Mobiililaitteiden tai tietokoneiden kuulokeliitännät jättävät usein toivomisen varaa äänenlaadun näkökulmasta. Heille, jotka haluavat säätää mobiiliääntä tarkemmin, miniDSP IL-DSP kätkee sisäänsä tehokkaat signaaliprosessointi-instrumentit. Eikä laite ole koolla pilattu.

Teksti: Joni Nikkola
Kuvat: AVPlus-toimitus

Kun kuuntelee kuulokkeilla musiikkia puhelimesta tai tietokoneelta, äänenlaadullisina pullonkauloina ovat yleensä kuulokeliitäntä ja da-muunnin. Etenkin puhelimet ovat jo pienen kokonsakin puolesta yleensä kompromissien summa.

Yksi tehokkaimmista keinoista kehnon mobiili- ja tietokoneäänen selättämiseen on erillinen da-muunnin ja kuulokevahvistin. Tähän miniDSP tarjoaa tavallista monipuolisemman vaihtoehdon reilun satasen hintaluokkaan ja pienempäänkin taskuun mahtuvassa koossa. Testasimme noin kolme vuotta sitten valmistajan suurempikokoisen HA-DSP:n. Nyt vuorossa on minikokoinen IL-DSP.

MiniDSP on hongkongilainen yhtiö, joka sai alkunsa vuonna 2009. Valmistaja kertoo vahvuudekseen ketterän tuotekehityksen, sillä Hong Kong sijaitsee vain tunnin matkan päässä Kiinan elektroniikkateollisuuden ytimestä Shenzhenistä. Toiminta on kuitenkin pienikokoista ja pyörii muutaman innokkaan elektroniikkainsinöörin vetämänä.

Pelkistettyä ja pientä
IL-DSP on osapuilleen siron pikkusormen kokoinen alumiinipalikka, jossa on toisessa päässä micro-usb-liitäntä ja toisessa päässä 3,5 millimetrin plugiliitäntä. 

Pakkauksessa tulee mukana laitteen lisäksi kolme usb-johtoa. Ne ovat usb-otg-yhteensopivia ja niiden toisessa päässä on micro-usb-liitin. Yhdellä niistä saa kytkettyä laitteen tietokoneen usb-a-liitäntään. Kaksi muuta on varustettu usb-c-liitännällä. Erona on vain pituus.

Lisäksi mukana tulee klipsi, jolla johdon saa kiinnitettyä esimerkiksi kaulukseen. Pienenä kosmeettisena seikkana mikro-usb-liitin menee laitteeseen hieman vinosti eikä aivan pohjaan saakka. Se ei haittaa käyttöä, ainoastaan silmää.

Laitteen päällä on kolme painiketta. Kaksi niistä toimii äänenvoimakkuuden säätiminä – riippumatta puhelimen tai tietokoneen omista säädöistä. Keskimmäinen painike taas on monitoiminäppäin. Android-puhelimen kanssa käytettäessä sillä voi pysäyttää ja käynnistää toiston, vastata puheluihin ja vaihtaa raitaa edelliseen tai seuraavaan. Sekä tietokoneella että mobiililaitteilla keskipainikkeella voi pidempään painamalla myös laittaa digitaalisen signaaliprosessorin päälle tai pois sekä sammuttaa laitteen. Laitteessa on myös mikrofoni, joten sen avulla onnistuvat myös puhelut.

Lisää pelivaraa digiääneen
IL-DSP:n luvataan pystyvän korkealuokkaiseen digitaaliseen toistoon. Sen da-muunnin yltää 24 bitin syvyyteen 192 kilohertsin näytteenottotaajuudella. Laite kykenee toistamaan niin pcm- kuin dsd-muotoista digitaaliääntä. Parametrinen korjain kuitenkin on käytössä korkeintaan 96 kilohertsin näytteenottotaajuuteen saakka ja ainoastaan pcm-toistossa. Esimerkiksi Tidalin paras Masters-tason laatu yltää sekin keskimäärin vain 96 kilohertsiin.

Itse laitteessa ei ole säätömahdollisuuksia, mutta siihen voi ladata tietokoneella viritettyjä säätöjä. Tätä tarkoitusta varten Windows- ja Mac-tietokoneille on ladattavissa miniDSP-liitännäissovellus, joka sisältää 10-alueisen parametrisen taajuuskorjaimen. Windows-käyttöjärjestelmää käyttävien tulee asentaa myös ASIO-ajuri. Macissa laite toimii suoraan. Windows-koneen ei tarvitse olla todellakaan viimeisintä huutoa, sillä tuettuja käyttöjärjestelmiä ovat kaikki vanhasta kunnon XP:stä Windows 10 -versioon saakka.

Säätövaraa on molempiin suuntiin 16 desibeliä. Lisäksi säätöjä voi pinota asettamalla useampaan kaistaan saman taajuuden. Näin pääsee halutessaan käsiksi rajuihinkin korjauksiin.

Taviksille suunnatussa Basic-tilassa säädettäviä parametreja ovat rukkausta vaativan äänen taajuus, vahvistus ja säädettävän taajuuskaistan leveyttä ilmaiseva q-arvo. Suodintyypeistä on valittavissa piikki sekä ylä- ja alahylly. Kun ottaa huomioon, että näitä alueita on tarjolla kymmenen ja säätö onnistuu molemmille kanaville erikseen, on perustilassa yllin kyllin säätövaraa.

Edistyneimmille käyttäjille on tarjolla biquad-suotimien hienosäätömahdollisuudet ja mahdollisuus valita 44,1:n ja 48 kilohertsin näytteenottotaajuuksien välillä. Sovellukseen voi myös tuoda valmiita Biquad-suotimen arvoja. Niitä voi laskea yhteisön kehittämällä taulukkolaskentatyökalulla tai tuoda esimerkiksi Room EQ Wizard -akustiikka-analysointiohjelmasta. Nämä säädöt singauttavat oppimiskäyrän kerralla toisiin sfääreihin. Valmistajan sivuilla on kuitenkin vinkkejä, miten päästä alkuun.

Laite saa virtansa puhelimen, tabletin tai tietokoneen usb-liitännästä. Kaikkien Android-laitteiden kanssa IL-DSP ei toimi, vaan se vaatii puhelimelta usb otg -tuen. Ennen ostopäätöksen tekoa kannattaa siis varmistaa, että sellainen löytyy omasta puhelimesta. Ainakin Xiaomi Redmi Note 9 -puhelimessa laite toimi heti avaten vieläpä musiikkisovelluksenkin.

Taajuuskäyrä sileäksi
Testasimme laitteen Hifiman Deva -kuulokkeilla, joissa impedanssi on 18 ohmia ja herkkyys 93,5 desibeliä. Ne eivät siis ole kuormana lainkaan vaikeimmasta päästä. Äänenvoimakkuuden säädin on melko hienovarainen, joten täysillä luukuttamiseen vaaditaan jo ahkeraa painikkeen napsuttelua.

Etenkin alataajuuksien soundi kirkastui mukavasti, kun aivan alimmat taajuudet karsi pois leikkurilla. Myös hieman ärhäkkää ylätaajuustoistoa sai kesytettyä paremmin omaan makuun sopivaksi.

Taajuuskuvaaja on havainnollistamassa tehtyjä säätöjä, mutta sitä ei saa suoraan säädettyä hiirellä vaan syöttämällä lukuja alhaalla oleviin kenttiin tai säätämällä nuolilla. Tämä käyttöliittymän toteutus on hieman kankea mutta samalla tarkka. Vaikka ääntä ei saisikaan säädettyä suoraan käyrästä, olisi kätevää, jos käyrältä pääsisi valitsemaan edes säädettävät kaistat. Myös käyrän venyttelyssä olisi puolensa, sillä silloin mahdollisia häiriötaajuuksia pääsisi valikoimaan kätevämmin.

Jos tavoitteena on nimenomaan viivasuora taajuusvaste, niin parhaaseen lopputulokseen pääsee, jos mukana on myös mittausdataa kuulokkeiden taajuusvasteesta. Kuitenkin lopullinen tuomari on aina oma korva.


IL-DSP:n mukana tulevalla tietokonesovelluksella voi säätää kymmenkaistaista parametristä taajuuskorjainta kanavakohtaisesti. Säädettävissä ovat muokattava taajuus, q-arvo ja taso. Basic-tilan säätövarat riittävät useimmille. Advanced-tilassa pääsee rukkaamaan yksityiskohtaisesti biquad-suotimien asetuksia. Säädöt tallennetaan laitteeseen, jolloin niitä voi käyttää myös mobiilisti.
IL-DSP on kooltaan erittäin pienikokoinen etenkin tarjoamiinsa ominaisuuksiin verrattuna.

Kuulokkeiden kumppani

Jos kaipaa perusluokan da-muunninta ja kuulokevahvistinta järeämpiä säätöjä, miniDSP tarjoaa pienikokoisessa paketissa helppokäyttöisen ja helposti saavutettavan jokamiehen signaaliprosessorin. Tarvittaessa konepellin alta löytyy mahdollisuudet raskaamman sarjan taajuusviilaukseen. Hintaansa nähden laite on äärimmäisen tehokas ja tarjoaa kirkasta äänentoistoa. Ainoa oleellinen miinuspuoli on hieman kankea tietokonesovellus.

HYVÄÄ & HUONOA

Laaja taajuuskorjaimen säätövara
Pieni koko
Tietokonesovelluksen pienet kankeudet


miniDSP IL-DSP

Hinta 135 €
Edustaja Aaninen
Lisätiedot minidsp.com
aaninen.fi
Liitännät 3,5 mm kuulokeliitäntä, microUSB
Takuu 2 vuotta
Mitat 53 x 17 x 9 mm
Paino 14,5 g
Muuta USB-C-johto 150 mm, USB-C-johto 700 mm, USB-A-johto 150 mm, 1 x johtoklipsi.

Artikkeli on julkaistu AVPlus-lehden numerossa 6/2020 (nro. 199)