Valotus ja sen hallinta on yksi valokuvauksen perusasioista, joka yhdessä valaistuksen kanssa vaikuttaa ratkaisevasti valokuvan tunnelmaan. Valotuksen hallinta on tekniikkaa, joka pitäisi osata niin hyvin, että sen voi miltei unohtaa.

TEKSTI & KUVAT: Matti Sulanto / Sulantoblog.fi

Kaikki eivät halua valita itse valotusarvoja, koska se tuntuu vaikealta. Kameroiden automaattivalotus toimii yleensä luotettavasti, eikä sen käyttämisessä ole mitään väärää. Tässäkin tapauksessa on hyvä tietää mikä vaikuttaa mihinkin. Jos kuvasta ei meinaa millään tulla sellaista kuin haluat, niin kameran käyttämistä valotusarvoista voi päätellä paljon.

Valotus tarkoittaa kuvan kirkkauden hallintaa kolmen asetuksen avulla: valotusaika, himmentimen aukko ja ISO-herkkyys. Kahdella ensin mainitulla hallitaan valon pääsyä kameran kennolle, ja kolmannella vaikutetaan kuvasignaalin sähköiseen vahvistukseen. Kaikilla kolmella voidaan joko yhdessä tai erikseen hallita kuvan kirkkautta.

Aika voi pysäyttää liikkeen

Valotusaika on ehkä kolmikon helpoiten ymmärrettävä osa. Mitä pitempi aika, sitä enemmän valoa kameran kennolle pääsee – ja päin vastoin. Valotusaika, joka on toiselta nimeltään suljinaika, ilmaistaan yleensä sekunnin osina, kuten 1/30 s., 1/60 s. tai 1/500 s. Joskus esimerkiksi yökuvauksessa aika voi olla useita sekunteja tai jopa minuutteja, eikä tuntienkaan valotusaika ennennäkemätön ole. Valotusaika on se aika, jonka kameran suljin on auki ja päästää valoa kameran kennolle. Valotusajan kaksinkertaistuessa tai puolittuessa myös kameraan pääsevän valon määrä tekee saman. Esimerkiksi ajalla 1/30 s. kameraan pääsee kaksi kertaa niin paljon valoa kuin ajalla 1/60 s.

Ajalla on valon määrän kontrolloinnin lisäksi sivuvaikutus kuvan sisältöön. Mitä lyhyempi valotusaika on, sitä nopeampi liike näkyy pysähtyneenä kuvassa, mutta sama pätee myös kameran liikkeeseen. Lyhyt aika pysäyttää kameran liikkeen ja estää siten kuvan tärähtämisen.

Mitä pitempi aika on, sitä herkemmin kuva-alalla liikkuvat kohteet näkyvät kuvassa epäterävinä hahmoina. Pitkällä ajalla kamera myös heilahtaa, jos sitä ei tueta mihinkään: vaikka kuvauskohteessa ei olisikaan mitään liikkuvaa, niin kuva on silti heilahtanut eli tärähtänyt.

Pisin sopiva ohjeellinen aika käsivaralta kuvaamiseen on niin sanotuilla täyden kennon kameroilla noin 1/polttoväli. Esimerkiksi 50 millimetrin polttovälillä valotusajan tulisi olla 1/50 s. tai lyhyempi. APS-C kennon kameroilla vastaava kaava olisi 1/polttoväli kerrottuna 1,5:llä. Esimerkiksi 50 mm polttovälillä valotusajan tulisi olla 1/75 s. tai lyhyempi. Micro 4/3 -kameroilla lyhyin valotusaika käsivaralta on 1/polttoväli kerrottuna kahdella. Esimerkiksi 50 mm polttovälillä valotusajan tulisi olla 1/100 s. tai lyhyempi.

Monessa kamerassa tai objektiivissa on kuvanvakaaja, jonka ansiosta käsivaralta kuvaaminen onnistuu yllämainittua pidemmilläkin ajoilla. Vakaaja ikään kuin pitää kameraa paikoillaan, mutta kohteen liikettä se ei voi pysäyttää. Huolellinen kuvaaja voi kuvata jopa puolen sekunnin valotusajalla ilman tukea sellaisella kameralla, jossa on kuvanvakaaja.

Liikkeen pysäyttävää (lyhyttä) tai liikkeen näyttävää (pitkää) valotusaikaa voi käyttää ilmaisukeinona valokuvassa, ja siksi valotusajan valinta on tärkeä valinta.

Toisessa osassa kerron, mikä on himmentimen aukko ja mihin se vaikuttaa. Kolmannessa osassa kerron ISO-herkkyyden vaikutuksesta ja siitä, mikä yhteys ajalla, aukolla ja herkkyydellä on.

Artikkeli on julkaistu alun perin AVPlussan näytenumerossa.