Nykymuotoinen cd-levy alkaa olla formaattina pian 40-vuotias, ja tähän aikajänteeseen mahtuu sekä loiston päiviä että hiljaista hiipumista. Hopeakiekkoa ei kuitenkaan kannata hylätä, sillä siinä niveltyy lopulta montakin hyvän äänen laatutekijää – ja oikein käsiteltynä se voi kestää ihmisiän.
Teksti: Heikki Kivelä Kuvat: CC0, Wikimedia Commons, Pro-Ject
Musiikkiteollisuudessa pätee monellakin alueella viidakon lait – eikä vähiten formaattirintamalla. Tästä hetkestä tarkasteltuna globaalissa mittakaavassa suoratoisto on syrjäyttänyt käytännössä kaikki fyysiset formaatit suosituimpana tapana kuunnella musiikkia, ainakin jos tilastoja on uskominen.
Osviittaa tästä saa esimerkiksi RIAA:n eli Recording Industry Association of American tuoreimpia, vuoden 2019 ensimmäisen puoliskon lukuja silmäillessä. Striimaus näyttää kaapin paikan koko Yhdysvaltain musiikkiteollisuudelle eri toimialoineen rohmuamalla 62 prosentin potin kokonaistuloista. Kaukana perässä hiihtävät kaikki fyysiset formaatit pikkuruisella neljän prosentin osuudellaan. Cd:t ja vinyylit yhteenlaskettuna siis.
Sama tilasto kertoo, että tällä hetkellä cd-myynti laskee kolme kertaa niin nopeasti kuin vinyylimyynti kasvaa, joten vasta joitakin vuosia sitten täysin kuolleeksi julistettu vinyyli on kuin onkin palaamassa vanhaan valta-asemaansa ja kiilaamassa takaisin cd:n edelle.
Viimeksi samoissa kiritysasetelmissa oltiin reilut 30 vuotta sitten, kun cd oli vielä suhteellisen tuore keksintö. Jälkikäteen tarkasteltuna ei ole kuitenkaan ihme, että cd ajoi noin kymmenessä vuodessa reippaasti sekä vinyylin että c-kasetin ohi valtavirran ykkösformaattina. Tämän suosion ja sen mittakaavan hahmottamiseksi on kuitenkin syytä palata aina kultaiselle 1960-luvulle saakka.
Mistä kaikki lähti?
Cd-levyn historiasta puhuttaessa sivuutetaan yleensä se fakta, että idean alkuperäinen isä, keksijä James Russell, hahmotteli pääpiirteittäin koko hoidon kynällä ruutupaperille jo vuonna 1965. Samoihin aikoihin kehittyivät cd-levyn kannalta muutkin elimellisen tärkeät elementit, kuten laser, digitaalinen äänentallennusteknologia sekä optinen tallennusformaatti.
Kesti kuitenkin yli 10 vuotta ennen kuin Russell sai herätettyä mielenkiintoa potentiaalisissa yhteistyökumppaneissa, mutta sen jälkeen alkoi tapahtua. Päätös cd-levyn teknisten standardien yhdenmukaistamisesta syntyi kansainvälisten toimijoiden yhteistyöllä.
Teknologiaa kehittivät tahoillaan yhdenmukaiseen ja yhteensopivaan suuntaan eurooppalainen Philips sekä japanilaiset Sony, Mitsubishi ja Hitachi. Erilaisilla kehityslinjoilla kartutettiin tietämystä muun muassa levyjen koosta, sopivasta materiaalista niiden valmistamiseen, signaalinmuodostuksesta ja äänenlaadullisista lähtökohdista.
Siinä missä uusien kaupallisten cd-levyjen tuotanto on jyrkässä laskussa, käytettyjen levyjen markkina kukoistaa niin verkossa kuin kivijalkakaupoissakin.
Jatka artikkelin lukemista
Tämä artikkeli kuuluu AVPlus Extra -sisältöön. Jatka lukemista 1 krediitillä.
Käyttäjätililläsi odottaa 15 ilmaista krediittiä
Kirjaudu sisään, niin pääset heti lukemaan tämän artikkelin sekä muita AVPlus Extra -artikkeleita.
Kirjaudu sisäänOletko uusi AVPlussan käyttäjä?
Rekisteröidy nyt, niin saat heti käyttöösi 15 ilmaista krediittiä myös tämän artikkelin lukemiseen. Ei jatkotilauspakkoa tai muita velvoitteita.
Rekisteröidy










