Tässä katsaus mielenkiintoisiin, vinyylisoittimen kanssa enemmän tai vähemmän tarpeellisiin työkaluihin, tarvikkeisiin ja lisävarusteisiin.

Teksti: Teppo Hirvikunnas
Kuvat: Valmistajat, Pexels.com
Yhteistyössä: AH-Hifisystems, Pro-Ject ja Ortofon

LP-levyt eli niin sanotut vinyylilevyt ovat kokeneet jonkinlaisen uuden tulemisen. Yhä useampi on kaivanut esiin vuosia sitten itse varastoimansa vinyylilevyt, tai sitten jälkikasvu on ne jostain varaston perältä tai komeron ylähyllyltä löytänyt. Ja niitä aikansa ihmeteltyään halunnut niitä kuunnellakin. Levy- eli vinyylisoittimia puolestaan myydään nyt enemmän kuin vuosiin tai jopa vuosikymmeniin. Suuretkin laitevalmistajat ovat nyt tuoneet mallistoonsa takaisin levysoittimia.

Levysoitin on monessa suhteessa herkkä mekaaninen toistolaite, ja sen toistoon vaikuttaa monet asiat. Sitä pitää myös huoltaa, ja etenkin levyistä tulee pitää hyvää huolta. Levysoittimesta saadaan siis enemmän irti, kun se säädetään kunnolla, pidetään kunnossa ja huolehditaan myös siitä, että vinyylilevyt ovat puhtaita.


Vinyylisoittimen kanssa saatetaan tarvita muun muassa seuraavia tarvikkeita ja vimpaimia:

1) RIAA-korjain

Lähtökohta hyvälle äänentoistolle on tietenkin laadukas soitin. Mutta kaksi eniten soittimen äänenlaatuun vaikuttavaa komponenttia ovat äänirasia ja niin sanottu riaa-korjain.
Toisaalta riaa-korjain ei itse asiassa liity varsinaiseen soittimeen, vaan se on enemmänkin lisävaruste.

Riaa-korjain on yleensä sisäänrakennettuna vahvistimeen, mutta monissa vahvistimissa sitä ei silti ole, ja vaikka olisi, niin ulkoisella riaa-korjaimella saadaan äänenlaatuun aika usein merkittävä parannus.

Riaa-korjaimien hinnat lähtevät jo muutamasta kympistä, mutta ne kannattaa unohtaa, jos haluaa oikeasti paremman äänenlaadun. Laajasta levysoitintarvikemallistostaan tunnettu Pro-Ject tarjoaa riaa-korjaimia 70 eurosta 800 euroon saakka

Hyvä vaihtoehto voisi olla esimerkiksi kohtuuhintainen, mutta jo monipuoliset säädöt tarjoava Pro-Ject Phono Box S2 (suositushinta 169 euroa).


2) Äänirasia

Äänirasia on se sähkömekaaninen laite, joka ikään kuin lukee äänen vinyylilevyyn kaiverretusta urasta.

Äänirasialla on suurin vaikutus levysoittimen äänenlaatuun.

Äänirasian merkitys on siis suuri, mutta asia ei ole ihan niin suoraviivainen. Äänirasia ja äänivarsi muodostavat yhdessä mekaanisen kokonaisuuden, ja siksi äänirasia tulee valita äänivarteen sopivaksi. Tämän takia rasian valinnassa kannattaa kääntyä ilman muuta aina asiantuntijan puoleen.

Laadukkaita äänirasioita valmistaa muun muassa Ortofon (hintahaarukka 50–6 950 euroa).


Äänirasiassa oleva neula tai tarkemmin sanottuna sen kärjessä oleva timanttikärki liukuu levyn urassa, ja ajan saatossa se myös kuluu. Neula tulisi vaihtaa säännöllisesti, soittomäärästä riippuen 2–3 vuoden välein.

Tonar vaihtoneulat alkaen 50 euroa.


3) Säädöt kohdalleen

Äänirasian on oltava oikeassa asennossa äänivarteen ja ennen kaikkea levyyn nähden. Tämä on helppo tarkistaa äänirasian kohdistussapluunalla. Myös levyn pyörimisnopeuden on oltava täsmälleen oikea, eikä se saa vaeltaa.

Pro-Ject Strobe It -sapluunakiekon avulla voi tarkistaa sekä äänirasian kohdistuksen että levylautasen pyörintänopeuden ilman mittavälineitä. Pro-Ject Strobe It, suositushinta 30 euroa.


Myös äänirasian neulapainon on oltava oikea. Neula siis nojaa levyä vasten tietyllä voimalla, joka säädetään äänivarren päässä olevasta vastapainosta. Liian suuri neulapaino kuluttaa sekä neulaa että levyä. Liian pieni neulapaino taas heikentää äänenlaatua ja niin ikään kuluttaa myös levyä.

Neulapainon on oltava täsmälleen oikea ja valmistajan suosituksen mukainen.

Neulapainon saa säädettyä toki vastapainonkin asteikon avulla, mutta tarkka arvo saadaan vain käyttämällä elektronista neulapainovaakaa. Esimerkkinä Pro-Ject Measure It E, 49 euroa.


Mekaanisena laitteena ja etenkin pyörivän levylautasen johdosta levysoittimen tulisi olla täsmälleen suorassa.

Sen tarkistaminen on helppoa vesivaa’alla, esimerkiksi Ortofon Libelle -vatupassilla (15 euroa).


Säätöihin ja levysoittimen toiminnan testaamiseen voi käyttää testilevyä.



Vinyl Essentials The Ultimate Pickup Test Record on testilevy levysoittimen säätämiseen ja testaukseen. Vinyl Essentials, 39,90 euroa.


4) Tukevasti ja resonoimatta

Levysoitin on herkkä erilaiselle tärinälle. Resonanssit ja värähtelyt suttaavat basso- ja iskuäänien toistoa. Levysoittimen tulisi olla mahdollisimman tukevalla alustalla.

Levysoittimille myydään erillisiä asennustasoja, ja levysoittimen tassujen alle asennettavilla vaimentimilla voidaan vähentää resonanssien vaikutusta. Kuvassa Pro-Ject Ground It 1 Deluxe -asennustaso (329 euroa) ja Pro-Ject Damp It -vaimennusjalat (4 kappaletta 29 euroa).


Myös levyn ja levylautasen välillä olevalla niin kutsutulla levymatolla on väliä paitsi resonanssien vaimentamisessa myös levyn staattisuuden vähentämisessä.
Levymatoksi suositellaan pääsääntöisesti mahdollisimman tukevaa kumimattoa, mutta tarjolla on myös korkista valmistettu matto, kuten Pro-Ject Cork It (22 euroa).


Keskiökiristimellä tai niin sanotulla levyklampilla levy saadaan painettua mahdollisimman tiiviisti kiinni levylautaseen. Tämä vähentää mahdollisten resonanssien syntymistä sitomalla levylautasen, levymaton ja itse levyn ikään kuin toisiinsa kiinni.

Pro-Ject Clamp It -keskiökiristin, 89 euroa.


5) Vain puhdas soi hyvin

Koska äänirasian neula lukee äänisignaalia hyvin pienestä urasta, se on herkkä pienemmillekin epäpuhtauksille – ihan jo pölystä lähtien. Pöly onkin vinyylilevyjen suurin ongelma. Levyt ovat hyvin staattisia ja vetävät pölyä puoleensa kuin magneetti rautaa.

Levy tulisi puhdistaa huolellisesti niin sanotulla levyharjalla aina ennen soiton aloittamista ja erityisesti soiton jälkeen ennen levyn laittamista levykoteloonsa.

Ehdottomasti paras levyharja on niin sanottu hiilikuituharja, joka samalla poistaa levyn sähköisyyttä. Esimerkkinä Pro-Ject Brush It hintaan 16 euroa.


Levyt likaantuvat väistämättä vuosien saatossa. Periaatteessa levyt voi pestä ihan tavallisella astianpesuaineella ja puhtaalla vedellä, mutta tarjolla on myös levypesua tarjoavia yrityksiä. Levypesurin voi toki hankkia myös omaan käyttöön.

Pro-Jectilla on tähän kaksi eri mallia: Spin Clean Record Vinyl Cleaner -levypesuripaketti (119 euroa) tai todella likaisten levyjen puhdistukseen tarkoitettu ammattimaisempi Pro-Ject Vinyl Cleaner VC-S MKII -äänilevyjen pesukone (499 euroa).


6) Kaikkea muuta tarpeellista

Mikä tämä sitten on? Se on niin sanottu single- eli sinkkukeskiö. Tällainen tarvitaan yleensä single-levyjen eli sellaisten normaalia lp-levyä noin puolta pienempien levyjen soittamiseen. Sinkuissa ei ole varsinaista reikää levylautasen keskitapille, vaan levyn keskellä on vain iso reikä. Sinkkuja liikkuu edelleen markkinoilla, ja niitä soitettaessa pitää käyttää erillistä niin sanottua singlekeskiötä. Esimerkkinä Pro-Jectin singlekeskiö (9 euroa).

Miksi sinkuissa on sitten tällainen iso reikä?
Tarina on mielenkiintoinen, eräänlainen formaattisota jo vuosikymmeniä sitten.
Katso tästä mielenkiintoinen video sinkkureiän historiasta.


Ja lopuksi vielä loppunostin eli äänivarren ylösnostaja täysin manuaalisiin levysoittimiin, joissa ei ole automaattista äänivarren nostoa levyn lopussa. Täysin käsikäyttöisissä levysoittimissa levyn loputtua neula jää jauhamaan levyn lopetusuraa niin pitkään kun virtaa riittää tai se äänivarsi nostetaan ylös.

Nyt siis tähänkin on keksitty ratkaisu: Pro-Ject Q UP -äänivarren loppunostin (59 euroa).


Itse äänilevyjen äänenlaadussa voi olla ja onkin isoja eroja. Sillä, miten levy on alunperin kaiverrettu, miten ja millä prässätty ja millaiselle muoville tehty, on suuri vaikutus sen toistoon.

Markkinoilla on vielä useita hifistien levymerkkejä, jotka panostavat erityisesti levyjen laatuun ja niiden ääneen. Tässä esimerkkejä AH-Hifisystems Oy:n maahantuomasta valikoimasta.

Vinyylilevyjen kannet ovat usein myös todellista taidetta. Art Vinyl Flip Frame -kehyksien avulla levyn kannet muuttuvat upeiksi tauluiksi. Levy on myös helppo ottaa tarvittaessa pois kehyksestä. Art Vinyl Flip Frame -kehykset kolme kappaletta 149 euroa, yksittäin 55 euroa.


Katso täydellinen tietopaketti levysoittimista: historia, toimintaperiaate, rakenne, valinta, käyttöönotto ja säätö, vinkit, sanasto ja paljon muuta AVPlussan nettisivuilta.