteissaan BluOS-järjestelmää. Se, jos mikä, on yksi tämän hetken toimivimmista verkkomusiikkisysteemeistä ja sallii paitsi korkearesoluutio- myös monihuonetoiston.

BluOS-ominaisuudet – ja paljon muuta – ovat keskeisiä C 658 -esivahvistin–striimerin valtteja verkkomusiikkipuolen tiukassa kilvassa. Vaikka laitteen hinta on 1 699 euroa, siihen on saatu ujutettua paljon kehittynyttä teknologiaa – muun muassa Dirac Live -huonekorjaus, jolla toisto on optimoitavissa juuri sinun kuunteluhuoneeseesi.

NAD C 658:n suunnittelussa on pidetty tiukasti mielessä nykyhetken vaatimukset, mutta myös tulevaisuus on huomioitu. Laitteen takapaneelissa liitäntöjen rinnalla on kaksi paikkaa erikseen lisättäville mdc-moduuleille, joilla käyttäjä voi halutessaan kasvattaa esivahvistimen toiminnallisuutta. Tällä hetkellä saatavilla on esimerkiksi hdmi 4k -muunnin, ja lisää on tulossa.

Perinteisempien liitäntöjen saralla C 658 tarjoaa muun muassa langattoman ja langallisen verkkoliitännän, mm-levysoitinliitännän, kaksi linjatasoista analogituloa sekä kaksi optista ja kaksi koaksiaalista digituloa, balansoidun esivahvistinlähdön xlr-liitännöillä sekä balansoimattoman rca-muodossa, subwoofer-lähdöt stereona sekä tehokkaan kuulokelähdön.

Lisäksi C 658 sisältää kaksisuuntaisen aptx hd -tason bluetooth-yhteyden, eli siihen voi sekä lähettää musiikkia esimerkiksi älylaitteelta mutta myös vastaanottaa musiikkia langattomilla bluetooth-kuulokkeilla.

NAD C 658:n keskiössä on laadukas da-muunnin, 32-bittinen ESS Sabre. Valmistaja kertoo keskittyneensä pitkin historiaansa laadukkaaseen, häiriöttömään ja matalasäröiseen ääneen, ja nyt osaaminen tällä saralla on ollut mahdollista siirtää täyspainoisesti myös digipuolelle.

C 658 onkin täysverinen korkearesoluutiosoitin, joka tukee kaikkia keskeisimpiä hi res -formaatteja, myös nykyään suosittua mqa:ta. Kuunneltavan materiaalin hankintaa helpottaa BluOS-järjestelmä, joka tarjoaa pääsyn monenlaisten suoratoistopalveluiden pariin käden käänteessä.

Sokerina pohjalla on Dirac Live -huonekorjaus, joka hienosäätää päätevahvistimen, kaiuttimien ja kuunteluhuoneen toiston optimaaliseksi kehittyneen algoritminsa avulla. Huonekorjausta hyödyntämällä on mahdollista avata aivan uusi ikkuna suosikkimusiikin pariin.

NAD Electronics -tuotteet tuo maahan AH-Hifisystems Oy.